Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin monen +30v heteron deittailu on lähinnä jotain liikesuhteen solmimista
27.07.2024 |
Mihin molemminpuolinen rakkaus ja kunnioitus on kadonnut?
Kommentit (171)
En ole koskaan tapaillut ei-humanistista naista jonka elämän pääfokus ei olisi raha ja ura. Yksi jankkasi minulle siitä miten työkaveri saa 100€ enemmän palkkaa jossain asiantuntijatyössä yli tunnin.
Jotkut näistä ovat 35+ ja myös ajattelevat ettei heillä ole kiire lasten saantiin kun kyllä joku julkkisnainenkin sai 48 vuoden iässä lapsen.
Kyllä nelikymppisenä akateemisena eronneena miehenä pidän deittailua tässä iässä kuvottavana. Kaikki se iloisuus, perhoset vatsassa-tuntemus ja huoleton tulevaisuudenusko mitä oli joskus nuorempana loistaa poissaolollaan. Tuntuu että on jossain headhunterin haastateltavana tai työhaastattelussa.
Jotenkin sitä vaan viihtyy paremmin omissa oloissa. Etenkin kun edellisestä suhteesta ei tullut lapsia, joten voi ihan rauhassa elellä koiran kanssa ja eräillä tai katsella leffoja hyvän ruuan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmisistä tulee katkeria, kylmiä, laskelmoivia. ehkä unelmat eivät ole toteutuneet tai se oma prinssi onkin nuorena ollut vain pelimies tai prinsessa onkin ollut "kylän polkupyörä". terveyskin alkaa hieman reistailla ja tulee vaivoja.
sinänsä en ihmettele suomen syntyvyyden romahtamista kun tässä ikäluokassa porukka alkaa vasta pariutumaan. ja moni on sukupuoleen katsomatta jo kolmevitosenakin niin kyyninen ihmisvihainen kalkkis että siitä on seksikkyys tai intohimo kaukana.
Yhä useampi lähinnä opiskelee, reissaa ja opiskelee sinne kolmenkympin tienoille. Sitten huomaavat ettei muut ihmiset oikeastaan edes kiinnosta muutoin kuin siinä mielessä, miten he voivat tuoda lisää elintasoa tai hyötyä sinulle.
Ei sellaisen ihmisen kanssa mennä romanttisille seikkailuille. Ovat myös usein todella estoisia tai lukkoisia, sekä varautuneita.
Minä pitkästä liitosta eronnut akateeminen nainenn puolivahingossa päädyin fiksun ja kiltin duunarin kanssa yhteen (kamppailulaji-harrastuksen kautta) ja pakko sanoa että vaikka ilmiö on erittäinkin tuttu, tässä meidän suhteessa kaikki tämä kyynisyys ja kylmä laskelmointi loistaa poissaolollaan. On vaan se iso ihastus ja rakkaus ja ne perhoset vatsassa. En tiedä olisko musta tullut samanlainen Head hunter sitten pidemmän päälle, mutta suosittelen katsomista vähän sen oman viiteryhmän ulkopuolelle ja jos pääkaupunkiseudulla asuu, myöskin maantieteellisesti laajentaa pikkusen pidemmälle. Tai sitten on vaan tyytyväisenä yksin 😀
Vierailija kirjoitti:
Minä pitkästä liitosta eronnut akateeminen nainenn puolivahingossa päädyin fiksun ja kiltin duunarin kanssa yhteen (kamppailulaji-harrastuksen kautta) ja pakko sanoa että vaikka ilmiö on erittäinkin tuttu, tässä meidän suhteessa kaikki tämä kyynisyys ja kylmä laskelmointi loistaa poissaolollaan. On vaan se iso ihastus ja rakkaus ja ne perhoset vatsassa. En tiedä olisko musta tullut samanlainen Head hunter sitten pidemmän päälle, mutta suosittelen katsomista vähän sen oman viiteryhmän ulkopuolelle ja jos pääkaupunkiseudulla asuu, myöskin maantieteellisesti laajentaa pikkusen pidemmälle. Tai sitten on vaan tyytyväisenä yksin 😀
Minua ei ainakaan romantikkona kiinnosta muu kuin se että toinen kohtelee minua hyvin ja tulee tosiaan perhosia vatsaan sekä ihmisen olemuksesta, ulkonäöstä että käytöksestä.
Sinänsä ihan se ja sama onko mies duunari, tohtori tai jotain muuta.
Tiedän muutamia joille se on elinehto että miehen on "pakko" olla akateeminen, oli sitten millainen naistenhakkajaa tai sosiopaatti tahansa. Tällaisten ihmisten ajatusmaailmaa en tule koskaan ymmärtämään, tai sitten he ovat vain niin tunnekuolleita että elämä tosiaan on vain heille joku peli jossa pitää hankkia "arvokkuuspisteitä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse lähdin Tinderistä juuri sen takia, että oli kuin jotain liikeneuvottelua. Mätsejä sain kyllä, mutta kaikki keskustelut toistivat samaa kaavaa. Multa kysytään mitä teen työkseni, miten montako kertaa käyn viikossa salilla ja pyydetään jotain listaa harrastuksista. Sitten alkaa se lapsiasian "neuvottelu", eli haluanko vielä lapsen tai montako vielä. Tivataan että kauanko on aikaa mun erosta, näenkö vielä exää ja niin edelleen. Se oli ihan kuin jotain kaupankäyntiä turkkilaisista matoista. Mä en ole ihmistyyppinä sellainen, että haluaisin neuvotella parisuhteesta. Haluan ensin tutustua rauhassa, katsoa että onko tässä kemiaa ja sitten ehkä keskustella ns. "käytännön logistiset asiat".
Ei ollut mun paikka toi Tinder.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tapaillut ei-humanistista naista jonka elämän pääfokus ei olisi raha ja ura. Yksi jankkasi minulle siitä miten työkaveri saa 100€ enemmän palkkaa jossain asiantuntijatyössä yli tunnin.
Jotkut näistä ovat 35+ ja myös ajattelevat ettei heillä ole kiire lasten saantiin kun kyllä joku julkkisnainenkin sai 48 vuoden iässä lapsen.
Kyllä nelikymppisenä akateemisena eronneena miehenä pidän deittailua tässä iässä kuvottavana. Kaikki se iloisuus, perhoset vatsassa-tuntemus ja huoleton tulevaisuudenusko mitä oli joskus nuorempana loistaa poissaolollaan. Tuntuu että on jossain headhunterin haastateltavana tai työhaastattelussa.
Jotenkin sitä vaan viihtyy paremmin omissa oloissa. Etenkin kun edellisestä suhteesta ei tullut lapsia, joten voi ihan rauhassa elellä koiran kanssa ja eräillä tai katsella leffoja hyvän ruuan kanssa.
Tämä on deittimarkkinoilla ehkä ärsyttävin naistyyppi. 30-40 uranainen jolla ei ole mitään muuta elämänsisältöä kuin työ eikä tätä kiinnosta miehessä mikään muu kuin se että tämä tienaa häntä enemmän. Juuri muita puheenaiheita ei ole kuin työ. Muuta persoonaa ei ole kuin työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin yhden johtoryhmätason naisen. Alistuu sängyssä ja vein peppuneitsyyden häneltä auton takapenkillä.
Kuumaa huumaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse lähdin Tinderistä juuri sen takia, että oli kuin jotain liikeneuvottelua. Mätsejä sain kyllä, mutta kaikki keskustelut toistivat samaa kaavaa. Multa kysytään mitä teen työkseni, miten montako kertaa käyn viikossa salilla ja pyydetään jotain listaa harrastuksista. Sitten alkaa se lapsiasian "neuvottelu", eli haluanko vielä lapsen tai montako vielä. Tivataan että kauanko on aikaa mun erosta, näenkö vielä exää ja niin edelleen. Se oli ihan kuin jotain kaupankäyntiä turkkilaisista matoista. Mä en ole ihmistyyppinä sellainen, että haluaisin neuvotella parisuhteesta. Haluan ensin tutustua rauhassa, katsoa että onko tässä kemiaa ja sitten ehkä keskustella ns. "käytännön logistiset asiat".
Ei ollut mun paikka toi Tinder.
Lähdin naisena samasta syystä pois Tinderistä. Ei deittailun kuulu olla tuollaista mekaanista tenttaamista ja neuvottelemista. Sen kuuluu olla orgaanista ja pirskahtelevaa ihan kuten nuorempanakin jotta siitä saa yhtään mitään irti.
Ihan robottimaisia osa miehistä tuolla. Ei heitä kiinnosta kuka olet ihmisenä tai mitä tunnet sitä miestä kohtaan, kiinnostaa vain mitä suoritteita, maksuja tai tekoja voit tehdä milloin mihinkin aiheeseen liittyen. "Reaalimaailma" on jo tarpeeksi masentavaa muutenkin, en kaipaa parisuhteelta vielä toista stressin lähdettä vaan haluan olla vapautuneesti oma itseni toisen seurassa (muuten olen mielummin yksin) ilman että pitää esittää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tapaillut ei-humanistista naista jonka elämän pääfokus ei olisi raha ja ura. Yksi jankkasi minulle siitä miten työkaveri saa 100€ enemmän palkkaa jossain asiantuntijatyössä yli tunnin.
Jotkut näistä ovat 35+ ja myös ajattelevat ettei heillä ole kiire lasten saantiin kun kyllä joku julkkisnainenkin sai 48 vuoden iässä lapsen.
Kyllä nelikymppisenä akateemisena eronneena miehenä pidän deittailua tässä iässä kuvottavana. Kaikki se iloisuus, perhoset vatsassa-tuntemus ja huoleton tulevaisuudenusko mitä oli joskus nuorempana loistaa poissaolollaan. Tuntuu että on jossain headhunterin haastateltavana tai työhaastattelussa.
Jotenkin sitä vaan viihtyy paremmin omissa oloissa. Etenkin kun edellisestä suhteesta ei tullut lapsia, joten voi ihan rauhassa elellä koiran kanssa ja eräillä tai katsella leffoja hyvän ruuan kanssa.
<
"Harrastukset: Viini, matkustelu"
Koska pariutuminen on ensisijaisesti taloudellinen liitto. Mies huolehtii ulkoisista puitteista, nainen synnyttämisestä ja lapsista
Aikuista miestä on todella vaikea, ellei jopa mahdoton rakastaa. Kunnioituksen voi saada, jos kohtelee naista ja lapsia hyvin, sekä hoitaa oman roolinsa moraalisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävästi. Lapsi saattaa jossakin määrin rakastaa isäänsä, ehkä. Kaikki lapsetkaan eivät rakasta, ja ihan syystä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei me milleniaalit olla nähty normaalia parisuhdetta, kun 90% vanhemmista on eronnut ja sen 10% vanhemmista on ollut koko ajan töissä niin siksi
Tämä on seurausta siitä ettei yhteiskunta toimi luonnollisesti. Ihmisen kuuluisi pariutua ja lisääntyä siinä 18-28 välillä. Ihmisen luonnontilassa osa 35-40v miehistä ja naisista on jo isovanhempia, kun taas tässä yhteiskunnassa missä elämme valtaosa on jopa lapsettomia joilla ei ole mitään kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta paitsi muutama "säätö".
On täysin luonnotonta että lapseton 37v alkaa ensimmäistä kertaa elämässään "vakavasti seukkaamaan". Siitä tulee sellaista mekaanista suorittamista. Intohimon irvikuva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tapaillut ei-humanistista naista jonka elämän pääfokus ei olisi raha ja ura. Yksi jankkasi minulle siitä miten työkaveri saa 100€ enemmän palkkaa jossain asiantuntijatyössä yli tunnin.
Jotkut näistä ovat 35+ ja myös ajattelevat ettei heillä ole kiire lasten saantiin kun kyllä joku julkkisnainenkin sai 48 vuoden iässä lapsen.
Kyllä nelikymppisenä akateemisena eronneena miehenä pidän deittailua tässä iässä kuvottavana. Kaikki se iloisuus, perhoset vatsassa-tuntemus ja huoleton tulevaisuudenusko mitä oli joskus nuorempana loistaa poissaolollaan. Tuntuu että on jossain headhunterin haastateltavana tai työhaastattelussa.
Jotenkin sitä vaan viihtyy paremmin omissa oloissa. Etenkin kun edellisestä suhteesta ei tullut lapsia, joten voi ihan rauhassa elellä koiran kanssa ja eräillä tai katsella leffoja hyvän ruuan kanssa.
Suurinta osaa naisista ei kiinnosta katsella leffoja ja eräillä koiran kanssa ylensyöden. Spontaanisuutta, luottoa ja energiaa löytyy, mutta sinulla on täysin väärä suunta. 60v miehet elävät noin
Parinvalinta on useimmille elämän ylivoimaisesti tärkein diili. Siksi.
Sillä voi nostaa elämänsä monta kerrosta parempaan mutta yhtä hyvin myös romahduttaa alemmas siitä mihin paukut riittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Itse lähdin Tinderistä juuri sen takia, että oli kuin jotain liikeneuvottelua. Mätsejä sain kyllä, mutta kaikki keskustelut toistivat samaa kaavaa. Multa kysytään mitä teen työkseni, miten montako kertaa käyn viikossa salilla ja pyydetään jotain listaa harrastuksista. Sitten alkaa se lapsiasian "neuvottelu", eli haluanko vielä lapsen tai montako vielä. Tivataan että kauanko on aikaa mun erosta, näenkö vielä exää ja niin edelleen. Se oli ihan kuin jotain kaupankäyntiä turkkilaisista matoista. Mä en ole ihmistyyppinä sellainen, että haluaisin neuvotella parisuhteesta. Haluan ensin tutustua rauhassa, katsoa että onko tässä kemiaa ja sitten ehkä keskustella ns. "käytännön logistiset asiat".
Ei ollut mun paikka toi Tinder.
Niin että parittelu ensin ja sitten katsotaan että onko toisesta kumppaniksi. Ei mene näin :D
Ikä ei ole pelkkä numero. Kyllä ihminen pikku hiljaa tulee iän myötä tunteettomammaksi ja 'miesaivot' alkavat ottaa valtaa molemmissa sukupuolissa.
Se deittailun kulta-aika on silloin kun hormonit hyrräävät ja molemmat osapuolet ovat nuoria ja huolettomia. Todella, todella harva kykenee enää tuon jälkeen seuraavissa suhteissa mihinkään aitoon kiintymykseen tai rakkauteen vaan toisen kanssa ollaan usein käytännön syistä.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tapaillut ei-humanistista naista jonka elämän pääfokus ei olisi raha ja ura. Yksi jankkasi minulle siitä miten työkaveri saa 100€ enemmän palkkaa jossain asiantuntijatyössä yli tunnin.
Jotkut näistä ovat 35+ ja myös ajattelevat ettei heillä ole kiire lasten saantiin kun kyllä joku julkkisnainenkin sai 48 vuoden iässä lapsen.
Kyllä nelikymppisenä akateemisena eronneena miehenä pidän deittailua tässä iässä kuvottavana. Kaikki se iloisuus, perhoset vatsassa-tuntemus ja huoleton tulevaisuudenusko mitä oli joskus nuorempana loistaa poissaolollaan. Tuntuu että on jossain headhunterin haastateltavana tai työhaastattelussa.
Jotenkin sitä vaan viihtyy paremmin omissa oloissa. Etenkin kun edellisestä suhteesta ei tullut lapsia, joten voi ihan rauhassa elellä koiran kanssa ja eräillä tai katsella leffoja hyvän ruuan kanssa.
Ymmärrän. Ja jos ei niitä perhosia tule, ei kannata edes yrittää, ei siinä ole mitään järkeä. Sitä iloisuutta kaipaan kyllä, kun on vain niin sokean onnellinen. Nyt vain koira riittää halailuun ja hellimiseen. Mutta tätä hiljaiseloa on jatkunut nyt niin monta vuotta, etten jaksa enää oikein innostua luonnosta, metsälenkeistä, urheilusta ja leffoista. Olen siis elänyt ihan samalla lailla kuin sinä, mutta ryhdyin nyt tekemään taidetta, kun tuo sinun elämäsi kaltainen elämä alkoi uuvuttaa. Ei ihminen jaksa hyvää tasaista elämää yksin koko ikäänsä.
N
Vierailija kirjoitti:
Ei me milleniaalit olla nähty normaalia parisuhdetta, kun 90% vanhemmista on eronnut ja sen 10% vanhemmista on ollut koko ajan töissä niin siksi
Ei ole olemassa mitään "normaalia parisuhdetta". On siittäjiä ja emoja. On väkivaltaisia suhteita ja siedettäviä suhteita. Siedettävistäkin suhteista lähtiessään kaikki osapuolet ovat yleensä lähinnä helpottuneita
Kaikki näkemäni +10v liitot ovat niin toksisia ja patoutuneita, mutta kuitenkin niin läheisriippuvaisia, että hirvittää saada edes puhelu tällaisessa liitossa elävältä. Sieltä tulee pelkkää omaa pahan olon purkamista tai joskus jotakin sairasta "minun vaimo sitä" settiä. Tunne-elämä ailahtelee sairaasta inhosta ja vihasta ylpeilyyn
Näin sinkkuna, kun elämä on luontaisesti seesteistä ja rakkaudellista, tuollainen epäsopivien biologisten roolien yhteen pakottaminen ja siitä seuraava sota on kuin myrkkykoiso. Sitä ei halua edes omalle tontilleen
Ihminen kyynistyy ja on takana ties mitä säätöjä, eroja ja joskus lapsia. Englanniksi termi on "baggage".
Sellainen teinien ja parikymppisten spontaanius katoaa ja tilalle tulee kylmä laskelmoivuus ja jatkuva rahasta tai työstä jankkaaminen.
Itse lopetin toisen eron jälkeen (39v:nä) kokonaan uusien seurustelukumppanien tapailun. Ei kiinnosta kuulla miten paljon mies tienaa tai miten on ostanut sen ja sen rannekellon. Boheemeja kivoja tyyppejä oli kyllä, mutta he taas eivät jaksaneet elää parisuhteessa.
(Ja tiedän kyllä että moni nainen on ihan yhtä materialisti ja lähinnä laskeskelee kumppanissa sitä, miten yhteiset lomamatkat tai lainanlyhennykset onnistuvat, ei sitä onko toinen henkisesti ja fyysisesti sekä käytökseltään sopiva kumppani juuri sinulle)