Olen kitkerän kateellinen, kun näen miten nykypäivänä tosi moni isä on jatkuvasti osallisena pienen poikansa/tyttärensä elämässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jokainen voi luvata ummet ja lammet, mutta sitten se vasta näkyy kun tulee unettomia öitä ja vaikeita aikoja."

Ihmettelen vain että eikö ihmisille tule koskaan mitään vaikeita aikoja tai kokemuksia lasten kanssa olosta ennen kuin ne omat lapset syntyvät? Nykyään kuitenkin ollaan yleensä yhdessä vähintään vuosia ennen lapsia, monet saattavat olla kymmenenkin vuotta.

Kyllä meillä ainakin sain ihan hyvän kuvan miehen osallistumishaluista ja kyvyistä jo ennen lapsia. Muutamaankin kertaan kun olin itse kovasti sairas pidempään niin mies hoiti ja passasi ja katsoi että minulla oli kaikki hyvin ihan omaa jaksamistaan ja aikaansa säästelemättä. Tai haki minut jostain vaikka keskellä yötä että minun ei tarvinnut tulla taksilla. Ja hoidettiin sekä minun siskoni lapsia että miehen veljen lapsia useaan kertaan ja siinäkin se mies peuhasi niiden kanssa, luki satuja ja nukutti viereensä. Ei

Kyllä isät varmasti haluaisivat osallistua enemmän, mutta edelleen Suomessa elää vahvana äiti-myytti, sekä "yksi vanhempi riittää" -politiikka. Isät eivät saa juuri minkäänlaista tukea isyyteen, eivätkä varsinkaan käytännön neuvoja. Neuvolassa ym. yleenäs äidille on paljon tietoa ja apua, mutta isät jäävät paitsioon. Minulla on ollut onni onnettomuudessa se, että olen ollut nuorena kesätöissä päiväkodeissa ja tehnyt lastenvahtikeikkaa. Minä oikeastaan huolehdin lapsesta enemmän vauva-aikana. Kun sitten lapsi vähän kasvoi ja tuli ero, niin minua alettiin vieraannuttamaan, mutta juuri tuon vauva-aikana syntyneen lujan siteen takia vieraannuttaminen ei ole onnistunut halutulla tavalla ja lapselle olen yhä se turvallisempi vanhempi, vaikka lapsen mukaan minusta puhutaan jatkuvasti pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Työelämä ja taloustilanne ovat kyllä myös äärettömästi tukalampia kuin kasarilla ja ysärillä.

Se on aika monessa perheessä elinehto että välillä toinen lepää ja toinen on lapsen kanssa, että molemmilla pysyy pääkoppa kasassa, ja pystyy latautumaan vaikka seuraavaa työrupeamaa varten.

Ennen oli pikemminkin normaalia että se isä piileskeli työpaikalla ja äiti teki 99% lastenhoidosta täysi-ikäisyyteen asti. Ja mikäs siinä on ollessa, itse muistan esim. Postin ajoilta 2 tunnin lounastauot ja työpäivät joissa tehtävää oli muutaman palaverin ja puhelinkeskustelun ohella ihan olematon määrä. Ei kukaan enää pääse noin helpolla.

Ilmankos Postilla on mennyt vuosia tosi heikosti. 

Vierailija kirjoitti:

"Jokainen voi luvata ummet ja lammet, mutta sitten se vasta näkyy kun tulee unettomia öitä ja vaikeita aikoja."

Ihmettelen vain että eikö ihmisille tule koskaan mitään vaikeita aikoja tai kokemuksia lasten kanssa olosta ennen kuin ne omat lapset syntyvät? Nykyään kuitenkin ollaan yleensä yhdessä vähintään vuosia ennen lapsia, monet saattavat olla kymmenenkin vuotta.

Kyllä meillä ainakin sain ihan hyvän kuvan miehen osallistumishaluista ja kyvyistä jo ennen lapsia. Muutamaankin kertaan kun olin itse kovasti sairas pidempään niin mies hoiti ja passasi ja katsoi että minulla oli kaikki hyvin ihan omaa jaksamistaan ja aikaansa säästelemättä. Tai haki minut jostain vaikka keskellä yötä että minun ei tarvinnut tulla taksilla. Ja hoidettiin sekä minun siskoni lapsia että miehen veljen lapsia useaan kertaan ja siinäkin se mies peuhasi niiden kanssa, luki satuja ja nukutti viereensä. Ei tullut mieleenkään että siinä ei olisi jo miehen

No suhde on erilainen ennen ja jälkeen lapsien. Kun olette kahdestaan ja vasta tavanneet, mies voi olla romanttisempi ja häntä kiinnostaa nainen eri tavalla. Sit kun tulee lapsi, arki muuttuu ja nainen muuttuu. Ja mieskin voi muuttua. Mies on voinut luvata vaikka, että hän hoitaa sitten lasta ja kotia 50/50, mut sit mieli muuttuukin ehkä? 

Ap ei kykenen näköjään vastaamaan siihen että mitä se katkeruus auttaa omaan tilanteeseen. Muuttaako se kateus omaa elämää parempaan suuntaan.

No eipä munkaan isä ollut yhtään sen enempää elämässä mukana ja se on ihan ok ja fine, jokainen saa tehdä sellaiset päätökset kuin haluaa. Turha niihin on märehtimään jäädä, ja tuollainen kateus ja katkeruus on tosi epäseksikästä

Vierailija kirjoitti:

Maailma on muuttunut paljon ja nykyään isien kotiinjäämiseen ja lapsen kanssa olemiseen suhtaudutaan paljon positiivisemmin. Esim. 60-luvulla syntynyt äitini oli paljon isänsä kanssa. Kuulemma vaunulenkeillä äidin isälle muut kylän miehet naureskeli kun työnteli vaunuja ja hoiti lasta. Siihen aikaan se oli selvästi naisten työtä. Äidin isä ei välittänyt irvailusta, vaan teki kuten itse halusi. Onneksi tuosta on tultu jo tosi kauas. Hyvä ja kiitos kaikki miehet jotka haluatte olla hyviä isejä lapsillenne!

Suurin muutos on varmaan juuri miesten asenteissa. Ennen lapsia hoitava mies oli nolo, nyt niitä isiä jotka eivät hoida lapsiaan katsotaan nenänvartta pitkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kitkerille ja katkerille löytyy ihan oma puolue.

Jep. Ydinperheistä tulleet etuoikeutetut ja ikityytymättömät naiset äänestelee juuri vihreitä. Suomen fasistisin ja ihmisoikeuksien vastaisin puolue, jonka pomokin on pesunkestävä vieraannuttaja.

Etkö sinä näe Vihreitä elämää arvostavana ja elämän säilyttämistä kannattavana tulevaisuudenuskoisena puolueena? Eikö Vihreät nimenomaan puolusta ihmisoikeuksia?

Viittaat Virtaan vieraannuttajana, mitä sillä tarkoitat? 

Näen vain sen että puheet ja teot ovat räikeästi ristiriidassa keskenään. Vieraannuttaja tarkoittaa sitä, että lain ja ihnisoikeuksien vastaisesti pahoinpitelee omaa lastaan, ja ei siinä ole mitään tulkinnanvaraista. Suomessa korruptoituneet viranomaiset tukevat vieraannuttamista. Jos todisteita kaipaat, niin niitäkin löytyy kymmeniä tuhansia sivuja käräjiltä, sossuilta ym. Siellä on rikokset kirjattu sanatarkasti. Myös oileusasiamiehen lausuntoja löytyy, joissa sanotaan, että lapsen oikeuksia ja lakia rikottu, mutta ne eivät koskaan johda sanktioihin, koska viranomaisten rikoksia tutkivat viranomaiset ovat aivan yhtä korruptoituneita. Kuten sanoin, todisteita on läjäpäin.

Vierailija kirjoitti:

Miten tämä kitkerä kateellisuus auttaa sua? Millätavoin sun elämä on parempaa kun vellot katkeruudessa?

se on voimaannuttavaa

Vierailija kirjoitti:

Miten tämä kitkerä kateellisuus auttaa sua? Millätavoin sun elämä on parempaa kun vellot katkeruudessa?

Eihän tunteelle mitään voi!

Minä  ymmärrän ap:ta oikein hyvin. Mulla oli huono isä, ja kun näen helliä ja upeitä isiä lastensa kanssa, olen kateellinen. Ja katkera siitä, ettei minulla ollut. Tunnen jääneni paitsi jostain aika oleellisesta. Ja olen ihan jo keski-ikäinen. 

Kyllä tajuan ettei katkeruus tai kateellisuus mitään hyödytä, enkä siinä vello, mutta se on sellainen ohikiitävä hetki, viileä tuuli läpi sielun, näinä hetkinä. Tulee, ja myös menee, en siis jää siihen vatvomaan. Mutta tiedostan olevani vähän kade enkä todellakaan ole niin tyhmä, että ääneen paukuttaisin tai kaataisin katkeruutta muiden niskaan, ei ikimaailmassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sun pitäisi olla iloinen niiden lasten puolensa, kun heillä on tuollaiset isät? Nyt on aika päästää irti noista menneisyyden asioista

 

En ole tuo, jolle vastasit, mutta luuletko oikeasti, että vips vaan pystyy unohtamaan sen, jos oma isä ei lapsuudessa ollut lapsestaan lainkaan kiinnostunut?

Ei sitä unohda koskaan. Ja vielä vähemmän, jos äiti on ollut etäinen hänkin. Voi vaan olla aktiivisesti ajattelematta asiaa. Toisinaan se asiayhteyksissä nousee esiin uudelleen ja uudelleen.

Sivusta.

Vierailija kirjoitti:

Minä kans olen ikäni surrut sitä, ettei ole sellaista kunnon läheistä suhdetta isään, eikä oikein äitiinkään. Siis sellaista hyvää suhdetta, joita parhaimmassa tapauksessa joillakin tuntuu olevan vanhempiinsa. On minullekin vanhemmat rakkaita, mutta on heissä kyllä hyvin ikäviäkin puolia, joita en ihaile mitllään tavalla. Isässä on paljon enempi huonoa kuin äidissä. Äidin kanssa kyllä puhutaan puhelimessa niitä näitä. Isän kanssa en ole nykyään edes yhteydessä, koska ei olla juuri mistään samaa mieltä, eikä kummallakaan ole mitään asiaa toiselle. Mistä asiasta sitä edes voisi puhua ajatusmaailmaltaan täysin erilaisen ihmisen kanssa?

Alapeukuttaja, joka ei arvosta toisen kertomaa kokemusta omista vanhemmistaan? Oma kokemuksesi isästäsi ja vanhemmistasi kumminkin pitäisi meidän muiden mielestä olla jonkun arvoinen asia, vai?

Tässä on tapahtunut iso muutos ihan jo 10-15 vuodessa, ja kyllä, olen vähän kateellinen äideille joiden puolisot oikeasti tekee osansa ja kantaa vastuunsa suhteestaan lapseen. En tiedä olisinko oma puoliso ollut toiseen aikaan toisenlainen, mutta silloin kun meidän lapset oli pieniä, ei mies poistunut lasten kanssa kotoa ikinä ilman minua, yleensä jäi kotiin kun me muut mentiin neuvolaan / kaupalle / ulkoilemaan jne. 

Minullakin oli etäinen suhde isään mutta eihän paha ollut. Ei vaan osannut näyttää tunteitaan ja jotenkin pelkäsi läheisyyttä.  Kova elämä oli hänellä lapsesta asti, ymmärrän häntä mutta lapsen kannalta se oli huono. 

Itse ihailen useita nykyajan isiä, kuinka luonteva jä läheinen suhde heillä on lapsiinsa. Se on hienoa.   

Kiinnitti huomiota itsenäisyyspäivän aikaan erään yli 90-vuotiaan lotan haastattelu, jossa sanoi matkustaneensa junalla Helsinkiin ja samassa vaunussa oli ollut lspsiperheitä.  Hän erikseen mainitsi ihaillen juuri isät, jotka osallistuivat kaikkeen lastenhoitoon tasapuolisesti. 

Jotenkin viisaanoloinen ja nainen, joka on varmaan nähnyt  muunlaisia isiäkin.  Toki aikamme tuotoksia olemme joksinen  mutta onneksi asiat voivat muuttua parempaan suuntaan.