Kumpi oikeassa, someriitelyä
Kaksi ystävystä ovat ajautuneet riitoihin. Ovat tutustuneet somessa ja olleet läheisiä. A on auttanut B:tä paljon mm. muutossa. Syyskuussa A tilasi yhteisten tuttujen kautta ulkomailta eräänlaisen tornin. B näki näitä tuttuja aiemmin, joten otti tornin heiltä kotiinsa, jotta A:lla on lyhyempi matka hakea ne. A ei saanut haettua niitä viikkoihin, kun auto oli rikki ym. B kysyi, voisiko ostaa A:lta siitä kiekon, mutta A kieltäytyi.
Tammikuussa matkustivat molemmat samaan paikkaan Suomessa, ja A pyysi tuomaan tornin hänelle sinne. B ei tuonut, omien sanojen mukaan tuli kiire lähtö, eikä muutenkaan kokenut velvollisuudekseen sitä kuljetella, vaan totesi että A saa itse hakea sen hänen luotaan. Tästä A repi kunnolla pelihousunsa ja avautui aiheesta somessa. Epäili, että B on käyttänyt pussit eikä niitä enää edes ole. Kertoi, ettei aio niitä hakea, mutta B tulee silti olemaan ne hänelle velkaa. Samalla esti B:n sometileillään. B esitti tähän vastineensa näyttäen, että torni on hänellä edelleen avaamattomana ja sen olisi saanut hakea. Mutta koska näin ei tapahdu, kertoi maksavansa tornin hinnan A:lle ja pitävänsä sen itse.
Jos jaksoit lukea niin ajatuksella, että sait kuviosta selvän, kumman puolella olisit pelkästään näillä tiedoin?
Kommentit (30)
A vaikutti hankalalta ja sekopäältä, joten B:n. Näillä tiedon rippeillä.
Tuli mieleen tornista ja pusseista nuuskatorni, liekö se sitten tämän kyseinen kiistanalainen esine 😅
Ei kannattaisi sekoittaa muita omiin päihdejuttuihinsa. En olisi kummankaan puolella, jos kaksi ihmistä riitelee keskenään niin ei ulkopuolisten pidä mitään puolia valita.
Ilmeisesti tämä A ei ole useampaan kuukauteen saanut aikaiseksi omaansa hakea, niin turha itkeä jos toinenkaan ei sitä käteen toimita. Jos tuote olisi ollut niin tärkeä, olisi varmasti asian tavalla tai toisella hoitanut. Eli jos nyt pakko olisi joku puoli valita, niin ehdottomasti B.
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin torni?
Nuuskatorni varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin torni?
Nuuskatorni varmaan.
Tai siis onkin, tuollahan sanotaan "käyttänyt kaikki pussit", joten nuuskasta kyse. Olisi voinut ap sen aloitukseen kirjotitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin torni?
Nuuskatorni varmaan.
Tai siis onkin, tuollahan sanotaan "käyttänyt kaikki pussit", joten nuuskasta kyse. Olisi voinut ap sen aloitukseen kirjotitaa.
Ap tässä, juu en arvannut laittaa suoraan, kun sensuuri on täällä joskus vähän hassu. Ajattelin tehdä asian selväksi vähän toisin sanoin. Kiitos mielipiteistä tähän asti, kirkastavat kyllä asiaa. Molemmat henkilöt ovat siis minulle tuttuja ja sinänsä "samanarvoisia". Kiinnostaa vain miltä tilanne kumpaakaan tuntematta näyttäisi.
en jaksanut lukea, liian sekavaa. vetäkää turpaan molempia.
Molemmat vaikuttavat aika dramaattisilta, mutta sanoisin että B on järkevämpi.
Onko pakko sitten aina riidellä ja etsiä syyllisiä? Kuulostaa niin alkukantaiselta peniksien/tissien kolistelulta
Ei kumpikaan ole oikeassa. Miksi B työnsi nokkansa asiaan ja otti tornin sen tuoneilta, kun ei itse kuitenkaan mitenkään sitten edistänyt A:n saamista. Kysyikö edes A:n mielipidettä asiasta? A on myöskin ollut saamaton.
En ole kummankaan puolella.
Eli nämä ovat jotain 14-vuotiaita? Ei kukaan aikuinen tuollaisia draamaile.
Vierailija kirjoitti:
Eli nämä ovat jotain 14-vuotiaita? Ei kukaan aikuinen tuollaisia draamaile.
Et ole tainnut paljoa aikuisia elämäsi aikana nähdä?
B puolella. A vaikuttaa ihan sekopäiseltä, reaktio on ku jollain narkilla tai muulla epätasapainoisella. B toki ois voinu sen tullessaan samaan paikaan ottaa mukaan, erikoista ettei voinut, mutta A reaktio silti liioiteltu.
Ajattelin, että tässä on joku oikea ongelma. En nähnyt sitä. Ja seuraava.
En alkaisi sekaantua toisten riitoihin mitkä eivät minua mitenkään koske eli pysyisin puolueettomana.
Vierailija kirjoitti:
Eli nämä ovat jotain 14-vuotiaita? Ei kukaan aikuinen tuollaisia draamaile.
Järkevät aikuiset eivät, wt-henkiset sen sijaan kyllä.
Eikö kaikki ole kuitenkin lopputulokseen tyytyväisiä?
En saa selvää jutusta. Ei ole aikaa lukea tarpeeksi, kun tekstiä on paljon ja menen sekaisin kumpi on kumpi - ellei ole keksitty nimi. Homma vaan ei toimi niiden kahden välillä ja sellaiset diilit eivät jatkossa kannata. Mitään pakkoja ei ole mihinkään suuntaan, että toinen pyytelisi jotain, kun toinen ei halua. Ehkä heidän vanhemmat auttavat tai sitten ei.
Minua ärsyttää sopivasti juuri tällä hetkellä, kun kaverilla on minun luonani tavaroita, mitä ei saa aikaiseksi hakea pois. Minusta minulla ei ole mitään velvollisuutta kuljetella niitä hänelle tai edes hänen menojensa mukaan, mutta pian on varmaan pakko, kun en halua hillota niitä ikuisuutta täälläkään.
Mikä hemmetin torni?