Väsynyt etsimään ihmisiä

Sinkkuudessa ja ystävättömyydessä on kaiken muun raskaan lisäksi raskasta se että pitäisi motivoitua käymään jatkuvasti tapahtumissa joista voisi _ehkä_ löytyä ihmisiä elämään. Kerran toisensa jälkeen joutuu pettymään ja se pitäisi käsitellä ja jatkaa samaa. Koska kukaan ei tule hakemaan kotoa ja vaikuttaa siltä että yksinäisyydestä ei saisi valittaa ellei osoita että koko ajan tekee jotain että _edes_teoriassa_ tilanne voisi muuttua. Mutta mikään ei muutu ja kun ikää tulee koko ajan lisää, kaipaa aina vaan enemmän sitä että olisi jo se oma piiri ja energian voisi käyttää omien ystävien ja puolison kanssa merkityksellisten tekemisten suunnitteluun ja toteuttamiseen tai ehkä joskus vaan olla vaikka kotona katsomassa elokuvaa jonkun kanssa. Joka kerta kun on yrittänyt ja yrittänyt tulee vaan enemmän tunne että itsessä on joku peruuttamaton ja paha vika, kun näin luonnollinen asia ei onnistu ja muilta se vaan käy.