Onko syöpä niin paha, kuin annetaan ymmärtää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulle todettaisiin syöpä, en aloittaisi hoitoja.

Vaatii aikamoista pokkaa tehdä noin. Sanoa, että haluan kuolla.

Eikö moni ole tehnyt noin eli kieltäytynyt hoidoista?

Minulla ei ole mitenkään isoa elämänhalua, mutta minulla on parikymppisiä lapsia, enkä kieltäytyisi hoidosta. He vielä tarvitsevat minua.

Vierailija kirjoitti:

Eikö siitä selviä taistelemalla? Aina mainostetaan syöpäuutisissa sitä, että taistelee syöpää vastaan, kuin olisi tappelu kyseessä. Osa ei näköjään osaa taistella, kun syöpään kuolevat.

Miksi sinä provoilet vakavalla asialla? Olet jo monta typeryyttä kirjoittanut.

Mene ulos välillä leikkimään aikuisten palstalta.

Vierailija kirjoitti:

Itse tauti ei aiheuttanut mitään oireita. Jos en olisi ollut muista syistä jatkuvassa kontrollissa, en olisi edes osannut syöpää epäillä ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä. 

Leikkaukset ja hoidot aiheuttavat haittaa sitäkin enemmän. Kolme leikkausta ja kaksi kierrosta hoitoja, joista toinen on vielä kesken. Vointi on jossain kurjan ja kamalan välillä. Eli on niin paha tauti kuin väitetään, ainakin omalla kohdallani.

Millä tuossa elää, kun ei kykene töihin, kai Kela myöntää sairaspäivärahaa...

Sukuni naisista moni aikansa sairastettuaan kuoli rintasyöpään ja siitä lähteneisiin etäpesäkkeisiin.

Itse sairastin myös kyseisen syövän, kohta 5v sitten, eli selvitty tähän asti.  Hoidot eivät ole mukavia, mutta henkilökohtaisesti sanoisin, ei ihan kamaliakaan.

Minusta se on pahempi mitä annetaan ymmärtää. Ihan omakohtaista kokemusta ei ole, mutta lähipiirissä on ollut useampikin syöpä eikä heistä yksikään ole siitä selvinnyt hengissä. Osa on mennyt muutamassa kuukaudessa ja osa sitten on ehtinyt käydä enemmänkin hoitoja läpi, mutta yhtä kaikki kuolema tuli.

Eikä ole todellakaan mitään laatuaikaa se hoidoissa kulkeminen ja siksi itse olenkin päättänyt, että jos syövän saan ja hoidoilla ei voida luvata kuin korkeintaan muutama extrakuukausi max vuosi niin hoitoja en aloita ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kauhea tauti, surkeaa seurata vierestä miten ihminen kuihtuu pois vähitellen. Onneksi loppuvaiheessa lääkitään niin rankasti ettei henkilö edes tiedosta omaa olemassaoloaan

 

Ei lääkitä. Kipuihin kuolee yhä useampi ja kituen, toivoen kuolemaa.

Lääkärit pelkäävät USA:n opioidikriisiä??

Kyllä näitä foliohattuja riiittää tännekin, onhan se helppo sanoa, etten aloita syöpähoitoja, jos syövän saisin. Mutta kun se elämänhalu voittaa, jos se syöpä tulisikin. Niin kauan kuin syöpää ei ole, voi mainiosti vakuuttaa, etten hoitoja halua. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta se on pahempi mitä annetaan ymmärtää. Ihan omakohtaista kokemusta ei ole, mutta lähipiirissä on ollut useampikin syöpä eikä heistä yksikään ole siitä selvinnyt hengissä. Osa on mennyt muutamassa kuukaudessa ja osa sitten on ehtinyt käydä enemmänkin hoitoja läpi, mutta yhtä kaikki kuolema tuli.

Eikä ole todellakaan mitään laatuaikaa se hoidoissa kulkeminen ja siksi itse olenkin päättänyt, että jos syövän saan ja hoidoilla ei voida luvata kuin korkeintaan muutama extrakuukausi max vuosi niin hoitoja en aloita ollenkaan.

Saahan sitä sanoa. Se on kuule eri ääni kellossa sitten, kun istut siinä kuulemassa.

Eikä lääkäritkään edes määrää hoitoja epätoivoisissa tapauksissa. 

Vierailija kirjoitti:

Syövällä myös pelotellaan ihmisiä joka mediassa ja lähes päivittäin! Syöpä on vakava asia mutta tuo ihmisten pelottelu on edesvastuutonta.

Kyllä. Siksi minä Pässi, kuten eräs minua nimitti, en vahingossakaan tälle keskustelupalstalle( miksikä minä Pässi olen tämän ymmärtänyt) tule yksityiskohtaisesti yhtään mitään kertomaan mitä läpi joutuu käymään nimikkeen alla : Syöpä. Joku joka ei sairastanut vielä ole ja aivan rukoilen ettei tarvitsekkaan, pahimmanlaatuista syöpää, en missään nimessä ala yksittäin selittämään mitä se on. En mitään ennakkotietoja, ei mitään ennakkopelkoja syötä kenellekään. Syystä koska siitä en mitään kaunista kerrottavaa löydä hakemallakaan. Kokemus on omana ja edelleen yllä. T; Pässi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulle todettaisiin syöpä, en aloittaisi hoitoja.

Vaatii aikamoista pokkaa tehdä noin. Sanoa, että haluan kuolla.

Eikö moni ole tehnyt noin eli kieltäytynyt hoidoista?

Minulla ei ole mitenkään isoa elämänhalua, mutta minulla on parikymppisiä lapsia, enkä kieltäytyisi hoidosta. He vielä tarvitsevat minua.

Rukoilen sinua, älä missään nimessä kieltäydy hoidoista. Neuvoo Pässi

On, mutta tutkijat ovat kehittäneet toimivia hoitomuotoja moniin syöpiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kauhea tauti, surkeaa seurata vierestä miten ihminen kuihtuu pois vähitellen. Onneksi loppuvaiheessa lääkitään niin rankasti ettei henkilö edes tiedosta omaa olemassaoloaan

 

Ei lääkitä. Kipuihin kuolee yhä useampi ja kituen, toivoen kuolemaa.

Älä syydä tänne paskaa tietoa. Oma äitini sai morfiinipiikkiä niin paljon kun kipuihinsa tarvitsi ennenkö hän nukkui pois.

"Sairaspäivärahaa leikataan - näin rajusti keskituloiset kärsivät."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/15e64082-540a-40da-813d-6b33dbbd039f

Vierailija kirjoitti:

"Sairaspäivärahaa leikataan - näin rajusti keskituloiset kärsivät."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/15e64082-540a-40da-813d-6b33dbbd039f

Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea enää.

Kaikista tietävimmät asiantuntijat ovat niitä, jotka eivät syöpää ole sairastaneet, ne ovat tällekin foorumille eksyneet. Kun istuu lääkärin kanssa ja kuulee, että syöpä se siellä on, niin missä silloin on se "en suostu mihinkään hoitoon". Pitäytykää asiaa tuntemattomat foliohatut tuomasta julki, ettei syöpää tule hoitaa, kun oikein uskoo, se kyllä katoaa, sanoo foliohattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pilkkua kuin-sanan eteen kuulu panna.

,että, koska, jotta, kun, kuin, mutta, jne

Kuin-sanan eteen ei tule pilkkua.

Että, mutta, jotta,  kun, jos, vaikka 

Olen liki 25 vuotta syöpää  sairastanut, hitaasti etenee. Hyvä niin.

Tässä tuore syöpäpotilas, luusyöpä lantiossa, hoitoja ei ole vielä aloitettu mutta tuskat ovat kovat ja lääkkeet ei auta kipuun, olen 58 v nainen, yskä on kiusana, isäni kuoli luusyöpään mutta minä aion vielä jos saan elää.

Äitini kohdalla syöpä tarkoitti 15 vuoden kärsimystä, joka päättyi kuolemaan. Tai syövät monikossa. Hän sairasti kolme toisistaan riippumatonta syöpää. 

 

Ensimmäinen oireili alta kuusikymppisenä. Väsymystä ja kipuja ja sekä vakava anemia, jota alkuun hoidettiin rautatableteilla. Sitten selvisi, että on verisyöpä, tyyppiä, johon ei ole hoitoa. Ennuste oli 1-2 vuotta, mutta äiti sairasti sitä loppuelämänsä eli 15 vuotta. Oli kantasolusiirto, joka romahdutti kunnon totaalisesti. Mukana sytoja. Sitten lähes 15 vuotta kausia, jolloin kovat syöpälääkkeet. Välillä tilanne todella huono, välillä ns remissiossa lääkkeillä. Kovia kipuja koko ajan. 

10 vuoden sairastamisen jälkeen löytyi paksusuolensyöpä, jonka leikkaus ja sytot olivat jo valmiiksi sairaalle rankat. Se saatiin hoidettua. Koronan takia kontrolli siirrettiin. Siinä olisi ehkä voitu löytää se kolmas syöpä, haimasyöpä, joka kuitenkn löytyi vasta kun oli liian myöhäistä. Kovat kivut veivät päivystykseen ja kotiin ei enää koskaan palannut. Kasvainta yritettiin leikata, mutta leikkaus lopetettiin toivottomana. Suoraan diagnoosista siirrettiin saattohoito-osastolle, sillä äiti ei enää halunnut kärsiä vaan kuolla. Se olikin oikea päätös, koska hoidoilla olisi ehkä saanut pari kuukautta. Hän lähti kuukausi diagnoosista. Kipulääkkeissä ei säästelty, mutta kärsimys oli raju ja kauhea. Niin paha että halusi tulla nukutetuksi ja siinä lähti pois.Että kyllä, minun kokemukseni mukaan syöpä on paljon pahempi kuin kuvitellaan.

 

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä mennä hoitoihin, joista seuraa kipeä ja paha olo? Pohdin itse tätä aihetta, kun lähipiirissä syöpää sairastavia jotka ovat kieltäytyneet hoidosta ja elävät ihan ok elämää.

Minä sairastuin suolistosyöpään , lääkäriin menin itsepintaisen refluksin takia, josta onneksi seurasi tutkimukset ja syöpä löytyi. Muutamissa imusolmukkeissa oli myös syöpäsoluja, mutta muuten ei ollut levinnyt. Koko vartalon kuvauksissa löydettiin sattumalta myös munuaissyöpä. Se oli oma syöpänsä, ei siis etäpesäke. Ensin leikattiin suolistosyöpä pois ja sitten tuli vajaan vuoden sytostaattihoidot. Kun ne olivat ohi leikattiin munuaisesta syöpä pois. Se ei ollut levinnyt. Koko rumba kesti noin vuoden. Nyt siitä on aikaa reilut 6 vuotta eikä ole mitään uutta löytynyt. Muuta varsinaista ikäviä oireita tai kipuja ei ollut kuin toki leikkausten jälkeen jonkin aikaa ja sytostaattihoitojen jatkuva pieni kuvotus ja ruokahalun häviäminen olivat ikävimmät. Aloin pelätä, ettei hyvä olo palaa enää koskaan, kun taukoviikotkin olivat lopulta melkein samanlaisia kuin hoitoviikot.  Mutta kyllä se hyvä olo kuitenkin palasi kun oli hoitojen päättymisestä kulunut jonkin verran aikaa. Nyt kuitenkin olen ajatellut että jos syöpä nostaa päätään ja tulisi parantumaton diagnoosi, niin en tiedä alanko enää hoidattamaan sitä vaan annatko mennä. Ei houkuttele se että koko loppuelämä olisi huonoa oloa.