Yliopistoissa on ongelma: jännittäjille tarkoitetut suulliset kurssit ovat liian suosittuja
Nämä on alun perin tarkoitettu pienryhmiksi mutta nyt niihin hakeutuu niin paljon opiskelijoita että kaikkia ei voi ottaa.
Miksi nuorilla on niin paljon sosiaalista ahdistusta?
Kommentit (159)
Helpottavaa tietää, että on muitakin sosiaalisia jännittäjiä. Joskus itsekin vaikeaa, kun jännittää ihan tyhmiä asioita. Hankalaa kun muut ei ymmärrä.
olin sanomassa jotain ja sit multa pääs TOTAALINEN RÖYHKY!
...sanomattakin selvää, että en oo sen jälkeen ollut päivääkään luokan edessä
markus 19v lapista
olin sanomassa jotain super main kohtaa mun essee thingystä, ja sit joku luokassa said, että "kuka pieras" ja "se oli jenni!"😳
tää tapahtu ala-asteella, ja siitä alkoi mun sosiaalinen ahistus...
jenni tiiparinen
Vierailija kirjoitti:
Helpottavaa tietää, että on muitakin sosiaalisia jännittäjiä. Joskus itsekin vaikeaa, kun jännittää ihan tyhmiä asioita. Hankalaa kun muut ei ymmärrä.
Lähes kaikkia jännittää. Luennoitsijoita jännittää, esityksen pitäjiä jännittää ja kuuntelijoita jännittää oma vuoro. Sen jännityksen näkee hyvin ja myös sen helpotuksen mikä on seminaarin jälkeen. Olkaa itsellenne lempeitä.
Teki mieli hypätä sillalata alas, kun mu puhelin piippas keske esiintymisen monta kertaa ja se piipaus ääni on nii9n nolo ja muut alko hymyilee😭😭😭😭
MIA
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylikriittinen kasvatushan näitä tekee. Sätitään kaikesta, ei kannusteta tai anneta myönteistä huomiota.
Toisin päin pikemminkin, kun on kasvatettu vapaasti eikä opetettu kohtaamaan vastoinkäymisiä niin näinhän siinä käy.
Täällä taas varsinaisia besserwissereitä. Että sosiaalinen pelko ja ahdistus johtuu vapaasta kasvatuksesta. Älkää jaksako.
Miun kiusaajat nauroi miulle luokan takana ko pidin essitelmää :/
Maija
Nuoruuteen ja yleensäkin elämään on aina kuulunut jonkinasteinen ahdistus ihan normaalina, nyt siitä on tehty mörkö, jonka varjolla kalastellaan kaikenlaisia erityisjärjestelyjä ja -vapauksia.
Tämä näkyy jo peruskoulussa. Tunnilla istuminen ahdistaa, vessassa käynti ahdistaa, liikuntatunti ahdistaa, välitunti ahdistaa varsinkin jos pitää mennä ulos ( kerran päivässä...), läksyt ahdistaa, kokeet ahdistaa, kaikki ahdistaa. Ja näiden pitäisi mennä joskus töihin?
Kyllä sitä ahdistusta voi ja pitääkin sietää ja kestää, elämä ei ole aina silkkiä ja pumpulia!
Vierailija kirjoitti:
Itse nyt nelikymppisenä toista maisterintutkintoa tekevänä arvioisin yhdeksi syyksi myös sen, että yliopistossa on hyvin salliva asenne mielen ongelmia kohtaan. Ihmiset vaikuttavat puhuvan niistä varsin avoimesti, enkä ole ikinä huomannut negatiivista suhtautumista niihin. Esimerkiksi luennoilla tai kurssin telegram-ryhmissä opiskelijat kysyvät ihan kaikkien kuullen tai omalla nimellään esimerkiksi tenttien lisäajoista tai muista erityisjärjestelyistä, kun on tällainen diagnoosi, eikä kukaan reagoi siihen mitenkään. Se varmaan madaltaa kynnystä hakea apua ja lisää erityisjärjestelyiden kysyntää.
Itse en tarvitse erityisjuttuja, mutta hyvä että ne jotka tarvitsevat niitä myös saavat. Siellä on fiksuja ja ahkeria ja motivoituneita nuoria ja aikuisia, olisi älytöntä jättää heidän potentiaali käyttämättä siksi, että jonkun periaatteen takia pitäisi ikuisesti pitää kiinni vanhoista käytännöistä.
Nimenomaan, siksi on aivan älytöntä sanoa että elettäisiin jotenkin armotonta aikaa. Koskaan ei esiintyminen vaikkapa yliopistossa ole tapahtunut hyväksyvämmässä ympäristössä kuin nykyään, silti yhä useammalla on siinä vaikeuksia. Kyllä tässä kuviossa on silloin jotain hyvin pahasti pielessä.
Sosiaalisessa ahdistuksessa ja esiintymisessä osa ongelmista johtuu käytännössä yleisöstä/keskustelutovereista. Joillain, kuten minulla, on FYYSINEN sairaus, joka aiheuttaa oireita, joita osa tulkitsee vain jännityksen ja huonojen sosiaalisten taitojen kautta ja vielä huomauttaa, että hei, sulla on tommosta. Ai jaa, ihan kiin en itse tietäisi. Pitäisi varmaan ryhtyä aina heti ilmoittamaan, että minulla on tällainen fyysinen sairaus ja tällaisia oireita, ei tarvitse ilmoittaa niistä minulle. Tai laittaa vaatteeseen kyltti.
Kaikki jännittävät, poislukien ehkä äärimmäisen kokeneet esiintyjät joille esiintyminen on rutiinia. Ainoastaan psykopaatti ei jännitä uudessa tilanteessa. Kyse on siitä että opitaan hyväksymään se jännitys ja esiintymään siitä huolimatta. Nykyään mennään liian helposti kaiken maailman diagnoosien taakse ja vältellään niitä tilanteita, joissa pitäisi vain oppia olemaan.
Näkisin tämän myös tietyllä tasolla lääkepolitiikan aiheuttamana ongelmana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse nyt nelikymppisenä toista maisterintutkintoa tekevänä arvioisin yhdeksi syyksi myös sen, että yliopistossa on hyvin salliva asenne mielen ongelmia kohtaan. Ihmiset vaikuttavat puhuvan niistä varsin avoimesti, enkä ole ikinä huomannut negatiivista suhtautumista niihin. Esimerkiksi luennoilla tai kurssin telegram-ryhmissä opiskelijat kysyvät ihan kaikkien kuullen tai omalla nimellään esimerkiksi tenttien lisäajoista tai muista erityisjärjestelyistä, kun on tällainen diagnoosi, eikä kukaan reagoi siihen mitenkään. Se varmaan madaltaa kynnystä hakea apua ja lisää erityisjärjestelyiden kysyntää.
Itse en tarvitse erityisjuttuja, mutta hyvä että ne jotka tarvitsevat niitä myös saavat. Siellä on fiksuja ja ahkeria ja motivoituneita nuoria ja aikuisia, olisi älytöntä jättää heidän potentiaali käyttämättä siksi, että jonkun periaatteen takia pitäisi ikuisesti pitää kiinni vanhoista
Noihin erityisjärjestelyihin on ainakin Helsingin yliopistossa joku ihan virallinen taho joka niistä vastaa, ei enimmäkseen ole proffien asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse nyt nelikymppisenä toista maisterintutkintoa tekevänä arvioisin yhdeksi syyksi myös sen, että yliopistossa on hyvin salliva asenne mielen ongelmia kohtaan. Ihmiset vaikuttavat puhuvan niistä varsin avoimesti, enkä ole ikinä huomannut negatiivista suhtautumista niihin. Esimerkiksi luennoilla tai kurssin telegram-ryhmissä opiskelijat kysyvät ihan kaikkien kuullen tai omalla nimellään esimerkiksi tenttien lisäajoista tai muista erityisjärjestelyistä, kun on tällainen diagnoosi, eikä kukaan reagoi siihen mitenkään. Se varmaan madaltaa kynnystä hakea apua ja lisää erityisjärjestelyiden kysyntää.
Itse en tarvitse erityisjuttuja, mutta hyvä että ne jotka tarvitsevat niitä myös saavat. Siellä on fiksuja ja ahkeria ja motivoituneita nuoria ja aikuisia, olisi älytöntä jättää heidän potentiaali käyttämättä siksi, että jonkun periaatteen takia pitäisi ikuisesti pitää kiinni vanhoista
Mä luulen että se armottomuus tulee yhteiskunnasta yleisemmin. Yliopistolla onkin hyvä ja myönteinen ilmapiiri, mutta se on nykyään enemmänkin poikkeus. Täälläkin on koko iltapäivän joku urpo tehnyt aloituksia siitä, kuinka typerää on kun ihmiset käyttävät kuulokkeita, mokomat autistit...
Tästä siis on kyse:
https://studies.helsinki.fi/ohjeet/artikkeli/yksilollisilla-jarjestelyi…
Vierailija kirjoitti:
Kaikki jännittävät, poislukien ehkä äärimmäisen kokeneet esiintyjät joille esiintyminen on rutiinia. Ainoastaan psykopaatti ei jännitä uudessa tilanteessa. Kyse on siitä että opitaan hyväksymään se jännitys ja esiintymään siitä huolimatta. Nykyään mennään liian helposti kaiken maailman diagnoosien taakse ja vältellään niitä tilanteita, joissa pitäisi vain oppia olemaan.
Olen itse ollut töissä yliopistolla yli 20 vuotta. Tasan yhden kerran opiskelija on ottanut yhteyttä ja kertonut ettei pysty esiintymään pahan sosiaalisen ahdistuksen takia. Hänelle keksittiin sitten korvaava tapa. Muut ovat pitäneet esityksensä tai ehkä jättäneet kurssin kesken. Jokunen ilmoitus (n. 5 kpl) on tullut masennuksesta ja sen takia pyydetty jatkoaikaa palautuksille. Adhd, Add, asperger ja lukihäiriöstä kärsiviä tiedän kymmeniä, mutta niiden varjolla ei ole pyydetty mitään erikoisjärjestelyjä.
Ilmapiiri on nykyisin sallivampi ja hyvä niin. Erikoisjärjestelyjä vaativat nykyisin lähinnä työssäkäyvät opiskelijat ja ne ketkä ovat syystä tai toisesta muuttaneet kauas yliopistosta. Moni vain unohtaa deadlinet ja se on yleisin syy. Väliinpitämättömyys on lisääntynyt huomattavasti ja tarve vaatia yhtä ja toista omien henk.koht. kiireiden ja menojen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä juttu. Muistan että yliopistossa oli aina vaikeaa saada ryhmätöissä mukaan ketään esittelemään, koska jännitti. Tai sitten kun sai, sillä toisella meni usein jännityksen vuoksi vihkoon. Ja kyseessä kuitenkin ala jolla pitäisi vähän osata esiintyä
Suuri osa suomalaisista on jännittäjiä ja se periytyy. Näin on ollut jo minunkin lapsuudessa ja nuoruudessa. Kumma että tätä ei ymmärretä. Ehkä se johtuu, siitä, että extrovertit ovat usein näitä päättäjiä, eivätkä ymmärrä ujoja/ jännittäjiä / arkoja ihmisiä.
Ennen vain kärvisteltiin, ei ollut terapioita, eikä lääkityksiä. Osa haki alkoholista apua ja jäi sille tielle. Mikäli näin yksinkertainen asia osattaisi käsitellä oikein, meillä olisi paljon vähemmän päihteiden ja lääkkeiden käyttäjiä.
Emmekä me jännittäjät ole yhtään sen huonompia ihmisiä, tämän tajuaa vasta aikui
Joo siis vähän ihmettelen näitä negatiivisesti suhtautuvia. Itse olisin tosiaan ollut vain kiitollinen, jos esiintymiskykyisiä kollegoja olisi enemmän. Ja varsinkin yliopistossa, kun oli niin paljon ryhmätöitä. Mua ei siis jännitä, mutta esityksen valmistelu vie aina aikaa kuitenkin, eikä siitä usein saa mitään ekstraa.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko liittyä siihen, että nykyään on paljon ryhmätöitä?
Selkeesti liian vähän. Kun tulee rutiinia, niin asia helpottuu.
Menin kerran lukkoon, kun esitelmä oli pidetty ja piti vastata kysymyksiin. En tiennyt vastausta.
Oli niin nolo hetki elämässäni, että nykyään alkaa itkettämään kaikissa esiintymistilanteissa.
Karo, Vantaa