ADHD epäilys, en halua tutkia

Niin. Ovatkohan nuo ns. haittavaikutukset kuitenkaan sitten pahempia, kuin tuo kaoottinen elämä? 

 

Kannattanee ehkä myös miettiä, josko nuo uhkakuvat ovat enemmän pelkoja, kuin tosiasioita. 

 

Terkuin lähes viisikymppinen ADHD, maisteri, vaativassa työssä, puhunut diagnoosista ja lääkityksestä täysin avoimesti myös töissä, eikä ketään kiinnosta v*ttuakaan.

Entä jos sä sen lääkkeen ja jonkun omahoitoterapian (aikuisille ei taida kelan järjestämää kuntoutusta olla tarjolla) kautta saisit elämäsi järjestykseen?

Se on nimittäin mahdollista. 

 

Työnhaussa ei tarvitse diagnoosista kertoa. Ja parisuhdetta ei kaoottisen ihmisen kanssa kukaan kuitenkaan halua.

Miten adhd:na niin moni pystyy opiskelemaan korkealle, olemaan hyvässä työssä/asemassa? Ja vielä pitämään sen paikan.

En vaan pysty ymmärtämään. 

Ja en kysy pahalla vaan oikeasti en ymmärrä, kun itsellä ihme että selvinnyt peruskoulusta.

Ihan sama, mutta mä olen kyllä onnistunut iän myötä pärjäämään aika hyvin ominaisuuteni kanssa, enkä enää koe, että tarvitsisin mihinkään lääketieteellistä apua kuten lääkettä. Mutta nuorena meno oli hurjaa, kaikki opinnot jäi kesken, laskut maksamatta vaikka olisi ollut rahaakin, koti oli kaaoksessa, rahaa kului älyttömiin impulssiostoksiin, kaikki oli lyhytjänteistä koheltamista. Jo pikkulapsena olin kauhean vilkas ja äänekäs, ja koulussa jatkuvasti jälki-istunnoissa koska en jaksanut keskittyä, tylsistyin, ja aloin tehdä kaikenmaailman kepposia. 

Mäkin jossain vaiheessa kävin läpi tuon jutun, että haluaisinko diagnoosin vai en. Ja päädyin tuohon samaan, että kun esim. työni on erittäin keskittymistä vaativaa, niin työn saantia voisi haitata diagnoosi. Samoin jos jossain elämänvaiheessa haluaisi esim. adoptiolapsen tms. Joten mä päätin että kokeilen ensin self helppiä ja vasta sitten diagnoosi jos ei auta. Ja kyllä mä olen saanut mm. meditaatiosta ja ihan opetellusta kurinalaisuudesta, erilaisista listoista ja timereistä yms. apua niin paljon, että nykyään pärjään elämässäni ihan hyvin. Mutta mitään pika-apua tämä ei ollut, ekat muutaman vuoden se oli tyyliin kaksi askelta eteen, yksi taakse, repsahduksia vanhaankin tuli, mutta kyllä se siitä vähitellen on keskittymiskyky ja sellainen itsetarkkailukyky, joka huomaa jos mieli alkaa taas harhailla ja sanoo sille "ei nyt, nyt tehdään tämä tehtävä loppuun ensin", kehittynyt.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos sä sen lääkkeen ja jonkun omahoitoterapian (aikuisille ei taida kelan järjestämää kuntoutusta olla tarjolla) kautta saisit elämäsi järjestykseen?

Se on nimittäin mahdollista. 

 

Työnhaussa ei tarvitse diagnoosista kertoa. Ja parisuhdetta ei kaoottisen ihmisen kanssa kukaan kuitenkaan halua.

Varmaan mieluummin elän kaoottista elämää kun syön lääkkeitä lopun ikääni. Jossain vaiheessa kuitenkin tulisi jollekkin ilmi että on adhd todettu. En halua niin. -ap

Vierailija kirjoitti:

Entä jos sä sen lääkkeen ja jonkun omahoitoterapian (aikuisille ei taida kelan järjestämää kuntoutusta olla tarjolla) kautta saisit elämäsi järjestykseen?

Se on nimittäin mahdollista. 

 

Työnhaussa ei tarvitse diagnoosista kertoa. Ja parisuhdetta ei kaoottisen ihmisen kanssa kukaan kuitenkaan halua.

Työterveys saa kyllä tiedon niistä käytetyistä lääkkeistä ja diagnooseista. Ja jos työ on keskittymistä vaativa, saattaa työhöntulotarkastuksessa antaa lausunnon, ettei ole soveltuva kyseiseen työhön. 

Siksi, että me olemme kaikki erilaisia ihmisiä. Meillä on erilaisia kykyjä ja ominaisuuksia, ADHD tai ei.  Toisin sanoen, voi olla hyvin korkea kognitiivinen kapasiteetti, matala kapasiteetti tai jotain siltä väliltä. Voi olla muita opiskeluun vaikuttavia tekijöitä, kuten lukihäiriötä, muuta hahmottamisen haastetta jne.

 

ADHD ei myöskään tarkoita sitä, ettei pystyisi keskittymään mihinkään. Ennemminkin on kyse tarkkaavuden suuntaamisen tai säilyttämisen haasteista. Kiinnostaviin asioihin moni ADHD pystyy keskittymään pitkiä aikoja erittäin intensiivisesti. 

Mikä tää loppuiän leima juttu oikeen on. Itellä adhd ja se ei ole tullut esiin koskaan misssään kontekstissa ikinä ellen oo sitä ite ottanut esille. Ja ei ole vaikuttanut työpaikkoihin kun ei Suomessa noin vaan saa kysyä kenenkään terveystietoja. Töitä johon se on este on sitä paitsi vain muutama, niin ellet ole ryhtymässä rekkakuskiksi tai lentäjäksi en usko kauheasti vaikuttavan.

No jos olet hakeutumassa jonkinlaiseksi kuljettajaksi, niin se voi vaikuttaa, mutta eihän mitään diagnooseja saa edes kysellä työhaastatteluissa.

Sinkkuudesta en tiedä, kun olen ollut parisuhteessa koko aikuisikäni, mutta jos ihmiset eivät halua adhd-puolisoita, niin vielä vähemmän he varmaan haluavat puolisoita, jolla on hoitamattoman adhd:n takia elämä ihan levällään.

Diagnoosin saaminen voi olla pelottavaa, mutta ei sun sitä heti tarvitse lähteä hakemaan. Lääkkeillä voi olla suuri vaikutus sun toimintaan, mutta siihen hoitoon kuuluu myös elämäntapaan liittyviä juttuja. Ehkä sun kannattaisi alkaa tutkimaan, miten adhd:tä voi suitsia ihan ilman lääkkeitä. Esim. terveelliset elämäntavat ja rutiinit voi auttaa sua elämässä ihan huimasti.

Mä sain mun diagnoosin kolmekymppisenä enkä tällä hetkellä käytä lääkkeitä. Käyttäisin, mutta mulla ei ole ketään vakkarilääkäriä ja mun nykyiset lääkkeet ei sovi mulle niin hyvin, että haluaisin käyttää niitä. Ja mun adhd ei ole niin paha, että kärsisin siitä ihan hirveästi ilman lääkitystä, kun yritän elintavoillani vaikuttaa sen ilmenemiseen.

Kannustan sua kyllä hakeutumaan niihin tutkimuksiin. En mä ole huomannut, että sen mun diagnoosi vaikuttaisi mihinkään muuhun saamaani hoitoon eikä siitä kerrota minnekään ulkopuolelle, joten töissäkin ne tietää siitä vaan sen takia, että olen kertonut asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama, mutta mä olen kyllä onnistunut iän myötä pärjäämään aika hyvin ominaisuuteni kanssa, enkä enää koe, että tarvitsisin mihinkään lääketieteellistä apua kuten lääkettä. Mutta nuorena meno oli hurjaa, kaikki opinnot jäi kesken, laskut maksamatta vaikka olisi ollut rahaakin, koti oli kaaoksessa, rahaa kului älyttömiin impulssiostoksiin, kaikki oli lyhytjänteistä koheltamista. Jo pikkulapsena olin kauhean vilkas ja äänekäs, ja koulussa jatkuvasti jälki-istunnoissa koska en jaksanut keskittyä, tylsistyin, ja aloin tehdä kaikenmaailman kepposia. 

Mäkin jossain vaiheessa kävin läpi tuon jutun, että haluaisinko diagnoosin vai en. Ja päädyin tuohon samaan, että kun esim. työni on erittäin keskittymistä vaativaa, niin työn saantia voisi haitata diagnoosi. Samoin jos jossain elämänvaiheessa haluaisi esim. adoptiolapsen tms. Joten mä päätin että kokeilen ensin self helppiä ja vasta sitten diagnoosi jos ei auta. Ja kyllä

Ihana kuulla! Miten olet saanut päätöksen pysymään että sait elämäsi kuntoon? Itsellä välillä tulee mieli että nyt alan olemaan järkevä! Ja hetken tehtyäni järkeviä päätöksiä, väsyn ja kaikki taas kaatuu. Ongelma siis etten pysty pysymään päätöksissä koska väsyn ja mitä kovemmin yritän sitä enemmän väsyn. Pienin askelin tylsistyn ja homma jää. -ap

Vierailija kirjoitti:

Miten adhd:na niin moni pystyy opiskelemaan korkealle, olemaan hyvässä työssä/asemassa? Ja vielä pitämään sen paikan.

En vaan pysty ymmärtämään. 

Ja en kysy pahalla vaan oikeasti en ymmärrä, kun itsellä ihme että selvinnyt peruskoulusta.

Joillakin on vaikeampi adhd kuin toisilla. Lisäksi kiinnostuksenkohteet vaikuttaa. Mua on aina kiinnostanut opiskelu, vaikka mä olen aika huono siinä. Sen takia mulla varmaan on kaksi korkeakoulututkintoa ja muutama kesken jäänyt. En kyllä ole töissä hyvässä asemassa eikä mun työ edes liity mun opiskeluihin, että en tiedä lasketaanko minua noihin menestyneisiin. :D

Vierailija kirjoitti:

Miten adhd:na niin moni pystyy opiskelemaan korkealle, olemaan hyvässä työssä/asemassa? Ja vielä pitämään sen paikan.

En vaan pysty ymmärtämään. 

Ja en kysy pahalla vaan oikeasti en ymmärrä, kun itsellä ihme että selvinnyt peruskoulusta.

Kun löytyy tarpeeksi mielenkiintoinen ala, ja sen jälkeen mennään hyperfokuksella. Kuten itsekin. Kaikki muut osa-alueet elämässä menneet sitten miten menneet. Sain 44-vuotiaana diagnoosin, jonka olen käytännössä tiennyt aina. Käytän lääkkeitä tarvittaessa, työssäni niitä en tarvitse, mutta auttavat kaoottisessa arjessa. Väheksyntää olen kuullut vaikka kuinka, ettei hyvässä asemassa oleva, koulutettu ihminen voi olla adhd. Eipä se haittaa, tiedän itse, millainen olen, ja mitkä asiat ovat haasteellisia. En ole mainostanut diagnoosiani kenellekään, joskus tullut puhetta muutaman ihmisen kanssa asiasta.

Sama juttu. En hakenut diagnoosia, sillä en halua lääkkeitä.

Itselle ja läheisillä riittää se tieto, että tää päätön sekoilu johtuu todennäköisesti adhdsta ja kaikki omahoito infoapu on otettu vastaan ja käyttöön. Sekoilua on edelleen, mutta sille on ymmärrystä ja vihdoin joku selitys. Vaikka tämä on oma diagnoosi (ja läheisten ja terapeutin) niin tärkeintä on, että sen itse tiedostaa ja saa sitä selitystä miksi elämä on kutakuinkin mennyt niinkui on mennyt. Omahoidolla menee paljon eteenpäin.

Mulla on varmasti myös diagnosoimaton ADHD. Lapsellani tämä jo todettiinkin. Töitä olen aina pystynyt kuitenkin tekemään mutta ne täytyy tehdä tietynlaisissa jaksoissa ja töiden pitää olla riittävän vaihtelevia.

Älkää levittäkää valheellisia tietoja ja uhkakuvia. Työterveydestä ei lääketietoja tai diagnoositietoja voi noin vain antaa yhtään kenellekään. Jos jossain kohtaa työkykyä arvioitaisiinkin, niin ei kukaan anna jonkun lääkkeen perusteella lausuntoa ettei ole kykenevä työhön. Sitä työkykyä arvioidaan ihan sen perusteella mitä henkilö pystyy tekemään.

 

Olen siis ADHD ja satun itsekin olemaan töissä työterveydessä. Asiakkaina erittäin fiksuja, korkeasti koulutettuja ja vaativaa työtä tekeviä, joista monella nepsydiagnoosi. Kenenkään kohdalla en ole nähnyt dg:stä olevan haittaa, päinvastoin: useimmiten jatkuvat burnoutit loppuvat, perhe-elämän ja työelämän tasapainottamisesta tulee helpompaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos sä sen lääkkeen ja jonkun omahoitoterapian (aikuisille ei taida kelan järjestämää kuntoutusta olla tarjolla) kautta saisit elämäsi järjestykseen?

Se on nimittäin mahdollista. 

 

Työnhaussa ei tarvitse diagnoosista kertoa. Ja parisuhdetta ei kaoottisen ihmisen kanssa kukaan kuitenkaan halua.

Riippuu työpaikasta. On aloja jossa esim. liikenneturvallisuuden takia ADHD on este ja työpaikka on ehdollinen kunnes työterveyshuolto on antanut lausunnon sopivuudesta työhön.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tää loppuiän leima juttu oikeen on. Itellä adhd ja se ei ole tullut esiin koskaan misssään kontekstissa ikinä ellen oo sitä ite ottanut esille. Ja ei ole vaikuttanut työpaikkoihin kun ei Suomessa noin vaan saa kysyä kenenkään terveystietoja. Töitä johon se on este on sitä paitsi vain muutama, niin ellet ole ryhtymässä rekkakuskiksi tai lentäjäksi en usko kauheasti vaikuttavan.

No kerrot jollekkin että sulla on ADHD. Hän ajattelee aina kun mokaat tai sekoilet tai naurat tai mitä vaan että "ainiin kun tuolla on se adhd". Mitä useampi tietää, sen suurempi leima. Töissä tuollainen olisi pahin. 

 Kokemuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Älkää levittäkää valheellisia tietoja ja uhkakuvia. Työterveydestä ei lääketietoja tai diagnoositietoja voi noin vain antaa yhtään kenellekään. Jos jossain kohtaa työkykyä arvioitaisiinkin, niin ei kukaan anna jonkun lääkkeen perusteella lausuntoa ettei ole kykenevä työhön. Sitä työkykyä arvioidaan ihan sen perusteella mitä henkilö pystyy tekemään.

 

Olen siis ADHD ja satun itsekin olemaan töissä työterveydessä. Asiakkaina erittäin fiksuja, korkeasti koulutettuja ja vaativaa työtä tekeviä, joista monella nepsydiagnoosi. Kenenkään kohdalla en ole nähnyt dg:stä olevan haittaa, päinvastoin: useimmiten jatkuvat burnoutit loppuvat, perhe-elämän ja työelämän tasapainottamisesta tulee helpompaa jne.

 

 

Työterveydessä työskentelevänä tiedät varmasti myös, että on aloja jossa on erityisvaatimuksia työpaikan saamiseksi ja yleensä myös aloja joihin työterveydessä on erikoispätevyydet. Harvassa toki ovat mutta ei pidä väittää etteikö näitä aloja ole olemassa.

Tää adhd pelko tuntuu olevan vanhemman sukupolven juttuja. Outoa että sulla on 29-vuotiaana tollanen stigma muodostunut asiaan, koska oon ite samaa ikäluokkaa ja adhd on varmaan normaalein diagnoosi mitä joku voi ilmoittaa. Oon ite Helsingissä yliopistossa ja täällä on melkein harvinaisempaa, että ei ole mitään diagnoosia lol. Toi sun suhtautuminen tähän kans antaa kyl vähän ymmärtää että se diagnosoimaton adhd ei oo se syy miks kaikki sun parisuhteet on hajonneet, sry babe 💅🏼

Työterveydessä työskentelevänä tiedät varmasti myös, että on aloja jossa on erityisvaatimuksia työpaikan saamiseksi ja yleensä myös aloja joihin työterveydessä on erikoispätevyydet. Harvassa toki ovat mutta ei pidä väittää etteikö näitä aloja ole olemassa.

 

Ammattikuskit + poliisti/palomiehet kirjainmellisesti pelkästään. Ellei rekkakuski ole ap:n unelma ala niin tällä ei ole mitään väliä.