Lue keskustelun säännöt.
ADHD epäilys, en halua tutkia
17.01.2025 |
Minulla on oikeastaan jo selvää että minulla on adhd. Olen 29v ja koko elämä on ollut vaikeaa, olen kussut kaikki asiani aina, parisuhteet, työt ja kaikki. (tämä oli vain ripaus tarinastani, en kerro nyt kaikkia oireita) Terapeuttini sanoi että on todella varma että minulla on adhd ja pyysi hakeutumaan tutkimuksiin.
En kuitenkaan halua. En halua diagnoosia joka on nykyään kaikilla. En halua sitä myöskään siksi että se loppuiän leima. Se vaikuttaa työpaikkoihinkin. Joita en tosiaan onnistu muutenkaan pitämään mutta silti. En halua sitä koska en halua mitään lääkkeitä. En halua sitä koska olen sinkku. Kuka haluaa oikein valita adhd puolison. Eriasia varmaan jos on jo suhteessa, tuskin silloin toinen jättää.
Toisaalta haluaisin apua näihin ongelmiini mutta onnistuuko se ilman noita haittatekijöitä.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sä sen lääkkeen ja jonkun omahoitoterapian (aikuisille ei taida kelan järjestämää kuntoutusta olla tarjolla) kautta saisit elämäsi järjestykseen?
Se on nimittäin mahdollista.
Työnhaussa ei tarvitse diagnoosista kertoa. Ja parisuhdetta ei kaoottisen ihmisen kanssa kukaan kuitenkaan halua.
Varmaan mieluummin elän kaoottista elämää kun syön lääkkeitä lopun ikääni. Jossain vaiheessa kuitenkin tulisi jollekkin ilmi että on adhd todettu. En halua niin. -ap
En nyt ihan ymmärrä. Elämäntilanteesi on kaaoksessa, etkä halua apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten adhd:na niin moni pystyy opiskelemaan korkealle, olemaan hyvässä työssä/asemassa? Ja vielä pitämään sen paikan.
En vaan pysty ymmärtämään.
Ja en kysy pahalla vaan oikeasti en ymmärrä, kun itsellä ihme että selvinnyt peruskoulusta.
ADHD:takin on eri tasoista... Itse en pystynyt lopulta opiskelemaan korkealle, jätin kesken ensin kaupan alan AMK-tutkinnon, sitten tietojenkäsittelytieteen yliopistotutkinnon. Ei vaan tullut opinnoista mitään ja biletys vei. Mutta olen silti töissä it-alalla samoissa töissä kuin ne, jotka kävi opinnot loppuun - tällä alalla kun ei välttämättä vaadita tutkintoja, on paljonkin opinto-dropoutteja tai itse oppineita. Jotkut piti jopa coolina, että on mennyt töihin kesken opintojen, kuulemma kaikki kovat gurut tekee niin :D
Miten sitten olen pärjännyt töissä? Ensimmäiset 10 vuotta suoraan sanottuna armosta, koska olin nuori nainen. En saanut oikein mitään aikaan, mutta ilmeisesti miesvaltaisella alalla ajateltiin vaan, että ei naiset nyt vaan osaa koodata, että se on normaalia ja luonnollista, mutta on ne kivoja maskotteja tiimissä, ja on se mukavaa kun on joku joka tilaa ja hakee palaveripullat ja tekee powerpointit, hoitaa semmoisia töitä mitä ne jotka oikeasti osaa koodata ei halua hoitaa. Jossain vaiheessa vaihtui esimies, ja alkoi tulla enemmän painetta. Silloin aloin määrätietoisesti työskennellä sitä kohti, että saisin parannettua keskittymiskykyäni ja osaamistani. Nyt 42-vuotiaana pärjään jo ihan hyvin, vain silloin tällöin esim. väsyneenä on päiviä, jolloin mieli vaan vaeltelee eikä vaan pysty.
Itse olin suhteellisen huono koulussa, paitsi parissa aineessa, jotka kiinnostivat. Lukiohäiriökin löytyy. Sain kuitenkin räpiköityä todella kovalla vaivalla lukion läpi, ja tämän jälkeen pääsin pitkän yrittämisen jälkeen yliopistoon. Siellä taas opiskelu sujui paremmin, koska ala kiinnosti todella paljon.
Olen vieläkin huono oppimaan asioita, jotka eivät kiinnosta, huono ilmaisemaan itseäni kirjallisesti, ja sen vuoksi on täytynyt käyttää opiskeluun todella paljon aikaa. Vuosien varrella sain viilattua opiskelutaidot itselleni sopiviksi, eli esimerksi luin pienissä påtkissä, sitten annoin itseni sählätä, ja palasin taas lukemisen pariin. Paitsi jos aihe oli kiinnostava, niin luin tai kirjoitin aamusta iltaan.
Nuorempana en halunnut diagnosoida, täten kategorisoida itseäni. Menin julkisella puolella puhumaan asiasta ensmmäistä kertaa noin nelikymppisenä, ja siitä sitten pitkien vaiheiden jälkeen, tuli ADHD(ADD) diagnoosi nelivitosena. Lääkkeistä Elvansa auttaa itselläni. Stigmaa en enää asiasta koen, kuten aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Miten adhd:na niin moni pystyy opiskelemaan korkealle, olemaan hyvässä työssä/asemassa? Ja vielä pitämään sen paikan.
En vaan pysty ymmärtämään.
Ja en kysy pahalla vaan oikeasti en ymmärrä, kun itsellä ihme että selvinnyt peruskoulusta.
Moni Adhd henkilö on hyvin älykäs. Toiminnanohjaus saattaa olla heikko, mutta omat mielenkiinnon kohteet yleensä oppii nopeasti ja paremmin kun muut.
Itse sotkin menemään koko nuoruuden. Sain kuitenkin lukion ja AMK tutkinnon suoritettu. Suoritin ne nopeina purkauksina, kun oli pakko. Pari lastakin tein hiukan vauhdissa ja vahingossa. Tuntuu, että aikuistuin vasta noin 35 vuotiaana.
Nykyään olen suorittanut jo maisterin paperit, toimin esihenkilönä isolle organisaatiolle. Sotken kyllä vieläkin asioita, mutta työasiat saan hyvin hoidettua. Arki kotona sujuu rutiinien avulla. Olen koittanut käydä psykologilla, mutta en kyvennyt sitoutumaan tapaamisiin ja se oli liian tylsä tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Työterveydessä työskentelevänä tiedät varmasti myös, että on aloja jossa on erityisvaatimuksia työpaikan saamiseksi ja yleensä myös aloja joihin työterveydessä on erikoispätevyydet. Harvassa toki ovat mutta ei pidä väittää etteikö näitä aloja ole olemassa.
Ammattikuskit + poliisti/palomiehet kirjainmellisesti pelkästään. Ellei rekkakuski ole ap:n unelma ala niin tällä ei ole mitään väliä.
ADHD on este poliisin ja palomiehen ammattiin oikeastaan myös pelkästään sen liikenneturvallisuuden vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi aikaisempi kommentoija jatkaa että en kannata minäkään mitään ADHD demonisointia mutta tiedostaa kannattaa, että diagnoosista voi olla elämässä myös haittaa. Ihan käypä hoito-suosituksessa ohjataan miettimään mahdollisen diagnoosin hyötyjä ja haittoja.
Naapurimaassamme Ruotsissa on adhd-diagnoosien johdosta seurannut ihan uudenlainen ongelma jossa on pitänyt perustaa oma työryhmässä arvioimaan näitä potilaita jotka haluavat purkaa jo saadun adhd-diagnoosin. Suomessa alueellisesta ylidiagnosoinnista johtuen lienee vain ajan kysymys että esim HUS:on alaiseksi joudutaan perustamaan samanmoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sä sen lääkkeen ja jonkun omahoitoterapian (aikuisille ei taida kelan järjestämää kuntoutusta olla tarjolla) kautta saisit elämäsi järjestykseen?
Se on nimittäin mahdollista.
Työnhaussa ei tarvitse diagnoosista kertoa. Ja parisuhdetta ei kaoottisen ihmisen kanssa kukaan kuitenkaan halua.
Varmaan mieluummin elän kaoottista elämää kun syön lääkkeitä lopun ikääni. Jossain vaiheessa kuitenkin tulisi jollekkin ilmi että on adhd todettu. En halua niin. -ap
En nyt ihan ymmärrä. Elämäntilanteesi on kaaoksessa, etkä halua apua.
Haluan apua mutta ilman leimaa, ilman lääkkeitä. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen haaveillut kuljettaja alasta useasti mutten usko että enää opiskelisin sinne alalle. Mutta jos sattuisin innostumaan ja en pääsisikään niin kyllä se tuntuisi pahalta. Tosi kiva kuulla että on muitakin jotka ei ole mennyt tutkimuksiin ja on pärjännyt. Jospa itsekin alan pärjäämään. Koitan lukea jotain tietoja miten rauhoittaa itseä niin että saisi edes työpaikan pidettyä. Mikäli saisin edes sellaisen ensin. :D -ap
Ei ole rauhoittamisesta kyse. Sinun pitää saada itsesi innostettu riittävästi, jotta mielenkiinto tehtävään pysyy yllä. Kaverini toimii kuljettajana, on Adhd ilman lääkitystä ja hyvin pärjää tehtävässään. Liikenne on aina muuttuva kokonaisuus, ja se pitää hänen mielenkiinnon yllä.
Vierailija kirjoitti:
Miten adhd:na niin moni pystyy opiskelemaan korkealle, olemaan hyvässä työssä/asemassa? Ja vielä pitämään sen paikan.
En vaan pysty ymmärtämään.
Ja en kysy pahalla vaan oikeasti en ymmärrä, kun itsellä ihme että selvinnyt peruskoulusta.
No silloin pystyy, kun lähtee tutkimuksiin ja jos saa diagnoosin adhd. Ottaa lääkkeet käyttöön, niitä on monenlaisia ( ei toki ihan kaikille passaa mikään), terapia on yksi asia, jos sitä saa, ottaa kaiken mahdollisen hyödyn siitä irti.
Ihan oman perheen kokemuksesta puhun, puolisolla ja useammalla lapsella dg.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen haaveillut kuljettaja alasta useasti mutten usko että enää opiskelisin sinne alalle. Mutta jos sattuisin innostumaan ja en pääsisikään niin kyllä se tuntuisi pahalta. Tosi kiva kuulla että on muitakin jotka ei ole mennyt tutkimuksiin ja on pärjännyt. Jospa itsekin alan pärjäämään. Koitan lukea jotain tietoja miten rauhoittaa itseä niin että saisi edes työpaikan pidettyä. Mikäli saisin edes sellaisen ensin. :D -ap
Jos sulla on niin paha adhd, että se vaikuttaa työpaikan pitämiseen kannattaa oikeasti hakea se diagnoosi. Mikä tutkinto sulla on tällähetkellä?
Vierailija kirjoitti:
Työterveydessä työskentelevänä tiedät varmasti myös, että on aloja jossa on erityisvaatimuksia työpaikan saamiseksi ja yleensä myös aloja joihin työterveydessä on erikoispätevyydet. Harvassa toki ovat mutta ei pidä väittää etteikö näitä aloja ole olemassa.
Ammattikuskit + poliisti/palomiehet kirjainmellisesti pelkästään. Ellei rekkakuski ole ap:n unelma ala niin tällä ei ole mitään väliä.
En ole tiennyt, että poliiseilla tai palomiehillä ei saa olla adhd:ta. Jotenkin ajattelisi, että niissä hommissa jos missä, siitä olisi hyötyä, kun adhd:t on yleensä hyviä yllättävissä kriisitilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten adhd:na niin moni pystyy opiskelemaan korkealle, olemaan hyvässä työssä/asemassa? Ja vielä pitämään sen paikan.
En vaan pysty ymmärtämään.
Ja en kysy pahalla vaan oikeasti en ymmärrä, kun itsellä ihme että selvinnyt peruskoulusta.
Moni Adhd henkilö on hyvin älykäs. Toiminnanohjaus saattaa olla heikko, mutta omat mielenkiinnon kohteet yleensä oppii nopeasti ja paremmin kun muut.
Itse sotkin menemään koko nuoruuden. Sain kuitenkin lukion ja AMK tutkinnon suoritettu. Suoritin ne nopeina purkauksina, kun oli pakko. Pari lastakin tein hiukan vauhdissa ja vahingossa. Tuntuu, että aikuistuin vasta noin 35 vuotiaana.
Nykyään olen suorittanut jo maisterin paperit, toimin esihenkilönä isolle organisaatiolle. Sotken kyllä vieläkin asioita, mutta työasiat saan hyvin hoidettua. Arki koton
Toi on sun vika lause on ehkä adhd:mäisin lause ikinä. :D
Vierailija kirjoitti:
Tää adhd pelko tuntuu olevan vanhemman sukupolven juttuja. Outoa että sulla on 29-vuotiaana tollanen stigma muodostunut asiaan, koska oon ite samaa ikäluokkaa ja adhd on varmaan normaalein diagnoosi mitä joku voi ilmoittaa. Oon ite Helsingissä yliopistossa ja täällä on melkein harvinaisempaa, että ei ole mitään diagnoosia lol. Toi sun suhtautuminen tähän kans antaa kyl vähän ymmärtää että se diagnosoimaton adhd ei oo se syy miks kaikki sun parisuhteet on hajonneet, sry babe 💅🏼
Näinpä. Ei minunkaan ikäisissä adhd:stä ajatella ap:n kaltaisesti ja olen jo 48 v. Minulla on adhd ja diagnoosista on ollut pelkästään hyötyä. Olen päässyt sellaisille kursseille ja sopeutumisvalmennuksille minne ei ilman sitä pääse. Koulussa sain mukautettua opintoja. Lääkkeitä ei ole pakko syödä, en itsekään syö kuin silloin kun tarvitsen. Työssäni adhd on eduksi hyperfokuksen vuoksi. Toki jos valitset itsellesi työn, joka ei sulle sovi, niin adhd:sta on haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ihana kuulla! Miten olet saanut päätöksen pysymään että sait elämäsi kuntoon? Itsellä välillä tulee mieli että nyt alan olemaan järkevä! Ja hetken tehtyäni järkeviä päätöksiä, väsyn ja kaikki taas kaatuu. Ongelma siis etten pysty pysymään päätöksissä koska väsyn ja mitä kovemmin yritän sitä enemmän väsyn. Pienin askelin tylsistyn ja homma jää. -ap"
Pienin askelin, yksi asia kerrallaan :D Koska tosiaan, aina jos yritin noita isoja "nyt muuttuu koko elämä, huomisesta alkaen uusi minä", niin niinhän siinä kävi että väsyi ja repsahti.
Mulla avain tuohon kaikkeen oli meditaatio, jota harrastan sekä itse että vipassana-meditaatioon keskittyvässä Nirodha-nimisessä ryhmässä. Meditaation avulla sitä oppi olemaan jatkuvasti tietoinen mielensä toiminnasta, joka mahdollisti sen että mielen harhailut sai kiinni jo ennen kuin oli jo päätynyt haahuilemaan ihan muuta kuin mitä piti olla tekemässä, ja ne voi estää. Ennen meditaation harrastamista mun mieleen vaan tunki turbovauhtia ajatuksia ja poukkoilin niiden mukaan hallitsemattomasti. Saatoin olla tekemässä työtä, mutta mieleen tuli, mutta eikun pitää maksaa se yksi lasku, ja menin maksamaan. Mutta kesken yrityksen maksaa lasku tuli mieleen, että mahdoinko muistaa eilen tyhjentää pesukoneen, menen katsomaan. Ja lopulta ei tullut tehtyä mitään näistä kun aina mieli poukkoili muualle kesken. Nykyisin olen koko ajan ikään kuin tietoisuutena tarkkailemassa mieltäni, ja huomaan että ai, tuli ajatus että pitäisi tehdä jotain muuta, en nyt kuitenkaan tee ennen kuin tämä nyt tehtävä työ on tehty- laitan usein listalle ihan paperikalenteriin sitten to do:ksi sen mitä tuli mieleen.
Tuon meditaation myötä mahdollistui sitten monet muut jutut joilla auttaa itseään. Esim. bullet journal todo-listoineen, pomodoro-menetelmän käyttö töissä (määrämittaisia keskittymisjaksoja joiden jälkeen lepo) jne. Ensin jouduin keskittymään työn hoitamiseen, koska olin ansiottomasti hyvässä asemassa ja hyvällä palkalla, enkä halunnut luopua siitä mikä oli todellinen uhka, kun uusi esimies ei enää ollut valmis katselemaan minua jonkinlaisena tiimin juoksutyttönä (asiantuntijan palkalla). Vähitellen sitten muut myös kuten laskujen hoito, siivousrutiinit, rahankäyttö hallintaan.
Vierailija kirjoitti:
Yksi aikaisempi kommentoija jatkaa että en kannata minäkään mitään ADHD demonisointia mutta tiedostaa kannattaa, että diagnoosista voi olla elämässä myös haittaa. Ihan käypä hoito-suosituksessa ohjataan miettimään mahdollisen diagnoosin hyötyjä ja haittoja.
Naapurimaassamme Ruotsissa on adhd-diagnoosien johdosta seurannut ihan uudenlainen ongelma jossa on pitänyt perustaa oma työryhmässä arvioimaan näitä potilaita jotka haluavat purkaa jo saadun adhd-diagnoosin. Suomessa alueellisesta ylidiagnosoinnista johtuen lienee vain ajan kysymys että esim HUS:on alaiseksi joudutaan perustamaan samanmoinen.
joo tämä adhd on nii muoti ilmiö että olen itsekin miettinyt millon ihmiset alkaa katumaan diagnoosia. koulu kavereista noin 12/20 saanut adhd diagnoosin kun seurailee heidän päivityksiä. sitten miettii millaisia he oli koulussa. 10oppilaita, urheilijoita, rikkaita jne. ja en tarkoita etteikö voisi olla adhd tai että rikkaus vaikuttaa mitenkään mutta suurimman osan kohdalla epäilen että on haluttu hypätä muodin kelkkaan. koulu mennyt hyvin, elämä mennyt hyvin, on perhe,työ ja talo ja uudet autot. missä kohtaa mokasit? ja joo nyt tulee joku sanomaan ettei se näy päällepäin välttämättä, ei varmaan mutta onhan tuo nyt järjetöntä että muka noin monella on adhd. adhd on kuitenkin häiriö ja mielestäni häiriö vaikuttaa elämään
Sun elämä on yhtä kaaosta johon tiedät syyn, mutta et suostu tekemään asialle kuitenkaan mitään. Oikea ihanne kumppani siinä meillä kyllä. En nyt ihan jaksa uskoa, että kauhean moni innostuu diagnosoimattomasta adhd kumppanista, joka - vaikka tietää kipeästi tarvitsevan - lääkkeet ei niitä suostu esteettisistä syistä hakemaan. Vielä oudompaa tosin miten hyvin todella vanhoolliseen tapaan näät tän jonkinlaisena leimana; ymmärtäisin jos olisit joku 50-vuotias jota tämän vuoksi jännittää sen hakeminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sä sen lääkkeen ja jonkun omahoitoterapian (aikuisille ei taida kelan järjestämää kuntoutusta olla tarjolla) kautta saisit elämäsi järjestykseen?
Se on nimittäin mahdollista.
Työnhaussa ei tarvitse diagnoosista kertoa. Ja parisuhdetta ei kaoottisen ihmisen kanssa kukaan kuitenkaan halua.
Varmaan mieluummin elän kaoottista elämää kun syön lääkkeitä lopun ikääni. Jossain vaiheessa kuitenkin tulisi jollekkin ilmi että on adhd todettu. En halua niin. -ap
Jos sulla on noin voimakkaasti sun elämään vaikuttava ADHD, niin sun kanssa tekemisissä olevat ihmiset tulee sen huomaamaan joka tapauksessa, oli sulla diagnoosia tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työterveydessä työskentelevänä tiedät varmasti myös, että on aloja jossa on erityisvaatimuksia työpaikan saamiseksi ja yleensä myös aloja joihin työterveydessä on erikoispätevyydet. Harvassa toki ovat mutta ei pidä väittää etteikö näitä aloja ole olemassa.
Ammattikuskit + poliisti/palomiehet kirjainmellisesti pelkästään. Ellei rekkakuski ole ap:n unelma ala niin tällä ei ole mitään väliä.
En ole tiennyt, että poliiseilla tai palomiehillä ei saa olla adhd:ta. Jotenkin ajattelisi, että niissä hommissa jos missä, siitä olisi hyötyä, kun adhd:t on yleensä hyviä yllättävissä kriisitilanteissa.
Se on puhtaasti just sen liikenteessä toimimisen vuoksi. En tiedä miks ajoneuvojen kuljettamisen kanssa ollaan niin tiukkoja tästä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi aikaisempi kommentoija jatkaa että en kannata minäkään mitään ADHD demonisointia mutta tiedostaa kannattaa, että diagnoosista voi olla elämässä myös haittaa. Ihan käypä hoito-suosituksessa ohjataan miettimään mahdollisen diagnoosin hyötyjä ja haittoja.
Naapurimaassamme Ruotsissa on adhd-diagnoosien johdosta seurannut ihan uudenlainen ongelma jossa on pitänyt perustaa oma työryhmässä arvioimaan näitä potilaita jotka haluavat purkaa jo saadun adhd-diagnoosin. Suomessa alueellisesta ylidiagnosoinnista johtuen lienee vain ajan kysymys että esim HUS:on alaiseksi joudutaan perustamaan samanmoinen.
Tämä. Kyllä tämä ap on ihan oikeassa kun miettii, haluaako ja tarviiko sen diagnoosin vai ei. Päätyypä sitten mihin tahansa.
Olen haaveillut kuljettaja alasta useasti mutten usko että enää opiskelisin sinne alalle. Mutta jos sattuisin innostumaan ja en pääsisikään niin kyllä se tuntuisi pahalta. Tosi kiva kuulla että on muitakin jotka ei ole mennyt tutkimuksiin ja on pärjännyt. Jospa itsekin alan pärjäämään. Koitan lukea jotain tietoja miten rauhoittaa itseä niin että saisi edes työpaikan pidettyä. Mikäli saisin edes sellaisen ensin. :D -ap