Miksi tunteeni miestä kohtaan katosivat kun hän kertoi olevansa ihastunut työkaveriin?

Kyllä itsellekin pitkittynyt tunneside toiseen ihmiseen olisi karumpi juttu kuin satunnainen tunteeton pano, vaikka en kumpaakaan varsinaisesti suosittele.

Vierailija kirjoitti:

"Täällä puhutaan vaan, kuinka normaalia ihastuminen on".

Yleensä keskusteluilla on tapana rönsyillä, ja jos joku ei kirjoita ihan pilkulleen  kuten juuri sinä haluat, niin se pitää vain sietää. Ihastumisesta on vain pikku matka pettämiseen ja jopa rakastumiseen. Eli kyllä asiat toisiinsa limittyvät, pidät sinä siitä tai et.

Joku ilmoitti tuolla lähtevänsä kävelylle, vailla mitään yhteyttä aiheeseen, miksi et siihen reagoinut mitenkään?  

Eiköhän ihastumisesta ole vielä matkaa pettämiseen, ensiksi vastaako ihastuksen kohde edes tunteisiin. Molempien pitää myös haluta vastata tunteisiin.

Totta kyllä paljonhan pettämistäkin tapahtuu, mutta yleensä pettäjät haluavat sen pitää salassa, eivätkä ainakaan kumppanilleen kerro siitä. Avoimet suhteet ehkä pois lukien.

Parinkymmenen vuoden parisuhdekokemuksella sanoisin, että on normaalia ihastua esim. työpaikalla. Maailmassa on paljon kivoja ihastuttavia ihmisiä. Ihastusta ei pidä silti ruokkia ylimääräisellä eli tapaamisilla tai yhteydenpidolla vaan olla asialinjalla. Ihastukset menevät ohi ja kumppani tärkein. Turha loukata kumppania kun ei ole aikomustakaan edetä ihastuksen kanssa.

Rakastuminen eri asia ja rakkaus. Ihastuminen ei ole rakastumista. Rakastuminen on täysin kokonaisvaltaista, elämä menee sekaisin, kaiken kyseenalaistaa. Rakkaus on valinta, valinta sitoutua ja jatkaa yhdessä. Rakastaa vaikka toinen ei ole täydellinen. Tehdä tekoja rakkauden eteen.

Voiko hyvässä parisuhteessa sitten rakastua toiseen pilaamatta omaa parisuhdettaan? Kriisin paikka mielestäni. Valita oikein. Tehdä oikein kumppanilleen. Moraalikysymys. Voi vain erota tai unohtaa. Hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole.

Ei minusta se ohimenevä ihastuminen itsessään ole ongelma, jos asialle ei aio tehdä mitään.

Mutta se kertominen, sitä kyllä ihmettelen. Eniten ihmettelen, että mikä mahtaa olla kertomisen pointti ja motiivi? Miten puolison kuuluu vastata tuollaiseen tunnustukseen? Halutaanko siinä jokin synninpäästö silläkin uhalla, että tunnustus tekee toisen epämukavaksi ja epävarmaksi? Vai onko salattu motiivi se, että puoliso suuttuisi ja haluaisi erota, niin että mies pääsee hyvällä omallatunnolla jatkamaan uuden ihastuksen kanssa, kun parisuhteen hajoaminen ei ollut hänen vikansa?

Yhden tuttavan perheessä meni nimittäin jälkimmäisellä tavalla. Mies kertoi vaimolleen olevansa rakastunut toiseen (joka oli myös työkaveri), mutta marttyyrinä haluaa kuitenkin jatkaa avioliittoa. Paitsi että mies muuttui avioliitossa ihan mahdottomaksi kiukuttelijaksi, niin että vaimo otti eron ja mies sai kuuluttaa ulkopuolisille, että yritti kyllä pelastaa avioliittonsa mutta vaimo otti eron. (Myöhemmin kyllä selvisi, että mies oli koko tuon ajan ollut sen työkaverin kanssa salasuhteessa.)

Vierailija kirjoitti:

Parinkymmenen vuoden parisuhdekokemuksella sanoisin, että on normaalia ihastua esim. työpaikalla. Maailmassa on paljon kivoja ihastuttavia ihmisiä. Ihastusta ei pidä silti ruokkia ylimääräisellä eli tapaamisilla tai yhteydenpidolla vaan olla asialinjalla. Ihastukset menevät ohi ja kumppani tärkein. Turha loukata kumppania kun ei ole aikomustakaan edetä ihastuksen kanssa.

Rakastuminen eri asia ja rakkaus. Ihastuminen ei ole rakastumista. Rakastuminen on täysin kokonaisvaltaista, elämä menee sekaisin, kaiken kyseenalaistaa. Rakkaus on valinta, valinta sitoutua ja jatkaa yhdessä. Rakastaa vaikka toinen ei ole täydellinen. Tehdä tekoja rakkauden eteen.

Voiko hyvässä parisuhteessa sitten rakastua toiseen pilaamatta omaa parisuhdettaan? Kriisin paikka mielestäni. Valita oikein. Tehdä oikein kumppanilleen. Moraalikysymys. Voi vain erota tai unohtaa. Hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole.

 

Yli pari vuosikymmentä täälläkin löytyy parisuhdekokemusta, ja mieluummin pano kuin toiseen ihmiseen henkisesti kiinni jääminen.

Ei tuollaista kannata ääneen sanoa 

Osoitti 1) huonon makunsa 2) vastuuttomuutensa 3) tyhmyytensä kertoessaan sinulle

Vierailija kirjoitti:

Ei minusta se ohimenevä ihastuminen itsessään ole ongelma, jos asialle ei aio tehdä mitään.

Mutta se kertominen, sitä kyllä ihmettelen. Eniten ihmettelen, että mikä mahtaa olla kertomisen pointti ja motiivi? Miten puolison kuuluu vastata tuollaiseen tunnustukseen? Halutaanko siinä jokin synninpäästö silläkin uhalla, että tunnustus tekee toisen epämukavaksi ja epävarmaksi? Vai onko salattu motiivi se, että puoliso suuttuisi ja haluaisi erota, niin että mies pääsee hyvällä omallatunnolla jatkamaan uuden ihastuksen kanssa, kun parisuhteen hajoaminen ei ollut hänen vikansa?

Yhden tuttavan perheessä meni nimittäin jälkimmäisellä tavalla. Mies kertoi vaimolleen olevansa rakastunut toiseen (joka oli myös työkaveri), mutta marttyyrinä haluaa kuitenkin jatkaa avioliittoa. Paitsi että mies muuttui avioliitossa ihan mahdottomaksi kiukuttelijaksi, niin että vaimo otti eron ja mies sai kuuluttaa ulkopuolisille, että yritti kyllä pelastaa a

Tai jos se on varoitus? Että kannattaa varautua siihen, että tämä suhde loppuu. Siinä tapauksessa olisi kait reilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska mies petti luottamuksen. Ei tuollaista pysty korjaamaan.

Anteeksi mitä?! Mies oli pettämisen sijaan, re-hel-li-nen. Ihastumisesta ei tarvitse kokea syyllisyyttä parisuhteessakaan.

 

Tuollainen rehellisyys voi tuhota parisuhteen lopullisesti. En ainakaan pystyisi luottamaan tuollaiseen mieheen.

Itse pystyisin ja helposti, hän on selvästi rehellinen ja avoin yksilö.876

Vierailija kirjoitti:

Osoitti 1) huonon makunsa 2) vastuuttomuutensa 3) tyhmyytensä kertoessaan sinulle

Niin, miksi sitä tuollaisesta hölmöstä enää kiihottuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et kestä sitä että joku toinenkin on viehättävä

 

Mies voi painua sitten sen luo

Jos joku muu on viehättävä tai ihastuttava, suhde on siinä? No ei ihme etteivät parisuhteet enää kestä

Vierailija kirjoitti:

Ei minusta se ohimenevä ihastuminen itsessään ole ongelma, jos asialle ei aio tehdä mitään.

Mutta se kertominen, sitä kyllä ihmettelen. Eniten ihmettelen, että mikä mahtaa olla kertomisen pointti ja motiivi? Miten puolison kuuluu vastata tuollaiseen tunnustukseen? Halutaanko siinä jokin synninpäästö silläkin uhalla, että tunnustus tekee toisen epämukavaksi ja epävarmaksi? Vai onko salattu motiivi se, että puoliso suuttuisi ja haluaisi erota, niin että mies pääsee hyvällä omallatunnolla jatkamaan uuden ihastuksen kanssa, kun parisuhteen hajoaminen ei ollut hänen vikansa?

Yhden tuttavan perheessä meni nimittäin jälkimmäisellä tavalla. Mies kertoi vaimolleen olevansa rakastunut toiseen (joka oli myös työkaveri), mutta marttyyrinä haluaa kuitenkin jatkaa avioliittoa. Paitsi että mies muuttui avioliitossa ihan mahdottomaksi kiukuttelijaksi, niin että vaimo otti eron ja mies sai kuuluttaa ulkopuolisille, että yritti kyllä pelastaa a

Mä oon tainnut joskus kysyä mieheltä. Musta se tekee tuosta asiasta vähemmän pelottavan ja mystisen. Yleensä ihastumiset tulee ja menee. Mä olin jossain vaiheessa vähän ihastunut Sixten Korkmaniin, miehestäni se oli lähinnä söpöä ja hän ostikin minulle Sixtenin kirjoja. N30

Vierailija kirjoitti:

Kyllä itsellekin pitkittynyt tunneside toiseen ihmiseen olisi karumpi juttu kuin satunnainen tunteeton pano, vaikka en kumpaakaan varsinaisesti suosittele.

Mä olen tuo joka esitti nuo a ja b -vaihtoehdot ja kallistuin a:n kannalle, pitkän pohdinnan tuloksena. Tunnustaminen olisi se a&o. Tämä ei silti tarkoita, että olisi hyväksyttävää mitenkään. Joskus vain kannattaa uskoa ja luottaa, ja tilanteesta ja ihmisestä riippuen antaa anteeksi. Kullakin tietenkin oma valintansa.

Mutta jos olisi pakko siis valita jompikumpi, niin noin. Voidaan ottaa vielä esille vaihtoehto c, eli suhteen päättäminen sekä a:n että b:n kohdalla :)

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhutaan vain miten normaalia ihastuminen on.

 

Elämä on käytännössä raadollisesti kuin saksalainen pornofilmi.

Ihmiset on täysin eläimiä :/

Jätin tyttöystävän aikoinaan kun hän mainitsi olevansa ihastunut johonkin Hollywood-näyttelijään.

Kysyin että jos kävisi tilaisuus että hän saisi sen tähden, niin jättäisikö minut. Vastasi myöntyvästi ja pistin eukon pihalle kodistamme. Muija sai sellaiset kilarit että pisti ikkunaa rikki ja naarmutti autoani.

Kävi selväksi millainen pettäjä lopulta oli. Olimme nuoria tuolloin. Olin 36 ja hän 33.

Vierailija kirjoitti:

Sixten Korkmaniin, miehestäni se oli lähinnä söpöä ja hän ostikin minulle Sixtenin kirjoja. N30

Repesin totaalisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Täällä puhutaan vaan, kuinka normaalia ihastuminen on".

Yleensä keskusteluilla on tapana rönsyillä, ja jos joku ei kirjoita ihan pilkulleen  kuten juuri sinä haluat, niin se pitää vain sietää. Ihastumisesta on vain pikku matka pettämiseen ja jopa rakastumiseen. Eli kyllä asiat toisiinsa limittyvät, pidät sinä siitä tai et.

Joku ilmoitti tuolla lähtevänsä kävelylle, vailla mitään yhteyttä aiheeseen, miksi et siihen reagoinut mitenkään?  

Eiköhän ihastumisesta ole vielä matkaa pettämiseen, ensiksi vastaako ihastuksen kohde edes tunteisiin. Molempien pitää myös haluta vastata tunteisiin.

Totta kyllä paljonhan pettämistäkin tapahtuu, mutta yleensä pettäjät haluavat sen pitää salassa, eivätkä ainakaan kumppanilleen kerro siitä. Avoimet suhteet ehkä pois lukien.

En sanonutkaan, että se olisi sama asia. Ihastumiseen liittyy fyysinen halu, ei kai kukaan ihastu kehenkään niin, että vaan pelkästään kaukaa ihailee, että onpas se komea tai kaunis, kyllä siinä se himo mukana on. Yhdet hillitsevät itsensä, toiset eivät.

Jos ei aio pettää tai se on mahdoton ajatuskin, niin miksi kumppanille sitten pitää laulaa noista asioista, kun kerran "ihastumisia nyt vaan tulee ja menee"? Kuinka usein on "soveliasta" kertoa uusista kohteista? On aivan varmaa, että ajatukset pettävästä kumppanista valtaavat mielen ja tulee jatkuva epäilys päälle. Tunteet kuolevat.

Mä olen sen verran elämää nähnyt, että en usko mihinkään aseksuaaliseen ihastumiseen. Taustalla on aina ajatus siitä, että haluaisi päästä sukupuoliseen kanssakäymiseen, tai ehkä jopa jalommin aattein vakavampaan suhteeseen. Näitä "kotiin palaavia" löytyy kuitenkin aina kolkuttelemasta ovelta.

Mutta joo, tehköön kukin kuten haluaa, itse en haluaisi ikinä kuulla kuinka mieheni mielessä kaihertaa naapurin rouva, hemaiseva työkaveri tai lähikaupan kauniisti hymyilevä kassa. Ja tämä ei ole mikään itsetuntokysymys, vaan perustuu ihan siihen, että on ihan normaalia luottaa siihen omaan kumppaniin, jos on itsekin luottamuksen arvoinen ja tekee töitä parisuhteensa eteen, huomioiden sitä omaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhutaan vain miten normaalia ihastuminen on.

 

Elämä on käytännössä raadollisesti kuin saksalainen pornofilmi.

Ihmiset on täysin eläimiä :/

Tässä pitäisi edistää etätöiden mahdollisuutta enemmän. Kauheita mielikuvia tulee työpaikan kahvihuoneista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhutaan vain miten normaalia ihastuminen on.

 

Elämä on käytännössä raadollisesti kuin saksalainen pornofilmi.

Ihmiset on täysin eläimiä :/

Tässä pitäisi edistää etätöiden mahdollisuutta enemmän. Kauheita mielikuvia tulee työpaikan kahvihuoneista.

Täytyypä laittaa jynkkumusa soimaan kun seuraavan kerran menen toimistolle. Katsotaan kuka ratkeaa ekana. 

Aihe näyttää jakavan mielipiteitä.

Ehkä eri ihmiset tuntevat eri tavalla. Olen itsekin ollut vastaavan miehen kanssa suhteessa.

Itse olen sellainen että en kiinnostu muista kun olen suhteessa ja rakastunut. Mies oli sellainen että saattoi ihastua usein ja hänestä se oli vain siitä kiinni tekeekö asialle jotain.

Jos ei mies pystynyt hallitsemaan tunnetta, en minäkään voisi. Minun tunteet katoaisi jos en voisi luottaa mieheen. Joku muu kykenisi katsomaan vain tekoja, minä en.