Onko suru lemmikin kuolemasta kyllin suuri syy olla pois töistä?

Vierailija kirjoitti:

Omaisen kuolemasta saa kaksi vapaapäivää, yhden järkytykselle ja yhden hautajaisiin.

Kissa ei ole omainen.

Sairauslomaa kyllä saa jos tarvitsee. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan miten ymmärtäväinen esimies. Jos on lemmikkien vihaaja niin tuskin irtoaa lupaa.

Siinä ei paljon esimiestä tarvita kun voi hakea myös lääkäriltä sairaslomaa, myöntävät kyllä jos ihminen on ihan romuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omaisen kuolemasta saa kaksi vapaapäivää, yhden järkytykselle ja yhden hautajaisiin.

Kissa ei ole omainen.

Sairauslomaa kyllä saa jos tarvitsee. 

Kissan kuolemastahan aloittaja puhuu.

Saikkua siitä, kyllä varmaan saa ja lähetteen psykiatrille.

Joillekkin se kisuli saattaa olla ainut ns.omainen tai läheisin perheenjäsen. Tulee tyhjä aukko elämään kun kuolee. Muistan kun meidän perheen kissa kuoli niin muisteltiin sitä pitkään ja muistelen vieläkin. 

Voi olla. Itsellä lemmikki kuoli äkillisesti sairaskohtaukseen, yö meni sairaalassa, menehtyi. En olisi mitenkään ollut työkunnossa seuraavana päivänä. Itkin vähän väliä, paniikkikohtauksia ihan kamalaa aikaa. Olisi ollut mukava tehdä asiakaspalvelutyötä tuossa kunnossa. Vähän inhimmillisyyttä ja empatiaa. Lemmikki on perheenjäsen saa ja pitää saada surra, 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mun kissa piti lopettaa, niin pomo sanoi, että voin pitää loppupäivän vapaata. Se oli kivasti tehty. Mutta mä nyt teenkin sellasta työtä että joka tapauksessa saan aika pitkälti ite aikatauluttaa tekemiseni ja työaikani. 

Minulle kävi samoin. Kävin eläinlääkärissä lopettamassa kissani, ja soitin pomolle, voisinko olla loppupäivän pois. Oli hyvin ymmärtäväinen ja antoi luvan. Olin kyllä aivan murheen murtama. Mutta seuraavana päivänä taas työt jatkuivat.

Tollanen onkin järkevää toimintaa. Moni ottaa surun osalta sen kannan että töihin voi palata vasta kun se on ohi eli vähän niin kuin flunssan osalta..mutta eihän se suru hetkessä mene ohi ja on ihan normaalia että itku yllättää vielä pitkäänkin ja mitä pidempään siellä kotona pyörii pelkästään suruympyröissä, sitä pidempää se kestää. Itsekin useamman lemmikin menettäneenä, mutta seuraavana päivänä töihin menneenä. Sitten siinä on toki se toinenkin vaaran paikka että vaikka lemmikki on kuinka rakas, koko elämää ei kannata sen ympärille rakentaa, siis silleen että elämässä ei ole mitään muuta eikä sitä jätetä malliin hetkeksikään yksin.

Mikä tahansa syy joka aiheuttaa ihmisessä akuutin stressireaktion ja työkyvyttömyyden on riittävä. 

Eihän lääkäri syytä katso, vaan oireita ja ihmisen työkykyä. 

Jollakulla työkyky menee tilapäisesti kun lemmikki kuolee. Ei kyseessä ole mielipideasia. Työkyky joko on tai ei ole. 

Sellainen ihminen joka ei esim. Voi olla itkemättä ei ole työkykyinen. Olen kokeillut: Menin töihin ja aloin siellä itkemään syystä x enkä voinut lopettaa. Kädet vain tärisi kun yritin töitä tehdä ja itkin. Esihenkilö tuli sanomaan, että nyt on syytä lähteä työterveyden kautta kotiin. 

Mielenterveys ja lyhytaikainenkin mielentilan järkkyminen eivät ole mikään leikin asia. Kun mieli laittaa stopin, sitä on syytä kuunnella. Itse en ole näin tajunnut aina tehdä ja nyt onkin sitten mieli kroonisesti hajonnut. Siitä vasta saikkua tuleekin. 

Yksikään lääkäri ei laita akuutin stressireaktion oireista kärsivää töihin. Siinä tulee moni laki vastaan. Vakuutuskaan ei korvaa sairastuneen aiheuttamia vahinkoja töissä. 

Pitää ajatella myös mahdollisia kollegoja ja asiakkaita, eikä mennä töihin jos on mieli totaalisen järkkynyt. 

Esihenkilönä koen, että työntekijä itse osaa parhaiten määritellä työkykynsä ja lisäksi minun toimivaltuuteni ei yllä määrittämään sitä kuinka paljon kukakin suree ja mitä. Minun luvallani voi olla enintään kolme päivää pois ja jos työntekijä kokee tarvitsevansa sen kolme päivää, asia ei ole ongelma. Minulle on enemmän iloa työkykyisistä työntekijöistä kuin heistä jotka yrittävät surun takia selvitä ne pakolliset työtunnit läpi.

Itselle parempi on mennä pian töihin, ettei uppoa siihen suruunsa yksinään kotonaan.

Jos ei ole työkykyinen, niin saahan sitä saikkua. 

Vierailija kirjoitti:

Jos lääkäri kirjoittaa sairaslomaa ja työnantaja hyväksyy sen, niin silloin on.

Työnantajan kun ei tarvitse sairauslomaa mitenkään hyväksyä, vaan kun lääkäri sen kirjoittaa niin harkinnan mukaan työnantaja voi yrittää olla maksamatta siltä ajalta ja tarjota toisenlaista työtä jos kyseessä on fyysinen syy. Kaikki muu olisi työnantajan kannalta pelkästään todella typerää, sillä voi joutua huomattavasti enemmän maksumieheksi.

Joillakin ei ole mitään ymmärrystä toisia kohtaan. Ei se työ ole kaikki kaikessa. Joillakin on voinut olla vaikka mitä raskaita vastoinkäymisiä jo vuosien ajan, sitten se rakkaan koiran kuolema katkaisee kamelin selän. Sietokyky on erilainen, eikö ole kaikkien etu että töissä on sellainen henkilö joka hommat pystyy tekemään. 

Ei ole.

Nykyään on näitä sen-ja-sen julkkiksen suuri suru -otsikoita ja sitten jutussa lukee, että hamsteri on kuollut.

Nykyihmiset ahdistuvat jokaisesta normaaliin elämään kuuluvasta vastoinkäymisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omaisen kuolemasta saa kaksi vapaapäivää, yhden järkytykselle ja yhden hautajaisiin.

Kissa ei ole omainen.

Sairauslomaa kyllä saa jos tarvitsee. 

Kissan kuolemastahan aloittaja puhuu.

Saikkua siitä, kyllä varmaan saa ja lähetteen psykiatrille.

Se voi olla vaikka heinäsirkka, jos se on ollut sulle tärkeä ja olet romuna niin sairauslomaa saa kyllä, eikä yksikään lääkäri vaaranna omaa uraansa olemalla niin typerä kuin sinä, ehkä siksi olet vähemmän vaativassa työssä jos töissä olet.

Lemmikkejäkin on monenlaisia ja monen ikäisiä. Jos 15-vuotias koira kuolee, niin ymmärrän surun. Kultakalan kuoleman aiheuttamaa sairauslomaa olisi vaikeampi tajuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mun kissa piti lopettaa, niin pomo sanoi, että voin pitää loppupäivän vapaata. Se oli kivasti tehty. Mutta mä nyt teenkin sellasta työtä että joka tapauksessa saan aika pitkälti ite aikatauluttaa tekemiseni ja työaikani. 

Minulle kävi samoin. Kävin eläinlääkärissä lopettamassa kissani, ja soitin pomolle, voisinko olla loppupäivän pois. Oli hyvin ymmärtäväinen ja antoi luvan. Olin kyllä aivan murheen murtama. Mutta seuraavana päivänä taas työt jatkuivat.

Tollanen onkin järkevää toimintaa. Moni ottaa surun osalta sen kannan että töihin voi palata vasta kun se on ohi eli vähän niin kuin flunssan osalta..mutta eihän se suru hetkessä mene ohi ja on ihan normaalia että itku yllättää vielä pitkäänkin ja mitä pidempään siellä kotona pyörii pelkästään suruympyröissä, sitä pidem

Riippuu myös paljon työstä että voiko siellä välillä itkeä vai ei. Jos on esimerkiksi työssä jossa täytyy olla roolissa jossa asiakkaiden edessä täytyy olla vakaa ja turvata heitä, ei itkuisena voi kyseistä työtä tehdä. 

Olet oikeassa että suru voi kestää ja monesti kestääkin vuosia, ja itku saattaa tulla. Kuitenkin myöhemmin sitä pystyy ihan eri tavalla hallitsemaan kuin ihan siinä akuutissa vaiheessa. 

Myös alussa joku saattaa kyetä menemään töihin, tai siltä se ainakin päällepäin näyttää, kun ihminen on shokissa. Itse pakenin surua töihin liian pian puolison kuoleman jälkeen: Oikeasti mun olisi pitänyt jäädä kotiin koska mun mieli oli aivan romuna vaikka ulospäin olin tunteeton kivikasvo. Psykiatri sanoi että onneksi mitään uutta järkytystä ei silloin tapahtunut koska se olisi voinut olla liikaa mielelle. Ihminen voi mennä esimerkiksi psykoosiin jos mieli kuormittuu liikaa tai voi kehittyä PTSD. 

Itselläni oli silloin työ jossa oli väkivaltaisiakin asiakkaita ja jos jotain olisi juuri silloin tapahtunut, olisin voinut mennä vielä enemmän rikki. 

Jälkikäteen ajateltuna olin vastuuton koska menin sillä shokissa oleva ihminen on riski tietyissä töissä sekä kollegoille että asiakkaille. 

Pitäisi olla niin että raskaan elämäntapahtuman jälkeen olisi pakollinen työkyvyn arviointi koska shokissa oleva ihminen ei ole kykenevä arvioimaan omaa tilaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Lemmikkejäkin on monenlaisia ja monen ikäisiä. Jos 15-vuotias koira kuolee, niin ymmärrän surun. Kultakalan kuoleman aiheuttamaa sairauslomaa olisi vaikeampi tajuta.

Jaa. Minulle on ollut aina suurin järkytys, jos lemmikki on menehtynyt ennenaikaisesti ja yllättäen. Vanhan koiran kuolemaan olen taas niin kauan valmistautunut, että sen asian kanssa on oppinut elämään nopeammin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan miten ymmärtäväinen esimies. Jos on lemmikkien vihaaja niin tuskin irtoaa lupaa.

Siinä ei paljon esimiestä tarvita kun voi hakea myös lääkäriltä sairaslomaa, myöntävät kyllä jos ihminen on ihan romuna.

Mä olin töissä ihan romuna, kun työnantaja myi firman pois ja irtisanoi meidät, mutta velvoitti silti meidät työskentelemään seuraavat 6 kk. Työterveydenhuollossa lääkäri ei suostunut kirjoittamaan sairaslomaa, vaikka olin psyykkisesti ihan rikki 20 työvuoden ja ylläripotkujen jälkeen (oltiin nostettu 20 vuodessa konkurssikypsä firma myyntikelpoiseksi kovalla työllä). Työnantaja oli kuulemma kieltänyt työterveyslääkäriä antamasta kellekään sairauslomaa. Hain sitten 2 viikkoa terveyskeskuksesta. Siellä ymmärrettiin hyvin, että ihmisen psyyke ei kestä moista pureksimatta ja lepäämättä. Kerrankin olin röyhkeä työelämässä, mutta se oli helppoa työnantajan superröyhkeyden jälkeen. Onneksi löysin muita töitä, eikä tarvinnut kitua puolta vuotta huonosti johdetussa firmassa, vaan pystyin sanomaan heipat ihan iloisella mielellä. 

Omasta kokemuksesta tiedän, että lemmikin kuolema voi olla vastaava tapahtuma. Vaikka itse sainkin aikaa sopeutua vanhan eläimen poismenoon, se oli silti valtava järkytys. Siihen sitten vielä valvottu yö lemmikin äärellä ennen tämän poismenoa, niin olisin ollut vaaraksi ihan kelle ja mille tahansa. Onneksi sattui, kun olin pidemmällä vapaalla. Mun koiraraukka oli niin tottunut sopeutumaan mamman epäsäännölliseen työrytmiin, että hoiti kuolemansakin mun vapailla...

Vierailija kirjoitti:

Ei ole.

Nykyään on näitä sen-ja-sen julkkiksen suuri suru -otsikoita ja sitten jutussa lukee, että hamsteri on kuollut.

Nykyihmiset ahdistuvat jokaisesta normaaliin elämään kuuluvasta vastoinkäymisestä.

Ei sitä voi tietää mitä kaikkea kuormittavaa on taustalla ja sitten joku näennäisesti pieni asia katkaisee sen kamelin selän, kuten joku viisaasti jo kommentoi.

Jos on jo kauan ollut äärirajoilla ja oikeasti jos olisi mennyt lääkäriin kertomaan oireistaan, olisi tullut joku masennusdiagnoosi, mutta on vain puskenut eteenpäin. Sitten se elämän ainut ilo, olkoot vaikka hamsteri, kuolee, ja ihminen alkaa itkemään kaikkia surujaan yhtä aikaa. 

Silloin on työkyvytön!

Tällaisia ehdottomia mielipiteitä kuin sulla on monella, mutta tykkäisitkö oikeasti jos olisit vaikka asiakaspalveluammatissa töissä ja sun työkaveri vain itkisi koko ajan suoraa huutoa räkä valuen siinä asiakaspalvelutilanteessa? Entä jos olisitte vaikka kauppakeskuksessa vartijoina? Sitten vielä kaikki kuvaisivat sitä tilannetta nettiin. 

Tai vaikka kokouksessa. Itkis vain, niistäis ja pyytelisi anteeksi. Miten siinä vois yhtään mitään kokousta muut pitää? 

Tai jos olisi leikkaussalissa töissä ja siellä itkis niin että räkä lentää? Jos olisin potilaana, sanoisin, että tätä toimenpidettä ei tehdä niin kauan, kuin tuo joka itkee on täällä. 

Ajattele järjellä, älä tunteella. Tunteella kun ajattelet niin sua ärsyttää jos sun mielestä joku on turhaan saikulla, mutta järjellä ajatellen tajuat, että itkevää ihmistä ei voi pitää töissä. Töissä täytyy itsehillinnän pelata. 

Jos on omat hautajaiset, niin voi saada luvan olla poissa, mutta sekin harkitaan tapauskohtaisesti.