En enää oikeasti pärjää kotona lapseni kanssa.

Jos menee niin pitkälle et joudut sairaalahoitoon, sieltä menee ilmotus lastikseen ja sit olet tarkkailun alla. Nyt vaan itse hoitamaan ittes ettei tohon jouduta. Eli soita sinne neuvola psykologille, siitä et tarkkailuun joudu

En itse asiassa pelkää tuota leimautumista sinänsä. Olen aiemminkin saanut hoitoa masennukseen, mutta silloin ei ollut kuvioissa lapsia. Ehkä pelkään, että minuun ei luoteta äitinä, jos "joudun hoitoon". Siis pelkään, että joudun jonkinlaisen tarkkailun alaiseksi tuon takia.

Mieti, jos asia saataisiin korjattua esim. sillä terapialla (hyvällä tuurilla solmut voivat alkaa aueta jo esim. 5 kerran lyhytterapiassakin) voit ehkä alkaakin rakastaa lastasi ja huomata nauttivasti uudesta elämänvaiheesta, kenties jopa olevasi onnellisempi kuin koskaan ennen. Puhumattakaan siitä, kuinka tärkeää olisi saapa tuo sukupuolvien negatiivinen ketju kateamaan, ettei oma lapsesi joudu tuskailemaan aikanaan samojen asioiden kanssa.



Nyt vaan reippaasti pyydät päästä neuvolapsykologin juttusille, siellä moni muukin meistä, jopa ns. "täydellisistä äideistä" on käynyt.

Minä en ole koskaan kärsinyt masennuksesta, enkä koe nytkään kärsiväni. Lapsen hankinta vain oli iso virhe. Tottakai vastuu pitää kantaa, mutta teen sen rimaa hipoen. Siellä neuvolassako ne saavat minut kiinnostumaan lapsesta ja rakastamaan tätä?

Lapsi saa isältään hellyyttä. Riittääkö se jos äiti on tunnekylmä?



ap

Oma 10 kk ikäinen lapseni konttaa tuossa jaloissa, nauraa ja kiljuu.

Tekosi kuulostavat aivan hirveiltä.



Hae apua! Vahingoitat lastasi pysyvästi jos et tee asialle mitään. Lapsi ei voi kehittyä psyykkeeltään normaaliksi ilman rakkautta ja hellää hoivaa!

Sitkeänä elää myytti lastensuojelusta; vain pummit ja vähä-älyiset saavat sieltä apua ja heidänkin lapsensa otetaan huostaan. NÄIN EI OLE! Itse sain kys. paikasta apua mm. kotipalvelun muodossa (pitää olla ls:n asiakas jotta saa!) ja lähetteen vuorovaikutustaitoja oppimaan. Kävin lapsen kanssa Theraplayssa ym. Masennukseni vei lopulta voiton ja mieheni joutui jäämään kotiin, mutta kiitos noiden ylläolevien tukitoimenpiteiden, en romahtanut koskaan kunnolla ja opin rakastamaan ennen niin vierasta lastani.

Minulla on rajatila-niminen persoonallisuushäiriö ja se kehittyi juuri siitä kun vauvana oma äitini ei huomioinut minua. Tähän ei ole lääkkeitä, elän koko elämäni ilman identiteettiä ja selkeää minä-kuvaa, itsetunnosta puhumattakaan! Hylkäämistä pelkään yli kaiken ja kärsin viidestä eri fobiasta.



Mieti ap hyvä mitä toimintasi aiheuttaa lapsellesi!! Anna lapsi vaikka sitten miehen hoitoon ja pakota itsesi sylittelemään vauvaa edes kerran päivässä, MUTTA ÄLÄ JÄTÄ TILANNETTA TÄLLÄISEKSI, TUHOAT PIENEN LAPSESI KEHITYKSEN!!!!!!

Käänny neuvolan puoleen PIKAISESTI! Sieltä voidaan hankkia kodin- ja lastenhoitoapua, jotta pääset itse esim. 2-3 tunniksi viettämään omaa aikaa. HAE APUA ENNEN KUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ!

Itsestäkin välillä tuntuu että voi ei, taas on päiväuniaika ja nukuttamisrumba edessä, eikö joku toinen voisi sitä tehdä, miksi aina minä yms.



Ehkä ap tarvitsisit elämääsi muuta ajateltavaa kuin pelkästään vauva. Yritä saada lapsen isä tai lähisukulainen hoitamaan vauvaa huomattavasti nykyistä enemmän. Ja mene itse sillä välin vaikkapa kävelylle/juoksemaan metsään tms. Reippailu ulkosalla virkistää ihmeesti.

Lisäksi voisit harkita itsellesi ajan varaamista psykiatrille. Ehkä kärsit masennuksesta.



Minusta kuulostaa siltä että ongelma ei ole vauvassa tai vauvan käytöksessä. Sinulla itselläsi taitaa olla henkinen ongelma joka vie voimavarojasi niin ettet jaksa tällä hetkellä hoitaa sinun harteillasi olevia vastuita.



Eli minun "neuvoni" ovat:

- järjestä asiasi niin että muut ihmiset hoitavat lastasi enemmän ja sinä saat henkistä lepoa sillä välin

- mene lääkäriin ja pyydä hoitoa omalle henkiselle terveydellesi

lähisukulainen hoitamaan lastasi enemmän.

Nyt sinun on vaan saatava äkkiä apua ammattilaiselta! Siitä alkaa tie paranemiseen. Vauvallesi olisi tosi tärkeää saada sinulta positiivista huomiota ja hellyyttä, nyt hän juuri muodostaa kuvaa siitä miten toisten ihmisten kanssa toimitaan, onko hän tärkeä ja rakastettu ja minkälainen paikka tämä maailma on elää. Sinun kannattaa nyt ryhtyä hakemaan pikaisesti apua teille sillä muutoin vauvasi joutuu ehkä kärsimään lopun ikänsä ja asioita on vaikeampi korjata jälkikäteen kun puuttua nyt ajoissa.

Luettuani ap:n viestin huolellisesti, olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei tilannetta helpottaisi ero lapsesta.



lapsi vaikuttaa turhautuneelta, kaipaa seuraa, haluaisi ehkä tulla paremmin ymmärretyksi jne. jne. Eli lapsi vaatii koko ajan ja ap ei jaksa vastata vaatimuksiin, koska kaipaisi itse hyväksyntää tai hellyyttä. Masennusta tai ei, mutta tilanne on tuttu kaikille vanhemmille jossain vaiheessa.



Miten olisi ap, jos kokeilisit ikäänkuin "antaa periksi"? Mitä enemmän yrität välttää ja vastustella lasta, sitä enemmän lapsi takertuu ja vaatii.



Miten olisi, jos keskittyisit vaikka yhden viikon elämään täysin rennosti vain lapsen ehdoilla? Sinulle ja lapsellesi olisi juuri nyt kaikkein tärkeintä löytää toisenne tunnetasolla.



Onko teillä vaikka kylpyamme? Voisitteko kokeilla vaikka aamupalan jälkeen joka aamuista kylpyrituaalia? Ei siis iltaisin, jolloin lapsi on väsynyt, vaan varaisitte siihen vaikka koko aamupäivän. Asennoidu siihen, että kylpeminen aiheuttaa veden roiskumista, kylpyhuoneen kastumista, 10:n pyyhkeen kastumista ym...mutta älä välitä niistä, vaan nauti itsekin siitä kylvystä. Kylvyn jälkeen voit antaa lapselle vaikka maitoa, velliä tms. ja sitten käperrytte yhdessä sänkyyn. Ei haittaa, vaikka kello olisi jo puoli yksi. Nauttikaa ja hellitelkää aivan rauhassa! Voit myös ostaa jotain hyvän tuoksuista vauvavoidetta ja antaa vauvasi rasvata itsensä ja samalla voit itsekin rasvata ihoasi. Älä stressaa rasvapurkin sotkeutumisesta tai sängynpeiton roiskeista. Laita tarpeeksi pyyhkeitä alle.



Voisitte sitten syödä jotain pientä, pukea päälle ja mennä ulos kävelylle, jonka aikana lauva nukahtaa varmasti rattaisiin. Menette takaisin kotiin, annat vauvan vaikka nukkua rattaissa ja keität itsellesi ison kupin teetä ja käperryt lehtikasan kanssa sohvalle. Iltapäivällä annat lapselle vaikka jonkun "yllätyslaatikon" (jossa jotain vanhoja rojuja), joilla lapsi saa leikkiä lähelläsi.



Vaikka sinua kuinka kyllästyttäisi ja laiskottaisi, niin yritä lukea vaikka yksi kuvakirja päivässä lapselle. Ei haittaa, vaikka kirja olisi vain 5 sivua pitkä. Pääasia, että luette sen yhdessä ja lapsi saa olla sylissäsi.



Tsemppiä.

estrogeenivajeesta? Imetätkö vielä? Onko hormonitoimintasi jo normalisoitunut? Tässä linkki synnytyksenjälkeisen masennuksen hoitamisesta estrogeenikorvaushoidolla (suomalainen tutkimus) joka käy minun järkeeni synnytyksen jälkeiseen masennukseen paljon paremmin kuin mielialalääkitys.

http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/nosto18_3.pdf

sitä, miksi et voisi alistua lastensuojelun asiakkaaksi? eikö lastensuojelua yleensä pelätä nimenomaan huostaanoton takia, ja itse kuitenkin olisit valmis lapsestasi jopa luopumaan?



Niin tai näin, tarvitset apua. Lapsesi kärsii.

Ha e ihmeessä apua lapsellesi ja sinulle!!!



Neuvola on hyvä paikka aloittaa, kerro suoraan ne asiat, mitä täällä olet kertonut. Myöskään lastensuojelua ei tarvitse pelätä, eivät ole mitään mörköjä vaan lastensuojelu tarkoittaa erilaisia tukimuotoja ja perhetyötä. Keskustelua, lapsenhoitoapua, opettelua olemaan oman lapsen kanssa.



On hyvä tiedostaa, että se mitä teet lapsellesi nyt, vaikuttaa häneen mitä suurimmissa määrin tulevaisuudessa. Äidin välinpitämätön ja epäempaattinen käytös vaurioittaa lasta :(



Hae apua, ei ole liian myöhäistä!!!

En ole missään vaiheessa sanonut pelkääväni lastensuojelua tms., en ole koko ls-asiaa koko ketjussa kommentoinut. Joku muu kirjoitteli asiasta, en minä. Ei minulla ole mitään lastensuojelua vastaan, mutten oikein koe että heistä olisi apua omalla kohdallani. Eivät saa minua rakastamaan lastani.

Neuvolaan en ainakaan vielä soita, sieltä ei ole ennenkään myötätuntoa herunut.



ap

Haluat että jokin muuttuu? Mutta et halua tehdä mitään asian hyväksi? Mikä mielestäsi nyt auttaisi sinua eteenpäin?



Ei näin vakava asia muutu mihinkään suuntaan, ellet itse nyt tee asialle jotain. Kyllä sieltä neuvolasta voit hyvin aloittaa, heillä on tarvittavat tiedot mihin voit ottaa yhteyttä jotta asiaan saadaan muutos.



Minun on hyvin, hyvin vaikeaa kuvitella että äiti voi olla noin kylmä ilman mitään oikeaa syytä, masennusta, uupumusta tms. Mitä jos kuitenkin kokeilisit sitä reittiä ensin? Psykologi, mielialalääkitys? Gynekologi, jotta saat hormonitason selville, että onko kaikki fyysisesti kohdallaan?

Voitko puhua tästä lapsen isälle? Antaa isälle nyt alkuun ainakin enemmän hoitovastuuta lapsesta?



Joka tapauksessa jotainhan sinun on tehtävä lapsen hyväksi. Lapsi kärsii tuosta nyt suunnattomastai, ja jos tilanne jatkuu niin aina vaan se pahenee lapsen kannalta. Käytöksesi EI OLE normaalia missään nimessä.



Tsemppiä jatkoon. Toivottavasti saat elämänne raiteilleen taas. Mutta itsekseen se ei muutu. Ota yhteyttä neuvolaan tai vaikka sinne lastensuojelupuolelle!

veisit lapsen hoitoon...? Työelämään paluu voisi kummasti helpottaa tilannettasi.

Mitä sä toivoisit että tapahtuisi? Uskotko että tässä maailmassa vois käydä sulle vielä hyvin? On asioita joita ei voi muuttaa niinkuin oma lapsuutesi... mutta olethan jo aika pitkällä kun tunnistat ongelmia ja niiden syitä. Tämä kriisitilanne missä olet ikäänkuin pakottaa sut kohtaamaan omat haavasi. Tän vois silleen nähdä mahdollisuutena.



Jos et halua neuvolan kanssa asiaa selvitellä, niin miten olis mielenterveystoimisto? Ei tarvitse olla seinähullu käyttääkseen niitä palveluja. Pääsisit ainakin puhumaan jonkun hoitajan kanssa, ja sitä kautta eteenpäin.

Miksi olet kotona. Palaa työhösi. Sitten asiat saavat mittasuhteet. En usko että sinulle on apua pelkästään terapiasta ja mielialalääkityksestä. Hae hoitopaikkaa ja hae hyvillä mielin lapsi illalla kotiin. Jaa miehesi kanssa vielä hakuvuorot. Ei kaikkien tarvitse olla superäitejä, opit varmasti välittämään lapsestasi. Jos olet uupunut, uupuneena kyynistyy eli siis et välitä lapsen tarpeista sinun tapauksessasi. Uskoisin että uuvut kotona vaan lisää eli lähde muuttamaan elämääsi. Isäkuukausi olisi muuten myös hyvä juttu..