Lue keskustelun säännöt.
Oon niin suunnattoman yksinäinen..
10.01.2025 |
Se tulvii taas joka puolelle kehoa, yksinäisyyden tunne. En tiedä miten tätä jaksaa ja mikä helpottaisi. Muilla on ystäviä, ihmisiä ympärillä, kumppani. Mä oon vaan niin yksin. Oon huono tutustumaan uusiin ihmisiin, se on alkanut jopa pelottaa kun mut on niin monesti jätetty tai lempattu, unohdettu. Ymmärrän hyvin kun sanotaan että yksinäisyyteen voisi kuolla. Itkettää kovasti eikä tunnu yhtään toiveikkaalta tämä elämä.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iltalenkillä huomaa usein kun samat yksinäisen näköiset naamat tulee vastaan, se on vaikea tilanne koska tää yhteiskunta on vetänyt meidät ihmiset niin erilleen toisistaan, että vaikka me koetaan samoja asioita ja maailmassa on muuten aina ihmisiä ketkä on samanalaisia kuin sä itse ja ketkä käy samoja asioita läpi, mutta silti se yhteyden ottaminen toiseen ihmiseen on ihan helvetin vaikeeta.
Miettikää nyt ihan oikeesti vaikka joku haluaisikin kysyä toiselta vaikka kadulla että miten menee niin se ajatus on samantien se että kysyjä on outo sekopää :D
Ne pitää meidät kaikki erillään vaikka me ollaan kaikki oikeesti sitä 1 ja samaa.
Kannattaa tosiaa pitää silmiä auki omasta lähipiiristäkin, niitä ihmisiä on aina ketkä käy läpi samoja asioita ja ketkä jakaa sun kanssa samat ajatukset ja käsitykset ja aivan kaiken, se tehtävä on vetää ne ihmiset
Aivan. Suomessa jopa hymyileminen vastaantulevalle on monelle vaikeaa. Eikä tosin ihmetytä, koska keskustelupalstat ovat täynnä ihmisiä, jotka valittavat kuinka kauheaa on kun joku katsoo kohti, hymyilee tai alkaa puhumaan heille. Se tekee monesta vielä varovaisemman kun takaraivossa pyörii ensin ajatus, ettei toinen varmaan halua kontaktia ja pitää todennäköisesti outona.
Mutta oikeasti niitä vakiokasvoja kannattaa ihan oikeasti alkaa vaan reippaasti tervehtimään. Sellaisen reippaan kohteliaasti ja vähitellen kun on tervehtinyt niitä toisia heille alkaa naama tulla tutuksi ja he alkavat näkemään sinut kohteliaan iltalenkin tekevänä tyyppinä ja ehkä jonain päivänä teette sen iltalenkin yhdessä. Teille on nimittäin heti jo jotain yhteistä, se iltalenkki nimittäin,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle yksinäisinä tuollaiset moikkailijat on erittäin ahdistavia. Nekin nostaa pintaan sen häpeän omasta yksinäisyydestä. Tuntuu että se armopalana säälittävälle yksinäiselle moikkailee, että se yleensä HUOMAA sen että olen säälittävä yksinäinen luuseri. Haluan pois sellaisesta tilanteesta. Olen mieluummin yksin kuin että jotkut ikään kuin almuna yrittää vähän mulle moikata tai jutella small talkia.
Nuo ovat sinun ihan omassa päässä keksimiäsi negatiivisiä ominaisuuksia muista ihmisistä.
Toiset on opetettu tervehtimään, kun joku tulee vastaan pienillä paikkakunnilla. Isoissa kaupungeissa sitä ei ehkä tehdä kadulla, mutta sielläkin jossain poluilla moikkaillaan ihan kaikkia. Asuin eräällä paikkakunnalla, jossa kävi aika paljon turisteja ja he varsinkin moikkasivat lähes aina vastaantulevia.
Muut eivät tiedä sinun perhestatustasi. Voit olla 5 lapsen äiti tai isä ja samalla jonkun puoliso ja siltikin sinua saatetaan moikata. Ei sinua säälitä, vaan sinua tervehditään ja usein sellaiset moikkaajat ovat sekä mukavia, että hyväkäytöksisiä. Eikä siellä ole mitään taka-ajatuksia ja on jossain määrin aika epäreilua maalata heidät jotenkin ylimieliseksi sinua kohti. Ehkä ajattelusi on liian itsekeskeistä? Ehkei he ajattele sinua, vaan sitä heidän omaa haluaan rupatella jonkun kanssa? Oletko koskaan miettinyt sitä, että sinä saatat jollekin olla se harva tapaus, joka vastaa ja puhuu heille ja huomaa heidät?
Sinä olet mielummin yksin, mutta mitä, jos joku haluaisi, että sinä poistaisit heidän yksinäisyyden puhumalla heille tai ainakin vastaamalla takaisin?
Meillä kaikilla on vastuu olla molemminpuolisia kun ihmisiin ottaa kontaktia.
Tuosta täytyy nyt ihan ensimmäiseksi päästä eroon, ettei haluta noudattaa hyvää käytöstä ja tervehtiä ja katsoa kohti ja kyetä hymyilemään muille. Se on ihan minimi, että voi edes haaveilla siitä, että joku haluaa joskus olla ystävä tai edes kaveri. Jos edes tuttujen naamojen moikkaaminen on vaikeaa, kun se on oikeasti prosentti siitä mitä vaaditaan kun aletaan miettiä mitä oikeat ystävyyssuhteet tarvitsevat kukoistaakseen, tilanne on minimitasolla.
Ihmiset jotka meikkaavat eivät ole lähes koskaan pahoja. Pahat ihmiset eivät moikkaa tai hymyile yleensä. Ellei kyse ole jostain saalistajista. Todennäköisyys löytää ystävä tuosta porukasta on paljon suurempi kuin saada ystävä näistä, jotka eivät edes katso kohti.
Vierailija kirjoitti:
Nyt n. 15 vuotta koiraa ulkoiluttanut 3 x päivässä ja voinkin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että n. 75% ihmisistä jotka tule vastaan ei katso vastaantulijaa vaan tuijottaa tiukasti eteenpäin menosuuntaan. N. 90%:lla yrmeä naama, ei hymyn häivääkään kasvoilla. Hemmetti kun ollaan ugrilaista kansaa :-)... Ehkä vaan näin täällä Pks-alueella ?
Hmm... Mitenkähän sitä oppisi hymyilemään? Peilin edessä kokelin, niin näytän jotenkin hölmöltä hymyillessäni.
Hyvältä elämältä kuulostaa.
Minä olen yksinäinen, vaikka mulla on perhe. No, viihdyn itsekseni. Näin ainakin itselleni uskottelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen nettiaikaa oli yksinäistä. Nyt voit kirjoittaa tänne ja joku vastaa.
Minäkin olin yksinäinen jo ennen nettiä, nuorena tyttönä. Muistan kuinka katselin todella paljon tähtitaivasta öisin ja kuuntelin Pekka Saurin yöradiota. Nykyään on paljon mukavampi olla yksinäinen, kun voi näiden palstojen kautta kuitenkin vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa.
Valita voi mielialan mukaan