Oon niin suunnattoman yksinäinen..

Anna itkun tulla, se voi helpottaa ensi hätään. Ainakin itseä se usein auttaa.

Jos on yksinäinen olo ihmisten keskelläkin, mieti, mitkä tarpeet ei noiden ihmisten kanssa tule täytetyksi.

Mä olen siihen jo niin tottunut, nyt kun ikää on 50, ettei se enää edes ahdista, kuin korkeintaan ajoittain joskus juhlapyhinä kun ajattelee että useimmat on perheen tai kavereiden kanssa jossain, minä istun yksin kotona. Mutta noin normiarjessa ei asia haittaa ollenkaan. Keskityn lukemiseen, tietokonepeleihin, someen, mihin milloinkin, eikä koko ajatus että siinä pitäisi olla jotain muita ihmisiä tule mieleenkään.

Vierailija kirjoitti:

Jos on yksinäinen olo ihmisten keskelläkin, mieti, mitkä tarpeet ei noiden ihmisten kanssa tule täytetyksi.

Anteeksi! Luin "mulla" on ihmisiä, kun sana oli muilla. Pahoittelen.

Ennen nettiaikaa oli yksinäistä. Nyt voit kirjoittaa tänne ja joku vastaa. 

Sitä se on kilttis ei kelpaa...

Iltalenkillä huomaa usein kun samat yksinäisen näköiset naamat tulee vastaan, se on vaikea tilanne koska tää yhteiskunta on vetänyt meidät ihmiset niin erilleen toisistaan, että vaikka me koetaan samoja asioita ja maailmassa on muuten aina ihmisiä ketkä on samanalaisia kuin sä itse ja ketkä käy samoja asioita läpi, mutta silti se yhteyden ottaminen toiseen ihmiseen on ihan helvetin vaikeeta. 

Miettikää nyt ihan oikeesti vaikka joku haluaisikin kysyä toiselta vaikka kadulla että miten menee niin se ajatus on samantien se että kysyjä on outo sekopää :D 

Ne pitää meidät kaikki erillään vaikka me ollaan kaikki oikeesti sitä 1 ja samaa. 

Kannattaa tosiaa pitää silmiä auki omasta lähipiiristäkin, niitä ihmisiä on aina ketkä käy läpi samoja asioita ja ketkä jakaa sun kanssa samat ajatukset ja käsitykset ja aivan kaiken, se tehtävä on vetää ne ihmiset rinnalle ja nousta niiden kanssa ylös

Kukaan ei pärjää yksin, se on vaan fakta asia

Tsemppiä

<3

Niin me kiltit miehetkin ollaan yksi koko elämämme ajan.

Vierailija kirjoitti:

Iltalenkillä huomaa usein kun samat yksinäisen näköiset naamat tulee vastaan, se on vaikea tilanne koska tää yhteiskunta on vetänyt meidät ihmiset niin erilleen toisistaan, että vaikka me koetaan samoja asioita ja maailmassa on muuten aina ihmisiä ketkä on samanalaisia kuin sä itse ja ketkä käy samoja asioita läpi, mutta silti se yhteyden ottaminen toiseen ihmiseen on ihan helvetin vaikeeta. 

Miettikää nyt ihan oikeesti vaikka joku haluaisikin kysyä toiselta vaikka kadulla että miten menee niin se ajatus on samantien se että kysyjä on outo sekopää :D 

Ne pitää meidät kaikki erillään vaikka me ollaan kaikki oikeesti sitä 1 ja samaa. 

Kannattaa tosiaa pitää silmiä auki omasta lähipiiristäkin, niitä ihmisiä on aina ketkä käy läpi samoja asioita ja ketkä jakaa sun kanssa samat ajatukset ja käsitykset ja aivan kaiken, se tehtävä on vetää ne ihmiset rinnalle ja nousta niiden kanssa ylös

Ku

Suomalainen kulttuuri ruokkii yksinäisyyttä. Monessa maassa ihan normaalia alkaa jutella myös ihan tuntemattomien kanssa.

Sama. Ja ikävä puoli on, että usein kahden yksinäisen yritys ystävystyä ei toimi, koska molemmilla on niitä samoja sosiaalisia rajoitteita minkä takia alunperin on ollutkin yksinäisiä. Mä joskus yritin jostain netin kaverihausta löytää ystävää, mutta tapaamiset oli äärimmäisen vaivaannuttavia eikä kumpikaan keksinyt oikein puhuttavaa. Mun kaltainen ihminen tarvii vilkkaan ekstrovertin, joka ottaa vastuun siitä sosiaalisen tilanteen vetämisestä, mutta kun niillä semmoisilla on jo paljon kiinnostavampia ystäviä pilvin pimein, ei niitä kiinnosta yhtä sulkeutunutta autistityyppistä yrittää vetää ulos kuorestaan.

Mene kahvilaan, uimahalliin, elokuviin, johonkin missä olet ihmisten joukossa.

Tiedosta, että olet osa porukkaa ja kuulut joukkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Mene kahvilaan, uimahalliin, elokuviin, johonkin missä olet ihmisten joukossa.

Tiedosta, että olet osa porukkaa ja kuulut joukkoon. 

Ei ap, mutta mulle ainakin noissa tulee entistä yksinäisempi olo. Itse asiassa kotona, kun puuhailen jotain, ei mulla juurikaan ole edes yksinäinen olo. Mutta jos menen jonnekin ihmisten ilmoille, joissa useimmilla muilla on kavereita tai puoliso tms. mukana, niin yksinäisyydentunne iskee todella rajuna, ja häpeä siitä omasta yksinäisyydestä. Joskus ihmiset vielä siitä kommentoikin. Esim. viimeksi kun kävin elokuvissa, niin kun odotin siinä salin ovien aukeamista, niin joku mies tuli kysymään, että ihanko yksin olen elokuviin menossa. Itku meinasi tulla - olin yrittänyt vakuutella, ettei ihmiset huomaa eikä välitä, ja kävi ilmi, että ne tosiaan säälittelee yksin käyviä.

Itse olen niin päästäni vialla että on parempi olla vain täysin yksin. Siten en satuta ketään eikä kukaan voi satuttaa minua. Ajattelen etten ansaitse ihmisiä elämääni.

Iltalenkillä voi katsoa toista ihmistä silmiin ja sanoa hei. Ainakin jos toinen vastaa katseeseen. Moni kulkija voi varoa ja väistää katsetta. Tai voihan sitä silloinkin sanoa hei. Ehkä hän nostaa katseensa.

Yksinäisyys ei ole mikään kiva juttu.  Sen olen itsekkin saanut kokea, useamman vuoden ajalta.   

Mutta : kiinnitin ensinnäkin huomiota ap:n lauseeseen : " olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin".    Milläs niitä sitten löytyy kuin tutustumalla?    Siihen toki vaaditaan rohkeutta ja tietynlaista avoimuutta ja myös vastaanottamista ja tunnustelua.  Aina ei klikkaa ja se kuuluu asiaan, mutta joskus voi sitten käydä ihan mieletön munkki.  Olin itsekkin arka, mutta jossain vaiheessa  päätin ottaa riskejä ja nykyään voin sanoa, että yksi niistä riskeistä todella kannatti.

Toisekseen : en nyt puhu ap:sta ja jokaisella on omat syynsä siihen, miksi on yksinäinen.     Minä tutustuin aikoinaan  silloin kun olin yksinäinen, kohtalontoveriini.   Aloimme nähdä epäsäännöllisen säännöllisesti, lähinnä kahvien tai jonkun keikan merkeissä.    Hän valitteli monesti yksinäisyyttään ja olin se kuunteleva korva.   

Pian aloin huomaamaan merkkejä siitä, mistä hänen yksinäisyys voisi mahdollisesti johtua.   Mikään, ei siis kertakaikkiaan mikään ollut koskaan hänellä hyvin.  Mistään ei koskaan sanonut oikeastaan hyvää sanaa, ja jos vahingossakaan yritin nähdä asioissa jotain postiivista, ne torpattiin heti.    Ei kestänyt edes sitä, että joku satunnainen kulkija jossain kaukana kadulla käveli, sillä senkin näki jo vastenmielisenä.   Jos joku käveli kahvilassa pöytämme ohi, sekin oli väärin.  Ja ei, hänellä ei ollut omissa jaloissaan mitään vikaa.    Sitten se arvostelu siirtyi pikkuhiljaa minuun, ja meni kokoajan vaan henkilökohtaisemmaksi.   En jaksanut enää kuunnella sitä ja kun lakkasin vastaamasta puhelimeen, se solvaava viestitulva oli lähes loputonta tykitystä.      

Kuten sanoin jo aiemmin, en nyt puhu ap:sta ja jokaisella on oma elämäntarinansa.  Tämä on vain oma kokemukseni siitä, kuinka helppoa on myös jättää se ns.kolikon toinen puoli pimentoon, joista voisi löytyä myös syy-yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene kahvilaan, uimahalliin, elokuviin, johonkin missä olet ihmisten joukossa.

Tiedosta, että olet osa porukkaa ja kuulut joukkoon. 

Ei ap, mutta mulle ainakin noissa tulee entistä yksinäisempi olo. Itse asiassa kotona, kun puuhailen jotain, ei mulla juurikaan ole edes yksinäinen olo. Mutta jos menen jonnekin ihmisten ilmoille, joissa useimmilla muilla on kavereita tai puoliso tms. mukana, niin yksinäisyydentunne iskee todella rajuna, ja häpeä siitä omasta yksinäisyydestä. Joskus ihmiset vielä siitä kommentoikin. Esim. viimeksi kun kävin elokuvissa, niin kun odotin siinä salin ovien aukeamista, niin joku mies tuli kysymään, että ihanko yksin olen elokuviin menossa. Itku meinasi tulla - olin yrittänyt vakuutella, ettei ihmiset huomaa eikä välitä, ja kävi ilmi, että ne tosiaan säälittelee yksin käyviä.

Luulen, että hän tuli kysymään sitä, koska olisi halunnut tutustua sinuun tai ainakin jutella kanssasi. Miten vastasit? Älä ohita mahdollisuuksia, joita maailma tarjoaa. 

Vierailija kirjoitti:

Niin me kiltit miehetkin ollaan yksi koko elämämme ajan.

Tähän mennessä on vuotta 52 takana päin

Osta mopo

Virtuaalihali sulle!

"Luulen, että hän tuli kysymään sitä, koska olisi halunnut tutustua sinuun tai ainakin jutella kanssasi. Miten vastasit? Älä ohita mahdollisuuksia, joita maailma tarjoaa."

Tämä tuli mullekin heti mieleen. Itse tulkitsen sen noin kerrottuna ihan selväksi iskurepliikiksi hyvällä tavalla.

Seuraavan kerran älä ohita henkilöä olankohautuksella.