Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oon niin suunnattoman yksinäinen..
10.01.2025 |
Se tulvii taas joka puolelle kehoa, yksinäisyyden tunne. En tiedä miten tätä jaksaa ja mikä helpottaisi. Muilla on ystäviä, ihmisiä ympärillä, kumppani. Mä oon vaan niin yksin. Oon huono tutustumaan uusiin ihmisiin, se on alkanut jopa pelottaa kun mut on niin monesti jätetty tai lempattu, unohdettu. Ymmärrän hyvin kun sanotaan että yksinäisyyteen voisi kuolla. Itkettää kovasti eikä tunnu yhtään toiveikkaalta tämä elämä.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Sehän tuntuu nololta, jos moikkailee tuntemattomalle vastaantulijalle tai höpöttelee jotain esim kaupassa eikä toinen siihen vastaa. Mutta ei kannata lannistua, vaan jatkaa itse yhteyden ottamista ihmisiin. Eihän sen tarkoitus ole loukata!
Mutta kuten nro 26 jo kirjoitti, hän ei halua, että hänelle moikkaillaan tai tullaan juttelemaan. Sellainen ahdistaa häntä vieläkin enemmän ja saa hänet tuntemaan itsensä vieläkin yksinäisemmäksi. Ei toisesta ihmisestä voi tietää, aiheuttaako moikkaamisellaan vaan ahdistusta vai ilahtuuko otinen kenties moikkaamisesta. Sen vuoksi on järkevämpää olla moikkailematta. Enkä nyt tarkoita, että nro 26 olisi jotenkin ajatuksissaan väärässä vaan että ainakaan itse en halua aiheuttaa toisessa ihmisessä mitään ikäviä tunteita. Varsinkaan kenessäkään yksinäisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisessa kulttuurissa olisi tässä suhteessa selkeä muutoksen paikka. Miksi emme voi katsoa silmiin ja hymyillä, jutella spontaanisti vieraillekin, lausua muutaman ystävällisen sanan tai laukoa vitsin. Jakaa hieman arvokkaasta ajastamme vieraillekin, vaikka emme välttämättä juuri sillä hetkellä itse aina kaipaisikaan juttuseuraa. Täytyykö aina ajatella vain itseään? Täytyykö aina vedota kiireeseen? Onko kyse välinpitämättömyydestä? Itsekkyydestä? Sosiaalisesta kömpelyydestä? Erilaisuuden kohtaamisen pelosta?
Miksi vastakkaiset sukupuolet eivät enää osaa tai uskalla lähestyä toisiaan spontaanisti muualla kuin sosiaalisesti kontoroilloiduissa ympäristöissä? Ketä tällainen kylmäkiskoisuus konemaisuus ja totisuus hyödyttää? Vastakkaisen sukupuolen lähentymistä ei tulisi ajatella ahdisteluna, vaan kiinnostuksen osoituksena. Mikäli se häiritsee, voi katsoa silmiin ja sanoa t
No eihän se yksinäisyyttä poista, mutta onhan silti parempi olla ystävällinen ihminen toisille ja huomioida vähän ,kuin että robottimaisina kuljetaan toisten ohi vain mahdollisimman nopeasti.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän tuntuu nololta, jos moikkailee tuntemattomalle vastaantulijalle tai höpöttelee jotain esim kaupassa eikä toinen siihen vastaa. Mutta ei kannata lannistua, vaan jatkaa itse yhteyden ottamista ihmisiin. Eihän sen tarkoitus ole loukata!
Mutta kuten nro 26 jo kirjoitti, hän ei halua, että hänelle moikkaillaan tai tullaan juttelemaan. Sellainen ahdistaa häntä vieläkin enemmän ja saa hänet tuntemaan itsensä vieläkin yksinäisemmäksi. Ei toisesta ihmisestä voi tietää, aiheuttaako moikkaamisellaan vaan ahdistusta vai ilahtuuko otinen kenties moikkaamisesta. Sen vuoksi on järkevämpää olla moikkailematta. Enkä nyt tarkoita, että nro 26 olisi jotenkin ajatuksissaan väärässä vaan että ainakaan itse en halua aiheuttaa toisessa ihmisessä mitään ikäviä tunteita. Varsinkaan kenessäkään yksinäisessä.
Joo, tämä ymmärrettävää, mutta tekee sitten meidät ihmiset entistä varovaisemmiksi toistemme kanssa. Yksinäisyyteen liittyy paljon ristiriitaisuuksia, toisaalta halutaan, toisaalta pelätään yhteyttä toisiin ihmisiin.
Voisitko ajatella jotakin matalan kynnyksen harrastusta? Esim. kansalaisopiston kursseja. Jotakin jumppaa, jossa ehkä voisi muutaman sanan vaihtaa muiden kanssa, joku höntsäily joukkuelaji? Bridgen opettelua, lautapelikerhoja/kahviloita ? Jotakin sellaista, ettei heti tarvitse olla kauhean sosiaalinen, mutta jossa olisi helpohko siihen harrastukseen liittyvää pientä keskustelua käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisessa kulttuurissa olisi tässä suhteessa selkeä muutoksen paikka. Miksi emme voi katsoa silmiin ja hymyillä, jutella spontaanisti vieraillekin, lausua muutaman ystävällisen sanan tai laukoa vitsin. Jakaa hieman arvokkaasta ajastamme vieraillekin, vaikka emme välttämättä juuri sillä hetkellä itse aina kaipaisikaan juttuseuraa. Täytyykö aina ajatella vain itseään? Täytyykö aina vedota kiireeseen? Onko kyse välinpitämättömyydestä? Itsekkyydestä? Sosiaalisesta kömpelyydestä? Erilaisuuden kohtaamisen pelosta?
Miksi vastakkaiset sukupuolet eivät enää osaa tai uskalla lähestyä toisiaan spontaanisti muualla kuin sosiaalisesti kontoroilloiduissa ympäristöissä? Ketä tällainen kylmäkiskoisuus konemaisuus ja totisuus hyödyttää? Vastakkaisen sukupuolen lähentymistä ei tulisi ajatella ahdisteluna, vaan kiinnostuksen osoituksena. Mikäli se häiritsee, voi katsoa silmiin ja sanoa t
Miten sosiaalisuutta muuten oppisi kuin sosialisoimalla? Toki tuollaiseen kulttuuriin tulee syntyä tai kasvaa, mutta joskus ne sosiaalisemmatkin kulttuurit ovat kehittyneet nykyiseen muotoonsa. Eivät ne ole itsekseen syntyneet, vaan kehittyneet tietyntyyppisen sosiaalisen käytöksen yleistyessä ja muuttuessa lopulta kulttuurillisiksi traditioksi.
Muiden huomioimisen ei tulisi kuitenkaan olla ulkoa opeteltu ja pakollinen tapa / fraasi kuten esimerkiksi jenkeissä, vaan sen tulisi tapahtua sydämestä, aidosta halusta huomioida muita, olla muista kiinnostunut. Sinähän edellä kuvaat, ettet haluakaan huomioida muita.
Syvempien ihmissuhteiden muodostumiselle ei synny tilaa, jos ei ylipäätään muodostu minkäänlaista yhteyttä ihmisten välille. Jostain se yhteyksien muodostaminen on aloitettava, vaikka useimmat kohtaamiset jäisivätkin tuolle mainitsemalleni tervehdyksen, hymyn tai muutaman sanan asteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän tuntuu nololta, jos moikkailee tuntemattomalle vastaantulijalle tai höpöttelee jotain esim kaupassa eikä toinen siihen vastaa. Mutta ei kannata lannistua, vaan jatkaa itse yhteyden ottamista ihmisiin. Eihän sen tarkoitus ole loukata!
Mutta kuten nro 26 jo kirjoitti, hän ei halua, että hänelle moikkaillaan tai tullaan juttelemaan. Sellainen ahdistaa häntä vieläkin enemmän ja saa hänet tuntemaan itsensä vieläkin yksinäisemmäksi. Ei toisesta ihmisestä voi tietää, aiheuttaako moikkaamisellaan vaan ahdistusta vai ilahtuuko otinen kenties moikkaamisesta. Sen vuoksi on järkevämpää olla moikkailematta. Enkä nyt tarkoita, että nro 26 olisi jotenkin ajatuksissaan väärässä vaan että ainakaan itse en halua aiheuttaa toisessa ihmisessä mitään ikäviä tunteita. Varsinkaan kenessäkään yksinäisessä.
Ei kenestäkään näe kadulla päälle päin onko yksinäinen vai ei. Tuollainen ajatus on vääristyneen ajatusmaailman tuottama harha.
Mielestäni on huono tekosyy jättää moikkaamatta tai hymyilemättä vastaantulijoille vain sen vuoksi, että joku voi sellaista säikähtää. Jatka vain kuten menettelit sen kohtaamasi miehen kohdalla tai ainakin hymyile.
Uskalletaan olla toisiamme kohtaan ihmisiä. Uskalletaan katsoa toisiamme silmiin.
Vierailija kirjoitti:
Ennen nettiaikaa oli yksinäistä. Nyt voit kirjoittaa tänne ja joku vastaa.
Minäkin olin yksinäinen jo ennen nettiä, nuorena tyttönä. Muistan kuinka katselin todella paljon tähtitaivasta öisin ja kuuntelin Pekka Saurin yöradiota. Nykyään on paljon mukavampi olla yksinäinen, kun voi näiden palstojen kautta kuitenkin vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisissä ihmisissä on jotain vikaa tai sitten he ovat vain rumia kun kukaan ei halua olla heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
"Luulen, että hän tuli kysymään sitä, koska olisi halunnut tutustua sinuun tai ainakin jutella kanssasi. Miten vastasit? Älä ohita mahdollisuuksia, joita maailma tarjoaa. "
Lähdin pois, vessaan, koska pelkäsin purskahtavani itkuun millä hetkellä tahansa, enkä todellakaan halunnut tehdä sitä vieraan ihmisen edessä. Se olisi vielä isompi ongelma kuin häpeä. Varsinkin kun en ole mikään nuori tyttönen, vaan keski-ikäinen nainen, moinen käytös olisi paljon nolompaa kuin nuorelta.
Ja sittenkin jos en olisi ollut noin "herkällä" että itku oli kurkussa, niin en mä osaisi mitään tuollaiseen vastata. Se juuri onkin syy miksi olen yksinäinen, en osaa sosiaalisia tilanteita. Olisin vaan vaivautuneena kireästi sanonut "joo" ja joko tuijottanut omia kengänkärkiäni tai häntä haastavasti silmiin, tyyliin "entä sitten?". Asiaa ei auta, että olen kuulemma naama peruslukemilla erittäin vihaisen näköinen, paha resting bitch face tapaus.
Hei. Tuossa tilanteessa ei kannata takertua siihen yksin-sanaan vaan pikemmin siihen miksi olette siinä leffasalin ovella. Elokuvamaailmasta löytyy kyllä paljon keskusteltavaa. Tai sitten siitä miten ja miksi olette päätyneet samaa leffaa katsomaan. Leffasuosituksia voi myös antaa ja vastaanottaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys ei ole mikään kiva juttu. Sen olen itsekkin saanut kokea, useamman vuoden ajalta.
Mutta : kiinnitin ensinnäkin huomiota ap:n lauseeseen : " olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin". Milläs niitä sitten löytyy kuin tutustumalla? Siihen toki vaaditaan rohkeutta ja tietynlaista avoimuutta ja myös vastaanottamista ja tunnustelua. Aina ei klikkaa ja se kuuluu asiaan, mutta joskus voi sitten käydä ihan mieletön munkki. Olin itsekkin arka, mutta jossain vaiheessa päätin ottaa riskejä ja nykyään voin sanoa, että yksi niistä riskeistä todella kannatti.
Toisekseen : en nyt puhu ap:sta ja jokaisella on omat syynsä siihen, miksi on yksinäinen. Minä tutustuin aikoinaan silloin kun olin yksinäinen, kohtalontoveriini. Aloimme nähdä epäsäännöllisen säännöllisesti, lähinnä kahvien tai jonkun keikan merkeissä. &n
Hienoa että uskalsit nostaa tämänkin näkökulman esille yksinäisyyttä koskien. Joskus yksinäisyyden taustalla tosiaankin saattaa vaikuttaa myös oma suhtautumistapa ja ajatusmaailma: epäluuloisuus, herkkähipiäisyys, nolatuksi tulemisen pelko, itsekkyys tai liioiteltu negatiivisuus. Monesti tällaisen käytöksen taustalta löytyy perusteltuja syitä, mutta niitä voi oppia työstämään. Kenenkään ei tarvitse jäädä oman rajoittuneisuudensa vangiksi, ellei itse tahdo niin valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No et ole täysin yksin. Minulla on vain koira ja lapsi. Yksi tuttu jota näen pari kertaa vuodessa. Jos kuolisin, sitä ei varmaan kukaan noteeraisi. Oon pudonnut rattailta.
En ole ap, mutta mulla ei ole edes lasta. Vanhemmatkin on jo kuolleet. Yhtään tuttuja joita näkisin ei ole. Koiraa en voi ottaa, koska olen niin totaaliyksinäinen, ettei olisi ketään joka voisi ottaa sen hoitoon jos sairastuisin vakavasti, tai vaikka joutuisin työmatkalle. Koira olisi kyllä ihanaa seuraa, mutta ei pysty näin yksinäisenä.
Mulla on sama tilanne. Olisi kiva ottaa lemmikki, mutta olen niin yksinäinen ettei kukaan hoida sitä, jos itse vaikka sairastun. Ajatella, että ihminen voi olla niin yksinäinen, ettei edes lemmikkiä voi ottaa seuraksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain suomalainen nolostuu jo miettiessään miten nolostuisi jos joutuisi noloon tilanteeseen. Mikä meitä vaivaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No et ole täysin yksin. Minulla on vain koira ja lapsi. Yksi tuttu jota näen pari kertaa vuodessa. Jos kuolisin, sitä ei varmaan kukaan noteeraisi. Oon pudonnut rattailta.
En ole ap, mutta mulla ei ole edes lasta. Vanhemmatkin on jo kuolleet. Yhtään tuttuja joita näkisin ei ole. Koiraa en voi ottaa, koska olen niin totaaliyksinäinen, ettei olisi ketään joka voisi ottaa sen hoitoon jos sairastuisin vakavasti, tai vaikka joutuisin työmatkalle. Koira olisi kyllä ihanaa seuraa, mutta ei pysty näin yksinäisenä.
Mulla on sama tilanne. Olisi kiva ottaa lemmikki, mutta olen niin yksinäinen ettei kukaan hoida sitä, jos itse vaikka sairastun. Ajatella, että ihminen voi olla niin yksinäinen, ettei edes lemmikkiä voi ottaa seuraksi.
Onhan lemmikeille olemassa, varsinkin koirille, runsaasti hoitopaikkoja ja lenkittäjiä 4H yms kautta jos sairastuu. En jättäisi lemmikkiä ottamatta sen takia. Varsinkin koira voi olla yksinäiselle lottovoitto, jos valitsee rodun, minkä kanssa voi käydä koirapuistossa tai harrastuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen niin päästäni vialla että on parempi olla vain täysin yksin. Siten en satuta ketään eikä kukaan voi satuttaa minua. Ajattelen etten ansaitse ihmisiä elämääni.
Ei noin saa ajatella. Ansaitset
Nämä ovat normaaleja sukupolvemme tuntemuksia. Kommunikointi siirtyy someen ja viestipalveluihin. Toiset kaipaavat fyysistä kontaktia ja ikäväsi ovat jäänteitä siitä.
Ota vain nyt se snapchat ja etsi joku r*nkkari ja siirry nykyaikaan!
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset muuttuvat vähemmän varautuneiksi kun mennään pohjoiseen. Meillä oli syksyllä vuokrattuna kahdeksi viikoksi mökki ei-turistialueelta, leirintäalueelta kuitenkin.
Siellä me saunoimme huoltorakennuksessa kymmenen ukkoa suhtkoht selvinpäin ja juttu lensi ja nauru kuului ulos asti. Taajamassa ruokakaupassa kassatytöt juttelivat rennosti kuin olisimme vanhoja tuttuja.
No, sanotaanko, että paikassa jossa ihmiset riisuuntuvat alasti toisten vieraiden seurassa, saattaa olla luontevampaa jopa puhua? ;)
Oletko mies vai nainen? Päätän sen perusteella annanko ylä- vai alapeukun.
Vierailija kirjoitti:
Oletko mies vai nainen? Päätän sen perusteella annanko ylä- vai alapeukun.
En kumpikaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos on yksinäinen olo ihmisten keskelläkin, mieti, mitkä tarpeet ei noiden ihmisten kanssa tule täytetyksi.
Kommenttini eri asiaan, mutta kun on yksin ihmisjoukossa, eikä tunne heistä ketään, niin yksinäisyys voi tuntua erityisen raskaana. Muistan paljon tällaisia tilanteita kaukaa menneisyydestäni: Olin muuttanut pk-seudulle, enkä tuntenut sieltä oikein ketään. Menin yksin erilaisiin tapahtumiin. Siihen aikaan Kaivopuistossa oli isoja konsertteja. Juuri noista konserteista on jäänyt ulkopuolisuuden kokemus. Joka puolella tuntui olevan iloisia ihmisiä toistensa seurassa, mutta minä olin yksin. Siitä sitten kuljin takaisin rautatieasemalle läpi eteläisen Helsingin ja metrolla yksinäiseen kotiin. Vieläkin kun joskus kävelen jossain Johanneksen kirkon tienoilla, muistan elävästi tuonaikaisen haikean surullisen tunnelman.
Alue: Aihe vapaa
Kuinkahan moni yksinäinen tällaista haluaa... Mä olen myös yksinäinen, mutta mulle tuollainen olisi ihan kauhistus. En mä halua joutua huomioimaan muita ihmisiä. kun kuljen tuolla jossain. Haluan olla omissa ajatuksissani rauhassa. Luultavasti kiertäisin kiertoreittejä ties mistä ojien toiselta puolen välttääkseni kohtaamisia, jos multa, jota muutenkin jännittää sosiaaliset tilanteet, odotettaisiin jotain silmiinkatsomisia ja hymyjä. Kun ei tuommoisista kohtaamisista edes saa sitä mitä yksinäinen kaipaa, syvempää yhteyttä toiseen ihmiseen.
Mulla on joskus nuorempana kyllä ollut seurustelukumppaneita, ja kavereitakin, mutta elämä on vienyt eri paikkakunnalle vanhoista kavereista ja ikä vienyt ulkonäön ja terveyden niin ettei niitä miehiäkään enää löydy. Nyt olen sitten yksinäinen, mutta en silti haluaisi tuommoista tervehtimis- tai small talk -kulttuuria Suomeen. Ei se yksinäisyyttä poista, jos jotkut tervehtii tai sanoo muutaman sanan säästä.