Törkein tapaus? (fb-kirppikset, tori jne nettimyyntipaikat)
Sattuipas niin törkeä tapaus tänään, että suututtaa vieläkin ja haen täältä vertaistukea.
Myin netissä parin kilon villalankapakettia. Kaikki langat oli kuvattu läheltä, merkkilaput niiden vieressä, ja yhteispaino oli myös ilmoitettu. Hintaa lankapaketilla oli 10 euroa. Vertailun vuoksi: sama määrä maksaa painon perusteella uutena noin 60-70 euroa.
Eräs nainen lähetti kivan viestin: ostan ja haen vaikka samana iltana, niinpä sovimme tarkan kellonajan ja paikan.
Siitä eteenpäin kaikki menikin sitten pieleen:
- nainen tuli paikalle myöhässä (sattuuhan sitä mutta ei edes pahoitellut asiaa)
- tarjosi maksuksi 50 euron seteliä ja halusi vaihtorahaa (no enpä kanna 40 euroa käteisenä mukanani)
- kieltäytyi lähtemästä rikkomaan rahaa viereiseen Alepaan (joka oli n. 30 metrin päässä)
- valitteli kovasti kiirettään (vaikka itse siis myöhästyi)
- haukkui minut kun en kanna vaihtorahaa mukanani (eikä kertonut etukäteen, että maksaa 50 euron setelillä)
- tutki kuitenkin lankapussia,
- pudotti lankapussin maahan (suurin osa langoista putosi loskaan ja kastui),
- sanoi että tuhlasin hänen aikaansa ja lähti pois.
Järkytyin moisesta performanssista, johon meni yhteensä siis aikaa noin minuutti. Kaikki meni niin äkkiä, että sain vain huudettua naisen perään hänen olevan todella törkeä ja p*skamainen tyyppi.
Millaisia törkeitä tapauksia teille on sattunut kodalle, kun myitte tai ostitte yksityishenkilöiltä nettikaupoissa uusia tai käytettyjä tavaroita?
Kommentit (113)
Myin joitain vuosia sitten Ebayllä tavaroitani. Postimaksu oli tietysti sen mukaan että Suomesta lähtee ja jos ostaja asuu toisella puolella maapalloa postikuluja kertyy. Yksi nainen Floridasta oli ostamassa tavaraa ja kun näki että postimaksu on enemmän kuin tavaran hinta alkoi hirveä valitus. Sanoin että tavara lähtee Suomesta ja laitoin linkin Postin hinnastoon. Kerroin että jos hinta on liian kova, ei ole pakko ostaa.
Toisen tavaran myin Venäjälle. Ostaja maksoi ja kun sai tavaran, valitti että on väärän kokoinen. Koko oli ilmoitettu sekä cm:ssä että tuumissa ja lukemalla tuotekuvaukseen koko olisi selvinnyt. Teki valituksen Ebaylle ja siellä päätettiin hyväkseni. Siitä suivaantunut ostaja kirjoitti huonon palautteen. Päätin että en myy enää Venäjälle.
Sitten oli ostaja, joka antoi väärän osoitteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ketuttaa sellaiset tyypit, jotka ohittaa täysin hinnan ja laittaa aivan ala-arvoisen tarjouksen! Joku oli maininnutkin toridiilin yhteydessä samasta ilmiöstä.
Joku kysyi ensin "tiukkahintaa" ja saatuaan vastauksen tarjoaa silti puolet siitä. Laitan sellaiset ihmiset aina banniin, jos sellainen toiminto on olemassa. Saisi tulla huuto.net-palveluun kans, on niin kätevä!
Mä muuten vihaan tuota olematonta sanaa (oikea muoto on sanapari tiukka hinta, ja naljailen siitä sen käyttäjille, ettei se ole suomen kieltä :)
Miksi suostut edes antamaan ns. tiukan hinnan? Itse inhoan tinkimistä niin paljon, että lopetan keskustelun ensimmäiseen tivaamiseen.
Miksi ja miksi >:( Koska haluan myydä sen tavaran! Ja hittoako tivaat asioista joita tein ennen, ei ihminen opi ellei se kokeile.
Nykyään kyllä laitan jo ilmoitukseen, että turha kysellä tiukkahintoja, poistan ne kyselyt vastaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Mua ketuttaa sellaiset tyypit, jotka ohittaa täysin hinnan ja laittaa aivan ala-arvoisen tarjouksen! Joku oli maininnutkin toridiilin yhteydessä samasta ilmiöstä.
Joku kysyi ensin "tiukkahintaa" ja saatuaan vastauksen tarjoaa silti puolet siitä. Laitan sellaiset ihmiset aina banniin, jos sellainen toiminto on olemassa. Saisi tulla huuto.net-palveluun kans, on niin kätevä!
Mä muuten vihaan tuota olematonta sanaa (oikea muoto on sanapari tiukka hinta, ja naljailen siitä sen käyttäjille, ettei se ole suomen kieltä :)
Tiukkahintalaiset alapeukuttamassa. tietysti!
Hänen olisi pitänyt etukäteen kysyä vaihtorahasta. Aika hävytöntä toimintaa muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Multa on kerran pyydetty myymästäni hintavasta tuotteesta Torissa video "todisteeksi että tuote on minun". Kun laitoin linkin piilotettuun Youtube-videoon, huijari laittoikin kuvillani tuotteen myyntiin Facebookiin ja jakoi sitä minun videotani ostajille "omanaan". Sain tietää kirjaimellisesti puolen tunnin sisään koska hänen myyntikuvansa oli joku laittanut käänteiseen Google-kuvahakuun ja löytänyt minun Tori-ilmoitukseni ja ottanut yhteyttä, että olenko sama ihminen kun nimi on ihan eri Torissa ja Facebookissa. Onneksi dorka ei ollut tajunnut imuroida videota itselleen Youtubesta vaan jakoi sitä minun Youtube-tilini linkkiä, joten videon poistamisen sijaan päätin olla pikkumainen ja muokata videota niin, että kirjoitin siihen, että jos saat linkin tähän videoon, olet tulossa huijatuksi. :D
Joskus näkee todella idioottimaisi yrityksiä myydä tuoteväärennöksiä. Siis sellaisia, että jopa myyjän ottamasta kuvasta näkee otsallaan, että tuo ei
Hei mulla oli vähän vastaavalta haiskahtava tapaus vähän aikaa sitten! Nykyään en todellakaan laittele mitään kuvia tai videoita ja myymistäni tavaroista on kyllä riittävästi kuvia valmiiksi, joten myös lisäkuvien jankkaajilta kysyn miksi tarvitsee lisäkuvia eikä tähän asti ole kukaan osannut perustella riittävän hyvin tai ollenkaan. Niillekin ketkä on kyselleet "varmistuakseen" olen sanonut että voivat rauhassa lukea palautteeni, niistä (ja niiden määrästä) näkee kyllä että olen rehellinen tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myin nuorena toyotani. Auto oli 10v vanha mutta todella hyvin pidetty ja huollettu ja oli pyyntihinnan väärtti.
Ostaja tuli katsomaan, oli ehkä 50v mies. Haiskahti ihan vähän viinalle ja kävelikin vähän epäsuoraan. Veti tupakkia ja puhalteli savut avoimesta ikkunasta sisälle, hyvä ettei tuhkia karistanut penkeille. Potki renkaita ja valitteli että kovasti on kuluneen oloinen auto, käynnistyykö enää edes. Sitten ihan kuin yhtäkkiä idean saaneena ehdotti, että jospa hän ajelisi sillä sellaisen tunnin koekierroksen ja tulisi takaisin.
Naurahdin kuivasti ja totesin ettei tule autokauppoja. Mies huojui pihaltani pois.
Täysi tollo tapaus. Miksi piti edes tulla paikalle? Huvikseenko?
Jostain syystä kaikki miespuoliset ostajat, jotka ovat minulla tulleet vastaan, ovat olleet näitä "renkaiden potkijoita".
Alapeukuttajana varmaan just sellainen renkaanpotkijaidioottimies :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi niin Facebookissa.
Myyjä oli laittanut kuvan sohvasta, joka oli vanha ja joka oli rääpimis jälkiä täynnä, mutta koska hinta oli alhainen sanoin ostavani. Sovimme myyjän kanssa jo haku päivän, sillä minulla ei ole autoa ja kerroin olevani liikunta rajoitteinenja myyjä suostui odottamaan neljä päivää, joten minun tuttava suostui auttamaan maksusta ja lupasi hakea sohvan puolestani , minun oli pakko turvautua ulkopuoliseen apuun.
Maksoin tuttavalle ennakkoon matkakulut ja sohvan kannosta. Olin erittäin innoissani sillä minulla ei vuosiin ole ollut sohvaa enkä pystynyt katsomaan TV:tä mitenkään, kun minulla ei ole tuoleja edes.( Mihin pyörätuoli a käyttävä niitä tarvitsee).
Kolme päivää kului ja olin todella innoissani saadessani vihdoin katsoa TV:tä makoillen ilman kroonisia kipuja jotka pahenevat, jos istun pitkiä aikoja. Kunnes kahdentoista
Huomaa , että se myyjä lehmää on itse paikalla ala peukuttamassa! Jos ei saa ostaja tehdä ohareita niin vielä pahempaa on jos myyjä tekee sen! . Mulla oli kauhee vaiva siitä, etten lopulta saanutkaan. Häpeä
Myyjä oli kusipää, mutta oli oma ratkaisusi maksaa tutullesi etukäteen. Oletusarvo on, että ventovieras sohvanmyyjä voi olla umpihullu. Luultavasti väistit luodin, koska sohva olisi 160% todennäköisyydellä haissut perseeltä ja sisältänyt luteita.
Toivottavasti saat kivan sohvan muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ketuttaa sellaiset tyypit, jotka ohittaa täysin hinnan ja laittaa aivan ala-arvoisen tarjouksen! Joku oli maininnutkin toridiilin yhteydessä samasta ilmiöstä.
Joku kysyi ensin "tiukkahintaa" ja saatuaan vastauksen tarjoaa silti puolet siitä. Laitan sellaiset ihmiset aina banniin, jos sellainen toiminto on olemassa. Saisi tulla huuto.net-palveluun kans, on niin kätevä!
Mä muuten vihaan tuota olematonta sanaa (oikea muoto on sanapari tiukka hinta, ja naljailen siitä sen käyttäjille, ettei se ole suomen kieltä :)
Miksi suostut edes antamaan ns. tiukan hinnan? Itse inhoan tinkimistä niin paljon, että lopetan keskustelun ensimmäiseen tivaamiseen.
Miksi ja miksi >:( Koska haluan myydä sen tavaran! Ja hittoako tivaat asioista joita tein ennen, ei ihminen opi ellei se kokeile.&nb
Niin, turha valittaa jos itse lähtee asioimaan idioottien kanssa, kuten itsekin huomasit.
Viime viikolla oli sellainen tapaus että ensin teki mieli viedä koko ihminen suoraan kaatopaikalle.
Myin siis pintakunnostettavassa kunnossa olevaa antiikkista (1800-l.) tuolia/jakkaraa ja tuotteesta oli listattu kaikki mahdolliset kattavat tiedot ostopaikkaa myöten (sekä maininta, että ostokuitti on tallessa ja aitoustodistus). Tuote ei ollut mitenkään rikki, tarvitsi lähinnä pintaehostusta, muta reiluna myyjänä tietysti kuvasin läheltäkin kuluneimmat kohdat ja kerroin että tämän takia en luokittele loistavakuntoiseksi vaan ihan hyväksi, sellaiseksi joka tarvitsee kuitenkin ns. huoltoa.
Sitten alkaa tulla näitä "ai toi pitää hioo tai maalata, tarjoan kympin". Vastasin että katsopas se pyyntihinta tarkkaan ja kympillä en antiikkia myy. Tyyppi sivuutti täysin tuotteen arvon ja alkuperän ja inisi ja nillitti useammassa viestissä, että jos ei ole uusi niin ei hän kymppiä enemmän maksa. Vaikka en vastannut, viestiä pukkasi. Huvittuneena seurasin, kauanko tyyppi jaksaa jatkaa ja viisi tuntia se jaksoi.
Kun viestejä ei enää tullut, laitoin viestin: joko lopetit?
Sitten pukkasi taas useampaa viestiä siitä miten riistäjä olen kun en köyhälle raukalle myy tarpeeseensa tärkeää tavaraa. Nauroin ääneen ja laitoin hepun estoon.
Ihmettelen vaan oliko mielenterveydessä vai lukutaidossa vai luetunymmärtämisessä vikaa hepulla. Parinsadan vuoden takaa ei kyllä upouutena tavaroita oikein taida enää olla saatavilla. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ketuttaa sellaiset tyypit, jotka ohittaa täysin hinnan ja laittaa aivan ala-arvoisen tarjouksen! Joku oli maininnutkin toridiilin yhteydessä samasta ilmiöstä.
Joku kysyi ensin "tiukkahintaa" ja saatuaan vastauksen tarjoaa silti puolet siitä. Laitan sellaiset ihmiset aina banniin, jos sellainen toiminto on olemassa. Saisi tulla huuto.net-palveluun kans, on niin kätevä!
Mä muuten vihaan tuota olematonta sanaa (oikea muoto on sanapari tiukka hinta, ja naljailen siitä sen käyttäjille, ettei se ole suomen kieltä :)
Miksi suostut edes antamaan ns. tiukan hinnan? Itse inhoan tinkimistä niin paljon, että lopetan keskustelun ensimmäiseen tivaamiseen.
Miksi ja miksi >:( Koska haluan myydä sen tavaran! Ja hittoako tivaat asioista j
Sun kanssa ei siis kannata asioida enempää. Selvä juttu. Olisivatpa muutkin kaltaisesi yhtä rehellisiä, että ilmoittautuisivat turhiksi tyypeiksi heti kättelyssä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ketuttaa sellaiset tyypit, jotka ohittaa täysin hinnan ja laittaa aivan ala-arvoisen tarjouksen! Joku oli maininnutkin toridiilin yhteydessä samasta ilmiöstä.
Joku kysyi ensin "tiukkahintaa" ja saatuaan vastauksen tarjoaa silti puolet siitä. Laitan sellaiset ihmiset aina banniin, jos sellainen toiminto on olemassa. Saisi tulla huuto.net-palveluun kans, on niin kätevä!
Mä muuten vihaan tuota olematonta sanaa (oikea muoto on sanapari tiukka hinta, ja naljailen siitä sen käyttäjille, ettei se ole suomen kieltä :)
Miksi suostut edes antamaan ns. tiukan hinnan? Itse inhoan tinkimistä niin paljon, että lopetan keskustelun ensimmäiseen tivaamiseen.
Miksi ja miksi >:( Koska halu
Sun kanssa ei siis kannata asioida enempää. Selvä juttu. Olisivatpa muutkin kaltaisesi yhtä rehellisiä, että ilmoittautuisivat turhiksi tyypeiksi heti kättelyssä!
Opettele edes lainaamaan oikein :D
Minuun et törmää Torissa, lahjoitan vanhat tavarani tutuille ja ostan käytettynä vain ammattiin liittyviä laitteita, joista tehdään tarkat kauppakirjat. En jaksa paukapäitä myyjinä tai ostajina.
Vierailija kirjoitti:
Myin joitain vuosia sitten Ebayllä tavaroitani. Postimaksu oli tietysti sen mukaan että Suomesta lähtee ja jos ostaja asuu toisella puolella maapalloa postikuluja kertyy. Yksi nainen Floridasta oli ostamassa tavaraa ja kun näki että postimaksu on enemmän kuin tavaran hinta alkoi hirveä valitus. Sanoin että tavara lähtee Suomesta ja laitoin linkin Postin hinnastoon. Kerroin että jos hinta on liian kova, ei ole pakko ostaa.
Toisen tavaran myin Venäjälle. Ostaja maksoi ja kun sai tavaran, valitti että on väärän kokoinen. Koko oli ilmoitettu sekä cm:ssä että tuumissa ja lukemalla tuotekuvaukseen koko olisi selvinnyt. Teki valituksen Ebaylle ja siellä päätettiin hyväkseni. Siitä suivaantunut ostaja kirjoitti huonon palautteen. Päätin että en myy enää Venäjälle.
Sitten oli ostaja, joka antoi väärän osoitteen.
Raivostuttavia nuo ihmiset, jotka eivät lue ilmoituksia, eivät ymmärrä lukemaansa tai eivät osaa käyttää esim. googlen kääntäjäpalvelua, jos eivät esim. enkkua osaa ja ilmoitus on eBayssä.
Suomessakin kyllä osataan: myin joskus mekkoa (merkki Vero Moda, koko 40). Vero Modallahan on koot vähän pienempiä kuin Suomessa normaalisti, siksi laitoinkin ilmoitukseen selkeästi että mekossa lukee koko 40 m u t t a mittojen mukaan kyseessä on koko 38 ja mitat olin myös luetellut (kai-kai, vyötärö, lantio ja mekon pituus. Joku osti sen mekon lähetyksenä toiseen kaupunkiin ja saatuaan paketin laittanut jäätävät haukut: ei ole mikään koko 40, ihan liian pieni mekko, huijarimyyjä. Vau. Vastasin sille että lue se ilmoitus hei ajatuksella ja laita tuo avautumisesi sinne Vero Modan päämajaan äläkä mulle.
Olisi kannattanut lyödä tuota kusipää ostajaa päähän tai vähän silpaista puukolla. Aina kun teen kauppoja niin on sissipuukko ja sorkkarauta mukana varmuuden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Raivostuttavia nuo ihmiset, jotka eivät lue
Mä laitoinkin joskus just tän takia ilmoituksen alkuun: USE GOOGLE TRANSLATE :D, koska kaikenlaiset täysin tarpeettomat "hello is this available" ja vieläpä vartti ilmoituksen julkaisun jälkeen alkoi jo pänniä. Monista tyypeistähän ei edes kuulunut mitään vaikka vastasin kohteliaasti englanniksi että hei kyllä myytävänä on edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ketuttaa sellaiset tyypit, jotka ohittaa täysin hinnan ja laittaa aivan ala-arvoisen tarjouksen! Joku oli maininnutkin toridiilin yhteydessä samasta ilmiöstä.
Joku kysyi ensin "tiukkahintaa" ja saatuaan vastauksen tarjoaa silti puolet siitä. Laitan sellaiset ihmiset aina banniin, jos sellainen toiminto on olemassa. Saisi tulla huuto.net-palveluun kans, on niin kätevä!
Mä muuten vihaan tuota olematonta sanaa (oikea muoto on sanapari tiukka hinta, ja naljailen siitä sen käyttäjille, ettei se ole suomen kieltä :)
Miksi suostut edes antamaan ns. tiukan hinnan? Itse inhoan tinkimistä niin paljon, että lopetan keskustelun ensimmäiseen tivaamiseen.
Ootsä joku uusi täällä kun et tiedä ettei noi lainaukset aina toimi vaikka käyttäjä tekee kaiken oikein? T. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ketuttaa sellaiset tyypit, jotka ohittaa täysin hinnan ja laittaa aivan ala-arvoisen tarjouksen! Joku oli maininnutkin toridiilin yhteydessä samasta ilmiöstä.
Joku kysyi ensin "tiukkahintaa" ja saatuaan vastauksen tarjoaa silti puolet siitä. Laitan sellaiset ihmiset aina banniin, jos sellainen toiminto on olemassa. Saisi tulla huuto.net-palveluun kans, on niin kätevä!
Mä muuten vihaan tuota olematonta sanaa (oikea muoto on sanapari tiukka hinta, ja naljailen siitä sen käyttäjille, ettei se ole suomen kieltä :)
Miksi suostut edes antamaan ns. tiukan hinnan? Itse inhoan tinkimistä niin paljon, että lopeta
En, vaan normaaliälyinen käyttäjä, jolla on ollut jo useampi vuosi aikaa selvittää, miten lainausten sisenysten kanssa toimitaan 😘😇💡
Tän palstan asioiden selvittelyssä kestääkin usein vuosia. ROFLMAO
Vierailija kirjoitti:
Multa on kerran pyydetty myymästäni hintavasta tuotteesta Torissa video "todisteeksi että tuote on minun". Kun laitoin linkin piilotettuun Youtube-videoon, huijari laittoikin kuvillani tuotteen myyntiin Facebookiin ja jakoi sitä minun videotani ostajille "omanaan". Sain tietää kirjaimellisesti puolen tunnin sisään koska hänen myyntikuvansa oli joku laittanut käänteiseen Google-kuvahakuun ja löytänyt minun Tori-ilmoitukseni ja ottanut yhteyttä, että olenko sama ihminen kun nimi on ihan eri Torissa ja Facebookissa. Onneksi dorka ei ollut tajunnut imuroida videota itselleen Youtubesta vaan jakoi sitä minun Youtube-tilini linkkiä, joten videon poistamisen sijaan päätin olla pikkumainen ja muokata videota niin, että kirjoitin siihen, että jos saat linkin tähän videoon, olet tulossa huijatuksi. :D
Joskus näkee todella idioottimaisi yrityksiä myydä tuoteväärennöksiä. Siis sellaisia, että jopa myyjän ottamasta kuvasta näkee otsallaan, että tuo ei
Hei toi Bvlgari-feikkitapaus: oliko sattumoisin myyjän nimi T-kirjaimella alkava, kuusikirjaiminen?
Vierailija kirjoitti:
Tän palstan asioiden selvittelyssä kestääkin usein vuosia. ROFLMAO
No ei kestänyt, mutta osa ei osaa vieläkään -kuten näkyy.
Multa on kerran pyydetty myymästäni hintavasta tuotteesta Torissa video "todisteeksi että tuote on minun". Kun laitoin linkin piilotettuun Youtube-videoon, huijari laittoikin kuvillani tuotteen myyntiin Facebookiin ja jakoi sitä minun videotani ostajille "omanaan". Sain tietää kirjaimellisesti puolen tunnin sisään koska hänen myyntikuvansa oli joku laittanut käänteiseen Google-kuvahakuun ja löytänyt minun Tori-ilmoitukseni ja ottanut yhteyttä, että olenko sama ihminen kun nimi on ihan eri Torissa ja Facebookissa. Onneksi dorka ei ollut tajunnut imuroida videota itselleen Youtubesta vaan jakoi sitä minun Youtube-tilini linkkiä, joten videon poistamisen sijaan päätin olla pikkumainen ja muokata videota niin, että kirjoitin siihen, että jos saat linkin tähän videoon, olet tulossa huijatuksi. :D
Joskus näkee todella idioottimaisi yrityksiä myydä tuoteväärennöksiä. Siis sellaisia, että jopa myyjän ottamasta kuvasta näkee otsallaan, että tuo ei voi olla aito, vaikka ei olisi koskaan edes nähnyt aitoa tuotetta verrokiksi.
Muistan, kun kerran Facebookin kirppistä selatessa osui silmään joku akka, joka myi aitoja Bvlgarin sormuksia. Merkki ei ole minulle tuttu, mutta huomasin vain, että jotakin tonnia niistä pyysi, ja samaten kuvasta huomasin, että onpa muuten logo kaiverrettu todella tökerön huonosti tuohon sormuksen kylkeen, kirjaimet ihan epätasaisia ja osin "haukkasivat" sormuksen reunaa. Oli pakko googlata, mitä tollainen rinkula sitten uutena maksaa, jos laatu on tuota, ja eihän niissä aidoissa kaiverrukset mene sinne päinkään mitä tämän akan myyntikuvissa.
Ilmiannoin ilmoituksen toki, ja henkilö lensi ulos ryhmästä, mutta kyllä jäin miettimään, niinköhän tuohonkin joku muka lankeaa.