Lue keskustelun säännöt.
Ainokainen on vihainen siitä etten hankkinut sisaruksia
06.01.2025 |
Tästä saan kuulla häneltä melko usein. Syyllisyyden tunne on valtava. Ei ole kiva tunne ettei vanhemmat riitä vaikka olen näyttänyt hänelle kuinka paljon häntä rakastan. Miten kertoa lapselle että hän ei ole sen huonompi vaikka ainokainen onkin... onko hän todella yksinäinen, elämästä puuttuu jotain merkittävää. Itselläni on kyllä sisaruksia mutta eivät ole minulle läheisiä.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet vanhemmat haluavat enemmän kuin yhden lapsen mm. siksi että lapsi oppisi elämään muiden lasten kanssa, sosiaalistuisi ja saisi arvokkaita ihmissuhteita. Vanhemmat eivät voi niitä korvata. Teille riitti yksi lapsi mutta te ette riitä lapsellenne. Vastuu on teidän.
(Sitä paitsi jos lapsia on useampia, he eivät ole koko ajan vanhempiensa kimpussa vaatimassa huomiota.)
Ainoa lapsi voi olla yksinäinen. Toinen asia on, että lapsesta voi tulla liian herkkätunteinen, että lapsi ei kestä vähäistä kiusaamista ja on vaikeampi tulla timeen ryhmässä. Muistan loma-aikoja ja juhla-aikoja, jolloin leikkikaverit j aystävät olivat perheensä kanssa tai mummolassa ym. Silloin piti olla yksin. Myöhemmin elämässä vanhempien sairastaessa ja kuollessa, sitä jää todella tyhjän päälle. Ei ole ketään, kenen kanssa voisi muistella lapsuutta. Ei ketään, joka t
Minulle myös tuttua tuo, ainoana lapsena. Kaipasin sisarusta lapsena ja puhuinkin siitä vanhemmilleni. He eivät kuitenkaan muistaneet siitä mitään jälkikäteen, tai niin he sanoivat.
Lumiukko-elokuvasta en pidä, koska se muistuttaa vähän liikaa lapsuuden jouluista. Joulua vietimme aina kolmistaan, äiti, isä ja minä. Emme käyneet missään eikä kukaan tullut kylään.
Vanhempien sairastuttua sai sitten olla ainoana lähisukulaisena auttamassa ja heidän kuoltuaan järjestämässä hautajaiset.
Mutta kauan sitä ennen, kun tajusin, ettei sisaruksia tule, sopeuduin. Ja kun sain oman lapsen, huomasin, ettei vanhemmuus ole helppo juttu kaikille. Minusta se edellyttää jonkinlaisia jongleeraustaitoja työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaksi siskoa. Muistan jo lapsena ja teini-iässä, että mietin, kuinka ankeaa olisi, jos olisin ainoa lapsi. Aikuisena siskojen merkitys on muuttunut. Emme tapaa usein, mutta heidän tärkeys ei ole vähentynyt. Työpaikat, naapurit ja kaverit vaihtuvat, mutta siskoihin voi aina luottaa.
Vähän ohi aiheen, mutta parhaita ystäviäni ovat kolme kälyäni ja toki lankomiehet myös. Jos miehelläni ei olisi sisaruksia ja lapsilla serkkuja, se vaikuttaisi meidän koko perheeseen aika paljon.
Mutta kyllä voi olla yksinäinen, vaikka olisi sisaruksiakin. Tunnen aikuisia sisaruksia, jotka eivät ole puheväleissä. Sisarusten välille voi vuosien saatossa syntyä myös kaunoja, jotka ilmenevät eåsim. perintöriitoina.
Lapsina sisarukset voivat kiusata ja huijata toisiaan, piilottaa ja rikkoa toistensa tavaroita jne. Tunnen myös perheen , jossa vanhempi sisaruksista on haukkunut nuorempaa tyhmäksi ja on ollut myös fyysistä väkivaltaa.
Näistäkin asioista voi mainita ainokaiselle, jos hän kaipaa sisaruksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet vanhemmat haluavat enemmän kuin yhden lapsen mm. siksi että lapsi oppisi elämään muiden lasten kanssa, sosiaalistuisi ja saisi arvokkaita ihmissuhteita. Vanhemmat eivät voi niitä korvata. Teille riitti yksi lapsi mutta te ette riitä lapsellenne. Vastuu on teidän.
(Sitä paitsi jos lapsia on useampia, he eivät ole koko ajan vanhempiensa kimpussa vaatimassa huomiota.)
Ainoa lapsi voi olla yksinäinen. Toinen asia on, että lapsesta voi tulla liian herkkätunteinen, että lapsi ei kestä vähäistä kiusaamista ja on vaikeampi tulla timeen ryhmässä. Muistan loma-aikoja ja juhla-aikoja, jolloin leikkikaverit j aystävät olivat perheensä kanssa tai mummolassa ym. Silloin piti olla yksin. Myöhemmin elämässä vanhempien sairastaessa ja kuollessa, sitä jää todella tyhjän päälle. Ei ole ketään, kenen kanssa voisi muistella lapsuutta. Ei ketään, joka t
Noita kipukohtia ja samalla kasvukohtia voi miettiä monelta kantilta mutta ei ne sisarukset auta siinä että kestää kiusaamista. Erikoisia ajatuksia todellakin elämästä. Sietokykyä voi kasvattaa elämässä ihan vain elämällä ja sietämälläkin kaikenlaista.
Ainahan sitä kaipaa sitä mitä ei ole. Jos lapsellasi olisi sisarus, olisi se hänen mielestään varmaan väärää sukupuolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole lasten kasvatuksen ekspertti, mutta lapsena joka on kasvanut sekä sisaruksen seurassa että yksin (eroperhe), ilot ovat erilaiset. Sisarukselta oppii sosiaalisia taitoja, mutta saa myös turpaansa, jne. He pilaavat kaiken, ja kaikki pitää jakaa. Yksin asuessa voi keskittyä omiin kiinnostuksenkohteisiinsa
Voisitko harkita lapselle lemmikin ostamista?
Ei lemmikki ole mikään pehmolelu ja roskakori kenenkään vuodatuksille, liian helposti se menisi siihen ja lemmikki saisi kestää vain mielipahatkin vielä lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Oli vähän samaa, sitten syntyikin pikkusisarus isommalla ikäerolla ja kaikki meni isommalla sisaruksella pieleen, oli sairaan mustasukkainen ja alkoikin syyttelemään pienemmän suosimisesta yms. Ikäeroa siis 10v. että kyllä sitä maristaan ja valitetaan ja uhriudutaan vaikka mistä. Oli myös ensin sitä mieltä että haluaa pikkuveljen, yllätys oli positiivinen mutta veljen syntymän jälkeen olikin sitä mieltä että sisko olisi ehkä ollutkin kuitenkin parempi ja toivottavasti veli ei ole myöhemmässä vaiheessa hänelle ilkeä ja tule hänen huoneeseen kiusaamaan yms yms.
Onpas teillä ikävänkuuloinen lapsi, aina vaatimassa, valittamassa ja uhriutumassa. Kiusaako muita lapsia koulussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheet on erilaisia ja lapsellasi on omansa niinkuin kaikilla muillakin. Lasten määrän päättää vanhemmat eikä lapset. Ongelma on tuo syyllisyyyden tunne mitä kannat.
Totta. Kyllä olen herkkä ihminen, tunteellinenkin. Pohdin asioita liiaksi asti. Pitäisi vain kovettaa itsensä ettei olisi aina niin pehmeä. Ap
Ei kovettaa missään nimessä sinun tulee ottaa vastuu itsestäsi ja hyväksyä elämäsi. Realiteetit haltuun ja rehellisyyttä peliin. Tunteiden käsittely vahvistaa mutta älä jää uhriutumaan ja katkeroita itseäsi loppuelämäksesi.
Vierailija kirjoitti:
Niin, miksi te ette hankkineet ainokaisellenne sisaruksia? Ettekö halunneet, jaksaneet vai saaneet?
Lasten isot ikäerot ovat hankalia ja tasoittuvat aikaisintaan sitten kun lapset ovat aikuisia.
Yksinäinen lapsi on vanhempiensa kimpussa.
Eikä tasoitu, eksäni on edelleen aikuisena sitä mieltä ettei jaksa sisaruksiansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet vanhemmat haluavat enemmän kuin yhden lapsen mm. siksi että lapsi oppisi elämään muiden lasten kanssa, sosiaalistuisi ja saisi arvokkaita ihmissuhteita. Vanhemmat eivät voi niitä korvata. Teille riitti yksi lapsi mutta te ette riitä lapsellenne. Vastuu on teidän.
(Sitä paitsi jos lapsia on useampia, he eivät ole koko ajan vanhempiensa kimpussa vaatimassa huomiota.)
Ainoa lapsi voi olla yksinäinen. Toinen asia on, että lapsesta voi tulla liian herkkätunteinen, että lapsi ei kestä vähäistä kiusaamista ja on vaikeampi tulla timeen ryhmässä. Muistan loma-aikoja ja juhla-aikoja, jolloin leikkikaverit j aystävät olivat perheensä kanssa tai mummolassa ym. Silloin piti olla yksin. Myöhemmin elämässä vanhempien sairastaessa ja kuollessa, sitä jää todella tyhjän päälle. Ei ole ketään, kenen kanssa voisi muistella lapsuutta. Ei ketään, joka t
Ne lapsuusmuistot voivat olla sisaruksilla hyvin erilaisia. Yhteneväisyyden sijaan voi olla kateutta, kaunaa ja ristiriitoja.
Kaipa ne kaikki versiot ovat mahdollisia. Mä olen ainokainen aikuisen ainokaisen äiti, eikä meistä kumpikaan ole kaivannut sisaruksia. Mies taas enimmäkseen inhoaa omiaan vielä näin keski-iässäkin, ihan syystä. Vihamieliset välit lapsesta saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsi kysyi 6-7v. milloin hän saa veljen tai siskon. Sanoin miksi ei voi saada.
Voit selittää lapsellesi, että vanhemmat päättävät lapsiluvun. Lapsen asia ei ole siitä vihoitella, koska toistuva vihoittelu perheenjäsenelle luo negatiivista ilmapiiriä perheeseen ja on muutenkin epäreilua. Kaikkea ei elämässä saa vaikka haluaisi. Lapsellasi on kuitenkin ilmeisesti asiat muuten ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä hoitoon vasta kolmevuotiaana? Ainoa lapsi kannattaisi viedä aiemmin oppimaan sosiaalisia taitoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, miksi te ette hankkineet ainokaisellenne sisaruksia? Ettekö halunneet, jaksaneet vai saaneet?
Lasten isot ikäerot ovat hankalia ja tasoittuvat aikaisintaan sitten kun lapset ovat aikuisia.
Yksinäinen lapsi on vanhempiensa kimpussa.
Oli paljon vaikeuksia alussa, mieheni ei ymmärrä vauvojen perään enkä saanut tukea lapsen syntymän jälkeen. Minulle jäi pelko että jouduin hoitamaan taas kaiken vauva-aikana. Henkisesti se on raskasta. Valvomiset varsinkin. Haluaisin toisen lapsen jos saisin enemmän tukea lapsen syntymän jälkeen. Mieheni ei halua toista lasta. Ap
Kuulostaa todellakin siltä että ei kannata. Väkisin tekemällä ja kertomasi perusteella varsinkin se ei olisi hyväksi. Kannattaa kuunnella sitä lasta vain,ymmärtää ja tukea häntä mielipahassa. Voi etsiä hyviä puolia nykytilanteesta ja keksiä kiinnostavia asioita elämään, joskus täytyy prosessoida asioita pois alta niin pääsee eteenpäin. Suruakin voi tulla mutta sitäkin tämä elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä hoitoon vasta kolmevuotiaana? Ainoa lapsi kannattaisi viedä aiemmin oppimaan sosiaalisia taitoja
Jos päiväkotia tarkoitat, ei siellä välttämättä mitään sosiaalisia taitoja opi. Lähinnä stressaantumaan melussa ja hälinässä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän te olette paljon lapseltanne pois ottaneet, jos ette halunneet hänelle sisarusta. Hän voi miettiä, onko hän niin kamala, ettette enempää halunneet, ja toivotteko salaa, ettei häntäkään olisi.
Eri asia olisi, jos ette saaneet vaikka halusitte, mutta sen olisitte varmaan hänelle kertoneet.
Ei häneltä mitään ole pois otettu, kuka on luvannut että jokaisessa lapsiperheessä on enemmän kuin yksi lapsi? Tunnen monia ainokaisia jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä.
Ihan sama mitä vanhempana teet, niin jollain tavalla se ei kuitenkaan ole lapsille aivan riittävästi. Ihminen ei ole täydellinen olento, joten myöskään vanhempi ei ole sitä. Itse kamppailen syyllisyyden tunteiden kanssa, koska voin tarjota lapsille vain yksinhuoltajaperheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lasten kasvatuksen ekspertti, mutta lapsena joka on kasvanut sekä sisaruksen seurassa että yksin (eroperhe), ilot ovat erilaiset. Sisarukselta oppii sosiaalisia taitoja, mutta saa myös turpaansa, jne. He pilaavat kaiken, ja kaikki pitää jakaa. Yksin asuessa voi keskittyä omiin kiinnostuksenkohteisiinsa
Voisitko harkita lapselle lemmikin ostamista?
En ole ikinä saanut sisarukseltani turpaan.
No en minäkään eikä minun kodissani suvaittu sisarustenkaan välistä väkivaltaa.
Ei kovettaa, vaan hyväksyä omat päätöksesi ja aikuisena kestää lapsesi harmi. Kaikkia lapsia harmittaa milloin mikin. Lapsiluku ei ole lapsen päätös ja lastasi harmittaisi joku asia joka tapauksessa.