Puoliso vai lapset, kumpi on sinulle aina se ykkönen?

Mies tulee aina ennen lapsia. Hänhän oli osa elämääni jo ennen lapsia.

Jos näin anonyyminä ihan totta puhun, niin tajusin mitä rakkaus on vasta kun sain lapseni. Minulle lapset tulevat siis aina ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puoliso. Ymmärrän kyllä niitä jotka vastaavat lapset, mutta näen asian niin että minä ja puoliso olemme se yksikkö joka on mahdollistanut lapset ja jonka välinen yhteys rakentaa hyvinvoinnin myös lapsille. Puolisoon olen myös sitoutunut ikuisesti, lapset ovat meillä vain lainassa... He sitoutuvat sitten johonkin muuhun, toivottavasti myös puolisoihinsa tulevaisuudessa jos sellaista elämää haluavat. 

Palavasta talosta pelastat siis vain puolisosi ja jätät pienet lapsesi? Okei.

Palavasta talosta pelastan kenet voin. Todennäköisin skenaario on kuitenkin se, että minä olen se, joka pitää pelastaa. Ehkä lähden palavasta talosta etsimään jotakuta, joka on jo ulkona.

Riippuu tilanteesta.

Lapset aina

Riippuu täysin suhteista. Nykyisen kanssa lapsi menee heittämällä ykköseksi, exän kanssa taas kumpani meni ykköseksi. Jos exä ei ois exä niin olisi edelleen ykkönen. 

Vierailija kirjoitti:

Mies tulee aina ennen lapsia. Hänhän oli osa elämääni jo ennen lapsia.

Lapset vievät geenejäsi eteenpäin. Mies päätyy mullan alle ja se oli siinä. Lapset ovat tulevaisuus.

Tämä on niitä kysymyksiä mihin on mahdotonta vastata realistisesti ja analyyttisesti koska riippuu niin paljon tilanteesta ja siitä mitä ykkösellä tarkoitetaan. Jos tarkoitetaan meneekö lasten tarpeet aina puolison edelle, niin ei. Meneekö lasten elintärkeät tarpeet puolison ei niin tärkeiden tarpeiden edelle, niin menee. Kenet pelastaisin palavasta talosta? Sen jonka pystyn. Ja vaikka olisikin tilanne, jossa voisin pelastaa samalla todennäköisyydellä vain jomman kumman, on ihan sama mitä sanon nyt. En kuitenkaan tiedä miten tulisin tuollaisessa hypoteettisessa tilanteessa toimimaan.

Silti, teoreettisesti ajattelen että puoliso on tärkein.  Hänen kanssaan olemme vapaaehtoisesti lupautuneet toisillemme. Lapsista olemme vastuussa kun he ovat pieniä, mutta suuremmassa mittakaavassa elämme toisillemme ja meidän hyvä suhde on myös se jolla mahdollistamme parhaan huolenpidon lapsille.

Hirveän vaikea uskoa, että nämä olisivat ainakaan äitejä, jotka arpovat kenet pelastaisivat palavasta talosta. 

Lapset valitsen aina, silloinkin vaikka eivät itse enää välittäisi minusta. Puoliso tuli ja meni ja hänelle kelpaa varmaan kuka vaan. 

Älkää tehkö elämästä vaikeampaa kuin se on. On tilanteita, joissa puoliso menee edelle, ja toisia tilanteita, joissa lapset. Muuten elät kaavamaisesti eli typerästi. Mikään moraali ei vaadi sellaista, vaan aina sääntöjä pitää soveltaa ja arvioida jokaisen osapuolen tarpeiden painoarvo tilanteessa. Muuten hemmottelet toista osapuolta ja kuset toisen kintuille, eikä se tee kenellekään hyvää.

Harva meistä joutuu oikeasti tilanteeseen, jossa pitää valita lasten tai puolison henki. Moni toki joutuu valitsemaan väärin, koska arvioi tilanteen väärin. Kuten esimerkiksi juoponhyysäysvalinnat, joissa oikeasti vain selitetään omia pelkoja parhain päin. Pitää arvioida, mitä eri osapuolille tapahtuu eri valintojen seurauksena, ja pitää olla valmis arvioimaan uudelleen jos arvio oli typerä.

Puoliso. Lapset ovat jo aikuisia ja erittäin toimintakykyisiä, joten asiaa ei tarvinnut juurikaan miettiä.

Liiankin helppo kysymys, en valitsisi lapsen äitiä enää mihinkään. 

Lapset ykkönen ja puolison kakkonen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset kasvaa ja lentää pesästä, puoliso jää. Joten valitsen hänet, jonka olen valinnut jo vuosia ennen lapsia.

Lapsesi ovat koko lapsuutensa ajan riippuvaisia sinusta. He eivät voi valita, mutta aikuistuttuaan he kyllä hylkäävät tuollaiset vanhemmat.

En oikein ymmärrä, miksi lapset hylkäisivät vanhempansa tuosta syystä. Enemmänkin vaikuttaa että vahvan parisuhteen keskellä kasvaneet lapset kokevat olonsa turvalliseksi. Se, että puoliso on ykkönen, ei tietenkään tarkoita, että lasten tarpeet eivät menisi etusijalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puoliso. Ymmärrän kyllä niitä jotka vastaavat lapset, mutta näen asian niin että minä ja puoliso olemme se yksikkö joka on mahdollistanut lapset ja jonka välinen yhteys rakentaa hyvinvoinnin myös lapsille. Puolisoon olen myös sitoutunut ikuisesti, lapset ovat meillä vain lainassa... He sitoutuvat sitten johonkin muuhun, toivottavasti myös puolisoihinsa tulevaisuudessa jos sellaista elämää haluavat. 

Palavasta talosta pelastat siis vain puolisosi ja jätät pienet lapsesi? Okei.

Aivan ohis, mutta en tuossa tilanteessa kyllä välttämättä kykene pelastamaan ketään, etkä sinäkään.

En minä ainakaan haluaisi, että vanhempani rakastaisivat minua yhtä paljon kuin rakastan miestäni. Se olisi jotenkin kiusallista. Tulee mieleen sen markiisittaren kirjeet.

Uusi miesystävä tulee ensin. Lasteni isät eivät. Lapset ovat siinä heti uuden miesystävän peesissä kyllä, pikku natiaiseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies tulee aina ennen lapsia. Hänhän oli osa elämääni jo ennen lapsia.

Lapset vievät geenejäsi eteenpäin. Mies päätyy mullan alle ja se oli siinä. Lapset ovat tulevaisuus.

Minä päädyn mullan alle ihan siinä missä miehenikin, eli ei mullan alle päätyminen ole syy rakastaa vähemmän. Ja epäilen että lapsillekin käy niin, vaikka tietenkin toivon ettei minun tai miehen tarvitse sitä nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Hirveän vaikea uskoa, että nämä olisivat ainakaan äitejä, jotka arpovat kenet pelastaisivat palavasta talosta. 

No minä olen äiti, en ole saanut pelastajan koulutusta ja kieltäydyn vastaamasta tuollaiseen sadistiseen kysymykseen.