Masennuksen kokeneet, paras neuvosi parantumiseen?

Masennusta on niin erilaista. Joku ei pääse sängystä ylös eikä suihkuun ja hyvä jos saa syötyä jotain. Toinen pystyy matkustamaan, laatimaan itselleen terveellisen ruokavalion ja liikuntaohjelman. Jonkun elämä on täysin päin helvettiä joka osa-alueella, jollain on kuut tukirakenteet pystyssä ja yksi tai kaksi aluetta sakkaa. Joku on saanut elää suht hyvän lapsuuden, jollain ongelmat ovat olleet koko iän mukana eriasteisina.

Ap, ei terapiat tai lääkkeet sinua paranna, mutta kyllä ne voivat auttaa suuresti. Itselläni myös tappava elämäntilanne. Terapia on kuitenkin ihan hyvä, koska opin uusia asioita ja olen valmiimpi elämään, jos tilanne joskus helpottaa. Oikeat lääkkeetkin tukevat. Vääristä voi toki olla vain haittaa.

Itse kärsinyt koko ikäni masennuksesta. Joku sanoi, että se olisi ratkaisemattomia ongelmia. Uskonkin niin. 

Syö terveellisesti ja muista nukkua paljon niin, että saat iltaunenkin täyteen. Liikunta on hyvä lääke. Yritä jaksaa hyötyliikkua esim.ruokakauppaan päivittäin tms. Joku säännöllinenkin liikunta voisi olla kiva viikottain. 

Yritä raivata elämästäsi turhia asioita. Mieti, mihin kaikkeen tarvit ratkaisun ja pyydä tutuiltasi apua ratkaisuihin.

Mahdollisimman rankka liikunta.

Olen uskova, mutta masennuin puolisoni kuoltua äkillisesti. Makasin vain usein vuoteessa. Herra puhui, että minäkin kuolen, jos en ala nousta sieltä sängystä ylös. Lopulta sanoin Jumalalle, että kerro yksikin syy, miksi minun pitäisi nousta ylös. Jumalan Pyhä Henki vastasi: Koska sinä voit.

Aina löytyy niitä, joilla asiat on vielä huonommin kuin itsellä. Moni haluaisi esim. nousta ylös sängystä, mutta ei voi. He ovat sänkynsä tai kotinsa vankeja.  Kiitollisuus siitä, että itse kuitenkin voin edelleen nousta ylös ja jopa tehdä erilaisia asioita, poistua kotoani jne., valtasi minut. Sen jälkeen olen aina muistanut tuon asian, jos meinaan masentua niin, etten saa mitään tehdyksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen uskova, mutta masennuin puolisoni kuoltua äkillisesti. Makasin vain usein vuoteessa. Herra puhui, että minäkin kuolen, jos en ala nousta sieltä sängystä ylös. Lopulta sanoin Jumalalle, että kerro yksikin syy, miksi minun pitäisi nousta ylös. Jumalan Pyhä Henki vastasi: Koska sinä voit.

Aina löytyy niitä, joilla asiat on vielä huonommin kuin itsellä. Moni haluaisi esim. nousta ylös sängystä, mutta ei voi. He ovat sänkynsä tai kotinsa vankeja.  Kiitollisuus siitä, että itse kuitenkin voin edelleen nousta ylös ja jopa tehdä erilaisia asioita, poistua kotoani jne., valtasi minut. Sen jälkeen olen aina muistanut tuon asian, jos meinaan masentua niin, etten saa mitään tehdyksi.

Kliininen ja invalidisoiva masennus on tila, jota ei voi poistaa tahdonvoimalla yhtään sen enempää kuin muutakaan sairautta. Se on tila, jossa et enää jaksa ajatella noin tai jos jaksat, et jaksa siltikään nousta. Toki voit sen hetkittäin saada tehdyksi, mutta et niin, että se pitäisi sinut terveenä.

Itselleni on ollut vaikea käsittää se, kun oma masennukseni muuttui esittämästäsi masennuksesta sellaiseksi, joka ei ole itseni hallittavissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuksen syy on kuin kengässä hiertävä kivi. Kun sen poistaa, niin olo paranee. 

Kun elämässä on hyviä ihmissuhteita, taloudellista turvaa ja mielekäs työ - nämä auttavat. Hyvä kysymys on, miten saa noi asiat, jos ne puuttuvat. 

Minulle ei ole selvinnyt masennukseni syy tai paremminkin syyt koskaan. Ensimmäisen kerran sairastuin keskivaikeaan masennukseen työttömänä muutettuani omistusasunnosta vuokra-asuntoon.

Muuton jälkeen kaikkien toiminnantäytteisten päivien jälkeen annoin itselleni luvan vain olla ja levätä. Alkuun meni viikko, kaksi ja niin eteenpäin. Kolme kuukautta lepäiltyäni alkoi tuntua, ettei tämä enää ole lepäilyä, vaan jonkinasteista kyvyttömyyttä toimia. Silloin sain masennuksen voitettua ihan omin keinoin.

Viimeisimmän masennuksen syitä jahdattiin psykiatrisen sai

Tässäpä tulee se, että tarvittaisiin paljon tehokkaampia hoitotoimia. Et ilmeisesti ole käynyt terapiaa? Terapiaa on vaikea saada vuosia kestävänä jokaisen saataville, mutta ryhmiä tms voisi kyllä varmasti luoda. 

 Itselläni isoimmat oivallukset tähän asti ovat olleet puuttuneet rajat ja oikeutus niiden puolustamiseen sekä tunteiden tuntemisen tarpeellisuus. Ei se kuitenkaan ole ratkennut pelkällä tiedostamisella vaan vaatinut terapiaa, että opin uudenlaisen toiminnan.

En olisi kyennyt edes hakemaan terapiaa, enkä työttömänä ja vähävaraisena ehkä olisi edes saanut. Lääkärikään ei sitä ehdottanut, mutta järjesti käynnit psykiatrisella sairaanhoitalla. Ajattelin lääkärin tietävän.

Voin nyt jo paljon paremmin, vaikka haasteita vielä on.

Vierailija kirjoitti:

Itse kärsinyt koko ikäni masennuksesta. Joku sanoi, että se olisi ratkaisemattomia ongelmia. Uskonkin niin. 

Syö terveellisesti ja muista nukkua paljon niin, että saat iltaunenkin täyteen. Liikunta on hyvä lääke. Yritä jaksaa hyötyliikkua esim.ruokakauppaan päivittäin tms. Joku säännöllinenkin liikunta voisi olla kiva viikottain. 

Yritä raivata elämästäsi turhia asioita. Mieti, mihin kaikkeen tarvit ratkaisun ja pyydä tutuiltasi apua ratkaisuihin.

Jos joku tietää sen tahon, mistä voi pyytää apua se, jolla ei ole tuttuja, sen kertominen voisi auttaa montaa masentunutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kärsinyt koko ikäni masennuksesta. Joku sanoi, että se olisi ratkaisemattomia ongelmia. Uskonkin niin. 

Syö terveellisesti ja muista nukkua paljon niin, että saat iltaunenkin täyteen. Liikunta on hyvä lääke. Yritä jaksaa hyötyliikkua esim.ruokakauppaan päivittäin tms. Joku säännöllinenkin liikunta voisi olla kiva viikottain. 

Yritä raivata elämästäsi turhia asioita. Mieti, mihin kaikkeen tarvit ratkaisun ja pyydä tutuiltasi apua ratkaisuihin.

Jos joku tietää sen tahon, mistä voi pyytää apua se, jolla ei ole tuttuja, sen kertominen voisi auttaa montaa masentunutta.

Terveyskeskuksen lääkäristä aloittaisin, ja kysyisin siellä mitkä tahot voivat minkäkin laisissa ongelmissa auttaa. Minulle lääkäri järjesti sosiaalitoimistosta henkilön soittamaan minulle ja auttamaan tietyissä järjestelyissä.

Tämä kommentti saa varmasti myös kiukkuista palautetta, mutta jollei tuttuja ole, tai vaikka olisikin, niin lääkäristä lähtisin apua hakemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uskova, mutta masennuin puolisoni kuoltua äkillisesti. Makasin vain usein vuoteessa. Herra puhui, että minäkin kuolen, jos en ala nousta sieltä sängystä ylös. Lopulta sanoin Jumalalle, että kerro yksikin syy, miksi minun pitäisi nousta ylös. Jumalan Pyhä Henki vastasi: Koska sinä voit.

Aina löytyy niitä, joilla asiat on vielä huonommin kuin itsellä. Moni haluaisi esim. nousta ylös sängystä, mutta ei voi. He ovat sänkynsä tai kotinsa vankeja.  Kiitollisuus siitä, että itse kuitenkin voin edelleen nousta ylös ja jopa tehdä erilaisia asioita, poistua kotoani jne., valtasi minut. Sen jälkeen olen aina muistanut tuon asian, jos meinaan masentua niin, etten saa mitään tehdyksi.

Kliininen ja invalidisoiva masennus on tila, jota ei voi poistaa tahdonvoimalla yhtään sen enempää kuin muutakaan sairautta. Se on tila, jossa et enää jaksa ajatella noin tai jos jaksat

Omassa tilanteessani ei ollut kysymys mistään omasta tahdonvoimasta. Oma tahdonvoimani riitti sängyssä makaamiseen. Mutta nousin sieltä välittömästi sanat saatuani, koska ne osuivat ja upposivat niin syvästi. Ne laittoivat asiat hetkessä oikeaan järjestykseen ajatuksissani, avasivat silmäni tajuamaan oman tilanteeni ja jaksamiseni oikein. Masentuneena usein aliarvioi omat voimavaransa.

Olen joskus saanut myös lääkettä masennukseeni, eri tilanteessa, mutta ne eivät auttaneet mitenkään. Sekin tianne hoitui muuten.

Kukaan ei ole kärsinyt "koko ikäänsä" masennuksesta. Kukaan ei synny valmiiksi masentuneena. Sen takia siitä voi myös päästä eroon. Se ei ole mikään syntymävika.

Nro 1: lääkitys, mieliala- ja uni-. Sopivan mielialalääkityksen löytymiseen meni kyllä aikaa. Kun se saatiin kuntoon, sain voimia liikkumisen aloittamiseen ja sen myötä ruokavalion oikaisemiseenkin löytyi energiaa. Pikkuhiljaa nousin epätoivon suosta. Psykoterapiaakin oli, myöhemmin, siellä oli ihan hyödyllistä käsitellä lapsuustraumoja jne. Mutta en olis ollut mitenkään terapiakunnossa ilman lääkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Olen uskova, mutta masennuin puolisoni kuoltua äkillisesti. Makasin vain usein vuoteessa. Herra puhui, että minäkin kuolen, jos en ala nousta sieltä sängystä ylös. Lopulta sanoin Jumalalle, että kerro yksikin syy, miksi minun pitäisi nousta ylös. Jumalan Pyhä Henki vastasi: Koska sinä voit.

Aina löytyy niitä, joilla asiat on vielä huonommin kuin itsellä. Moni haluaisi esim. nousta ylös sängystä, mutta ei voi. He ovat sänkynsä tai kotinsa vankeja.  Kiitollisuus siitä, että itse kuitenkin voin edelleen nousta ylös ja jopa tehdä erilaisia asioita, poistua kotoani jne., valtasi minut. Sen jälkeen olen aina muistanut tuon asian, jos meinaan masentua niin, etten saa mitään tehdyksi.

Suru ei ole masennusta. Suru on aivan normaali tila ihmisellä joka voi kestää jopa loppuelämän. Meidän lääkärit on vain medikalisoineet sen tilaksi mistä pitää toipua mahdollisimman nopeasti, koska meidän lääkäreitä ei ohjaa parantamisen tarve vaan markkinatalous. Tärkeän ihmisen äkillinen kuolema on myös trauma, joka myöskään ei ole sairaus vaan tila joka muuttaa pysyvästi aivoja, josta myöskään ei välttämättä täysin selviä ikinä. Se mitä sinulla on täysin normaalia surun aaltoilua, ei masennus.

Osaisinpa neuvoa, mutta sama suo on imaissut minutkin jo kauan sitten.

Kuulostaa ehkä nurinkuriselta, mutta alamäkeni alkoi paranemisesta. Paranin fyysisesti syömishäiriöstä, mutta painon normalisoituminen tuhosi elämänlaatuni aivan täysin. Olen nyt keskikokoinen, hiukan jopa tanakan puolella, ja vihaan joka solua ruhossani. Millään muulla ei tunnu olevan väliä.

Koetan pysytellä mukana elämässä hyvin tavanomaisin keinoin. Pidän kiinni selkeistä arkirutiineista: lenkki ja ulkoilua joka päivä, lukemista ja ristisanatehtäviä, joista pidän. Onneksi työni on mielekästä ja motivoivaa. Edes se ei kuitenkaan tuota varsinaista iloa, ennemminkin lyhytaikaisen vapauden omista ajatuksista. Teen tutkimusta akateemisella alalla, joten aivojeni ja luovuuteni pitäisi olla hyvässä terässä. Kumpikaan ei kuitenkaan ole, ei ainakaan nyt. En ole kertonut tilanteesta kenellekään (elän yksin) enkä koskaan tullut hakeneeksi apua syömishäiriöönkään. Nyt kukaan tuskin enää edes uskoisi taustaani, kun ulkonäköni ei sitä vastaa. En tiedä, miten päästä eteenpäin. En näe minkäänlaista tulevaisuutta.

Toivotan kaikkea hyvää niille, joiden elämä on samanlaista tervaa kuin omani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuksen syy on kuin kengässä hiertävä kivi. Kun sen poistaa, niin olo paranee. 

Kun elämässä on hyviä ihmissuhteita, taloudellista turvaa ja mielekäs työ - nämä auttavat. Hyvä kysymys on, miten saa noi asiat, jos ne puuttuvat. 

Minulle ei ole selvinnyt masennukseni syy tai paremminkin syyt koskaan. Ensimmäisen kerran sairastuin keskivaikeaan masennukseen työttömänä muutettuani omistusasunnosta vuokra-asuntoon.

Muuton jälkeen kaikkien toiminnantäytteisten päivien jälkeen annoin itselleni luvan vain olla ja levätä. Alkuun meni viikko, kaksi ja niin eteenpäin. Kolme kuukautta lepäiltyäni alkoi tuntua, ettei tämä enää ole lepäilyä, vaan jonkinasteista kyvyttömyyttä toimia. Silloin sain masennuksen voitettua ihan omin keinoin.

Viimeisimmän masennuksen syitä jahdattiin psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamisissa, muttei selvinnyt mitään

Jatkan omaa kommenttiani. Masennus voi toki johtua jostain tietystä syystä, jonka voi poistaa. Toisaalta joku yksittäinen asia voi sairastuttaa masennukseen, muttei ole välttämättä syy.

Esimerkki omasta elämästäni. Minut on jätetty monta kertaa, mutten ole masentunut kuin viimeisen eron jälkeen. Ero ei ole syy masennukseeni, vaikka siitä masennukseni alkoi. Syyt voivat olla muualla.

Olosuhteet, esim. työttömyys ja rahattomuus voi myös olla masennuksen laukaiseva tekijä, muttei välttämättä syy. Enkä siis väitä ettei voi olla syy, vaan ettei ne välttämättä ole se syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kärsinyt koko ikäni masennuksesta. Joku sanoi, että se olisi ratkaisemattomia ongelmia. Uskonkin niin. 

Syö terveellisesti ja muista nukkua paljon niin, että saat iltaunenkin täyteen. Liikunta on hyvä lääke. Yritä jaksaa hyötyliikkua esim.ruokakauppaan päivittäin tms. Joku säännöllinenkin liikunta voisi olla kiva viikottain. 

Yritä raivata elämästäsi turhia asioita. Mieti, mihin kaikkeen tarvit ratkaisun ja pyydä tutuiltasi apua ratkaisuihin.

Jos joku tietää sen tahon, mistä voi pyytää apua se, jolla ei ole tuttuja, sen kertominen voisi auttaa montaa masentunutta.

Terveyskeskuksen lääkäristä aloittaisin, ja kysyisin siellä mitkä tahot voivat minkäkin laisissa ongelmissa auttaa. Minulle lääkäri järjesti sosiaalitoimistosta henkilön soittamaan minulle ja auttama

Minkä tyyppistä apua voi saada sosiaalitoimistosta? 

Jos minä johtaisin KELA:a, muuttaisin systeemin niin, että aina, kun sinne ilmestyy ihmiselle useamman kuukauden sairausloma mielenterveyssyistä, viran puolesta oltaisiin yhteydessä ihmiseen ka kartoitettaisiin, tarvitseeko hän apua ja minkälaista. Näin voitaisiin estää joitakin mt-eläkkeitä ja karuja ihmiskohtaloita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uskova, mutta masennuin puolisoni kuoltua äkillisesti. Makasin vain usein vuoteessa. Herra puhui, että minäkin kuolen, jos en ala nousta sieltä sängystä ylös. Lopulta sanoin Jumalalle, että kerro yksikin syy, miksi minun pitäisi nousta ylös. Jumalan Pyhä Henki vastasi: Koska sinä voit.

Aina löytyy niitä, joilla asiat on vielä huonommin kuin itsellä. Moni haluaisi esim. nousta ylös sängystä, mutta ei voi. He ovat sänkynsä tai kotinsa vankeja.  Kiitollisuus siitä, että itse kuitenkin voin edelleen nousta ylös ja jopa tehdä erilaisia asioita, poistua kotoani jne., valtasi minut. Sen jälkeen olen aina muistanut tuon asian, jos meinaan masentua niin, etten saa mitään tehdyksi.

Suru ei ole masennusta. Suru on aivan normaali tila ihmisellä joka voi kestää jopa loppuelämän. Meidän lääkärit on vain medikalisoineet sen tilaksi mistä pitää toipua mahdollisimm

Ei ole normaalia, että lamaannus jatkuu läpi elämän. On normaalia, että jokainen kokee erilaisia satuttavia asioita ja niistä palaudutaan. 

Traumoja tulee ja niitä hoidetaan.

Kyllä se on masennus, jos ei edes halua palautua surusta.

Omalla kohdalla (enkä nyt väitä että toimisi muilla) toimi se, että päätin vaan olla vahva ja selvitä siitä. Olin tosi syvissä vesissä, mutta pidin kiinni niistä arkisista asioista mitkä toi mukanaan jotain hyvää ja mitkä piti elämässä kiinni. En suostunut syömään masennuslääkkeitä, vaikka lääkäri niitä määräsi. Tiesin, että jos heittäydyn sairauslomalle ja otan masennuslääkkeitä ja heittäydyn tyhjä pantiksi niin en nouse siitä enää ikinä. Puolitoista vuotta oli todella paskaa. Sen jälkeen tein päätöksen, kun ei muitakaan vaihtoehtoja ollut, ja nyt vuoden päästä siitä olen kiitollinen en että jaksoin sinnitellä enkä ottanut lääkkeitä. Omalla kohdalla siis liikkuminen ja työ avainasemassa, koska ne pitivät elämässä kiinni. Jollain muulla ne voi olla ihan muut asiat. 

No, sitä ei voi yleistää. Masennusta on monenlaista ja syitäkin on monenlaisia. Siksi paranemiseen ei ole yhtä ainoaa "keinoa", joka toimisi kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdalla (enkä nyt väitä että toimisi muilla) toimi se, että päätin vaan olla vahva ja selvitä siitä. Olin tosi syvissä vesissä, mutta pidin kiinni niistä arkisista asioista mitkä toi mukanaan jotain hyvää ja mitkä piti elämässä kiinni. En suostunut syömään masennuslääkkeitä, vaikka lääkäri niitä määräsi. Tiesin, että jos heittäydyn sairauslomalle ja otan masennuslääkkeitä ja heittäydyn tyhjä pantiksi niin en nouse siitä enää ikinä. Puolitoista vuotta oli todella paskaa. Sen jälkeen tein päätöksen, kun ei muitakaan vaihtoehtoja ollut, ja nyt vuoden päästä siitä olen kiitollinen en että jaksoin sinnitellä enkä ottanut lääkkeitä. Omalla kohdalla siis liikkuminen ja työ avainasemassa, koska ne pitivät elämässä kiinni. Jollain muulla ne voi olla ihan muut asiat. 

Minäkin jaksoin niin pitkään, kun pystyi käyttämään termejä heittäytyä sairauslomalle/ heittäytyä tyhjän pantiksi. Kunnes en enää pystynyt. Lääkärin mukaan sinnittelin vähän turhan pitkään.

No, nyt ei ole terveyttä eikä työtä enkä tiedä, tuleeko koskaan olemaan. Eipä ole kyllä muitakaan rakenteita elämässä, paitsi katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa.