Masennuksen kokeneet, paras neuvosi parantumiseen?

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aina tehdä päinvastoin kuin masennus haluaa sinun tekevän. Masennukseen kannattaa suhtautua kuin piruun olkapäällä. Se neuvoo sinua tekemään asioita jotka mahdollistaa sen elämisen sinun kehossa.

Masennus vakuuttaa että kaikki yritykset parantaa olojasi on liian vaikeaa, ei auta, ei pysty, ei ole mahdollista. Se sanoo, ei jaksa siivota, ei jaksa käydä kaupassa, ei jaksa syödä terveellisemmin, ei jaksa mennä kävelylle, ei jaksa tavata muita ihmisiä, roiku tuossa kamalassa tyypissä, ole kaveri noiden ihmisten kanssa mitkä tekee sulle pahan olo, ei jaksa muuttaa elämässä mitään.

Mutta joka kerta kun teetkin päinvastoin kuin se ääni siellä päässä neuvoo niin sitä kauemmas sinä pääset siitä pirusta olkapäälläsi ja kun lopulta lakkaat tekemästä kuten se käskee niin se kyllästyy ja lähtee. Ei kaikkea tarvitse kerralla tehdä vaan valinta siellä täällä, pikkuhiljaa lisää niitä vastakkaisia valintoja. Se heikken

Ilmeisesti oma masennuksenikin on masentunut, koska ei sekään jaksa miettiä asioita tai antaa neuvoja. Ihan yhdessä sekä minä että masennus säilömme itseämme dissosiaation sumupilvessä ilman ajatuksia, ilman ajantajua, ilman tuskaa tai ahdistusta, ilman tarvetta tehdä millekään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mulle kokemus oli jotenkin käänteentekevä. Piti käydä syvissä vesissä ja myös katsoa itseään. Hiljalleen helpotti, aika, luonnossa liikkuminen, nukkuminen, puhuin paljon miehelle tosi kipeistäkin ajatuksista. Pikaratkaisua ei ole, se kannattaa hyväksyä. Pääsin ylös ns omin avuin ja se oli voimaannuttava kokemus. Olen nykyisin vahvempi. 

Puhuit paljon miehelle / omin avuin. Eikö tuossa ome ristiriita?

Itseäni rasittaa se, että kun vika on mentaalinen, se ei ole nähtävissä, etenkin, jos se vain jättää pois asioita eikä luo mitään uutta hullua toimintaa. Ympäristö ei ymmärrä, ettei pysty samoihin asioihin kuin normaalisti eikä näin anna tukea tai apua, ei oikein edes usko, että olet sairas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Stressin sietokyky voi parantua vähän liikunnalla, mutta ei sekään ihmeitä tee. Itselläni auttoi lääkkeet, mutta vain ja ainoastaan voxra. Nyt pitää kyllä varmaan alottaa se uudestaan kun en meinaa kestää enää mitään. 

Ja tosiaan ei sitä liikkumista pysty tekemään jos on todella masentunut. 

En ole tästä samaa mieltä. Liikkeelle lähteminen on ihan tahdonalainen asia. Jos pystyy ottamaan askeleita, pystyy liikkumaan. Kävelylenkki päivänvalossa onnistuu ihan tosi masentuneenakin ja nostaa mielialaa edes hiukan. ihan kokemuksesta puhun. 

Puoli tuntia luonnossa, tai vaikka 15 min. Liikaa ei kannata vaatia, vaan laskea jo 10 min, että teinpäs hyvää itselleni. 

Luonnossa kulkeminen varmasti auttaa, mutta itse ehdottomasti jättäisin minuuttien laskemisen pois.Lähtee luontoon, katselee eläimiä ja vaikka yrittää unohtaa ajan kokonaan. Ei tee luontokokemuksestaa suorittamista, vaan kokemuksen.

Ps. ymmärsin kyllä ettet tarkoittanut, että laskee minuutteja vaan hyväksyy lyhyenkin käynnin luonnon helmassa hyväksi teoksi itselleen. Halusin vain korostaa, ettei siitä pidä tehdä suorittamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kokemus oli jotenkin käänteentekevä. Piti käydä syvissä vesissä ja myös katsoa itseään. Hiljalleen helpotti, aika, luonnossa liikkuminen, nukkuminen, puhuin paljon miehelle tosi kipeistäkin ajatuksista. Pikaratkaisua ei ole, se kannattaa hyväksyä. Pääsin ylös ns omin avuin ja se oli voimaannuttava kokemus. Olen nykyisin vahvempi. 

Puhuit paljon miehelle / omin avuin. Eikö tuossa ome ristiriita?

 

Ei todellakaan. Lääkkeetön vaihtoehto. Itse löydetty apu.

Suomalainen mentaliteetti... jos puhut jollekin, niin et ole selvinnyt omin avuin.

Masennuin työssä ihan totaalisesti eikä työterveydestä ollut mitään apua muuta kuin ssri lääkkeitä mitä en halunnut koitin urheilla syödä hyvin ja nähdä ihmisiä jne mutta mikään ei tuntunut auttavan kun työssä niin raskasta (opettaja) mutta äitimaalle kiitos aloin polttaa kannabista joka päivä ja kyllä menen myös töihin että jaksaa ja olen jaksanut paljon paremmin jopa kollegat kysellyt mikä auttanut mutta pakko valehdella että liikunta jne täällä voin purkaa onneksi anonyyminä

Ps. Lapset tykkää kun kun opekin on mukavalla päällä ja luokkakin rauhoittunut, naurattaa että mitähän ne konservatiivi vanhemmat ajattelisi kun hippi-ope on saanut numeroita nousuun :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kokemus oli jotenkin käänteentekevä. Piti käydä syvissä vesissä ja myös katsoa itseään. Hiljalleen helpotti, aika, luonnossa liikkuminen, nukkuminen, puhuin paljon miehelle tosi kipeistäkin ajatuksista. Pikaratkaisua ei ole, se kannattaa hyväksyä. Pääsin ylös ns omin avuin ja se oli voimaannuttava kokemus. Olen nykyisin vahvempi. 

Puhuit paljon miehelle / omin avuin. Eikö tuossa ome ristiriita?

 

Ei todellakaan. Lääkkeetön vaihtoehto. Itse löydetty apu.

Suomalainen mentaliteetti... jos puhut jollekin, niin et ole selvinnyt omin avuin.

En tiedä suomalaisesta mentaliteetista. Mietin vain itseäni ja yritän löytää reittejä ulospääsyyn oikeasti itse. Minä en pysty pääsemään jaloilleni omin avuin puhumalla paljon läheiselle, koska läheistä ei ole ja se on suurin syy koko masennukselle. Siksi sinun ja minun kokemukseni ovat täysin toisistaan eroavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä toinen masentunut. En ole keksinyt mitään, mikä auttaisi. Jään minäkin tänne  odottelemaan muiden neuvoja. 

Tuossa lienee osa ongelman ydintä: jään odottelemaan muiden neuvoja. Kun masentuneena ei saa tartuttua mihinkään, pienikin liike voi piristää. Jos vaikka kerää likaiset vaatteet nurkista pyykkikoriin, ja vie roskat roskikseen. Siinä on jo yhdelle päivälle. Joku toinen päivä voi tehdä jotain muuta omaksi hyväkseen. Itse. Odottelematta, että joku muu tulee ja tekee. 

Miksi itse puhutt keskustelussa, jossa kaivataan neuvoja? Täysin turha kirjoitus. 

En näe tarpeelliseksi väitellä asiasta, kukin parannelkoon oloaan ja elämäänsä niinkuin hyväksi näkee. Mulle asioihin tarttuminen ja edes yhden tehtävän loppuun suorittaminen per päivä on ollut toimiva keino päästä ylös ja eteenpäin. Tiedän, miten itseään hämmästyttävää ja ilahduttavaa on käydä vaikka suihkussa, tai viikata pitkään roikkuneet kuivat pyykit kaappiin. Siinä ei ole mitään passiivis-aggressiivista, vaan tervehdyttävää, ja sen voi tehdä ihan itse, omaksi parhaaseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kokemus oli jotenkin käänteentekevä. Piti käydä syvissä vesissä ja myös katsoa itseään. Hiljalleen helpotti, aika, luonnossa liikkuminen, nukkuminen, puhuin paljon miehelle tosi kipeistäkin ajatuksista. Pikaratkaisua ei ole, se kannattaa hyväksyä. Pääsin ylös ns omin avuin ja se oli voimaannuttava kokemus. Olen nykyisin vahvempi. 

Puhuit paljon miehelle / omin avuin. Eikö tuossa ome ristiriita?

 

Ei todellakaan. Lääkkeetön vaihtoehto. Itse löydetty apu.

Suomalainen mentaliteetti... jos puhut jollekin, niin et ole selvinnyt omin avuin.

En tiedä suomalaisesta mentaliteetista. Mietin vain itseäni ja yritän löytää reittejä ulospääsyyn oikeasti itse. Minä en pysty pääsemään jaloilleni omin a

Omia kokemuksia kai tässä haettiinkin. Masennus on AINA oma kokemus.

Lääkitys nosti ylös pahimmasta ja pitää nykyäänkin toimintakykyisenä. Isoja muutoksia pitäisi tulla elämään,että masennus kokonaan voisi taittua.

Oivaltaminen siitä että olet vastuussa omasta onnellisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Oivaltaminen siitä että olet vastuussa omasta onnellisuudesta.

Tämä! Vain minä voin auttaa itseäni. Enkä voi muuttaa muiden ajatuksia! On vain yksi elämä. 

Mulla ihan selkeästi eniten auttoi liikunta. Lisäksi koitin muutenkin parantaa elintapoja. Alotin lisäämällä elämääni terveellisen aamiaisen. Saatoin toki syödä sen vasta neljältä päivällä, mutta ensimmäinen asia mitä päivässä söin oli kuitenkin terveellinen aamiainen. Otin myös tavoitteeksi lisätä veden juontia ja pidin siitä kirjaa. Päivän suurimmat tavoitteet oli siis että syön tervellisen aamiaisen ja juon 2 litraa vettä päivän aikana.  Sain ne kuitenkin tehtyä ja olin ylpeä itsestäni. Lisäksi mulla oli koira joka pakotti ulos, pakotti pitämään jonkin näkösen päivärytmin ja kertoi millon on aika syödä, millon on aika mennä nukkumaan, millon on aika herätä. 

Vierailija kirjoitti:

Masennuksen syy on kuin kengässä hiertävä kivi. Kun sen poistaa, niin olo paranee. 

Kun elämässä on hyviä ihmissuhteita, taloudellista turvaa ja mielekäs työ - nämä auttavat. Hyvä kysymys on, miten saa noi asiat, jos ne puuttuvat. 

Minulle ei ole selvinnyt masennukseni syy tai paremminkin syyt koskaan. Ensimmäisen kerran sairastuin keskivaikeaan masennukseen työttömänä muutettuani omistusasunnosta vuokra-asuntoon.

Muuton jälkeen kaikkien toiminnantäytteisten päivien jälkeen annoin itselleni luvan vain olla ja levätä. Alkuun meni viikko, kaksi ja niin eteenpäin. Kolme kuukautta lepäiltyäni alkoi tuntua, ettei tämä enää ole lepäilyä, vaan jonkinasteista kyvyttömyyttä toimia. Silloin sain masennuksen voitettua ihan omin keinoin.

Viimeisimmän masennuksen syitä jahdattiin psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamisissa, muttei selvinnyt mitään.

Hain kuntouttavaan työtoimintaan kunnalle, pääsin työkokeilun kautta palkkatuetulle samaan työhön missä aloitin, ja vasta palkkatukityön loppuvaiheessa minulle selvisi yksi mahdollinen syy masennukseeni: pyrin elämässäni vähättelemään itseäni aina ja mitätöimään itseni. Kokemukseni omasta arvottomuudesta toki saattaa johtua työttömyydestä, mutta siinä ei ole kaikki.

Liike lopetti ja minä jäin työttömäksi. Masennuin, makasin märehtimässä peiton alla pari kuukautta. Sitten päätin, että nyt riittää. Aikataulutin päiväni. Nousin ylös klo 8, pesin hampaani ja kävin suihkussa. Tein yksinkertaisen aamiaisen. Söin. Luin lehden. Pesin astiat. Puin päälle. Lähdin kauppaan. Kävelin. Tein ruokaa. Söin. Katsoin tvtä. Kudoin sukkaa. Menin nukkumaan klo 23. Nukuin jonkin aikaa. Nousin klo 8. Noudatin tätä päivärytmiä neljä viikkoa. Sitten katselin ympärilleni. Kävin elokuvissa. Liityin Marttoihin. Kävin tuolijumpassa työväentalolla. Luin kirjastossa lehtiä. Löysin vanhan kamerani ja aloin ottaa kuvia. Kansalaisopistossa oli tilkkutyöpiiri. Tein ison peitteen. Sitten totesin, että en enää ole masentunut. Jaksan olla vielä pari vuotta työttömänä kunnes pääsen eläkkeelle. Pidän yllä toimeliaisuutta vaikka väkisin, en anna mielen vetää enää mustaan muraan. Itseasiassa olen iloinen ja nauran nykyään paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Oivaltaminen siitä että olet vastuussa omasta onnellisuudesta.

Minulla taas päästäminen irti siitä, että olisin vastuussa omasta onnellisuudestani. 

Sen olen elämän ja vertaistuen myötä oppinut, että näissä asioissa on monesti kyse siitä, että ollaan eletty vähän liikaa jossain ääressä. Jollekin se voi olla ratkaisu, että ryhdistäytyy ja pakottaa itseään ja jollekin taas se, että viimein hellittää. 

Tärkeintä lienee löytää ne asiat, jotka ovat luoneet omat ongelmat ja luoda niihin muutosta.

Olen noussut monta kertaa kuopasta kuntoilulla. Kuntoilun laji ei ole merkityksellistä, vaan tarkoitus on saada kropan aineenvaihdunta pelaamaan. Masentuneena ei tee mieli liikkua ja tulee vain murehdittua aloillaan. Olen huomannut, että jos on väsynyt liikkumisesta, niin ei jaksa olla vihainen, muttei myöskään tappiinsa ahdistunut. Se on myös hyvä tapa saada ruokahalu takaisin.

Pitkä liikkumattomuus esim. talvella lumikeleillä myös altistaa sille, että pienet asiat ottaa liian raskaasti ja sitten kierre on valmis. Olen siksi tavannut nykyisin käydä kerran viikossa läheisillä ulkoliikuntapaikan telineillä. Kierrän 3-4 laitetta/telinettä läpi ja pyrin tekemään noin 12 liikettä jokaisessa, kuitenkin niin että jaksan tehdä kolme kertaa jokaisen setin. Yksinään mikään noista ei ole rasittava, mutta kolmen kierroksen jälkeen tuntee tehneensä jotain.

Lisäksi kannattaa kuunnella uusia bändejä esim. youtubesta, niin tulee vähän vaihtelua. Itsellä jää musiikin kuuntelu kokonaan ahdistuneena, joten ylipäätään vanhojen tuttujen biisienkin kuuntelu on hyvä. Mutta uusista voi saada jotain outoa voimaa. Itsellä biisit eivät välttämättä ole edes iloisia, eli ei tarvitse pakottaa itseään riemukkaalle tuulelle, kunhan vain biisi kolahtaa. Se myös auttaa henkisellä puolella, ettei kokemus ole enää niin paha, kun muistaa tämän uuden biisin jotenkin nostalgisena jälkikäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuksen syy on kuin kengässä hiertävä kivi. Kun sen poistaa, niin olo paranee. 

Kun elämässä on hyviä ihmissuhteita, taloudellista turvaa ja mielekäs työ - nämä auttavat. Hyvä kysymys on, miten saa noi asiat, jos ne puuttuvat. 

Minulle ei ole selvinnyt masennukseni syy tai paremminkin syyt koskaan. Ensimmäisen kerran sairastuin keskivaikeaan masennukseen työttömänä muutettuani omistusasunnosta vuokra-asuntoon.

Muuton jälkeen kaikkien toiminnantäytteisten päivien jälkeen annoin itselleni luvan vain olla ja levätä. Alkuun meni viikko, kaksi ja niin eteenpäin. Kolme kuukautta lepäiltyäni alkoi tuntua, ettei tämä enää ole lepäilyä, vaan jonkinasteista kyvyttömyyttä toimia. Silloin sain masennuksen voitettua ihan omin keinoin.

Viimeisimmän masennuksen syitä jahdattiin psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamisissa, muttei selvinnyt mitään

Tässäpä tulee se, että tarvittaisiin paljon tehokkaampia hoitotoimia. Et ilmeisesti ole käynyt terapiaa? Terapiaa on vaikea saada vuosia kestävänä jokaisen saataville, mutta ryhmiä tms voisi kyllä varmasti luoda. 

 Itselläni isoimmat oivallukset tähän asti ovat olleet puuttuneet rajat ja oikeutus niiden puolustamiseen sekä tunteiden tuntemisen tarpeellisuus. Ei se kuitenkaan ole ratkennut pelkällä tiedostamisella vaan vaatinut terapiaa, että opin uudenlaisen toiminnan.

Vaikka mikä, mutta loppujen lopuksi tilan raivaaminen itseensä tutustumiselle. Tämä johtaa moniin muutoksiin siinä miten elää. En usko että masennus on vaan joku satunnaisesti ilmenevä vikatila vaan reaktio vallitseviin olosuhteisiin. Eli se, minkälainen olet, mistä oikeasti pidät ja mitä todella tarvitset, ja mitä olet vain tottunut kestämään ja sietämään, mikä kaikki elämässä vaikuttaa huonolla tavalla tunteisiin ja mielialaan ja stressiin.

Miten palaudut stressaavista kokemuksista, mistä tunnistaa kehon ja mielen tasolla miltä milloinkin tuntuu ja kuinka kauan se kestää, onko jotain mikä on elämässä päin helvettiä mutta työnnät asian taka-alalle tietoisuudesta. Onko epäterveitä selviytymismekanismeja kuten läheisriippuvuus, päihteiden tai ruoan narkkaaminen jne jne. Oletko ihmisten kanssa aina rehellinen oma itsesi vai mukaudutko toisiin ja yrität saada heidät pitämään sinusta. Elätkö sopivassa ympäristössä, onko se stressaava vai rentouttava? Hirveästi on elämässä kaikenlaista mitä voi yrittää muuttaa, sitten kun ymmärtää minkälainen oikeasti on. 

En ole ollut masentunut enää vuosiin enkä siksi muista enää tarkkaan mitä kaikkea paranemisen aikana tapahtui, mutta se alkoi työttömäksi jäämisestä. Jotain nimetäkseni, niin päihteiden käytön lopettaminen, itsetuhoinen käytöksen lopettaminen (ruoka, seksi, mikä nyt kenelläkin), psykedeeliset sienet :D, lukuisien eri työpaikkojen kokeileminen kunnes löytyi sopiva sopivilla työajoilla, liikunnasta innostuminen, pari kirjallista teosta psykiatriasta ja psykologiasta, jos ihmisen henkisten vammojen rakentuminen ei ole vielä hallussa, haitallisten ihmissuhteiden merkityksen pohtiminen ja konkreettisten ratkaisujen keksiminen ja toteuttaminen, rutiinien kasaaminen, pyyteettömään välittämiseen perustuvien ihmissuhteiden hoivaaminen. Sen tunnistaminen, mikä kaikki yhteiskunnassa on täysin turhaa ja johon ei tarvitse mitenkään osallistua. Joogaa pidän myös sopivana lajina keho-mieli-kokonaisuuden tajuamiseen ja keskittymiskyvyn parantamiseen. 

Lääkkeet vievät terän luovuudesta ja ajattelusta. Lopetin masennuslääkkeet ja hoidin ahdistusta kirjoittamalla siitä, uinnilla ja kävelyllä ja yritin tehdä asioita joista pidän, kuten matkailin.