Masennuksen kokeneet, paras neuvosi parantumiseen?

Itselläni ainakin jonkinlaisen tarkoituksen tai ison projektin keksiminen auttoi. Tätä nykyä se on ammattini, jota kohtaan tunnen suurta intohimoa (teen akateemista tutkimusta). Sellainen eräänlainen elämäntyö. Urheilu myös auttaa. Jos pystyy tunnistamaan selkeästi ne asiat, jotka eniten ahdistavat, niin niistä yrittää hankkiutua eroon, vaikka huonot elämäntavat, päihteet, huonot ihmissuhteet jne. Joskus vain vaatii aikaa, vaikka mitä tekisi. Tärkeintä vain, että yrittää olla hyytymättä täysin.

Masturbointi ja seitinohut humala auttaa aina!

Aallonpohjan jälkeen tulee aallonharja. Silloin kun tuntuu ettei oikeasti jaksa enää yhtään on oikeasti todella lähellä sitä hetkeä kun helpottaa. Vaikka kaikki kipu ei välttämättä koskaan lähde eikä tarvitsekaan.

t. ainoan lapsensa menettänyt 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Stressin sietokyky voi parantua vähän liikunnalla, mutta ei sekään ihmeitä tee. Itselläni auttoi lääkkeet, mutta vain ja ainoastaan voxra. Nyt pitää kyllä varmaan alottaa se uudestaan kun en meinaa kestää enää mitään. 

Ja tosiaan ei sitä liikkumista pysty tekemään jos on todella masentunut. 

Kyllä pystyy. Mulla on ollut masennus ja syöpä. Molempia pitää hoitaa samalla tavalla. Ei sytostaattejakaan kukaan pysty. Paitsi, että pystyy. Kun tajuaa, että siitä on kaikki kiinni, niin Kyllä pystyy. Sama pätee liikuntaan masennuksen hoidossa. Se vaan tehdään. 

Kyllä. Masentuneenakin pystyy pakottamaan itsensä lenkille. Mutta se on pakkopullaa. Ei sekään tuota varsinaisesti iloa. Fyysisesti sillä toki saa freshimmän olon, mutta mieli ei välttämättä edelleenkään ole pirteä tai iloinen.

Kysymys vähän sivusta: millaisia sivuvaikutuksia masennuslääkkeistä on odotettavissa?

Vierailija kirjoitti:

Lusin tätä elämääni ja mietin että kaikkia se leipä elättääkin. Emmä niitä huonompi ole. Päinvastoin, onnistunutkin jossain.

Löysin itselleni sopivan liikuntamuodon johon halusin päästä päivittäin.

Olin armollinen itselleni.

Luulen että mulla on kestomasennus. Välillä parempia päiviä ja välillä todella huonoja.

Lääkkeet tai terapia, noh ne auttoivat pahimman yli. Jaksa sitä omassa elämässä vellomista kun ei se terapeutti ymmärrä mitä mä puhun tai keksi miten pääsisi irti junnaavista ajatuksista. Löydettävä oma tie, paikkansa tässä elämässä.

Terapeutti, joka vaan kysyy "mitä kuuluu" ja sitten pyöritellään jotain päivän tapahtumia tai muuta pinnallista,  ei tosiaankaan auta ollenkaan.. ihan ajanhaaskausta. Pitäisi tosissaan pureutua sinne alitajuntaan, jota ei itse ymmärrä. Terapeutin pitäisi jotenkin osata ohjata siinä.

Liikunta

Some/uutiset minimiin tai pois kokonaan

Prosessoi ja ajattele miksi tunnet mitä tunnet, jos syyt ovat muutettavissa, tee jotain muuttaaksesi ne. Jos ei, et voi muuta kuin hyväksyä ja tiedostaa

Yritä nauttia yksinkertaisista asioista, esim. aamukahvista

Muuta ajattelu esim. "minun pitää siivota" > "minä haluan siivota, sillä en halua asua paskaisessa kämpässä"

Vierailija kirjoitti:

Kuunnelkaa tai lukekaa kirja "Aivovoimaa".

En pysty tällä hetkellä lukemaan

Uinahallissa oli tällainen "kylmä-allas" missä jäistä vettä. Se piristi tehokkaasti kun oli siipi maassa. Vesi on noin 4-8 astetta.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys vähän sivusta: millaisia sivuvaikutuksia masennuslääkkeistä on odotettavissa?

Riippuu masennuslääkkeestä ja myös ihmisestä. Itsellä kävi tuuri, ja hyvä masennuslääke (essitalopraami) löytyi heti, eikä ole aiheuttanut muuta haittaa kuin aloitus- ja nostovaiheissa suun kuivuutta. Toiset saavat lääkkeestä riippuen ummetusta, lihovat, libido häviää, sähköiskuja jne. Nuohan ovat kovin yksilöllisiä. Itse olisin mieluummim vähän pullukka kuin suunnittelisin edelleen itselikvidointia.

Oma parantumiseni alkoi muutoksesta. Muutin pois kodista ja kaupungista, jossa oli liikaa ahdistavia asioita, ihmisiä ja menneisyyteni. Aloitin puhtaalta pöydältä. Aloitin uuden työn, uudet rutiinit ja otin aikaa itselleni. Muutkin ovat sanoneet tuosta armollisuudesta. Se oli sitten se, joka vei minua eteenpäin. Ja tunteiden hyväksyminen. Lopetin niiden kieltämisen ja hyväksyin, että nyt tuntuu tältä, esim. surulliselta ja on ok. Se on nyt näin, mutta se saa tulla ja mennä. Jossain kohtaa oloni parani. Ja jos kuulostaa, että on ollut lievä niin olen myös yrittänyt viedä itseltäni hengen, että syvissä vesissä on oltu.

Masennuksesta kymmenisen vuotta. Joskus käy kolkuttelemassa, mutta ei ole enää tullut jäädäkseen. 

Terveelliset elämäntavat: liikuntaa ja kunnollista ruokaa.

Tarkkaile ajatuksiasi ja pyri katsomaan asioita ikään kuin ulkopuolisena. Masentuneena vetäytyy todella voimakkaasti itseensä, eikä näe tai koe muuta kuin oman pahan olonsa ja tilanteensa. Sinun tulee ymmärtää, että se paha olo (tai mikä tahansa muu tunne) on vain sinussa, ei ympäröivissä asioissa. Maailma on muutakin kuin sinä ja masennuksesi. Sinun tulee vain nähdä itseäsi pidemmälle.

Usein sen aiheuttaa ympäristö. Huonot ihmissuhteet. Päihderiippuvaiset, epärehelliset ja toisia hyväksi käyttävät ihmiset. Ne omat rajat pitää löytää. 

Se mitä syöt, liikutko ja nukutko riittävästi vaikuttaa paljon. 

Itse olen toipunut 2krt syvästä masennuksesta. 

12v ei ole masennusta ollut. 

Karsi huono seura pois elämästäsi, liiku, älä juo tai käytä muita päihteitä, lue raamattua, rukoile.

Ensimmäiseksi hae se diagnoosi. Se saattaa olla vääräkin, mutta kunhan lähdet hakemaan muutosta.

Lääkkeet, eivät välttämättä ole oikotie onneen, mutta jos niiden avulla pysyt toimintakykyisenä, niin miksi ei?

Vaikka olisi vaikeaa luoda rutiineja, tai palauttaa niitä, niin yritä edes. Päivittäiset rutiinit ovat jostain kumman syystä arjen kulmakivi. Pidä niistä kiinni.

Kun rutiinit alkavat olla rutiineja, haasta itsesi ja pyydä, mielellään ulkopuolisilta, mutta toki ensisijaisesti itseltäsi, lisää rutiineja.

Tsemppiä hei kaikille teille. Taistelen oman masennuksen kanssa jokapäivä, ja pitäis vielä töitäkin hommata siinä sivussa.

Kuulemma masennus diagnoosin mainitseminen ei autqa työlllistymisessä.

FU! Määräaikainen työ auttoi minut yli masennuksen pahimman vaiheen.

Masennus tulee aina olemaan osa elämääni mutta Escitalopram on auttanut ainakin minua. Se on ylläpitänyt työkykyä ja aktiivisuutta. 

Jätin miehen. Jätin kaikki kaverit, jotka tarvitsivat alkoholia viihtyäkseen. Keskityin työhöni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä auttanut mm. rankka liikunta ja pitkä terapia. Ja tuo, että ne vaikeatkin elämäntilanteet ajallaan muuttuu. Joskus se vie kyllä pitkänkin ajan. Sekä ihmisten tuki. Rukoilu.

Jotkut kokee, että lisäravinteet auttaa. Kreatiini mielestäni auttaa mielialaan ja on turvallinen. Auttaa myös treeniin. En ole mikään kauppias, ihan on oma havainto.

Lääkitystä en ole kokeillut.

Vaikeassa elämäntilanteessa on normaalia olla surullinen ja poissa tolaltaan. Sitten kun katoaa tuo draivi purkaa sitä paskaa oloa siihen liikkumiseenkaan, ollaan syvissä vesissä.

Minäkin sain joskus purettua esim. Erokriisiä rankkaan liikuntaan, mutta nykyään ei tule enää sitä aggressiotakaan, jolla purkaa. Mieli on sellainen tasainen välinpitämätön. Mikään ei tunnu miltään.

Hienoa, jos onnistuu saavuttamaan tuon aggression, jota tarvitaan p*skan purkamiseen ul

Mulla ei välttämättä ole aggressiota, mitä kävisin liikunnan kautta purkamassa. Olen vaan päättänyt harrastaa liikuntaa paitsi jos olen sairaana tai akuutisti väsynyt. Liikunta auttaa mua pääsemään siitä alavireisyydestä ylös. Joskus toki puran fiiliksiäkin liikuntaan, mutta muuten se on vaan tapa, minkä olen päättänyt pitää ihan oman terveyteni takia.

Tietysti liikunta on masentuneena pakkopullaa. Ei sen tarvitse tuntua hyvältä toimiakseen. Mun masennus on sellaista, että vain sohva ja alkoholi tuntui hyvältä. Joten varmaa on vain se, että täytyy tehdä epämiellyttäviä asioita selvitäkseen. Onneksi tajusin, että käypähoitosuositus on varmaan tässä viisaampi, kuin  mun masennus. Mutta tajusin tämän vasta sen syövän ja syöpähoitojen jälkeen. Mieluusti olisin tajunnut sen vähemmällä, mutta tajusin silti lopulta.

Kuulostaa muuten aika tutulta tuo "mutta kun ei jaksa, ei pysty..." Tuo on se asia, joka on kuolettava.

Se on hyvin yksilöllistä, mutta minut pelasti lääkitys, joka alkoi tehota noin kolme viikkoa aloituksesta. Oli ihmeellinen hetki, kun alkoi jälleen tuntea itsensä omaksi itsekseen.