Nykykulttuuri: Ihmisten hylkääminen, jos he "vievät energiaa"

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, ja moni lienee jo kommentoinut samaa, mutta en itse ajattele energiaa vieväksi ihmiseksi ihmistä, jolla on vaikeuksia. 

Sitten taas elämän varrelta on tosiaan jäänyt pois kyydistä ihmisiä, jotka todella vievät energiaa. Ihmissuhteita, ... joista ei tule koskaan hyvä olo. Ei näihin liity mitenkään välttämättä toisen vaikeudet. ...

Tämä sama kokemus. En pelkää muiden  vastoinkäymisiä. En mittaile "vastavuoroisuutta". Mutta tuo "ei tule hyvä olo" osuu nappiinsa. Jos tapaamisen jälkeen kokee itsensä vain lytätyksi ja pohjattoman surulliseksi ja tyhjiin imetyksi tai aina vain väärin ymmärretyksi. Jos tulee jatkuvasti ylikävellyksi ja ivatuksi ja pilkatuksi. Jos saa vastaansa kateellisia kommentteja ja alkaa varoa mitä kertoo elämästään. Jos tulee mieleen, onko tämä ihmissuhteemme ystävyyttä tai edes kaveruutta, koska toinen ei selvästi tahdo toiselle hyvää.

En tiedä onko mitään tehtävissä tällaisen ihmisen suhteen. Kun vielä omassa elämässä on muutenkin kivirekiä ja huolten täyttämiä painolasteja kannettavana, on kysyttävä, jaksanko vielä tällaista siihen päälle. Että tunnen itseni vielä monin verroin uupuneemmaksi ja huonommaksi ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko heivaajat kertoneet ystävällenne miltä teistä tuntuu???? Se on tärkeää. Ei kukaan voi muuttua tietämättä että toinen kärsii. Eli avatkaa ne suunne!!!!! Väärin häipyä kertomatta mitään.

Miksi ihmeessä pitäisi?

Kerroin aiemmin ketjussa, miten sanoin opiskeluaikojen ystävälle, etten ehdi tavata *muutamaan viikkoon*, koska teen tutkintoni valmiiksi. Tämä selitys herätti viikkojen raivon, yöpuhelujen sarjan (en vastannut), kymmeniä haukkumaviestejä ja mustamaalauskampanjan muihin ystäviini päin. Taisi pari yöllistä summerinrämpytystäkin tulla. 

 

Mitä tällaiselle nk. ystävälle tarvitsisi enää selittää?

Tällaisia, esimerkiksi, ovat rajattomat energiasyöpöt. Ei ole kyse mistään väärästä hiusten väristä tai takaiskusta töissä. Aikaakin tapauksesta on parikymmentä vuotta, en siis viilentänyt välejä minkään trendin perässä vaan saadakseni rauhan. 

Ehkä sitä syytä ei kerrota, koska tiedetään toisen reaktio: raivokiukku.

On ihmisiä, joiden kanssa ei voi rakentavasti keskustella ongelmista, koska loukkaannutaan ihan kaikesta verisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, ja moni lienee jo kommentoinut samaa, mutta en itse ajattele energiaa vieväksi ihmiseksi ihmistä, jolla on vaikeuksia. 

Sitten taas elämän varrelta on tosiaan jäänyt pois kyydistä ihmisiä, jotka todella vievät energiaa. Ihmissuhteita, ... joista ei tule koskaan hyvä olo. Ei näihin liity mitenkään välttämättä toisen vaikeudet. ...

Tämä sama kokemus. En pelkää muiden  vastoinkäymisiä. En mittaile "vastavuoroisuutta". Mutta tuo "ei tule hyvä olo" osuu nappiinsa. Jos tapaamisen jälkeen kokee itsensä vain lytätyksi ja pohjattoman surulliseksi ja tyhjiin imetyksi tai aina vain väärin ymmärretyksi. Jos tulee jatkuvasti ylikävellyksi ja ivatuksi ja pilkatuksi. Jos saa vastaansa kateellisia kommentteja ja alkaa varoa mitä kertoo elämästään. Jos tulee mieleen, onko tämä ihmissuhteemme ystävyyttä tai edes kaveruutta, koska toinen ei se

Tämä. Ei toisen vaikeudet saa ghostaamaan, vaan sen käytös. 

Ihmiset kokee ilmeisesti hyvin eri tavoin energiasyöppöyden. Lukiessani ketjua tuli esiin kuinka toivottu puhuttavan pinnallisia asioita vain. Jos tämä on valtavirtaa, olen varmaan energiasyöppö kun tykkään syvällisistä keskusteluista. Varmaan siksi minulla ei juuri kavereita ole. Ja myös siksi että olen toisinajattelija eli en ota ajatuksiani suoraan valtamedian hyllyltä. Itse olen kokenut pari ihmistä energiasyöpöksi ja johtunut siitä, että molemmat pommittaa viestiä tai soittaa vähintään joka toinen päivä, yleensä joka päivä ja monta kertaa. Toinen valitti ongelmiaan, hänellä oli niitä ihan aina. Ja toinen kertoo hiihtolenkeistään ja tanssiharrastuksestaan ja mitä ruokaa tekee. En ole kiinnostunut niin tyhjänpäiväisistä aiheista. 

On olemassa sellaisia ihmisiä, jotka varastavat kaiken energian. He menevät kriisistä toiseen ja käyttävät hiljaisempaa ihmistä psykologinaan. Itse hankkiuduin näistä eroon hitaasti ja kärsivällisesti ghostaamalla. Oikeaa ystävää en tietenkään jätä vaikean asian keskellä.

Jos kriisi muuttuu suhteen normaalitilaksi ja varsinkin jos se kaveri siinä ei edes tunnusta olevansa missään suhteessa  kanssasi (vaikka kuitenkin ottaa sinulta kaikki suhteen edut) EIKÄ  koskaan eikä mlloinkaan  suostu edes näkemään (saat keskustelemaan) mistään suhteenne yhdessä parantamisesta ,vaan torjuu systemaattisesti kaikki sen suuntaiset yrityksesikin.

Esim. vetoamalla siihen että kyse on vain hänen yksityisasioistaan ja että nyt olet ylittämässä hänen  keskusteluhalukkuutensa rajoja ja mikä pahinta ,kun yrität kertoa että tuo (sanottakoon  nyt  sitten vaikka vain että  'keskinäisen tuntemisenne' ajanjakso) ei ole ollut enää pitkään aikaan terveellä pohjalla.

Ja mikä pahinta , jos hän on jo  ottanut tavakseen torjua ne vakavasti hänen kanssaan keskusteluun pääsemisen yrityksesi 'keventämällä' kestämätöntä  tilannetta jollain puujalkavitseillä,alapääjutulla  tai muulla paskahuumorilla niin SILLOIN voidaan kyllä sanoa sellaisen ihmisen todellakin olevan (näin tätä nykyilmaisua käyttäen) :energian syöjä.

Tosin muitakin ilmaisuja sille on ollut ja on edelleenkin käytössä.

Osuvampiakin.

Esim. vaikkapa 'elämänilon näivettäjä'; 'ihmissuhdelimboilija'; 'ankeuttaja'; 'ystävän negatiivinen tarkkailija';'nälviäinen'. jne.

Ystävyys on kuitenkin,(siinä kuin mikä tahansa muukin ihmissuhde) asia joka riippuu kahdesta sen osapuolesta yht'aikaa) .

Se syntyy ihmisten välille, tunne siirtyy molempiin ja jatkuu sen varassa. 

Se on kuin silta  sen osapuolten välillä. 

Osapuolina on yleensä kaksi ihmistä  ja he itse asiassa OVAT se 'silta'. 

Ja aivan kuten konkreettisessa sillassakin ,ei pienintäkään sellaista voi olla olemassa.

Yhteistä sillalle ja ystävyydelle on se, ette kumpaakaan voida rakentaa vain virran toisella puolella olevan pilarin ,paalun tai muun kiinnityksen varaan. 

Jos taas  ystävyyttä aiotaan korjata paremmaksi ja molempen kannalta toimivaksi niin se ei voi onnistua muuten,kuin yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sitä syytä ei kerrota, koska tiedetään toisen reaktio: raivokiukku.

On ihmisiä, joiden kanssa ei voi rakentavasti keskustella ongelmista, koska loukkaannutaan ihan kaikesta verisesti. 

 

Juu. Kerran kun on koittanut olla "reilu" ja rauhallisesti mutta rehellisesti ottaa esille, mikä toisen käytöksessä häiritsee, ja kokenut sen silmittömän, järjettömän raivon, ei kokeile toiste. On täysin oikeutettua suojata itsensä sekopäiltä ja hyväksikäyttäjiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtuu varmaan osittain siitä, että oman mielenterveyden käsittely on noussut keskiöön tässä ajassa. Ennen ihmissuhteet olivat omaa hyvinvointia tukevaa yhdessäoloa. Nykyään ihmiset ovat alkaneet käyttää ihmissuhteita jonkinlaisena pahan olon purkukanavana. Tämä voi johtaa siihen, ettei kukaan jaksa ihmisiä, joilla on pahimmat mt-ongelmat, koska negatiiviset tunteet siirtyvät.

Kyllä se omalla kohdalla on ainakin mennyt täysin päinvastoin. Ennen harva otti vastuuta mt-ongelmistaan, käytti vain muita, jopa omia lapsiaan, likasankonaan. Nyt ne on nämä lapset, jep ne nykyiset kolmekymppiset, jotka ovat alkaneet opetella niitä tarveitä rajoja ja käsitellä omia ongelmiaan ammattiavulla. Tai siis omissa piireissä tämä kehitys on ollut nähtävissä jo edelliset viitisentoista vuotta.

Kolme-nelikymppiset

Suurin ongelma on se, että ihmiset ovat nyky-yhteiskunnassa niin väsyneitä ja kuormittuneita, että kaikki ekstra siihen tuntuu ylivoimaiselta vaateelta - myös ystävän ongelmat. On toki myös tämä minäjamunrajat-trendi - siihen jokainen tietysti suhtautuu haluamallaan volyymilla, henkilökohtaisesti koen sen sekä hassuna että ajan henkeä kuvaavana. Sen sijaan loputtoman uupumuksen minä keski-ikäisenä tunnistan; olen niin paskana, etten jaksa olla läsnäoleva lähimmäinen enää edes omalle perheelleni, ystävästä nyt puhumattakaan.

Mä koen energiasyöpöksi ihmisen, joka pitää mua henkkohtaisena terapeuttinaan, mutta jota mun elämä ei oikeesti kiinnosta yhtään. Ymmärrän että välillä niin käy, kun toisella ongelmat kasaantuu ja silloin on ihan ok vain kuunnella ja yrittää ymmärtää. Tämän pitäisi kuitenkin olla myös vastavuoroista. Edes joskus.

Energiaa kuluttaa myös täysin erilaisen ihmisen kanssa hengailu. Siis jos maailmat eivät kohtaa oikein mitenkään. Tätä tapahtuu työyhteisöissä, missä on pakko kyetä tulemaan toimeen hyvin erilaisen maailmankuvan omaavien ihmisten kanssa. Kahvipöytäkeskustelut jäävät osaltani varsin vaimeiksi, mutta huomaan väsyväni.

Vierailija kirjoitti:

Mä koen energiasyöpöksi ihmisen, joka pitää mua henkkohtaisena terapeuttinaan, mutta jota mun elämä ei oikeesti kiinnosta yhtään. Ymmärrän että välillä niin käy, kun toisella ongelmat kasaantuu ja silloin on ihan ok vain kuunnella ja yrittää ymmärtää. Tämän pitäisi kuitenkin olla myös vastavuoroista. Edes joskus.

Energiaa kuluttaa myös täysin erilaisen ihmisen kanssa hengailu. Siis jos maailmat eivät kohtaa oikein mitenkään. Tätä tapahtuu työyhteisöissä, missä on pakko kyetä tulemaan toimeen hyvin erilaisen maailmankuvan omaavien ihmisten kanssa. Kahvipöytäkeskustelut jäävät osaltani varsin vaimeiksi, mutta huomaan väsyväni.

Jep, samaa mieltä tuosta eka osuudesta. Helpottavana tekijänä olen huomannut, että nuo oman elämänsä vuodattajat kokevat tarpeellisena suoltaa tuota scheisseansa myös mahdollisimman monelle - en siis toden totta ole ainoa terapeutti. Tämä lievittää omaatuntoani. Jokainen elämän päivittäinen suuri tragedia soitetaan koko puhelimen yhteystiedoille, ja osa sitten jää tällaisen kanssa nalkkiin. Minä olen ihmisenä aika poissaoleva aina, joten joudun pääsääntöisesti kuuntelemaan vain kerran. En tosin vastaakaan kuin sen yhden kerran, jos jo ennestään tiedän, että tyypin seuraava puhelu on toistoa. 

Jotkut vain ovat sellaisia tilansyöjiä, koko huone hiljentyy, kun yksi alkaa johtamaan puhetta, eikä anna muille puheenvuoroa. Ei siihen tarvitse mitään huonoa oloa tai murheita, jotkut vain ovat sellaisia. Ja yleensä ei mitään hyvää sanomista mistään asiasta löydy. Raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä koen energiasyöpöksi ihmisen, joka pitää mua henkkohtaisena terapeuttinaan, mutta jota mun elämä ei oikeesti kiinnosta yhtään. Ymmärrän että välillä niin käy, kun toisella ongelmat kasaantuu ja silloin on ihan ok vain kuunnella ja yrittää ymmärtää. Tämän pitäisi kuitenkin olla myös vastavuoroista. Edes joskus.

Energiaa kuluttaa myös täysin erilaisen ihmisen kanssa hengailu. Siis jos maailmat eivät kohtaa oikein mitenkään. Tätä tapahtuu työyhteisöissä, missä on pakko kyetä tulemaan toimeen hyvin erilaisen maailmankuvan omaavien ihmisten kanssa. Kahvipöytäkeskustelut jäävät osaltani varsin vaimeiksi, mutta huomaan väsyväni.

Jep, samaa mieltä tuosta eka osuudesta. Helpottavana tekijänä olen huomannut, että nuo oman elämänsä vuodattajat kokevat tarpeellisena suoltaa tuota scheisseansa myös mahdollisimman monelle - en siis toden totta ole ainoa tera

Tämä. On toki eri asia, jos ihminen vaikka oikeasti sairastuu ja kärsii; toki minä silloin kuuntelen. Mutta esimerkiksi uuden puolison entisen avioliiton aikuisten lasten (kuviteltu) loukkaava käytös, vol miljoona jää kyllä vastaamatta heti kakkoskierroksella 🙄

En huvikseni katkaissut välejä alkoholistivanhempaani. Yhteydenpito oli sitä, että hän soitti tukevassa humalassa ja puhelun sisältö oli vuodesta toiseen samojen asioiden negatiivista jankuttamista. Olin kuin jäteastia, johon hän humalassa nämä asiat oksensi. Ei milloinkaan kysynyt mitä minulle kuuluu tai mistään normaalista ei ikinä keskusteltu. Hänellä katosi myös huumorintaju - sellainen musta ja synkkä hyökyaalto koko ihminen. Otin asiallisesti alkoholinkäytön puheeksi, kun en enää jaksanut - hän suuttui tietenkin. Ensin kielsi käyttävänsä alkoholia ja sitten totesi, että asia ei minulle kuulu. No ei varsinaisesti kuulukaan, mutta en minäkään loputtomasti jaksa alkoholistin pasuunaa kuunnella. Eikä minun tarvitse. Nyt tätäkin kirjoittaessa syke nousee pelkästä ajatuksesta - en minä tätä halunnut, mutta en ole vastuussa aikuisen ihmisen päätöksestä tuhota ihmissuhteensa, terveytensä ja mielensä alkoholilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vastoinkäymiset tee ihmisestä energiasyöppöä. Kaikilla on välillä ongelmia. Energiasyöpöllä niitä on vaan jatkuvasti eikä hän hae ratkaisua niihin, koska oikeastaan hän nauttii valittamisesta. 

Ja sitten heillä ei ole energiaa mihinkään, paitsi instassa ja mahdollisesti tinderissä roikkumiseen. Treffeillekin sitä välillä selvitään, vaikka energiat on muka nollissa eikä ystävää jakseta nähdä. Helpompi vain valittaa kaiken raskautta. Jos mulla on raskasta, niin en mä kyllä jaksa missään treffeillä ravata.

Seurailetko sä jotain ihmistä koko ajan vai? Aika creepyä. Anna toisten elää rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan kolmikymppisissä ja sitä nuoremmissa on trendi, että kuunnellaan niitä "värinöitä" hyvinkin itsekeskeisesti. Pidetään ystävästä vain, jos tulee kiva olo, mutta ihmisillä on kaikilla myös ikävä puoli, ja niitä virheitäkin pitäisi jaksaa sietää. Olemme kaikki erilaisia ja se on rikkaus, eikä syy vaihtaa kavereita kuin sukkia.

Moni esiintyy kovin suvaitsevaisena julkisesti. Kannetaan sateenkaarikassia ja paasataan rasismista. Mutta sitten ei itse asiassa siedetäkään mitään muuta, kuten erilaisia ystäviä. Tämä on aika jännä juttu, jonka olen huomannut.

Lehtien palstoilla opetetaan heivaamaan kaikki, jotka sanovat jonkun väärin tai omaavat jotain negatiivisia piirteitä. Lehtien palstoilla ei nykyään opeteta suvaitsemaan ja hyväksymään vaan krskutytään itsekkäästi omaan napaan.

Itse olen tuollainen kolmekymppinen "värinöitä" kuunteleva henkilö. Niin paljon erilaisia ihmisiä on elämään mahtunut jo tähän ikään mennessä, että tietysti valitsen heistä mieluiten ystävikseni ne joiden seurasta tulee kivoin olo JA jotka kokevat myös minun seurani enemmän mukavaksi kuin raskaaksi. Tämä ei tarkoita, etten siedä virheitä ja ikäviä puolia ystäviltäni, vaan että valitsen tarkasti KENELTÄ haluan niitä virheitä ja ikävämpiä hetkiä kestää. Aivan kuten sopivan puolison kanssa tulee joskus riitaa, mutta ei silti kannata alkaa parisuhteeseen kenen kanssa tahansa, vain koska täydellistä suhdetta ei ole olemassa.

Olen nuorempana päästänyt elämääni vähän ketä sattuu ilman että kuuntelin intuitiota, juuri tuonkaltaisilla perusteilla ja koska olin yksinäinen. Seurauksena oli erilaista hyväksikäyttöä, kiusatuksi ja nöyryytetyksi tulemista, mielipahaa... tai joskus ihan vaan sellaista hiljaista yksinäisyyden kokemusta porukassa kun ei ole tarpeeksi yhteistä, tai kun sen aistii sen että nämä ihmiset eivät puolustaisi sinua selkäsi takana. Sitten kun löysi niitä ystäviä, joiden kanssa oikeasti synkkaa ja jotka ihan oikeasti arvostavat ja kunnioittavat minua ihmisenä ja ystävänä, eivätkä vain halua tappaa jonkun seurassa aikaa tai ainoastaan tarvitse minulta jotain, kaikki muuttui. Vasta niiden oikeasti parantavien kokemusten myötä ymmärsin, että itselleni on luontevampaa ja terveellisempää olla yksin kuin väärässä seurassa, jossa minua painetaan alas tai ei hyväksytä. Sekä niitä aitoja ystäviä oppii arvostamaan paremmin vasta, kun on kohdannut niitä vähemmän aitoja. Silti heihinkin menee joskus hermo eikä kaikki ole aina hauskaa, emmekä ole kaikesta aina samaa mieltä. Toki voi ajatella että hyväänkin ystävyyteen kuuluu tietynlaista emotionaalista hyötymistä, koska niissähän annetaan toiselle esim. läsnäoloa, vapaa-aikaa ja joskus panostustakin. Molemminpuolinen hyötyminen ei kuitenkaan ole silloin hyväksikäyttöä. Oikeiden ystävien kanssa on mahdollista myös käydä vaikeitakin keskusteluja ja ystävä kuuntelee, jos kerron hänelle että hän on loukannut ja toisinpäin. Ne huteralla pohjalla olleet ystävyydet eivät välttämättä kestäisi yhtäkään konfliktia, vaan kaikki aito tunteiden jakaminen ja ikävistä asioista puhuminen on riski koko suhteen päättymiselle. Ei ole siis kyse siitä, ettei saisi sanoa mitään ikinä väärin, vaan kyse on kokonaisuudesta kummalle puolelle vaaka kallistuu. Onko suurimman osan ajasta positiivinen vai negatiivinen fiilis? Onko ystävä ollut vaikeimpina aikoina tukena tai edes yrittänyt olla? Iloitseeko hän puolestasi hyvinä aikoina?

357 jatkaa... Ystävyys ei myöskään ole sama asia kuin suvaitsevaisuus tai ihmisoikeuksien ja tasa-arvon kannattaminen. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia toki, mutta se ei tarkoita että kenenkään pitäisi haluta olla kaikkien maailman ihmisten ystävä ja kaveri henkilökohtaisesti. Kai tajuat, että sellainen olisi jo ajallisten resurssien puolesta mahdotonta, antaa kaikille halukkaille tasapuolisesti aikaa ja energiaa itsestäsi? Ehkä tuossa esimerkissäsi se sateenkaarikasin kantaminen voisi viitata enemmänkin siihen, että sellaista kantava henkilö haluaisi enemmänkin viestiä, että ei koe mitään estettä seksuaalivähemmistön edustajan kanssa ystävystymiselle. Sekään kuitenkaan EI tarkoita, että sateenkaarikassi-nuori haluaisi automaattisesti ystäväkseen vaikkapa kenet tahansa homon, vain koska hän hyväksyy homouden ja kannattaa ihmisten oikeutta ilmaista itseään ja seksuaalisuuttaan (näin esimerkkinä). Ihmisillä saa olla erilaisia preferenssejä ja jopa pinnallisia mieltymyksiä tai kriteerejä sille minkä kokee mieleiseksi ystävyydeksi, mutta ei se tarkoita että silloin automaattisesti tuomitsisi ihmisinä kaikki ne jotka eivät täytä omia kriteerejä. Vai miten sinä ymmärrät suvaitsevaisuuden? Miten nämä aiheet mielestäsi liittyvät toisiinsa?

Vierailija kirjoitti:

Mä koen energiasyöpöksi ihmisen, joka pitää mua henkkohtaisena terapeuttinaan, mutta jota mun elämä ei oikeesti kiinnosta yhtään. Ymmärrän että välillä niin käy, kun toisella ongelmat kasaantuu ja silloin on ihan ok vain kuunnella ja yrittää ymmärtää. Tämän pitäisi kuitenkin olla myös vastavuoroista. Edes joskus.

Energiaa kuluttaa myös täysin erilaisen ihmisen kanssa hengailu. Siis jos maailmat eivät kohtaa oikein mitenkään. Tätä tapahtuu työyhteisöissä, missä on pakko kyetä tulemaan toimeen hyvin erilaisen maailmankuvan omaavien ihmisten kanssa. Kahvipöytäkeskustelut jäävät osaltani varsin vaimeiksi, mutta huomaan väsyväni.

Juuri näin. Ensimmäinen esimerkki ilmaista terapeuttia hakevasta ihmisestä todennäköisesti on energiasyöppö, mutta jälkimmäinen esimerkki ihan vain liian erilaisesta ihmisestä ja siksi kuormittavasta kohtaamisesta välttämättä ei ole. Toki jos niille väsyttäville kohtaamisille alkaa itse kenenkään pyytämättä antamaan liikaa aikaa ja energiaa itsestään, esim. niin että yrittää väkisin pitää työpaikalla tuttavallista keskustelua yllä joka ikinen hetki, voi käydä niin että ennen pitkää alkaa kokemaan koko työpaikan yhdeksi elämänsä energiasyöpöksi. Mutta silloin voi olla kyse enemmän omasta miellyttämisen tai suorittamisen kompleksista ja esim. itse myönnän tehneeni joissain tilanteissa myös tuota. Eli olen huomaamattani panostanut johonkin asiaan/suhteeseen tavan vuoksi enemmän kuin olisin ihan oikeasti jaksanut, vaikka kukaan ei minua siihen ole pakottanut. Sitten olen ajan kuluessa ihmetellyt miksi koko ihminen/paikka/tehtävä ärsyttää ja miksi tuntuu että minulta odotetaan jotain, minkä olen itse asiassa aivan itse aloittanut eli olinkin lopulta itse syypää pahaan olooni. Nämäkin asiat on hyvä erottaa, sillä en usko että olen ainut joka on joskus saanut itsensä kiinni tästä.

Vähän samantapaisesta dynamiikasta varmasti on kyse myös niiden ns. oikeiden energiasyöppöjen kanssa, eli sellaiset ihmiset aistivat jos jollain on taipumusta miellyttämiseen ja sitten he huomaamattaan imevät kuiviin ne jotka eivät uskalla ajoissa sanoa ei. Olen mennyt itseeni tässäkin ja tajunnut, että on oma valintani olla sanomatta jos en enää jaksa. Mielestäni joskus on ihan ok myös turvautua rajoja opetellessa vaikka pieneen valkoiseen valheeseen kuten vedota kiireeseen jos tuntuu, että muuten ei vain pääse tilanteesta pois. Itsellä oli kamala kompleksi tuostakin, etten ikinä vain missään tilanteessa valehtele kellekään, kunnes tajusin että kaikki tekevät tuota joskus säästääkseen toisten tunteita. Tietenkin aina olisi paras pystyä kommunikoimaan ihan rehellisesti, mutta olen kohdannut sellaisiakin, jotka alkavat manipuloimaan ja syyllistämään jos kerrot suoraan että omat voimat kuunnella on juuri nyt loppu. Silloin säästää omaa mielenterveyttä jos ottaa vain kaikessa hiljaisuudessa etäisyyttä manipuloijaan, ilman että alkaa selittelemään liikaa itseään ja siten antamaan vain lisää materiaalia hänelle. Monelle ihan itsestäänselvyys vaikeiden ihmisten kanssa kommunikoidessa, mutta miellyttäjälle tuo voi olla vaikeaa ja ihan uusi oivallus. 

Energiasyöpöt, nuo kaikesta mahdollisesta loukkaantujat. Pari tällaista ihmistä on elämän varrelle osunut, enkä todellakaan enää jaksa olla tekemisissä.

Mikään järkevä ja rakentava keskustelu ei tule kyseeseen, koska kyseinen ihmistyyppi ei ymmärrä, että kaikki eivät elä heidän keksimiensä sääntöjen mukaan. Yksikin juuri hoeskeli että hän ei ymmärrä.

Loukkaantui esim. siitä että ei voinut tulla kylään juuri sillä hetkellä kun olisi halunnut, kun olin juuri silloin toisella puolella kaupunkia tekemässä muuta. Jos tämmöistä ei tosiaan ymmärrä niin vähän vaikeaa on. Vinkui vaan että miksi en halua häntä kylään. Tämä vain yksi esimerkki, lopulta tuntui että oli mahdotonta olla niin että tämä ihminen olisi ollut tyytyväinen, kun kaikki oli vain niin loukkaavaa häntä kohtaan. En halua pyydellä anteeksi että elän omaa elmämääni.

Vaikeat vaiheet elämässä ovat ihan eri juttu, mutta jos jonkun ihmisen kanssa kommunikointi ei toimi, eikä ole lainkaan kivaa, niin ei tämmöistä ihmistä tarvitse väkisin pitää elämässään vain siksi että joskus nuorempana hengailtiin yhdessä ja silloin sujui paremmin.