Onko teillä tunne että tarvitsee saada olla yksin kotona jotta pystyy olla oma itsensä?
Olen miettinyt, onko tämä normaalia. Tuntuu ettei ole ketään ihmistä, jonka kanssa pystyisi olla täydellisen rennosti. Yksin kotona on ihanaa, voin tehdä oikeasti mielenkiintoisia asioita. Esimerkiksi kuunnella musiikkia, tehdä lauluja, maalata, kirjoittaa, tanssia jne. Muiden seurassa nämä eivät luonnistu, tuntuisi hyvin epäluontevalta
Kommentit (24)
Olen ehdottomasti introvertti, mutta myös häväisty uhri ja rikki. Niin sellaisena joutunut narsistin kynsiin. Joka sitten omi kotini. Otti kaiken. En ole rauhassa kotonani, siinä olotilassa. Sama tunne jo lapsena, isä tunki iholle, kirottu kirottu rajaton minä. Olio vailla ihmisen arvoa. Olen jo vanha. Eri osoitteissa. En ole koskaan ollut rauhassa. Olisipa rauhassa edes yksin kotona. Vaikka olen yksin. Ainut kun rauhoitun on yksin matkoilla. Tulis jo kevät ja lämpimät sateet niin matkustaisin. Ne on ainoat hetket vapaana ajatusten vankilasta.
Joo. Se on tehnyt tosi araksi olla oma itsensä enää missään kun kumppanit on nälvineet ja huomautelleet suunnilleen kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin sekä tehneet selväksi kuinka vääränlainen olen.
Joko olen liian hiljainen ja seuraavaksi olenkin liian puhelias. Nauran liikaa tai liian vähän ja hymynikin on ihan vammainen. Röhnötän liikaa sohvalla ja sitten saankin kuulla olevani liian kireä ja kuin seiväs perseessä. Lähden lenkille väärään aikaan ja sitten käynkin lenkillä liian harvoin ja muutenkin pitäisi käydä jossain salilla ja ryhmäjumpassa mieluummin koska "makenkin mirkku" käy ja sillä on kiva pylly. Toisin kuin sulla. Lisäksi syöt liikaa herkkuja ja taasko sä keitit vaan puuroa iltapalaksi vaikka mun tekee mieli lämpöisiä leipiä tai tilataan mieluummin pizzaa.. Ja taas sä otit ihan tyhmän pizzan itelles. Miten kellään voi olla noin paska maku? (juu, mietin ihan samaa kun katson sua..)
Narinari vinkuvalivali.
Vierailija kirjoitti:
Olen ehdottomasti introvertti, mutta myös häväisty uhri ja rikki. Niin sellaisena joutunut narsistin kynsiin. Joka sitten omi kotini. Otti kaiken. En ole rauhassa kotonani, siinä olotilassa. Sama tunne jo lapsena, isä tunki iholle, kirottu kirottu rajaton minä. Olio vailla ihmisen arvoa. Olen jo vanha. Eri osoitteissa. En ole koskaan ollut rauhassa. Olisipa rauhassa edes yksin kotona. Vaikka olen yksin. Ainut kun rauhoitun on yksin matkoilla. Tulis jo kevät ja lämpimät sateet niin matkustaisin. Ne on ainoat hetket vapaana ajatusten vankilasta.
Olen pahoillani kaikesta, mitä olet joutunut kokemaan. Koita nukkua talviunia niin paljon kuin mahdollista. Kevät tulee nopeasti, ja sitten pääset taas matkoille ja saat nauttia sisäisestä rauhasta :)
:D