Minä pyörryin perhelounaan päätteeksi ja mies syyttää että olen dramaattinen

Normaali ihminen ei tuollaisessa tilanteessa pyörry. Jos ei ole huomion hakemista niin lääkärille. Normi verikokeet voi jo antaa vastauksia, verenpaineen tsekkaus.

Jos sua vaivaavista asioista ei keskustella edes rauhallisesti, ja pyörtymistäkin pidetään huomionkipeytenä, ei ole mitään syytä jatkaa tällaista suhdetta. Ajattele, millaista se on sitten, jos olisit raskaana ja synnyttäisit. Jäisit kipujesi ja väsymyksesi kanssa yksin. Mies, joka pakenee punttisalille parisuhteen jokaista selvitettävää asiaa ei osaa olla parisuhteessa. Ongelmia ei paeta, ja puolisoa tuetaan kivun ja sairauksien aikana ja muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ohhoh, vastaukset tosiaan vähän heilautti vaikka kyllähän munkin mielestä käytös on pielessä. Olen jotenkin niin voipunut kaiken jälkeen ja huomenna pitäisi lähteä juhlimaan uutta vuotta hyvillä mielin. Mies sanoi kylläkin että hän ei välitä juhlia mitenkään, jäätäisiin tänne vahtimaan kissaa.

Ollaan puhuttu, hän ei vastannut itse asiaan mutta sanoi ettei tiennyt miten pitää toimia ja minusta pidettiin jo huolta niin ei nähnyt tarvetta tehdä siitä mitään numeroa sen enempää. Ei myöskään myönnä pitäneensä mykkäkoulua, on vain kuulemma sellainen vaihe treeneissä että pitää keskittyä siihen. Mä taas olen kokenut sen nimenomaan siten että poissaolo on tahallista ja liittyy minuun. En tietty voi sitä mitenkään todistaa.

Vähän hassua kirjoitella tänne, olen yleensä lukupuolella mutta koen olevani totaalisen yksin. Vähän "pelottaa" (tai ei pelota, jännittää?) että toi lukee nämä mutta osittain toivonkin sit

Miten te olisitte voineet tehdä kaikkea kivaa, kun sinä olet väsynyt ja pyörtyilet. Kovasti odotit monenlaista tekemistä, mutta ethän sä itse olisi pystynyt mihinkään. Lue omat kirjoituksesi.

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö, en usko tätä tarinaa. Jos yhdestä vinkkulasillisesta pökrää, niin paras mennä lääkäriin. Taitaa olla näitä "erityisherkkiä", kun vähän on matkustanut, niin väsymys on kova eikä edes kestä yhtä lasillista vinkkua. Oisko hiukan draaman hakemista.

En usko tätä tarinaa minäkään, mutta korjaan silti pari juttua: esim. verisuonten laajenemiseen perustuva verenpainelääke yhdessä toisen suonia laajentavan aineen (alkoholi) kanssa, saattaa pyörtymisen aiheuttaa. 

Sit toinen asia: erityisherkkyys on olemassa oleva todellinen ominaisuus. Ei ole synonyymi lumihiutaleelle, vaan liittyy juuri esim. sympaattisen hermoston herkkyyteen, joka on synnynnäinen ominaisuus. 

Ehkä tuo minulle ei ole puhuttu pariin päivään on se kohta, jossa uskottavuus romahtaa. 

 

Tämä surkea akka on sairasta draamaa täynnä. Ensin siellä miehensä kanssa, sitten täällä valehtelemassa ja liioittelemassa. Mies, nosta kytkintä, älä taaksesi katso!

Ei se hoitaisi lapsiaan, sillä olisi kaikki pielessä koko ajan. Lapsikin jäisi heitteille huomionhakuäidin kanssa. Lapsi se huomiota tarvitsisi.

Asia 1: lääkäriin, kerro pyörtyilystä. Todennäköisesti saat lähetteen tutkimuksiin. Esim. veren sokeriarvot? Pyydä itse veriarvojesi tutkimista, jos jostain syystä et saa lähetettä pyytämättä. Asia 2: eroa miehestäsi, mitä nopeammin, sen parempi.

Mulla on tuttu, joka järjestää jokaisessa illanvietossa juuri tuollaista sirkusta. Ensin ruokapöydässä meinataan tukehtua, sen jälkeen kurkussa alkaa joku kutina, varmasti kurkku turpoamassa umpeen ja lopuksi pyörtyillään, kun on juotu yksi lasi viiniä. Kyllä tuo puolison sirkuskommentti viittaa siihen, että sulla on tapana järjestää aina jotain hämminkiä.

En pysty muuta ajattelemaan kuin että pääsen kotiin uudenvuoden jälkeen.

Sä pääset kotiin tasan nyt. Bussit ja junat kulkee normisti tai jos oma auto pihassa, eikun käyntiin.

Jos vielä jätetään tämä pyörtymiskohtauksen käsittely sikseen, mies kertoi sulle tulevaisuutesi: treeneissä tulee olemaan sellaisia vaiheita, että sulle ollaan puhumatta päiväkausia. Siis treeni on niin tärkeää, että sut voidaan jättää miettimään asioita yksin, olla puhumatta, ohittaa sut...sitäkö tahdot suhteelta?

Mulle tuo lause olisi riittänyt, näitä salipetskuja on nähty, joiden päähän ei mene muuta kuin treeni treeni treeni. Ei niistä puolisoiksi ole, parempi kun treenaavat siellä keskenään ja vertailevat lihaksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Ohhoh, vastaukset tosiaan vähän heilautti vaikka kyllähän munkin mielestä käytös on pielessä. Olen jotenkin niin voipunut kaiken jälkeen ja huomenna pitäisi lähteä juhlimaan uutta vuotta hyvillä mielin. Mies sanoi kylläkin että hän ei välitä juhlia mitenkään, jäätäisiin tänne vahtimaan kissaa.

Ollaan puhuttu, hän ei vastannut itse asiaan mutta sanoi ettei tiennyt miten pitää toimia ja minusta pidettiin jo huolta niin ei nähnyt tarvetta tehdä siitä mitään numeroa sen enempää. Ei myöskään myönnä pitäneensä mykkäkoulua, on vain kuulemma sellainen vaihe treeneissä että pitää keskittyä siihen. Mä taas olen kokenut sen nimenomaan siten että poissaolo on tahallista ja liittyy minuun. En tietty voi sitä mitenkään todistaa.

Vähän hassua kirjoitella tänne, olen yleensä lukupuolella mutta koen olevani totaalisen yksin. Vähän "pelottaa" (tai ei pelota, jännittää?) että toi lukee nämä mutta osittain toivonkin sitä. Seuraamukset jännittäis eniten.

En pysty muuta ajattelemaan kuin että pääsen kotiin uudenvuoden jälkeen. Olin odottanut että meillä on kivaa yhdessä ja paljon juttuja mitä piti tehdä. Nyt vaan pyörin täällä kuin ylimääräinen palikka ja on kummallisen syyllinen olo.

Niin juu kun joku kysyi: en ole pyörtynyt aiemmin, se oli vähän pelottavaakin mutta olo on ihan ok nyt. Googlailen syitä pyörtymiseen ja punnitsen mikä tuntuu todennäköisimmältä, kun ei välillä ole muutakaan tekemistä.

-ap

"hän ei vastannut itse asiaan mutta sanoi ettei tiennyt miten pitää toimia ja minusta pidettiin jo huolta niin ei nähnyt tarvetta tehdä siitä mitään numeroa sen enempää." Mies: Voi vtu mikä draamapelle

"Ei myöskään myönnä pitäneensä mykkäkoulua, on vain kuulemma sellainen vaihe treeneissä että pitää keskittyä siihen."

En tunne yhtään bodaria joka ei voi puhua kahteen päivään treenien takia, älä edes yritä uskoa tuota. Mies taitaa olla steroidipelle ja narsistikin. Pyörryit ja mies syyllistää sinua niin että jo pelkäätkin. Jos jäät niin vuoden päästä alkaa tulemaan nyrkkiä naamaan, sitten et voi lähteä kun ollaan oltu jo kaksi vuotta yhdessä. Sitten tulee lapsi, etkä ainakaan voi lähteä. Lopulta lähdet jalat edellä arkussa.

Ap on mennyt miehen luokse pitkästä aikaa ja salimake on  päiväkausia puhumatta, koska treenit? Ap, onko sulla pisaraakaan itsekunnioitusta? Oon jo siemmin kirjoittanut ketjuun, että lähde. Voit hyvin lähteä heti, ei sun tartte sinne jäädä odottamaan enää pahempaa. Koska pahempaa on tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohhoh, vastaukset tosiaan vähän heilautti vaikka kyllähän munkin mielestä käytös on pielessä. Olen jotenkin niin voipunut kaiken jälkeen ja huomenna pitäisi lähteä juhlimaan uutta vuotta hyvillä mielin. Mies sanoi kylläkin että hän ei välitä juhlia mitenkään, jäätäisiin tänne vahtimaan kissaa.

Ollaan puhuttu, hän ei vastannut itse asiaan mutta sanoi ettei tiennyt miten pitää toimia ja minusta pidettiin jo huolta niin ei nähnyt tarvetta tehdä siitä mitään numeroa sen enempää. Ei myöskään myönnä pitäneensä mykkäkoulua, on vain kuulemma sellainen vaihe treeneissä että pitää keskittyä siihen. Mä taas olen kokenut sen nimenomaan siten että poissaolo on tahallista ja liittyy minuun. En tietty voi sitä mitenkään todistaa.

Vähän hassua kirjoitella tänne, olen yleensä lukupuolella mutta koen olevani totaalisen yksin. Vähän "pelottaa" (tai ei pelota, jännittää?)

Amen, sister. Kommentti nro 90 ( en tiedä onnistuuko lainaus) osuu naulan kantaa. Kohta heilahtaa nyrkki, tietäjät tietää.

Mä tunnen yhden miehen, joka kanssa pyörtyilee juotuaan vähän. Etenkin silloin, jos ei saa olla huomion keskipisteenä. Erityisesti pyörtyy aina niin, että nojaa naiseen ja pää retkahtaa naisten rintojen väliin.

On nähty ambulanssin soitot, kouristuskohtaukset, sydämestä ottaa kohtaukset, sekavuuskohtaukset ja kaikki mahdollinen. Oikea diagnoosi taustalla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mutta juu, draamaa riittää. Hän on tosin aina omasta mielestään täysin syytön.

Vierailija kirjoitti:

Normaali ihminen ei tuollaisessa tilanteessa pyörry. Jos ei ole huomion hakemista niin lääkärille. Normi verikokeet voi jo antaa vastauksia, verenpaineen tsekkaus.

Olen ollut useamman kerran tilanteessa, jossa täysin terve ihminen on pyörtynyt jännityksestä. Olen ollut myös parisuhteessa, jossa toinen on kontrolloiva, vainoharhainen ja syyllistävä, ja tiedän millaista munankuorilla astelua se on. Elämä oli jatkuvaa jännityksessä oloa, pelkkä kaupassa käynti ilman etukäteen ilmoittamista saattoi aiheuttaa vaikka mitä. Ex saattoi syyttää siitä että en kysynyt haluaisko hän jotain, tai että en osannut lukea hänen ajatuksiaan, tai että lähdin väärään aikaan ja kaikki suunnitelmat meni muka pilalle, vai kävinkö kuitenkin ehkä muuallakin kuin kaupassa. Tärkeintä oli keksiä jotain vikaa itsenäisestä toiminnastani. Lähes kaikkien muiden kanssa vietettyjen iltojen jälkeen ex sekoili, nälvi, kettuili, härkki, piti mykkäkoulua, veti perseet muka loukkaantuneena. Jos hermostuin käytöksestä, olin dramaattinen ja eihän hän mitään tarkoittanut. Hän saattoi puhua niin rumasti ja ilkeästi että alan itkeä tai hermostun, ja sitten väittää rauhallisella äänellä hulluksi. Täyttä naruista vetelyä ja kaasuvalotusta, ja itsetuntoni oli romuna, kun luulin jatkuvasti tekeväni kaiken väärin. Olisi ollut täysin mahdollista että olisin pyörtynyt vanhempiensa luona silkasta ahdistuksesta. 

Olethan ap kotona ja turvassa? Ihan alkoi ahdistaa tilanteesi.

N52

Kertomasi perusteella ihan kamala mies ja mies luiskaan. Säälittää se kissaparkakin, kohteleeko sitä miten? Sinä ansaitset parempaa. Älä jää katselemaan paheneeko - kyllä nimittäin pahenee.

Mä jäin samanlaiseen suhteeseen ihan liian pitkäksi aikaa, olin tavatessamme hyvin nuori ja juuri päässyt pois sairaasta lapsuudenkodista. Kesti kauan tajuta, että minä en ole sirkuksen aiheuttaja, en draamaile, että olen ihan tavallinen. 

Lapsuudenperheessäni kaikki lastentaudit, kolhut, kaikki mitä nyt pikkulapsille, ja isommillekin, voi sattua aiheutti äidissäni tuollaisen reaktion. Eli älä nyt siinä esitä, lopeta tollanen, kaikki kattoo, mitä nyt tästäkin ajatellaan. Ja sitten kun olin pitänyt esim kovan kurkkukivun ja kuumeen omana tietonani alkoi ulvova paniikki; olen niin huolissani, mitä jos sitä, mitä jos tätä. Piilottelin pitkään pahaa ihottumaa, sijoiltaan mennyttä niveltä, koulukiusaamista. Itse asiassa nivel meni paikoilleen itsestään, mutta oli kipeä pitkään ja koulukiusaamisen kestin itsekseni. 

Kaikki tunteet aiheuttivat saman, oli parasta vain olla haluamatta mitään, tarvitsematta mitään, toivomatta mitään. Edes nälkää tai janoa ei kannattanut ilmaista. 

Tälläisestä tunneilmastosta oli vaikea itsenäistyä itseään kunnioittavaksi ja rajat tunnistavaksi aikuiseksi. Mun miehellä oli pintapuolista charmia ja keskustelutaitoa, joka mun vanhemmista puuttui, joten en tunnistanut, että tarjoilisi ihan samaa. Joskin ehkä nätimmin paketoituna. 

Olen tullut siihen tulokseen, että se mitä nämä empatiakyvyttömät ihmiset kutsuvat sirkukseksi ja draamaksi, kumpuaa heistä itsestään. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että yksinkertaisimpiakaan tilanteita ei hoideta asianmukaisesti, eikä toisten ihmisten tarpeisiin vastata millään tasolla. Totta kai tämä aiheuttaa hankausta, hankaluuksia, riitoja, reaktioita toisissa ihmisissä. Sen jälkeen onkin helppoa ja kätevää syyttää toisia sirkuksen järjestämisestä ja draamasta. 

Eikä se lopu ennen kuin itse lähtee tuosta sirkuksesta terveempään ympäristöön. Kaikki draamakin loppuu siihen. Olisinpa tajunnut tämän itsekin paljon aiemmin, mutta tunnollisena ja ikuisesti syyllistettynä luulin, että aiheutin kaiken itse. 

Hauska tarina.

Vierailija kirjoitti:

Normaali ihminen ei tuollaisessa tilanteessa pyörry. Jos ei ole huomion hakemista niin lääkärille. Normi verikokeet voi jo antaa vastauksia, verenpaineen tsekkaus.

Tämä. Kyllä teidän molempien pitää katsoa peiliin. AP:n pitää hoitaa terveytensä kuntoon ja muistaa säännölliset ruokailut ja miehesi pitää selvittää nuo henkisen puolen ongelmat eli opetella keskustelemaan asioista rakentavasti.

Jos ette näitä saa kuntoon niin lienee parempi lähteä eri teitä.

Edellisessä suhteessani kaikki tapahtui niin pikkuhiljaa, etten tajunnut mihin olin joutunut. Ex oli arvostettu piireissään, sosiaalinen ja kaikkien mielestä hauskaa seuraa. Puhui minut pyörryksiin ja teki selväksi että hän on joku josta kannattaa pitää kiinni. Hänellä oli myös paljon tarjottavaa, hän halusi minun muuttavan omistamaansa taloon, hän halusi kaiken kanssani. Kun hän oli saanut minut koukkuun luulemaan kaiken, ja varsinkin hänen olevan jotain tavallista ihmeellisempää, alkoi hän osoittaa minulle paikkaani. Että onhan se vähän naurettavaa, että olemme niin eripariset, tai että olisihan hän tasokkaammankin voinut saada, mutta hän hyvää hyvyyttään halusi tukea minua. Yllättäen näitä puheita alkoi tulla juuri silloin kun aloin menestyä urallani. Hän ei kyllä haukkunut exiään, päinvastoin vertaili minua niihin ja kehui heidän "tasoaan". Muutenkin hän oli tuntevinaan kaikki nimekkäät ihmiset, toisin kuin minä mitätön. Jotenkin vain uskoin, kun lähipiirikin oli sitä mieltä. Pienet "humoristiset" kuittailut ja ailahteleva käytös (joka oli aina syytäni) alkoi olla jokapäiväistä. Olin joku jota piti hävetä ja joku joka ei tajunnut mistään mitään. Kaikki keskusteluyritykseni ja tunnereaktioni tuomittiin sekopäisyytenä. Jos olin kipeä, häntä "vitutti", mutta hän tykkäsi itse teeskennellä kipeää ja silloin maailman piti pysähtyä hänen ympärillään. Erityisen hyvin jäi mieleen "burn out", joka oli kuulemma syytäni. Häntä ei siis huvittanut hoitaa vastuullista työtehtävänsä ja keksi tällaisen syyn. Työpaikat vaihtui usein, kuulemma paskojen työkaverien tai huonojen tehtävien takia, mutta jälkikäteen olen kuullut exän olleen harvinaisen vaikea ihminen töissä. Kun olin ollut jo vuosia loukussa vailla itsetuntoa, hänelle ei riittänyt enää sanallinen sadismi, alkoi kiristäminen, rajoittaminen ja lopulta tuli lyönti. Siihen viimein havahduin, vaikka senkin yritti selitellä syykseni. Hän ei koskaan myöntänyt olevansa syyllinen ja muille halveksui väkivaltaa. Pointtini on siis se, että tietynlaiset sekopäät käyttävät harvinaisen paljon energiaa muiden hämäämiseen ja siihen, että he itse näyttäytyvät valioyksilöinä, järkevinä tyyneyden perikuvina, samalla kuin kiusaamansa ihminen näyttää reppanalta hermorauniolta.