Lue keskustelun säännöt.
Voinko vaan lähteä ja jättää mieheni ja lapseni?
28.12.2024 |
Tämä on ilkeästi sanottu, mutta en vain jaksa meidän lasta. On alakoululainen, mutta käytös on kun 3 vuotiaalla. Sylkee, lyö minua, mutta on kuitenkin minussa kokoajan kiinni, hyvä kun edes vessassa pääsen yksin käymään.
Tätä tilannetta on kestänyt jo vuosia (avauduin lapsen 4-vuotisneuvolassa) ja perhetyöntekijä kävi antamassa pari kontaktoitua kuvaa. Vaadin ja sain sentään lisätutkimuksia ja on lapsella ollaan toteamassa adhd ja muihinkin (mm psykologin) testeihin on lähetteet vetämässä.
Tuntuu ettei tunnelin päässä näy valoa. Omat voimavarat on jo aikoja myöten käytetty. Epäilen että miehenikin pettää kun ei makkarinkaan puolella tapahdu mitään. Ja miksi tapahtuisikaan kun olen kun vain varjo entisestäni. Olen menettänyt myös elämän ilon. Juon nykyään viikossa ihan liikaa koska en muuten pääse edes hetkeksi pakoon arkea kun ei ole tuki verkostoja jotka pärjäisi lapsemme kanssa.
Ainoa ajatus mistä olen saanut voimaa, olisi se että lähtisin mitään ilmoittamatta. Toki sen verran kertoisin ettei poliisietsintää tarvita, mutta muuttaisin jonnekin Lappiin erämökkiin että saisin vähän hengittää. Ja sitten aloittaisin elämääni alusta. Tottakai jossain kohtaa näkisin lastakin taas, mutta haluaisin että fyysiset ja henkiset mustelmat ehtisi parantua.
Nyky menolla tulen pian päättäämään päiväni ennen aikojaan ja tiedän että jos "vain eroan" isä yrittää olla vain vkl isä, mutta omalle voinnille mulle sopisi paremmin olla vkl äiti, mutta tämä ei ole mahdollista jos en vain lähde
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Ap on ainakin rehellinen (oni esittää tekevänsä kaiken täydellisesti ja siksi lapsi oireilee) ja vaikuttaa paljon kypsemmältä kuin jotkut mediassa esitellyt yh-tapaukset, jotka tekevät lapsia toisensa perään. Ilmeisesti isä on osoittautunut vätykseksi vasta lapsen synnyttyä ja olet fiksusti päättänyt, että parempi olla hankkimatta lisää lapsia. Jos lapsi on alakouluiässä, hänellä pitää olla jo vastuuta omasta käytöksestään. Lähde aluksi pariksi päiväksi johonkin lepäämään ja katso kiukutteleeko hän miehelle yhtä lailla saman aikaa.
Ap tässä.
En päässyt nyt edes pariksi päiväksi irti, mutta sain miehen viettämään edes vähän aikaa lapsensa kanssa. Koulukin alkaa ensi viikolla, niin saan vähän hengähdystaukoa sitä myötä. Ajattelin soitella myös neuvolaan (voi olla että mun kuuluu soitella muualle, mutta kai ne sieltä kertoo minne kuuluu soittaa.
Mutta tosiaan, juominen ei ole vielä ongelma, mutta tuntuu että se on tällä hetkellä ainoa tapa päästä karkuun todellisuutta kun en käytännössä pysty poistumaan tältä asunnolta (töitä lukuunottamatta). Siksi tiedostan että siitä on tuossa ongelma, mikäli tilanne ei muutu.
Töittenkin suhteen en saa nyt vapaita, itseasiassa mulla on ollut nyt enemmänkin töitä kun teen saikkutuurauksia, mutta kaikki on plussaa kun ei tartte olla kotona ja tosta saa edes jotain rahaa millä voi ehkä joskus tehdä jonkun parin päivän irtioton arjesta.
Sitten kotiarkeen yleisesti ottaen: meidän lapsella oli pienenä koliikki ja silloin lapsen isä luisti jo lapsen hoidoista. Ei hoitanut mitään yöherätyksiä (vaikka oli minusta riippumattomista syistä korvikelapsi) ja joi pullosta. Lapsen hoito oli 99% minun vastuulla. Ja mies olisi halunnut vielä 3 lasta lisää, niin mä ilmoitin että näin ei käy ja sain onneksi pidettyä pääni ja lapsiluku jäi yhteen. Ennen lasta kaikki hoitui ja hommat kotona meni 50-50, lapsen jälkeen mulle jäi koti ja lapsi ja kun lapsi oli 9kk niin kokopäivätyö näiden päälle. Ilman lasta katsoisin varmaan miestä vaaleanpunaisten lasien läpi edelleen.
5 vuoden seurustelun jälkeen "myönnyin" miehen lapsi toiveeseen. Ja tänä päivänä se kaduttaa vielä enemmän kun on omalla tavallaan erityislapsi kyseessä, mikä ei yhtään helpota asiaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä kuulostaa järkevältä.
En ole äiti, mutta traumatisoitunut lapsi sekä uupunut aikuinen, joten siitä näkökulmasta ajatuksia.
Olin kiltti tyttö, ehkä fyysinen käytökseni siksi oli lievempää, mutta kyllä minäkin purin, jos tuli liian kuormittava tilanne. Koen koohtuuttomaksi, että lapsi leimataan kauhukakaraksi näin vähäisin tiedoin. Purin joskus äitiä. En koskaan isää. Se johtui siitä, että isän suhteen ei ollut mitään toivoa, mutta äitiin yritin vielä luottaa, mutta se oli kahden keinottoman ihmisen suhde. Olisin tarvinnut emotionaalisen yhteyden äitiin. Ylipäätään elämässä tukea ja turvaa. En saanut sitä mistään.
Minusta joku Piia Penttala -tyylinen ulkopuolisen analyysi ja apu voisi ratkaista paljon.
Lopetin äidin puremisen, kun muutimme asumaan kaksin. Minulla oli heti parempi olla, vaikkei äiti täydelliseksi muuttunutkaan. Ehkä myös kasvaminen vaikutti. Kun isä palasi hetkeksi kuvioon, olin taas väkivaltaisempi, en enää äitiä kohtaan, mutta koulussa.
Äitiin ei ole koskaan ollut tunneyhteyttä eikä isään. Se on suurin ongelmien lähde.
Ap ei osaa kohdata lasta henkisesti. Se on varmaan osa kuormittavuutta. Toki voi olla, ettei lapsi enää edes ole kohdattavissa henkisesti ilman ulkopuolista apua tai lapsi on psykopaatti tai hänestä on muodostumassa muu persoonallisuushäiriöinen.
Ap puolestaan kuulostaa klassiselta uupuneelta. Tuohon pitää saada stoppi tai se tulee väistämättä tavalla tai toisella. Sekin kuulosti ihan hyvältä ratkaisulta, että joku äiti sai tarpeekseen ja hommasi itselleen ja lapsilleen asunnon.
Alkoholi on itselääkintää. Solmisit mielummin hoitosuhteen ja ottaisit käyttöön paremmat hoitomenetelmät.
Uupumus ei ole leikin asia. Se voi pahimmillaan olla loppuelämän sairaus. Minä olen nyt siinä Lapin erämaa -vaiheessa omassa kodissani, mutta sain pysähdyksen aika myöhään eivätkä voimani ole lähteneet palautumaan. Stressiä on kumuloitunut koko elämä.
Uupunut on usein myös masentunut.
Mies kuulostaa ihan turhalta painolastilta koko kuviossa.
Tsemppiä, ap. Lähde viikoksi tai kahdeksi yksin lomalle. Älä juo, lepää ja ehkä pysähdys selkeyttää sen verran, että saat syntymään jotain näkökulmaa muutoksen toteuttamiseen.