"Minä pärjään pienellä repulla 2 viikkoa" -sukulaiset
Oltiin mummolassa joulu. Meillä taas auto täynnä ja monta kassia, kun kaikki tarvittava mukaba. Oikeasti ottaa päähän veljen perhe, jotka tulevat arvostelemaan meitä ja leuhkimaan kuinka itse pärjäävät pikku repulla/ henkilö.
Jokaisella oli mukanaan omat digilaitteensa ja yhdet vaihtoalkkarit ja sukat. KAIKEN muun lainasivat muilta. Lakanat ja pyyhkeet ja pesuaineet mummolta, jonka piti kaupassa käydessään ostaa heidän lapsilleen hammasharjat. Pyykkiä pesivät joka toinen ilta, että aamuksi puhtaat vaatteet. Ulkovaatteet, sukset ja luistimet ja lelut lainattiin mummolta ja meiltä.
Eivätkä tietenkään tuoneet mitään ruokaa tullessaan.
Saahan sitä leuhkia kuinka vähällä pärjää, kun toiset sitten joutuvat lainaamaan omiaan.
Kommentit (38)
Mun sisko on niin ekologinen ja säästäväinen ettei hanki autoa. Kummasti kuitenkin on vähän väliä kyytiä vailla, tai autoa lainaan.
Toiset eivät osaa ajatella, minkäs sille voi?
Varmaan maksoivat ruokansa kuitenkin?
Puolensa ja puolensa. En nyt sillä leuhki, mutta onhan se mahtavaa mennä mummolaan, jossa riittää lakanoita, pyyhkeitä ja leluja lapsille. Vauva-aikaan oli syöttötuolit ja vaunut odottamassa, ruokalaput ja vaipat valmiina. Säännöllisesti käydään pitkän matkan päästäkin, ja hyvät fasiliteetit perillä on suuri apu ja kannustin lähteä. Lapsuudenperhe oli iso, niin tilaa riittää.
Vierailija kirjoitti:

Mummolla riitti sitten pestävää ja siivottavaa seuraavaan visiittiin asti.
Vierailija kirjoitti:
Puolensa ja puolensa. En nyt sillä leuhki, mutta onhan se mahtavaa mennä mummolaan, jossa riittää lakanoita, pyyhkeitä ja leluja lapsille. Vauva-aikaan oli syöttötuolit ja vaunut odottamassa, ruokalaput ja vaipat valmiina. Säännöllisesti käydään pitkän matkan päästäkin, ja hyvät fasiliteetit perillä on suuri apu ja kannustin lähteä. Lapsuudenperhe oli iso, niin tilaa riittää.
Meilläkin miniä oletti, että mummolasta muokataan täydellinen lapsiperheen lomakoti, piti olla kaikki valmiina, kun tulevat käymään. Ilmoitin, että tämä on kahden aikuisen koti, täältä on aikaa sitten konmaritettu tuttipullot ja ruokalaput pois, joten jos haluaa käöydä, tuo omat tavaransa mukanaan. Meillä ei ole velvollisuutta hankkia vauvansänkyä, rattaita ja syöttötuolia siksi, että joku saattaa niitä tarvita. Turhaa tavaraa on maailmassa liikaa, miksi minun pitäisi miniän mielestä samaan aikaan tehdä kuolinsiivous ja hankkia lapsiperhetavaraa?
Vierailija kirjoitti:
Mun sisko on niin ekologinen ja säästäväinen ettei hanki autoa. Kummasti kuitenkin on vähän väliä kyytiä vailla, tai autoa lainaan.
sehän ON ekologista, kun pummii kyydit muilta, niin itseltä ei tule hiilidioksidia, vaan pahis on joku muu
Perus suomalainen tarvii 3 matkalaukullista 3 yön matkaan 😂
Vierailija kirjoitti:
Perus suomalainen tarvii 3 matkalaukullista 3 yön matkaan 😂
Päinvastoin. Suomalaiset pakkaa varsin järkevästi. Käykää Euroopan kaupunkikohteissa katsomassa esim jenkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Perus suomalainen tarvii 3 matkalaukullista 3 yön matkaan 😂
perus vihervassari taas on tottunut sosialisoimaan muiden omaisuutta ja pärjää hyvin ilman omia tavaroita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolensa ja puolensa. En nyt sillä leuhki, mutta onhan se mahtavaa mennä mummolaan, jossa riittää lakanoita, pyyhkeitä ja leluja lapsille. Vauva-aikaan oli syöttötuolit ja vaunut odottamassa, ruokalaput ja vaipat valmiina. Säännöllisesti käydään pitkän matkan päästäkin, ja hyvät fasiliteetit perillä on suuri apu ja kannustin lähteä. Lapsuudenperhe oli iso, niin tilaa riittää.
Meilläkin miniä oletti, että mummolasta muokataan täydellinen lapsiperheen lomakoti, piti olla kaikki valmiina, kun tulevat käymään. Ilmoitin, että tämä on kahden aikuisen koti, täältä on aikaa sitten konmaritettu tuttipullot ja ruokalaput pois, joten jos haluaa käöydä, tuo omat tavaransa mukanaan. Meillä ei ole velvollisuutta hankkia vauvansänkyä, rattaita ja syöttötuolia siksi, että joku saattaa niitä tarvita. Turhaa tavaraa on maailmassa liikaa, miksi minun pitäisi miniän mielestä sam
Luojan kiitos että ilmoitit asiasta. Suomalainen tyyli on yleensä vain toteuttaa muiden odotukset ja sitten valittaa netissä tai muille tutuille jälkikäteen, mutta varsinaisessa tilanteessa vain hymistellä ja mukautua. Ottakaa mallia!
Ei kannata vierailla ollenkaan, jos on noin hankalaa.
En kehtais mennä edes kylään tuolla lailla loisimaan...
Kyllä minä lapsena ainakin nukuin mummolassa mummon lakanoissa ja leikin vanhempieni entisillä leluilla. Se vähän oli noiden vierailujen tarkoituskin, että mennään kylään jonnekin. Eikä aleta remontoimaan kyläpaikkaa omaksi kodiksi.
Mielikuvitus kasvoi, kun ei raahattua kotoa leluvuorta mukana vaan piti keksiä serkkujen kanssa muita leikkejä.
Huuda tämä veljellesi, niin pääset hänestäkin eroon. Mummokin saa viettää joulunsa aivan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolensa ja puolensa. En nyt sillä leuhki, mutta onhan se mahtavaa mennä mummolaan, jossa riittää lakanoita, pyyhkeitä ja leluja lapsille. Vauva-aikaan oli syöttötuolit ja vaunut odottamassa, ruokalaput ja vaipat valmiina. Säännöllisesti käydään pitkän matkan päästäkin, ja hyvät fasiliteetit perillä on suuri apu ja kannustin lähteä. Lapsuudenperhe oli iso, niin tilaa riittää.
Meilläkin miniä oletti, että mummolasta muokataan täydellinen lapsiperheen lomakoti, piti olla kaikki valmiina, kun tulevat käymään. Ilmoitin, että tämä on kahden aikuisen koti, täältä on aikaa sitten konmaritettu tuttipullot ja ruokalaput pois, joten jos haluaa käöydä, tuo omat tavaransa mukanaan. Meillä ei ole velvollisuutta hankkia vauvansänkyä, rattaita ja syöttötuolia siksi, että joku saattaa niitä tarvita. Turhaa tavaraa on maailmassa liikaa, miksi minun pitäisi miniän mielestä sam
Eihän sitä velvollisuutta olekaan. Ei me ainakaan olla niitä pyydetty hankkimaan tai säästämään, omasta halustaan äiti on niitä ostanut tai säästänyt. Mutta ainakin meillä tilanne on niin, että omille vanhemmilleni on helppo mennä, kun löytyy makuupaikat ja varusteet kaikille. Ja äiti iloitsee, kun käydään siellä, ja suku pitää tiiviisti yhteyttä. Käynnit taatusti vähenee ja/tai muuttaa muotoaan, kun muuttaa joskus pienempään asuntoon. Ehkä äiti nauttii näistä sukujouluista ja -lomista nyt vielä kun se on mahdollista.
Pärjäsimme repulla/henkilö viikon Lontoossa. Pyyhkeet ja lakanat luonnollisesti hotellin puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Huuda tämä veljellesi, niin pääset hänestäkin eroon. Mummokin saa viettää joulunsa aivan yksin.
Tämä menee klassisesti niin, että tytär saa kuulla valitukset kun veljet perheineen perseilee. Toki poikkeuksia on, miehen suvussa nuorin sisarus perseilee.
Vierailija kirjoitti:
Ja kai tuon uskalsit myös sanoa päin naamaa veljelle ja perheelle?
En minä uskaltanut, koska olen semmoinen selän takana kitisijä.