Uusioperheet huomio!

on mulla kaksi ja miehellä yksi lapsi, ja kyllä hän ihan alusta asti on vienyt ja tuonut jne. En muuta hyväksyisikään, koska kun perustetaan perhe niin silloin se myöskin hoidetaan yhdessä.

Kerro miehelle miltä susta tuntuu, ja onhan se lapsellekin kivaa että välillä isäpuoli vie tai hakee hoidosta, tutustuu samalla lapsen hoitajiinkin.

Olen perheessäni samassa asemassa kuin sinun miehesi. Kun muutimme yhteen, keskustelimme paljon ja sovimme ehdoista. Minulla on joitakin tärkeitä asioita, joista en halua luopua sen takia, että mieheni on sattunut tekemään lapsen jonkun toisen kanssa. Yksi niistä on rauhallinen aamuhetki lehteä lukien. Sovimme, että mies hoitaa kaikki aamutoimet lapsen kanssa kuten ennenkin, ja siitä hyvästä minä pidän lapsesta huolta iltapäivisin. Miehellä ei siis ole koskaan kiirettä töistä kotiin, kun minä hoidan lapsen.



Yhteiselämässä täytyy joustaa ja tehdä kompromisseja, mutta ei sekään käy laatuun, että lapseton joutuu kertaheitolla luopumaan kaikesta itselleen tärkeästä. Keskustele miehesi kanssa: onko aamurauha hänelle kynnyskysymys? Voisiko hän joustaa ja osallistua aamutoimiin, jos saisi jotakin muuta itselleen tärkeää?

eikä mies silti osallistu aamutoimiin millään tasolla.. tai ylipäätään mihinkään muuhunkaan

että kaikki vastuu ja isot asiat kuuluu vanhemmalle. Ja minä olin se kiva täti joka leikkii ym.

Kannattaisi varmaan ottaa asia puheeksi muulloin kuin silloin aamulla. Itse ainakin olen aamuisin äreä ja erittäin epävastaanottavainen enkä ainakaan osaa oma-aloitteisesti toimia. Sinänsä minusta kuvaamasi kaltaisessa tilanteessa kenen tahansa pitäisi auttaa kiireistä aamulähtijää, oli se sitten yökylässä ollut kummitäti tai lapsen biologinen isä. On kaikkien etu, että tuollaiset käytännön asiat saa sujumaan nopeasti.

Ystäväni mies ei vie koskaan heidän yhteistä lastaan päiväkotiin, ja pitää lomallaankin lapsen päiväkodissa :(



Oma mieheni taas vei aina poikani päiväkotiin, vaikka ei ole pojan isä. Ja yhdessä ollaan oltu 8 vuotta, poika oli 3-vuotias, kun aloimme yhteisen elämän.



Eli uskoisin sen olevan vaan luonnekysymys, jotkut hoitelevat puolison lapsia ja jotkut eivät omiaankaan.

Meillä on minun kaksi, yksi yhteinen ja toinen tulossa. Huolehdin pääasiassa yksin kaikista lapsista, mies osallistuu jonkun verran omansa hoitoon, ja se on oikeastaan ihan ymmärrettävää, koska omani ovat jo kouluikäisiä, eikä suhteen luominen näin isoihin ole varmaan helppoa.



Ärsyttäväksi tilanteen tekee se, että mies on ylisuojeleva tätä pienintä kohtaan. Aivan kuin isommat lapset olisivat kokoajan jonkinlaisena uhkana tälle pienimmälle. Itse taas koen tilanteen ihan normaalina sisarusten välisenä leikkinä ja kiusoitteluna. Ketään ei satuteta tahallaan, ja leikkiminen on aika rauhallista.

Mieheni on ollut 8-vuotiaaksi ainoa lapsi, ja hänen vanhampansa ovat eronneet, jolloin lapsista toinen meni isälle ja toinen äidille. Olenkin ajatellut, ettei hän vaan ole tottunut lapsiperhe-elämään.

Toivon todella, että tilanne korjaantuu, kun toinen yhteinen syntyy ja mies pääsee näkemään tätä sisarusten välistä suhdetta eri kantilta.

Jos tilanne jatkuu näin, en tiedä jaksanko kovin pitkään olla kokoajan puolustamassa lasten oikeuksia olla sisaruksia.

kanssa. Meillä mies onneksi on ihan itsenäisesti ottanut sellaisen asenteen ja aseman, että hän tuli PERHEESEEN - ei kahden lapsettoman sinkun liittoon - VAPAAEHTOISESTI, ja hän VALITSI tällöin paitsi aseman minun miesystävänäni, myös lapseni isähahmona. Mies hoitaakin meidän perheessä puolet kaikesta kodin- ja lapsenhoitoon liittyvästä. (Tätä ei kuitenkaan millään paperilla suunnitella ja viivottimella mitata, vaan tilanteiden, kiireiden ja kummankin taipumusten mukaan hommia jaellaan niin kuin parhaaksi kulloinkin nähdään).



Jos uusperhettä pesrutettaessa asioista sovitaan etukäteen, ja molemmille passaa se, että uusi partneri on hieman passiivisempi kasvattajana, tai ei ota tiettyjä lapseen liittyviä velvollisuuksia omakseen, tämä on minusta ihan ok. Toisaalta on ihan eri asia sopia asioista etukäteen suhteen alussa, kun toisella on vielä voimakas yksinhuoltajan toisella lapsettoman sinkun identiteetti, kuin että eletään vuosia yhdessä " perheenä" , mutta vastuu kaikesta jää jatkuvasti vain toiselle aikuiselle (kun hän nyt sattuu olemaan se lapsen alkuperäinen ja biologinen vanhempi). Ymmärrän siis hyvin lapsettomia ihmisiä, jotka kokevat, että ei ole heidän asiansa ruveta jonkun toisen tekemän lapsen täyspainoiseksi vanhemmaksi, toisaalta ehkä heidän ei silloin pitäisi alkaa seurustelemaan ja varsinkaan muuttaa yhteen ihmisen kanssa, jolla on lapsi...Asiaan vaikuttaa vielä se seikka, että jos lapsi ei tapaa/vietä osaa ajasta toisen biologisen vanhempansa luona, korostuu se, että uusperheessä se toinen aikuinen jää TÄYSIN YKSIN vastuuseen lapsesta jos uusi partneri ei sitä jaa. Pidemmän päälle tämä kontrasti käy aika raskaaksi parisuhteelle. Ja usein sama kuvio sitten jatkuu myös yhteisen biologisen lapsenkin kanssa. Vai miten esim. ap:n mies ajatteli toimia siinä vaiheessa, jos teillä on yhteinen biologinen apsi? Viedä tämän yhteisen lapsen joka toinen aamu tarhaan ihan vain tasapuolisuuden nimissä, mutta jättää sinun esikoisesi viemättä?



Jos miehesi on muuten mukava, integroitunut perheeseenne ja huolehtii lapsesta, niin mistähän tämä aamutoimettomuus mahtaa johtua? Sanoit, että olet asiasta hänelle huomauttanut, mutta et kertonut mitä hän on sanonut...Kannattaisikohan asiasta puhua ihan kaikessa rauhassa, ja etsiä joku kompromissi. Ja ennen kuin yhteisiä lapsia edes harkitsette, niin tietysti tulee keskustella pitkään ja hartaasti siitä, miten hän näkee perheenne tulevaisuuden ja vastuunjaon lasten hoidossa ja muissa käytännön asioissa ylipäätään.



Kyllä näissä uusperheissäkin nähdäkseni sen yhteenhitsautumisen pitäisi ajan kanssa vähän muuttaa kuviota: Kylmiltään tuskin kukaan pomppaa tasavertaisen vanhemman rooliin heti seurustelun alussa, mutta siinä vaiheessa jos ollaan jo pitkään eletty yhdessä ja myös yhteisiä biologisia lapsia tulee, on luonnollista, että myös se esikoinen luetaan perheen tasa-arvoiseksi jäseneksi ja (kaikkien!) lasten hoito jaetaan siinä missä kotityötkin...

Minulla kaksi lasta jotka asuvat kanssamme. Vielä viimesyksynä ja talvena mies vei lapset hoitoon, minä hain hoidosta, mutta nyt ollaan ajauduttu siihen pisteeseen että minä hoidan kaiken. Miehellä ei ole aamuisin hermoja juuri ollenkaan, joten en halua että hän sitten on pahalla päällä lapsille.



T: Uusperheessä asuva yh-äiti

asioista ja mikä on sinulle tärkeää. Meillä uusperhe-elämää kohta kymmenen vuotta takana ja vasta lähivuosina on mielestäni alkaneet asiat sujua. Meillä on molemmilla yksi oma lapsi ja kaksi yhteistä. Vasta nyt mieheni mielestäni osallistuu riittävästi lasten kanssa elämiseen. Käy esim. viikonloppuisin lasten kanssa ulkona ilman, että minä olen mukana jne. Olemme kyllä keskustelleet asioista aika paljon. Vasta kun olen ollut väsynyt pienten lasten kanssa, mieheni on ymmärtänyt, että hänenkin pitää jaksaa nousta aamulla keittämään puuroa jne. Monesti hän edelleenkin haluaisi lukea hesaria aamulla rauhassa, mutta neljän lapsen perheessä se nyt vaan ei ole aina mahdollista. Kyllä miehenkin pitää siis sopeutua lasten tuomiin muutoksiin, olivat lapset sitten omia tai eivät!

vaikkakin mieheni lapsi on meillä vain joka toinen viikonloppu. Kuitenkin vastuu on pääosin hänellä lapsen huoltamisesta. Tosin kun näitä yhteisiäkin on siunaantunut, niin jotenkin se on mennyt niin, että silloin kun sisarpuolikin on meillä, mies ottaa huoltoonsa koko lapsikatraan enemmässä määrin. Minä jollain tasolla häviän taustalle. En tiedä se on osittain ollut oma valinta.