Raskaus ahdistaa

Up

Vauva jäytää napanuoraa.

Juttele neuvolassa asiasta. Onko sinulla siskoa, hyvää ystävää tai äitiä, jonka kanssa voisit puhua? Tsemppiä ja voimia, raskaus on hämmentävää aikaa. Mieti niin, että kroppasi tietää miten toimia. Sinun pitääkö luottaa asioihin, joita kaikkia ei voi itse kontrolloida - onhan se hurjaa. Mutta miljardit naiset ennen sinua ovat siihen pystyneet, ja pystyt sinäkin, ihan varmasti.

Ensimmäisessä raskaudessa tuntui samalta. Koin jälkikäteen, että en ollut tarpeeksi hyvin valmistautunut. Lähipiirissä ei ollut vauvoja, eikä kukaan sukulainenkaan neuvonut mitään etukäteen. Myöhemmin olen valmistautunut hyvin: lukenut kirjoja, kuunnellut podcasteja, katsonut dokumentteja, jutellut kavereiden ja puolison kanssa ym ym. Ehkä mietit, että valmistautunut mihin? No vaikka raskauden tuomiin muutoksiin, äitiyslomaan, synnytykseen, sairaala-aikaan, vauvan kotiutumiseen, synnytyksestä palautumiseen jne jne. Myöhemmin olen nauttinut, kun olen kokenut olevani valmis muutoksiin.

Itsellä oli sama fiilis vuosi sitten esikoista odottaessa! Mietin vähän väliä että teinkö elämäni suurimman virheen kun hankkiuduin raskaaksi.

Ja juuri kun aloin nauttia raskaudesta ja ajatuksesta vauvasta, alkoi synnytys pelottaa ja ahdistaa niin paljon että päädyin lopulta pelkosektioon. 

Vauva on nyt 5kk ja näiden asioiden suhteen on jo elämä helpottunut. Ihanaa seurata toisen kasvua :) 

Mitä kehon muutoksiin tulee niin ole itsellesi armollinen, raskaus ja synnytys on valtava koetus ihmiselle! 

Tsemppiä, kaikki menee varmasti ihan hyvin! 

Nykyään on hankalaa, kun vertaistukea ei ole samalla tavalla lähipiirissä. Yritä etsiä samassa elämäntilanteessa olevia. 

Ihan tavallisia tunteita! Elämän suurin muutos. Puhu avoimesti. Muutkin kokee samaa. Äitiyteen kasvaa ja siihen kuuluu kaikki mahdolliset tunteet raivosta epätoivoon. Onnea raskauteen.

Kiitos vastauksista. Itsellä on siis vain veli ja hänkin lapseton, joten perhepiirissä asiasta ei oikein ole helppo puhua kun omat vanhemmat ovat myös mitä ovat.

Sain kyllä vastauksistanne jo kivasti tsemppiä ja luulen että suurin negatiivisten tunteiden aiheuttaja tässä on muutosvastarinta ja pelko riittämättömyydestä, yritän keskittyä näiden purkamiseen. Ehkä käännyn vielä neuvolan puoleen vaikka se tuntuukin jotenkin turhalta ja liekö sieltä saa oikeasti apua. Ihana kun täällä on ymmärtäväistäkin porukkaa

Ap

Täysin normaaleja tunteita. Itseäni ahdisti niin, että toivoin alussa jopa keskenmenoa. Onneksi 9 kk on pitkä aika ja olen melko varma että sopeudut ajatukseen pikkuhiljaa. Olet varmasti hyvä äiti, meistä muistakin alun kriiseilijöistä tuli aika hyviä.

Ihan normaalia ekan lapsen kohdalla.

itse odotan nyt kolmatta eikä tuota kriisiä oo ekan jälkeen tullut.

tosin tuo mies on niin ärsyttävä et siksi mietin et oliko tämä järkevää.. vaikka tiedän et kun vauvan saan ni sitä ei ikinä pois antais <3

Kuuluu äitiyteen valmistautumiseen. On ihan normaalia huolehtimista. Lapsen kanssa pitää olla koko ajan valmiina hoitamaan. Tuntosarvet herkistyvät jo raskausaikana. 

Lapsesta tuli elämäni tärkein ja rakkain ihminen. Kaikki oli sen arvoista. Ap, syö terveellisesti ja huolehdi itsestäsi. Ala vähitellen tehdä vauvavalmisteluja. Luota itseesi. Sinusta tulee hyvä äiti, joka pohtii kaikkea. Joskus vielä olet toisten tukena. Hyvää raskausaikaa Sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on hankalaa, kun vertaistukea ei ole samalla tavalla lähipiirissä. Yritä etsiä samassa elämäntilanteessa olevia. 

Luuletko että ennen oli vertaistukea? Sain lapseni 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa, eikä silloin ollut internettiä. Tutustuin toiseen odottavaan äitiin vasta äitiysvalmennuksessa.

Ainahan voit keskeyttää raskautesi tai antaa lapsen pois, jos se ei olekaan sun juttu. Lapsesi ei voi valita.

Normaalia.Olin shokissa kun testi näytti plussaa.

Niin sitä  kuitenkin sen alun pelon jälkeen pikku hiljaa hyväksyy asian ja alkaa olemaan onnellinen vauvastaan, jo ennen kuin se syntyy.

Kun ahdistaa mieti mielessäsi kuinka suloinen ja viaton vauvasi onkaan, että sinussa herää äidilliset tunteet.

Älä nyt ainakaan hyvä ihminen alakautta synnytä, vittusi venähtää käyttökelvottomaksi. 

Älä ap huoli, tuo on normaalia. Toki jos ajatukset alkavat olemaan liian synkkiä kannattaa kääntyä neuvolan puoleen. Raskaudessa ei tavallaan ole mitään luonnollista kun keho muuttuu niin paljon, voi olla kamalia oireita ja muutos on suuri, mutta olen melko varma että alat ajattelemaan toisin jo tokan kolmanneksen aikana. Ja jos et niin keskusteluapua kyllä löytyy.

Itsellä kolme lasta ja varsinkin ensimmäisessä raskaudessa tuntui samalta. Tuntui, etten pysty joustamaan itsestäni, naiseudestani, ammatillusuudestani. En antanut oman persoonani kadota, vaikka siihen kannustettiinkin. Tunsin vihaa neuvolan vauva-keskeisyydestä. Valitsin sitten suunnitellun sektion joka kerralla enkä imettänyt heistä ketään.

Eka raskaus ahdistaa aina. Joillain niin paljon että se jää myös viimeiseksi. Kyllä se siitä.

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt ainakaan hyvä ihminen alakautta synnytä, vittusi venähtää käyttökelvottomaksi. 

Eikä venähdä. Keisarileikkaus on iso leikkaus, ja vastasynnyttäneestä tulee leikkauspotilas.