Ulvila uudelleen tutkintaan
Kommentit (9457)
Vierailija kirjoitti:
Luin asianajajan kirjoittaman kirjan. Tulipa murheellinen ja sekava olo siitä miten viranomaiset ovat hoitaneet asiat perheen suhteen. Miten noiden kokemusten jälkeen pystyy nousemaan jaloilleen?
Anneli-äityli kaiken lisäksi lopetti lasten terapian. Muutetaan Turkuun ja unohdetaan koko juttu. Heihei
Vierailija kirjoitti:
Poliisi on Ulvilan tapauksessa menettänyt täysin kasvonsa. Siksi pakkomielteinen tutkinta aloitetaan uudelleen. Mitään oikeita todisteita Auerin syyllisyydestä ei ole vieläkään mutta poliisin määrärahoissa on näköjään vieläkin ilmaa. Verorahojen silkkaa tuhlausta.
Kyllähän se häkenauha on vahva ja väkevä todiste. Ulkopuolinen eli FBI totesi, ettei sieltä kuulunut ylimääräisen ääniä. Vai onko FBI teidän annelistien mielestä lahjottu ja manipuloitu suomen poliisin toimesta ? siinä tapauksessa kannattaa kirjoittaa vaikka henkilökohtainen kirje presidentti donald trumpille, donaldistakin voi tulla annelikulttilainen
Annelistit minfossa sivuuttavat kokonaan tuon olennaisen lähtökohdan, ettei häkenauhalta kuulu ketään ulkopuolista. He joutuvat selittelemään sitä omilla kehitelmillään, joilla ei ole äänitutkimuksen kanssa mitään tekemistä. Annelisteja ei myöskään askarruta yhtään se, miksi Annelin kuullaan juoksevan kengät jalassa. Askelluksista kahdet ovat siis kengät jalassa tehtyjä ja yhdet paljain jaloin. Naakka hurraa ratkaisseensa murhan vuonna 2017 ja turre vuonna 2010. Kumpikin on väärässä.
Minä en tiedä kuka on tekijä, mutta on selvää, että Auer se ei ole. Se olisi fyysinen mahdottomuus.
Vierailija kirjoitti:
Minä en tiedä kuka on tekijä, mutta on selvää, että Auer se ei ole. Se olisi fyysinen mahdottomuus.
Miten selität sen, että Auerilla on kengät jalassa ajassa 1:55, paljain jaloin 2:08 ja taas kengät jalassa 2:25?
Kuolemannaakka oli viime yönä vuodattanut m*infossa, ettei häntä kunnioiteta, vaikka hän on tehnyt töitä monta vuotta ja ratkaissut vuosisadan tärkeimmän murhajutun. Nyyh.
Vierailija kirjoitti:
Kuolemannaakka oli viime yönä vuodattanut m*infossa, ettei häntä kunnioiteta, vaikka hän on tehnyt töitä monta vuotta ja ratkaissut vuosisadan tärkeimmän murhajutun. Nyyh.
Minfossa ollaan nyt hermostuneita, kun juttu siirrettiin krp:lle. Naakka pelkää kai paljastuvansa, kun hänellä on salaista materiaaliakin. Pieni Liekki on uhkaillut yksityisviestillä uutta Hank Schraderia, joka fiksuna on haastanut Naakan näkemyksiä.
Luin yhtenä päivänä, että Mäkinen oli kertonut katselleensa takapihan nurmikolta, näkyisikö siellä verisiä jalanjälkiä. Ei ollut näkynyt, jäljet olivat päättyneet terassille. Terassilla olleita kumisaappaita ei kuitenkaan kaiketi tutkittu, joten on mahdollista, että Auer vaihtoi ne joksikin aikaa jalkaansa, kun (taustanauhateorian mukaisesti) viimeisteli lasiovi-ikkunan rikkomisen astaloinnin jälkeen. Hän jätti kumisaappaat terassille sen vuoksi, että jos niistä olisi sattunut löytymään Jukan verta, niin olisi voinut sanoa, että huppis oli roiskuttanut sitä siihen.

Mäkisen uskottavuutta varmasti lisäisi se, jos hän olisi jättänyt sen ikkunan rikkomatta ja olisi ollut nikkaroimatta.

Hänen puheittensa uskottavuus ja käytännön tohelointinsa ovat kaksi eri asiaa. Ei hän ole salaillut ovensuojan nikkarointejaan. Sikäli kuulosti ihan uskottavalta, että hän oli etsinyt nurmelta jälkiä. Se viittaisi siihen, ettei kukaan huppis olisi poistunut etupihan kauttakaan.
Anneli sen teki vanhimman tyttärensä avustuksella. Keissi klousattu.
Vierailija kirjoitti:
Anneli sen teki vanhimman tyttärensä avustuksella. Keissi klousattu.
Eletään vuotta 2025. Yritä päästä tähän päivään.
Vierailija kirjoitti:
Anneli sen teki vanhimman tyttärensä avustuksella. Keissi klousattu.
Tytär ei häkepuhelun aikana vaikuttanut tietoiselta äidin apurilta. Auer yritti niin kovasti luoda mielikuvaa ulkopuolisesta, että sai sitten vihdoin tytön sanomaan "joo se lähti". Tytön kuulustelukertomukset eivät käyneet kaikilta osin yhteen äidin kanssa. Huppiksen selkä oli selkeästi äidin aikaansaama valemuisto. Pidän kyllä mahdollisena, että tyttö on yhdessä äidin kanssa "etsiskellyt" "tappajaa" jo ennen puhelua tai ainakin sen jälkeen.
Pojan kertomuksen mukaan tyttö olisi ollut äidin kanssa nikkaroimassa kilpeä ja kokeilemassa vanhan nauhurin toimintaa jo ennen murhaa. Ei voi sanoa, tiesikö tyttö, mitä oli suunnitteilla. Pojan kertoman mukaan isosisko kehuskeli myöhemmin Turussa, että oli tehnyt murhan yhdessä äidin kanssa. Siitä taas on vaikea sanoa, oliko se vain nuorempien kiusoittelua ja pelottelua, vai oliko äiti uskoutunut tytölle murhan jälkeen, kun tämä oli alkanut epäilemään asiaa. Vielä 2009 hän ihmetteli, miksi vanhemmat olisivat sitten rikkoneet ikkunan, jos äiti olisi satuttanut isiä ja isi äitiä. Tuostakin saa vaikutelman, että Auer oli antanut tyttärelleen jotain selityksiä jo ennen kiinnijäämistään ja tyttö oli uskonut niihin.
Tuommoisessa verilöylyssä ulkopuolisesta jäisi väkisinkin jälkiä ja/tai tunnistettavia merkkejä tekopaikalle. On myös sula mahdottomuus poistua tekopaikalta sen jälkeen ulkosalle ilman, ettei jonkin sortin verivana kulje perässä.
Eli ukopuolisia ei ollut, joten palaamme siihen Annelin tunnustuksessaan antamaan ainoaan mahdolliseen logiikkaan sitten...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anneli sen teki vanhimman tyttärensä avustuksella. Keissi klousattu.
Tytär ei häkepuhelun aikana vaikuttanut tietoiselta äidin apurilta. Auer yritti niin kovasti luoda mielikuvaa ulkopuolisesta, että sai sitten vihdoin tytön sanomaan "joo se lähti". Tytön kuulustelukertomukset eivät käyneet kaikilta osin yhteen äidin kanssa. Huppiksen selkä oli selkeästi äidin aikaansaama valemuisto. Pidän kyllä mahdollisena, että tyttö on yhdessä äidin kanssa "etsiskellyt" "tappajaa" jo ennen puhelua tai ainakin sen jälkeen.
Pojan kertomuksen mukaan tyttö olisi ollut äidin kanssa nikkaroimassa kilpeä ja kokeilemassa vanhan nauhurin toimintaa jo ennen murhaa. Ei voi sanoa, tiesikö tyttö, mitä oli suunnitteilla. Pojan kertoman mukaan isosisko kehuskeli myöhemmin Turussa, että oli tehnyt murhan yhdessä äidin kanssa. Siitä taas on vaikea sanoa, oliko se vain nuorempien kiusoittelua ja
Auer uhkaili lasten mukaan, ettei saa paljastaa mitään murhayöstä. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että kukaan heistä olisi nähnyt äitiä itse teossa. Yön aikana oli kyllä sitä muuta touhuilua ja kiljuntaa, mitä Auer ei halunnut paljastuvan poliisille.
Vierailija kirjoitti:
Tuommoisessa verilöylyssä ulkopuolisesta jäisi väkisinkin jälkiä ja/tai tunnistettavia merkkejä tekopaikalle. On myös sula mahdottomuus poistua tekopaikalta sen jälkeen ulkosalle ilman, ettei jonkin sortin verivana kulje perässä.
Eli ukopuolisia ei ollut, joten palaamme siihen Annelin tunnustuksessaan antamaan ainoaan mahdolliseen logiikkaan sitten...
Pliis ei enää satuja.
Annelin kuuma huone, ennen vanhaan oli lavasteita elokuvissa joihin ei saanut koskea koska niitä käytettiin kuvauksissa, jotka saattoivat kestää monta päivää. Niitä sanottiin kuumiksi huoneiksi tai pöydiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolemannaakka oli viime yönä vuodattanut m*infossa, ettei häntä kunnioiteta, vaikka hän on tehnyt töitä monta vuotta ja ratkaissut vuosisadan tärkeimmän murhajutun. Nyyh.
Minfossa ollaan nyt hermostuneita, kun juttu siirrettiin krp:lle. Naakka pelkää kai paljastuvansa, kun hänellä on salaista materiaaliakin. Pieni Liekki on uhkaillut yksityisviestillä uutta Hank Schraderia, joka fiksuna on haastanut Naakan näkemyksiä.
Kukahan tuo pieni liekki on?