Mies miten käsittelet asian jos rouvasi kokenut kookkaan toisaalla
Omaa kultaa pumpattu julmetun kokoisella siittimellä...
Noloksi vetää
Kommentit (46)
Jos kyse on ennen meidän suhdettamme tapahtuneesta asiasta, niin hyvä vaan!
Olen iloinen kaikesta hyvästä mitä puolisoni on saanut elämänsä aikana kokea, mukaanlukien seksin saralla. Tietysti joistain asioista olen kateellinen, samalla tavalla kuin olisin kateellinen vaikkapa parhaalle ystävälleni, mutta en kärsi siitä kuten mustasukkainen puoliso kärsisi.
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni opiskeli nuorena lontoossa ja seurusteli mustan miehen kanssa ja kertoi että kaverilla oli 30 cm kalu. Kyllä se välillä mielessä on, kun yritän 12,5 cm kalulla saada "tuhoa" aikaan.
Mitäs jos pikku pornohiiri kokeilisit kerran elämässäsi päästä oikeasti pukille sen sijaan että satuilet netissä mustista jättikulleista, tai kuvittelet että kenenkään normaalin ihmisen seksisanastoon kuuluu käsite 'saada tuhoa aikaan' 🙄
Vierailija kirjoitti:
Jo se, että ylipäätään ajattelee pelivehkeensä kokoa, kertoo AP:n kuuluvan ääriharvinaisten mikropenisten kantajiin.
Itselle en poikamiesvuosina moinen juolahtanut edes mieleen eikä myöhemnminkään.
Pyh. On ihan tavallista miettiä vehkeensä kokoa siinä missä mitä tahansa muutakin ulkonäköönsä liittyvää asiaa. Toisille se on sitten positiivisempi aspekti omassa ulkonäössä jo toisille negatiivisempi. Joillekkin se on ongelma kompleksiksi asti, mutta ei siinäkään tapauksessa ole kovinkaan myötätuntoista lällätellä toisen ongelmalle.
Miettikääpä kaikki hetki miten todennäköistä on että naisenne saa juuri teiltä suurinta munaa minkä on kokenut? Ihan puhtaasti tilastollisesta vinkkelistä.
Valtaosalla normaalin seksielämän ja historian omaavista naisista on kokemusta suuremmasta, kuin sinulla on tarjota ja väitän että valtaosalle se ei ole mikään ongelma ja eivät asiaa mieti.
N45
Mun exällä oli iso kalu ja sitä välillä kaipaan. Osas survaista vielä kunnolla pohjaan. Nykyisellä huomattavasti pienempi, mutta seksi on hänenkin kanssaan tosi kivaa.

Voi elämän kevät! Mitä väliä.paitsi tisseillä...
Rouva oli nuorena New Yorkissa ja oli halunnut kokeilla mustaa kaveria, kertoi kun oli valokuvista nähnyt heidät yhdessä. Kyselin ja utelin heidän seksistä, lopulta kertoi kaverin peniksen koosta, ei se mikään kymmenen tuumainen ollut, mutta kohtuu iso kuiteskin. Viikon olivat naiskennelleet. Ei minun tarvitse käsitellä tätä millään muotoa, vaan hienoa et rouva on nuorena kerännyt kokemuksia, sais kerätä vieläkin vähän innokkaammin.
Muija kertoi yhden yön seikkailusta, suuhun ei meinannut mahtua, nuolemisen jälkeen pilluun mahtu ja oli tehnyt hyvää, niin kuin yleensäkin naidessa. Tapahtui kun oltiin erossa vuoden ja on kiva kun kertoo mitä on puuhailut, ei poissa minulta.
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä kaikki hetki miten todennäköistä on että naisenne saa juuri teiltä suurinta munaa minkä on kokenut? Ihan puhtaasti tilastollisesta vinkkelistä.
Valtaosalla normaalin seksielämän ja historian omaavista naisista on kokemusta suuremmasta, kuin sinulla on tarjota ja väitän että valtaosalle se ei ole mikään ongelma ja eivät asiaa mieti.
N45
Määritä "normaali" seksielämä. Monenko kumppanin pitää "pumpata" että on ns. normaali?
Kyllä mä väittäisin että nykyisin kaikki "normaalin seksielämän" omaavat naiset ( ja miksei miehetkin) on kyläpyöriä.
Eipä ole tarvinnut miettiä kun oma kulli täyttänyt vaimon pienen pillun tuusan täyteen ja kun vaimo halusi minut väkisin parisuhteeseen ja tulevien lastensa isäksi jo parikymppisenä. Minä en taasen pystynyt vastustamaan hänen lypsävää kiimapilluaan.
Vähän arvelen, että Archiellä käynyt Idan kanssa sama juttu.
On kuulemma saanut yhtä pitkää ellei vähän pidempääkin koska ei ollut sitä pohjaan asti halunnut niellä. Minulla sitten hieman paksumpi koska on hankala saada suuta riittävän auki kun ihan tyveen saakka koittaa saada nieltyä. Pillu täyttyy ja orkkuja solkenaan kun sille päälle sattuu. Asia käsitelty.
Itselläni taitaa olla keskiverto grillimakkara, mutta vaimo haluaa välillä isompaa = paksumpaa.
Käy välillä muualla naimassa. Suon sen hänelle. Ei ole minulta pois. Meillä on ihan hyvä keskinäinen seksielämä.
Meillä vaimo kertoo olevansa oikein tyytyväinen keskivertopenikseen. On saanut joskus paljon isompaa. Nykyään haluaa minun kanssa pari kertaa kuussa pikasession, kun olen ensin viikon valittanut, kerjännyt ja murjottanut että miksi seksiä ei ole.
Että mahtaako sillä koolla olla merkitystä sitten kuitenkin.
Onneksi olen jo +50 mies, eiköhän nämä minun halut tällä huomioinnilla parissa vuodessa kuole vaimoa kohtaan kokonaan niin ei tartte naida lainkaan. Uskon että tätä vaimoni hakeekin. Hänellä on sitten tekosyy siirtyä isoihin vehkeisiin "kun oma mies ei anna".
Jotakin kättä pitempää ja vieraalle köniin !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni opiskeli nuorena lontoossa ja seurusteli mustan miehen kanssa ja kertoi että kaverilla oli 30 cm kalu. Kyllä se välillä mielessä on, kun yritän 12,5 cm kalulla saada "tuhoa" aikaan.
Mitäs jos pikku pornohiiri kokeilisit kerran elämässäsi päästä oikeasti pukille sen sijaan että satuilet netissä mustista jättikulleista, tai kuvittelet että kenenkään normaalin ihmisen seksisanastoon kuuluu käsite 'saada tuhoa aikaan' 🙄
Kuka pikku pippeli siellä huutelee? Eikö miehisyytesi kestä sitä, että on naisia jotka nauttivat valtavista mustista kaluista. Taidat olla se joka hiki-hatussa lukee näitä juttuja ja suu vaahdossa kirjoittelee sitten, mikä voi olla totta ja mikä ei. kukaan "normaali" ihminen ei tee sellaista ja kannattaisi hankkia oikea ja ihan oma elämä. Mutta ymmärrän sen, jos se pyörii vaan täällä palstalla.
Ikävä etten ole omin silmin nähnyt sitä kiihkoa ja nautintoa, jota kuvittelen tuon hänelle antavan.
Vierailija kirjoitti:
Mun exällä oli iso kalu ja sitä välillä kaipaan. Osas survaista vielä kunnolla pohjaan. Nykyisellä huomattavasti pienempi, mutta seksi on hänenkin kanssaan tosi kivaa.
Naiset on erilaisia. Vaimoni kammoaa tuota pohjaan survaisua, dildollakaan (n.15 cm ) ei saa työntää liian syvälle. Paksuudestani lk HK nauttii.
Käyn paneen jotain löysää että tunnen miltä iso toosa tuntuu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni opiskeli nuorena lontoossa ja seurusteli mustan miehen kanssa ja kertoi että kaverilla oli 30 cm kalu. Kyllä se välillä mielessä on, kun yritän 12,5 cm kalulla saada "tuhoa" aikaan.
Mitäs jos pikku pornohiiri kokeilisit kerran elämässäsi päästä oikeasti pukille sen sijaan että satuilet netissä mustista jättikulleista, tai kuvittelet että kenenkään normaalin ihmisen seksisanastoon kuuluu käsite 'saada tuhoa aikaan' 🙄
Rakastan isoja MUSTIA kyrpiä!
N.37v
Jo se, että ylipäätään ajattelee pelivehkeensä kokoa, kertoo AP:n kuuluvan ääriharvinaisten mikropenisten kantajiin.
Itselle en poikamiesvuosina moinen juolahtanut edes mieleen eikä myöhemnminkään.