Ovatko ihmiset lopettaneet joulutoivotusten lähettämisen kokonaan?
Vai onko minut vain unohdettu? :D (epäilen olevan näin)
Olen aina lähettänyt enemmän joulukortteja kuin mitä olen saanut, ja se oli ihan ymmärrettävää, koska iso osa niistä oli esim. vanhempia tai muulla tavalla erityisiä ihmisiä, jotka ilahtuivat korteista mutta joilta en odottanut mitään vastinetta. Jonkin verran joulukortteja kuitenkin tuli ihan viime vuoteen asti. Samat lähettäjät joka vuosi.
Tänä vuonna tuli tasan 2. Keksin äkkiseltään ainakin 10, jotka lähettivät viime vuonna kortin mutta eivät enää. (Ja minä lähetin heille myös tänä vuonna.)
Okei, no ajattelin että ehkä nämä sitten ovat lopettaneet joulukorttien lähettämisen ja siirtyneet tekstareihin tai sähköposteihin kuten monet muutkin. Sääli, mutta jokaisen oma asia.
... mutta eipä ole tullut tekstareita eikä sähköpostejakaan. Yksi tekstari tuli, sellaiselta joka on lähettänyt tekstarin viimeiset viisi vuotta.
Mitä lie tapahtunut? Oletan, että kyse on siitä että minut on vain unohdettu, eikä siitä että ihmiset ovat sankoin joukoin lakanneet viettämästä joulua?
En tiedä oikein mitä ajatella tästä. En minä mitenkään leuka väpättäen syvästi loukkaantunut ole, kunhan vähän kummastelen.
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sitten taida ymmärtää paljoakaan. Sellaiseen viestiin kuitenkin vastasit ja nyt oletkin eri ja kysymys onkin tekstareista eikä korteista. Tekstari on mielestäni oikein hyvä joulumuistamisen tapa, jos nyt siihen aiheeseen siirryttiin.
No aloitus koski tekstareita JA kortteja. Joulutervehdyksiä ylipäätään. Ne ovat loppuneet, muodosta riippumatta.
Lainaamasi viestit koski kylläkin enää kortteja. Sun kanssa yhteydenpidon vaikeus onkin nyt tullut ymmärrettyä, en minäkään jaksaisi jankkaajia. Ei nuo tervehdykset multa ole minnekään loppuneet, osaan ihmisistä tulee pidettyä muutoinkin aktiivisemmin yhteyttä niin jos joulutervehdys unohtuu, ei se kohota kenenkään kulmia. Osalle sitten soitallan itse, enkä pöyristy ihmettelemässä miksei enää kenestäkään muka kuulu. Hyvää joulua sullekin silti!
Vierailija kirjoitti:
Postikortteja ei ole tullut ainuttakaan tänä jouluna. Muutamia vuosia sitten niitä kyllä tuli. Minäkin niitä postikortteja lähetin muutamia vuosia sitten. Pari viimeistä vuotta olen lähettänyt tekstiviestinä jouluntoivotukset.
Nyt on niin, että viestejä tuli vain yksi minulle päin tänään.
Olisiko niin, että joulu on menettämässä merkityksen yhä useammalle. Aiemmin se joulunaika oli sellainen ajankohta, jolloin jopa naapurille tuli vietyä tai laitettua postilaatikkoon kortti ja pieni lahja. Naapurin kissakin sai lahjaksi kissanminttulelun.
Tuo aika ei taida koskaan enää palata.
Ikävää jos näin.
Ei sen tilalle ole tulossa muutakaan yhteisöllisyyttä ja välittämistä edistävää.
Itse yritin toivottaa sivustolla hyvää joulua yksinäisille ja yrittää saada asiallista keskustelua aikaan. Sain pari peukkua ja aloitus hukkui siihen itseensä. Ei edes yhtään vastausta.
luulen että korona eristyksen aikana, jotkut mietti ihmissuhteet uusiksi,kehen voi luottaa tosi tilanteessa,ketä on vaan hyvän päivän tuttu. ketä auttaa jos sairastut.ketä on toksinen ilkeä tyyppi josta haluaa eroon. luulen että korona eristys aiheutti joillain henkisen ja hengellisen heräämisen.
huomannut tälläistä tuttavapiirissä. tuttavapiiri karsitumpi.

Mmmh. Jotkut sitten taas karsivat köyhät ja kipeät pois.
Vierailija kirjoitti:
Itse yritin toivottaa sivustolla hyvää joulua yksinäisille ja yrittää saada asiallista keskustelua aikaan. Sain pari peukkua ja aloitus hukkui siihen itseensä. Ei edes yhtään vastausta.
Täällä hukkuu tosi monet asialliset aloitukset, ei sitä kannata ottaa vakavasti.
Mutta ei se nyt yleisesti ottaen samalta tunnu, jos joku anonyymi toivottaa koko kansalle hyvää joulua. Siis verrattuna siihen, että joku tuttu toivottaisi juuri sinulle hyvää joulua.
Lähetin itse 8 korttia, sain 1
Teksti-viesti toivotuksia on tullut jotain 20
Nyt kun kello tulee jo yksitoista, niin tekstarisaldo on edelleen se sama yksi. Oletan, ettei niitä enää tähän aikaan muitakaan tule.
Otin ketjusta vaarin ja lähetin itse aiemmin muutaman tekstarin (ihmisille, joille olin jo kortinkin lähettänyt). Ei vastausta.
Vähän nolottaa, mutta samapa tuo.

Minä lähetin tämän ketjun innoittaman usemman joulutervehdyksen ja yllättäen sain kaikkiin vastauksen jopa osaan kuvineen päivineen.
Olen myös huomannut että tämä on muuttunut tosi lyhyessä ajassa! Tänä vuonna on tullut kaksi joulukorttia joista toinen työpaikalta. Todella kummallista ettei edes whatsappilla ole tullut yhtä ainutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun kello tulee jo yksitoista, niin tekstarisaldo on edelleen se sama yksi. Oletan, ettei niitä enää tähän aikaan muitakaan tule.
Otin ketjusta vaarin ja lähetin itse aiemmin muutaman tekstarin (ihmisille, joille olin jo kortinkin lähettänyt). Ei vastausta.
Vähän nolottaa, mutta samapa tuo.
Minä lähetin tämän ketjun innoittaman usemman joulutervehdyksen ja yllättäen sain kaikkiin vastauksen jopa osaan kuvineen päivineen.
Ihanaa! Näin sitä joulumieltä saadaan ja laitetaan eteenpäin, kuten ketjussa puhuttu! :)
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kortteja lähetä enää kuin boomerit?
Huomenta boomerihulluko se siellä?😏
Lähetin yhden kortin, ja sain yhden. Viestitoivotuksia tuli ja meni 5 (niistä yks sille, jolle lähetin kortinkin) 🎄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, joulumerkin hinta tänä vuonna 1,60 €/ kpl!!! En todellakaan lähettänyt yhden ainoaa korttia! Ihan hulluutta!
Lähetitkö tekstiviestejä kuitenkin?
En lähettänyt. Yhteinen toivotus someen, siellä kaikki muutenkin on. Läheisille toivotukset kasvotusten, kun nähtiin.
Tosi vähän tuli toivotuksia. Yksi joulukortti ja kaksi viestiä. Yleensa wa on laulanut. Ihmiset lienee väsyneet siihen...
Vierailija kirjoitti:
luulen että korona eristyksen aikana, jotkut mietti ihmissuhteet uusiksi,kehen voi luottaa tosi tilanteessa,ketä on vaan hyvän päivän tuttu. ketä auttaa jos sairastut.ketä on toksinen ilkeä tyyppi josta haluaa eroon. luulen että korona eristys aiheutti joillain henkisen ja hengellisen heräämisen.
huomannut tälläistä tuttavapiirissä. tuttavapiiri karsitumpi.
Nyt suomen kielen oppitunnille, mars!
Vierailija kirjoitti:
Samaa ajattelen. Mutta enpä itsekään lähettele tekstareita, en aio enää olla se, joka ekana lähettää. Aionkin unohtaa tälläset ihmiset kokonaan.
Tämä se varmaan on syy, ettei jouluntoivotuksia enää lähetetä. Itsekkyys, ylimielisyys, ylpeys. Kukaan ei halua olla se "eka," joka toivotuksia lähettää. Ettei vaikuttaisi säälittävältä luuserilta ja ripustautujalta. Vaikka kyseessä pitäisikin olla halu muistaa ja ilahduttaa itselle rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Se taas kokonaan puuttuu. Motiivit ja arvot päin prinkkalaa. Katkeruus, egoistisuus, haavoittuneisuus ja trauman välttämiskäyttäytyminen.
Tässä kaikille, Kalevauva, joulumoka.
Postimaksut on todella kalliita nykyään. Kortitkin kalliimpia. Ennen tuli paperiroskaa ja ylimääräistä ajoa korttirumbasta. Ekologisempaa on laittaa se joulutervehdys someen tai viestiä. Jos joku tuostakin loukkaantuu niin voi voi
Karsin jo muutama vuosi sitten, kun laskin, että kortteihin ja postimerkkeihin meni n. 50 euroa. Nyt lähetimme 12 korttia, niihinkin meni kolmisenkymppiä. En osta ihan halvimpia bulkkikortteja.