Ovatko ihmiset lopettaneet joulutoivotusten lähettämisen kokonaan?
Vai onko minut vain unohdettu? :D (epäilen olevan näin)
Olen aina lähettänyt enemmän joulukortteja kuin mitä olen saanut, ja se oli ihan ymmärrettävää, koska iso osa niistä oli esim. vanhempia tai muulla tavalla erityisiä ihmisiä, jotka ilahtuivat korteista mutta joilta en odottanut mitään vastinetta. Jonkin verran joulukortteja kuitenkin tuli ihan viime vuoteen asti. Samat lähettäjät joka vuosi.
Tänä vuonna tuli tasan 2. Keksin äkkiseltään ainakin 10, jotka lähettivät viime vuonna kortin mutta eivät enää. (Ja minä lähetin heille myös tänä vuonna.)
Okei, no ajattelin että ehkä nämä sitten ovat lopettaneet joulukorttien lähettämisen ja siirtyneet tekstareihin tai sähköposteihin kuten monet muutkin. Sääli, mutta jokaisen oma asia.
... mutta eipä ole tullut tekstareita eikä sähköpostejakaan. Yksi tekstari tuli, sellaiselta joka on lähettänyt tekstarin viimeiset viisi vuotta.
Mitä lie tapahtunut? Oletan, että kyse on siitä että minut on vain unohdettu, eikä siitä että ihmiset ovat sankoin joukoin lakanneet viettämästä joulua?
En tiedä oikein mitä ajatella tästä. En minä mitenkään leuka väpättäen syvästi loukkaantunut ole, kunhan vähän kummastelen.
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
minä en ole enää muutamaan vuoteen postittanut kortteja. Eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.
Mutta edelleenkin, lähetätkö tekstiviestejä sitten? Tai toivotatko hyvää joulua kasvotusten?
Onko sillä sitten enemmän tekemistä rakkauden ja ystävyyden kanssa, ettei toivota ollenkaan hyvää joulua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minä en ole enää muutamaan vuoteen postittanut kortteja. Eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.
Mutta edelleenkin, lähetätkö tekstiviestejä sitten? Tai toivotatko hyvää joulua kasvotusten?
Onko sillä sitten enemmän tekemistä rakkauden ja ystävyyden kanssa, ettei toivota ollenkaan hyvää joulua?
Minä kerroin täällä, etten enää lähetä kortteja, mutta lähetän kaikille silti viestin, ja sain pelkkiä alapeukkuja.
Siis näköjään se fyysinen kortti on monelle ainoa oikea tapa, ja muu pelkkää huonoa korviketta.
Voisitte vähän päivittää asenteita. Ei kaupassa makseta enää oravannahkoilla, eikä käydä enää ulkovessassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minä en ole enää muutamaan vuoteen postittanut kortteja. Eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.
Mutta edelleenkin, lähetätkö tekstiviestejä sitten? Tai toivotatko hyvää joulua kasvotusten?
Onko sillä sitten enemmän tekemistä rakkauden ja ystävyyden kanssa, ettei toivota ollenkaan hyvää joulua?
Minä kerroin täällä, etten enää lähetä kortteja, mutta lähetän kaikille silti viestin, ja sain pelkkiä alapeukkuja.
Siis näköjään se fyysinen kortti on monelle ainoa oikea tapa, ja muu pelkkää huonoa korviketta.
Voisitte vähän päivittää asenteita. Ei kaupassa makseta enää oravannahkoilla, eikä käydä enää ulkovessassakaan.
No minä en osaa kenenkään muun puolesta sanoa, miksi on alapeukutettu jotain tiettyä viestiä. Mutta aika moni tässä ketjussa on ihmetellyt nimenomaan sitä, että joulutekstaritkin ovat loppuneet.
En minä ole vuosiin ihmetellyt sitä, että fyysiset joulukortit vähenevät. Sen sijaan tämä oli ensimmäinen vuosi, kun joulutekstareita tai -sähköposteja ei tullut. Siksi ihmettelin, mitä nyt on tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Joku vielä vetoaa raamattuun!
Ei raamatun ajan ihmiset viettäneet joulua mitenkään, sitä ei ollut edes keksitty!
Siitä ei ollutkaan kyse, vaan lopunajan ennustuksesta Raamatussa. Jos et ymmärtänyt lukemaasi, niin kyseinen Raamatunkohta ei liity joulukorttien lähettelemiseen, vaan kuvaa sitä, millainen meininki lopunaikoina vallitsee. Fiksummat näkevätkin sen jo ympärillään. Lue kyseinen Raamatunkohta uudelleen ja yritä ihan ajatuksella ymmärtää lukemasi.
nykyään ihmiset laittaa välit poikki narsisteihin,alkoholisteihin ym vaikeisiin tyyppeihin,ennen ei uskallettu. nuoriso ei myöskään ole omaksunut, mitään tervehdys tai korttti perinnettä.eli tavallaan ihmissuhteet keskittyy ydinperhe ja parhaat ystävät piireihin. ei enää sukulais tai tuttu piireihin.
Vierailija kirjoitti:
nykyään ihmiset laittaa välit poikki narsisteihin,alkoholisteihin ym vaikeisiin tyyppeihin,ennen ei uskallettu. nuoriso ei myöskään ole omaksunut, mitään tervehdys tai korttti perinnettä.eli tavallaan ihmissuhteet keskittyy ydinperhe ja parhaat ystävät piireihin. ei enää sukulais tai tuttu piireihin.
Tässä ei tosin puhuttu nuorisosta
Posti on hinnoitellut itsensä ulos.
Lopetin korttien lahettelyn vuosia sitten, miksi lahetellä niitä esim. sukulaisille, joiden elämässä ei ole vuosikymmeniin ollut mukana millään tavalla. En odota saavani niitä itsekään. Muutamille läheisille tekstarilla toivotukset.
Mä sain yhden whatsapp-viestitoivotuksen, henkilöltä, jolle olin itse juuri laittanut vastaavan=)
Isovanhemmat, tädit, sedät ja enot ovat kaikki ķuolleet jo aikoja sitten. Serkkuihin ei ole tullut pidettyä yhteyttä eikä ole heidän osoitteitaankaan enää tallessa. Osa varmasti muuttanut kuten olen muuttanut itsekin. En tiedä edes heidän osoitteitaan eivätkä he mun. Ystäville laitan jouluterveiset messengerissä tai tekstiviestinä. Oman perheen eli lapset ja lastenlapset kanssa vietetään joulu yhdessä. En ole lähettänyt joulukortteja kenelläkään sen jälkeen, kun äiti 8 vuotta sitten kuoli. Enkä saanut kortteja. Äiti oli viimeinen, jolta tuli joulukortti.
Mulla aika sama juttu kuin numerolla 211. Aktiivinen "joulukorttisukupolvi" on ollut haudassa jo vuosikausia. Ennen somea aina, kun puhelinnumero tai osoite muuttui, siitä lähetettiin tieto kaikille niille, joiden nimet, puhelinnumereot ja osoitteet olivat osoitekirjassa. Jossain vaiheessa ei tullut enää ylläpidettyä osoitekirjaa, kun puhelinnumerot olivat tallessa kännykässä eivätkä enää muuttuneet niin usein. Joskushan puhelinnumero vaihtui, jos vaihdoit operaattoria. Muutaman kerran kävi niin, että kännykkä hajosi eikä ollut ottanut siitä numeroita talteen. Sitten vaan Facebookissa seinälläään kirjoitti, että känny hajosi ja numerot katosi, joten laittakaa tekstaria. Koska läheskään kaikkien kanssa ei ollut enää kauheen aktiivisesti tekemisissä, niin osalla jäi sitten se tekstari laittamatta. Jos ottivat yhteyttä jostain syystä vuosia myöhemmin, sai taas numeron talteen. Osoitteiden merkitys noin yleensäkin katosi siinä vaiheessa, kun ei lähetetty enää kirjeitä. Sekin vaikutti, että kavereiden kanssa jonkun kodissa kahvittelut vaihtuivat kahviloissa käymisiin yms. Puhelimessa vaan sovittiin paikka, missä nähdään. Sellainen, mikä oli molemmille kohtuullisen matkan päässä. Internetin alkuaikoina moni teki itselleen sähköpostiosoitteen Hotmailiin tai johonkin vastaavaan, mutta sitten ajan myötä lakkasi nekin sähköpostiosoitteen olemasta käytöstä. Just hiljattain laitoin mun rescue-koiran edelliselle omistajalle sähköpoistia muutaman vuoden tauon jälkeen, mutta tuli automaattinen ilmoitus, että sähköpostiosoitetta ei ole enää. Koitin googlettaa ja Facebookista hakea nimellä, mutta samannimisiä on kymmeniä. Ja onhan sekin mahdollista, että olisi mennyt naimisiin tai eronnut ja sukunimi vaihtunut.
Läheisimmistä ihmisistä sitten tietää, missä he asuvat. Kun on tullut käytyä kyläilemässä. Kadunnimi ja rakennuksen numerokin on hyvin muistissa ja vielä porraskin, mutta ovinumero ei valttämättä enää olekaan. Se numero kun ei ole relevantti, koska tietää mistä porraskäytävän ovesta menee sisään, monenteeko kerrokseen menee ja siitä sitten porrastasenteellakin vaan on katsonut nimen postiluukusta. Varmaankin Posti toimitttaisi perille, jos saajana olisi Maija Nieminen, Kotikatu 2 A 3. krs eli ehkä ovinumeroa ei tarvitsisikaan, mutta näiden ihmisten kanssa on sen verran paljon muutenkin tekemisissä, että joulutoivotukset tulee laitettua viestinä. Mulla on vain kaksi kaveria, jotka eivät ole Facebookissa, eli ei voi laittaa joulutervehdystä Messengerissäkään. Heidän puhelinnumeronsa mulla on. Mutta Messengerin ja älypuhelinten myötä mulla on ollut yhä vähemmän kavereiden puhelinnumeroitakaan. .Kaiken viestittelyn voi hoitaa Mesessa ja kun tavataan, niin Mese on käytössä älypuhelimessakin e3li matkan varrella voi viestitellä, jos vaikka bussi on myöhässä tms. Puhelinnumeroiden tarvekin on vähentynyt. Vain lähisuku, ystävät sekä työhon liittyvät numerot on kännykän yhteystiedoissa. Plus ne 2 kaveria, jotka eivät ole Facebookissa. Olen myös huomannut sen, että kun kaveripiiri eläköityy, niin eipä ole enää sähköpostiosoitteitakaan. Tai siis on ehkä heidän työsähköpostiosoitteensa, mutta eihän se ole enää käytössä, kun jäävät eläkkeelle. Mistä tulikin mieleen, että 1,5 vuoden päästä pitää vissiin hommata itselleen joku uusi sähköpostiosoite.
Mulla siis syynä joulukorttien lähettämisen lopettamiseen on ollut vain se, ettei ole juuri kenenkään osoitteita enää tallella. Ja myös se, että jouulkortteja ahkerasti lähetellyt sukupolvi on jo kuollut. Viestinä lähtee läheisimmille ja muille sitten yhteisesti Facebookin seinällä.
Tuliko kenellekään kortteja tänään?
Minulle ei...
minä en ole enää muutamaan vuoteen postittanut kortteja. Eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.