Ei käydä katsomassa vanhaa ja sairasta isovanhempaa, ettei jää huonoja muistoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

22:06  kirjoitti:...En tiedä muista mutta jos itse joudun makaamaan sängyssä sonnat housussa tunnin (!) niin todellakin haluan pois täältä maailmasta. Ja varsinkin jos olen pelkästään vuoteen omana....

Onhan sulla ollut paskat kakaranakin housuissa ja äitisi ne on pessyt pois. No mutta tosiaan, jos kuitenkin tulet toisiin ajatuksiin, että pää toimii vielä, niin sitten mietit toisella tavalla.

Ajattele moottoripyöräonnettomuuksissa loukkaantuneita ja tätä filmiä jonka nimen laitoin Koskemattomat ja katso se ja ajattele uudestaan asioita.

Kyllä sitä remutaan kuolemaa, mutta kun se tuolla meiningillä, mikä sinulla on tulee, niin et varmaan halua kuolla.

Kyllä äitini halusi kuolla. Kaikki eivät kestä sitä jos joutuu olemaan avuton. Eikä siinäkään ole mitään väärää. Olemme yksilöitä.

Minkä ikäinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

22:06  kirjoitti:...En tiedä muista mutta jos itse joudun makaamaan sängyssä sonnat housussa tunnin (!) niin todellakin haluan pois täältä maailmasta. Ja varsinkin jos olen pelkästään vuoteen omana....

Onhan sulla ollut paskat kakaranakin housuissa ja äitisi ne on pessyt pois. No mutta tosiaan, jos kuitenkin tulet toisiin ajatuksiin, että pää toimii vielä, niin sitten mietit toisella tavalla.

Ajattele moottoripyöräonnettomuuksissa loukkaantuneita ja tätä filmiä jonka nimen laitoin Koskemattomat ja katso se ja ajattele uudestaan asioita.

Kyllä sitä remutaan kuolemaa, mutta kun se tuolla meiningillä, mikä sinulla on tulee, niin et varmaan halua kuolla.

Kyllä äitini halusi kuolla. Kaikki eivät kestä sitä jos joutuu olemaan avuton. Eikä siinäkään ole mitään väärää. Olemme yksilöitä.

Kuolemaan voi olla valmis jo aiemminkin, tosin tätä erheellisesti masennukseksi kutsutaan ja pidetään väkisin elossa. Onko vain vanhuksella oikeus päästä pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut. Vanha sukulainen on itse traumatisoitunut nähtyään omat vanhempansa huonossa kunnossa. Ei myöskään haluaisi että häntä mennään katsomaan, koska tuntee että ei itse enää ole täysissä voimissaan, eikä halua että muut näkevät hänet "heikkona". Luulee säästävänsä muita "huonoilta muistoilta", vaikka oikeasti muille tulee vaan paha mieli kun eivät saa enää tavata häntä. Ja hän ei oikeasti ole edes kovin huonossa kunnossa. Asuu itsekseen, kävelee, syö, peseytyy ja hoitaa vessa-asiansa itse. On myös suht terävä päästään esim. muistaa kaikkien tuttujen syntymäpäivät ym., hieman lähimuisti heikentynyt viime aikoina.

Tämä henkilö voi olla arka ja masentunut. Mielestäni sellainen, joka kuitenkin ehkä ilahtuisi, kun matalalla profiililla edes joku läheinen menisi pikku herkkujen kanssa käymään.

Ei ole tuosta hänen kohdallaan kyse, vaan on tosiaan itse vahvasti ollut jo yli 50 vuotta sitä mieltä, että "huonot muistot jää", jos menee huonokuntoisia katsomaan.

Ja on tosiaan niin jääräpäinen, että kun omasta mielestään on jo huonokuntoinen, niin häntä ei saa käydä katsomassa kuin pari läheisintä, jotka hoitavat hänen kauppa, lääkäri yms. asiat. Eipä sinne toisen kotiin voi väkisinkään mennä, kun hän vain ilmoittaa että ei saa tulla.

En saa nyt vastattua viestiin mutta äitini oli 89 vuotias.

Voiko ihminen yhtään itsekkäämpi vielä olla? Tuskin

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus se lapsi kohtaa sen ensimmäisen sairaan ihmisen ja ensimmäisen kuoleman. Eikös ne olisi parempi normalisoida siinä iässä kun vanhempien tuki on vielä merkityksellistä? Kuolema on osa elämää, ja vanhan ihmisen vanheneminen sekä kuolema eivät ole mitään erityisen suuria tragedioita verrattuna moniin muihin skenaarioihin. 

No mä olen sitä meiltä, että lapsi voi kohdata ensikokemuksensaa kuolemasta muutenkin kuin katselemalla ihmeissään sitä luurangonlaihaa suu auki haisevana sängynpohjalla makaavaa mahdollisesti kivuissaan mölisevää isovanhempaansa. Mun mielestä vanhemmalla, joka vie lapsensa katsomaan kuolevaa, pitää olla ymmärrystä sekä omasta lapsestaan että siitä viittä vaille vainajasta. Vastuu siitä, miten lapsi tilanteen kokee, on aina sillä aikuisella, joka vie lapsen siihen tilanteese

 

Tosi hyvä että sulla meni noin. Monelle se eka kuolema on trauma juuri siksi, että se tulee aikuistumisen kynnyksellä tai trauman kautta, esimerkiksi läheinen tekee itsemurhan. 

Vierailija kirjoitti:

Hyi millaisia olette. Annatte läheisenne kuolla yksin. Vieläpä sellaisen joka on kantanut ja antanut teille elämän. Hyi helvetti mitä

epäsikiöitä

varmaan jättäisiävät lapsensakin yksin jos ei olisi tajuissaan

Minut vietiin lapsena vanhainkotiin katsomaan isomummua, joka oli halvaantunut ja sekava. Siitä on jäänyt kamala muisto.Isomummun muistan pelottavana ja vihaisena sängyssä huutavana mummona. Minulla ei ole minkäänlaista muuta muistikuvaa hänestä. Tästä on aikaa jo lähes viisikymmentä vuotta ja edelleen ihmettelen minkä takia minut pieni lapsi sinne vietiin. Tämän kokemuksen takia varmaankin lapsena pelkäsin vanhuksia ja sairaaloita. 

Vierailija kirjoitti:

Minut vietiin lapsena vanhainkotiin katsomaan isomummua, joka oli halvaantunut ja sekava. Siitä on jäänyt kamala muisto.Isomummun muistan pelottavana ja vihaisena sängyssä huutavana mummona. Minulla ei ole minkäänlaista muuta muistikuvaa hänestä. Tästä on aikaa jo lähes viisikymmentä vuotta ja edelleen ihmettelen minkä takia minut pieni lapsi sinne vietiin. Tämän kokemuksen takia varmaankin lapsena pelkäsin vanhuksia ja sairaaloita. 

Tämmöiset kokemukset voi aiheuttaa kuoleman ja vanhuuden pelkoa. Onneksi omat vanhemmat ajattelivat meitä eivätkä pakottaneet mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut. En kannata kyseistä ajatusta. Ennen ihmiset kuolivat kotiinsa, eivätkä lapset siitä traumatisoituneet.

Ennen osattiin suhtautua kuolemaan realistisesti. Nykyään kuolemasta ei uskalleta edes puhua, koska luullaan, että koko sana tarkoittaa välitöntä kuolemista.

Ymmärrän. Minun ei olisi pitänyt käydä katsomassa mummoani loppuvaiheessa. Se sängyssä kiemurteleva kärsivä olento ei ollut enää mummoni, vaan kuoleman siirtovaiheessa oleva kärsivä parka. En ymmärrä mikä järki minut oli sinne viedä 9-vuotiaana. 

Toinen juttu mitä en välttämättä tekisi on ruumiin katsominen. Vainaja arkussa on hyvinkin erinäköinen kuin elävä ihminen. Naama voi olla kasassa, suu raollaan, iho kelmeä ja muutenkin vainaja näyttää karmealta. Ei siis lapsille ainakaan. Aikuiset valitkoon itse. Minä en isääni halunnut katsoa kun oli arkussa. Olen vainajia nähnyt ja tiesin mikä siellä odottaa. Veli meni ja tuli sieltä kauhistuneen näköisenä, kuvitteli että nukkuvan näköinen olisi, mutta eihän se ollut sellainen ollut vaan ihan karmea.

Vierailija kirjoitti:

Minut vietiin lapsena vanhainkotiin katsomaan isomummua, joka oli halvaantunut ja sekava. Siitä on jäänyt kamala muisto.Isomummun muistan pelottavana ja vihaisena sängyssä huutavana mummona. Minulla ei ole minkäänlaista muuta muistikuvaa hänestä. Tästä on aikaa jo lähes viisikymmentä vuotta ja edelleen ihmettelen minkä takia minut pieni lapsi sinne vietiin. Tämän kokemuksen takia varmaankin lapsena pelkäsin vanhuksia ja sairaaloita. 

Ihan sama kokemus. Ennen vanhaan aikuisilla ei ole psykologista silmää. En nyt halua puhua "traumasta", mutta kieltämättä minullekin jäi voimakas muistijälki sängyssä syöpäkivuissa kiemurtelevasta mummostani ja valitettavasti tämä muistikuva jyräsi ne aikaisemmat mukavat muistot.

Oma mummo oli tk:n vuodeosastolla viimeiset vuotensa täysin sänkyyn hoidettuna. Pääsin näkemään hänet kaksi kertaa ja kyllä se osasto oli lapselle kaikenkaikkiaan aika pelottava paikka. Se ei poistanut sitä faktaa, että äitini kävi jatkuvasti siellä ja auttoi äitinsä syöttämisessä yms. Mutta ymmärrän kyllä, että lapselle se voi olla pelottavaa, koska ihan iän takia ei välttämättä ymmärrä tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Minun ei olisi pitänyt käydä katsomassa mummoani loppuvaiheessa. Se sängyssä kiemurteleva kärsivä olento ei ollut enää mummoni, vaan kuoleman siirtovaiheessa oleva kärsivä parka. En ymmärrä mikä järki minut oli sinne viedä 9-vuotiaana. 

Toinen juttu mitä en välttämättä tekisi on ruumiin katsominen. Vainaja arkussa on hyvinkin erinäköinen kuin elävä ihminen. Naama voi olla kasassa, suu raollaan, iho kelmeä ja muutenkin vainaja näyttää karmealta. Ei siis lapsille ainakaan. Aikuiset valitkoon itse. Minä en isääni halunnut katsoa kun oli arkussa. Olen vainajia nähnyt ja tiesin mikä siellä odottaa. Veli meni ja tuli sieltä kauhistuneen näköisenä, kuvitteli että nukkuvan näköinen olisi, mutta eihän se ollut sellainen ollut vaan ihan karmea.

Olen se, joka kertoi traumatisoituneensa isänsä kuolinkamppailusta. Näin hänet myös ennen arkkuunlaittoa ja näky oli kamala. Nyt aikuisena en halunnut enää nähdä äitiäni arkussa. 

Olen jo siinä iässä, että kuolema on mahdollinen milloin vain. Jos joudun sairaalaan viime hetkillä toivon, että omaiseni eivät tule katsomaan kärsimysten loppua. Haluan lähteä yksin. En ymmärrä miksi sairaaloista tai hoitolaitoksista soitetaan, että tulkaa katsomaan, viime hetket ovat käsillä. Usein kuoleva on jo tilassa, jossa ei tiedosta ympäristöään, niin mihin tarvitaan läheisiä. Myöhäistä on enää sopia menneitä jos sopimista olisi ollut. Hoidetaan asiat nyt, kun ollaan järki tallella.

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun omat vanhempani eivät minua enää tunnista niin en käy heitä katsomassa. Miksi ihmeessä kävisin, heille minua ei ole eikä heitäkään minulle. Ovat jo silloin tavallaan jo menneet. Toki velvollisuudet hoidan hautajaiset sun muut kun kroppa seuraa perässä henkisen poistumisen lisäksi.

Unohtavatko

Kun ei enää muista kuka vierailija on,

unohtavatko käydä katsomassa.

Sekö tärkeintä,

että minut muistetaan,

kuin että minä muistan muistamatonta.

Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi millaisia olette. Annatte läheisenne kuolla yksin. Vieläpä sellaisen joka on kantanut ja antanut teille elämän. Hyi helvetti mitä

epäsikiöitä

*Pakottanut kuolemaan. Hyi helvetti.

Tämä. Syntymä on kuolemantuomio :(

Vierailija kirjoitti:

Äitini menehtyi kesällä. Hoitokodista pyysivät, että menisin paikalle viimeisinä päivinä. Istuin siellä yhden päivän. Niinpä viimeisin muistoni äidistäni on puoliksi tajuton ihminen, joka ei tunnistanut minua eikä pystynyt enää puhumaan niin, että puheesta olisi saanut selvää. 

Ainoa hyöty vierailusta oli, että ajoittain levoton äitini rauhoittui, kun joku oli vierellä.

Mikä hyöty olisi voinut olla sen suurempi!

Emme varmasti tiedä, millainen kuolevan kokemusmaailma on, mutta on aika paljon näyttöä, että voi aistia jonkun tutun ihmisen läsnäolon, vaikka ei itse pystyisi mitään viestimään, eikä ehkä tätä ihmistä tunnista. Tuttu laulu ehkä lapsuusajoilta voi herättää reaktioita, tai tutun paikannimen mainitseminen. Kannattaa jutella, vaikka toinen ei mitään vaikuttaisi ymmärtävän. Niinhän pikkuvauvoillekin tehdään. Kosketus usein rauhoittaa.

Niin paljon vuorovaikutuksesta tapahtuu muulla kuin sanallisella tasolla.

Kauhea ap:n aloitus. Tietenkin riippuu tilanteesta, onko siellä joku. Mutta kenenkään ei pitäisi antaa yksin kuolla. On tärkeä, että jos vanhus vaikuttaa kuvuliaalta saa lisää opioidia tms apua. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen käynyt viimeksi viime vuoden syksynä katsomassa isoäitiäni. Yli 90-vuotias, täysin muistisairauden viemä ihminen. Kuoret jäljellä ja sydän ei vaan anna periksi. Ei tiedä enää tuon taivaallistakaan mistään. Ennen muistisairauden nujerrusta hän oli eloisa ihminen, oli aktiivisesti eläkeläisten toiminnoissa mukana, paras tietämäni kokki, ahkera lenkkeilijä ja pihahommien tekijä. Värjäsi vielä yli 80-vuotiaana tukkaansa punaiseksi. Ja näin kamala loppu iski hänelle. Voi elää vielä vaikka 10 vuotta tuollaisena. Kyllä itse haluaisin lähteä saappaat jalassa tai sitten ottaisin mielelläni eutanasian ajoissa jos saisin vakavan diagnoosin. En tajua miksi elinaikaa halutaan niin kovasti pitkittää, kun se loppu on suurimmalla osalla niin ikävä.

Meillä tämä sama oman äitini kanssa. Harhainen vanhus, joka kiltistä ihmisestä muuttui hirviön kautta puhumattomaksi kuoroksi. Auttaa ei saanut aikoinaan, koska meillä lapsilla oli selkeästi salaliitto. Jep. En käy laitoksessa, enkä vie lapsianikaan. Karmea kohtalo, jossa uusi "joo joo"- mies peesasi ja häärää nykyisin edunvalvojana. Hoidelkoot keskenään hommat loppuun saakka.