Kustannustoimittaja kehui käsikirjoitustani
Hän kehui aihettani sekä sanoi, että kirjoitan erittäin hyvin. Oli projektistani muutenkin tosi innostunut - mutta lopulta kustantamossa ei uskottu kaupalliseen potentiaaliini. Minulta puuttuu näkyvyyttä jne.
Sen jälkeen aloitin somemarkkinoinnin. Yritän kasvattaa seuraajakuntaa ja saada heitä sitoutumaan. Kaikki tämä kuitenkin ahdistaa ja stressaa valtavasti.
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Auttakaa.
Kommentit (61)
Arvaan, kirjan aihe on uupuminen töissä, narsistimies, ero, vaikeudet vanhempien kanssa, voimaantuminen, terapia ja uusi elämä.
😴💤
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Ihan perseestä. Olen kirjoittanut muutaman kirjan, ja kahdesta kustantamosta on tarjottu somekoulutusta, mutta olen kieltäytynyt siitä, samoin kuin kaikesta somenäkyvyydestä. Kirjan markkinointi ja myynti ovat markkinoinnin ja myynnin ammattilaisten työtä, kirjailijan työtä on kirjan kirjoittaminen.
Valitettavasti kirjojen kustantaminen vain on raakaa liiketoimintaa, ja kirjailijan mediaseksikkyys menee kirjallisten ansioiden edelle.
Voit lähteä siihen mukaan, tarjota käsikirjoitustasi johonkin toiseen kustantamoon tai julkaista kirjasi itse.
Tietokirjallisuudessakin alkaa olla sama tilanne: yliopistossa työskentelevä tutkija voi kirjoittaa hyvän kirjan, mutta kustantamo on kiinnostuneempi nimekkäistä kirjoittajista ja julkaisee mieluummin jonkun medioissa ja somessa näkyvän kollegan tuotoksen tai ihan vain jonkun suurelle yleisölle tutun harrastelijatutkijan
Niinpä. En rajannutkaan aihetta pelkkään kaunokirjallisuuteen. Jonkin verran kustantamotkin venyvät kulttuuritekoihin, mutta voitto tulee muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Ihan perseestä. Olen kirjoittanut muutaman kirjan, ja kahdesta kustantamosta on tarjottu somekoulutusta, mutta olen kieltäytynyt siitä, samoin kuin kaikesta somenäkyvyydestä. Kirjan markkinointi ja myynti ovat markkinoinnin ja myynnin ammattilaisten työtä, kirjailijan työtä on kirjan kirjoittaminen.
Valitettavasti kirjojen kustantaminen vain on raakaa liiketoimintaa, ja kirjailijan mediaseksikkyys menee kirjallisten ansioiden edelle.
Voit lähteä siihen mukaan, tarjota käsikirjoitustasi johonkin toiseen kustantamoon tai julkaista kirjasi itse.
Onko oikeasti noin? Tämähän johtaa siihen että hyviä kirjoja jää julkaisematta ja tilalla julkaistaan joidenkin tyrkkyjen narsististen ekstroverttien p*skaa.
On. Been there, done that. Kustantamoissa seurataan algoritmeja muna pystyssä.
Lähetä se jollekin toiselle kustantajalle. Vai saitko palautetta vain yhdeltä kustantajalta?
Vierailija kirjoitti:
Arvaan, kirjan aihe on uupuminen töissä, narsistimies, ero, vaikeudet vanhempien kanssa, voimaantuminen, terapia ja uusi elämä.
😴💤
Kiusaaminen unohtui. Takaumana kouluajoista tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Ketä yrität saada seuraamaan ja sitoutumaan? Ja miten? Tipahdin.
Jos yrittää kasvattaa seuraajamäärää, sitä voi käyttää argumenttina kustantamossa. Kirjabloggaajat ovat kustantamoille yhtä tärkeitä influessereita kuin Hesarin kirjallisuuskriitikot.
Ala lesboksi. Ne ostaa kaiken mitä joku toinen lesbo on tehnyt. Kata Kärkkäinen ei myisi mitään ilman tuurilesboutta.
Vierailija kirjoitti:
Lähetä se jollekin toiselle kustantajalle. Vai saitko palautetta vain yhdeltä kustantajalta?
Suomen vähälukuisista kustantamoista 90 prosenttia on markkinatalouden huåria. Kyllä - huåria. Ansioituneemmat ideat ja kovempi taso putoavat välittömästi, koska eivät ole mediaseksikkäitä.
Vìttu taas tätä kirjailijapaskaa. Uusi ketju tulee joka toinen viikko samalta sekopäältä.
Taidat olla sama satuilija joka tänne näita huuhaa aloituksia tehtailee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvaan, kirjan aihe on uupuminen töissä, narsistimies, ero, vaikeudet vanhempien kanssa, voimaantuminen, terapia ja uusi elämä.
😴💤Kiusaaminen unohtui. Takaumana kouluajoista tietysti.
Oikeasti kliseistä on loputon luontosuhdejargoni, kokeellinen paskarunous mistä tahansa aiheesta sekä rasismi/sukupuolisekoilu/itsensä etsiminen tavalla N.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Ihan perseestä. Olen kirjoittanut muutaman kirjan, ja kahdesta kustantamosta on tarjottu somekoulutusta, mutta olen kieltäytynyt siitä, samoin kuin kaikesta somenäkyvyydestä. Kirjan markkinointi ja myynti ovat markkinoinnin ja myynnin ammattilaisten työtä, kirjailijan työtä on kirjan kirjoittaminen.
Valitettavasti kirjojen kustantaminen vain on raakaa liiketoimintaa, ja kirjailijan mediaseksikkyys menee kirjallisten ansioiden edelle.
Voit lähteä siihen mukaan, tarjota käsikirjoitustasi johonkin toiseen kustantamoon tai julkaista kirjasi itse.
Onko oikeasti noin? Tämähän johtaa siihen että hyviä kirjoja jää julkaisematta ja tilalla julkaistaan joidenkin tyrkkyjen narsististen ekstroverttien p*skaa.
Suomessa julkaistaan vuosittain noin kahdeksan tuhatta kirjaa. Se tarkoittaa, että sekä niitten tyrkkyjen narsistien että syvällisten introverttien kirjoittamia kirjoja julkaistaan enemmän kuin yksikään yksittäinen ihminen ehtii lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vìttu taas tätä kirjailijapaskaa. Uusi ketju tulee joka toinen viikko samalta sekopäältä.
Vaikutat varsin tasapainoiselta. Onnea elämääsi.
Ai nyt kehuttiin, kun viimeksi oltiin tässä🤣
https://www.vauva.fi/keskustelu/5812743/kirjailijat-miten-nopeasti-kust…
Ida Rauman Häpeä on esimerkki woke-naisenkosto-romaanista, ainoa genre joka myy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähetä se jollekin toiselle kustantajalle. Vai saitko palautetta vain yhdeltä kustantajalta?
Suomen vähälukuisista kustantamoista 90 prosenttia on markkinatalouden huåria. Kyllä - huåria. Ansioituneemmat ideat ja kovempi taso putoavat välittömästi, koska eivät ole mediaseksikkäitä.
Jotenkin tulee mieleen vanha sanonta ketusta ja pihlajanmarjoista.
Vierailija kirjoitti:
Ida Rauman Häpeä on esimerkki woke-naisenkosto-romaanista, ainoa genre joka myy.
Kyllä. Mahtava esimerkki aikansa lapsesta kirjallisuudessa. Nimensä veroinen sullos.
Vierailija kirjoitti:
Ala lesboksi. Ne ostaa kaiken mitä joku toinen lesbo on tehnyt. Kata Kärkkäinen ei myisi mitään ilman tuurilesboutta.
Tällä hetkellä homot myy, ei lesbot.

On muuten totta. Homomiehen vAiKeuKsisTa kun kirjoittaa, takuulla julkaistaan!