Ottaisitko takaisin rakastamasi ihmisen jos hän olisi ollut välissä vuosia toisen kanssa?
Kommentit (55)
En usko, etenkin jos hän jätti minut. Tulisi aina sellainen olo, että jätti minut ollakseen tavalla tai toisella muiden kanssa, vaikkei ehkä suoranaisesti. Ja varmaan muutenkin vähän iljettäisi. Tulisi myös varmaan olo, että olen "plan z" kaikkien muiden epäonnistuneiden juttujen jälkeen. Olen aika ylpeä mies.
Tottakai. Ei se siitä ole kulunut, vaan viisastunut.
En, eikä kysymys ole edes teoriassa mahdollinen. Joka tapauksessa on asioita, joita ei voi korjata tai palauttaa. Yksi sellainen asia on luottamus.
No en. Aikansa kutakin, kaikelle on aikansa ja paikkansa. Ei tule enää mitään, jota on joskus ollut. Rakkaus, jos sitä siltä vastapuolelta koskaan olikaan.
Vierailija kirjoitti:
En ottais. Hän on valinnut aikoinaan jonkun muun minua tärkeämmäksi, joten en siis ole hänelle oikeasti tärkeä. Olisin vain joku jämävaihtoehto ja hän vaihtais mut varmaan kohta taas johonkin toiseen parempaan.
Eihän tässä tapauksessa välttämättä kyseinen tyyppi olisi se jättäjä, varsinkaan hypännyt suoraan uuteen suhteeseen?
Pitkän ajan jälkeen pitäisi aloittaa alusta, eikä olettaa, että olette samanlaisia kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehkä, mutta riippuu kanssa siitä, millaisen ihmisen kanssa se on ollut yhdessä. Jos on ollut jonkun huonomoraalisen tai hävettävän valehtelijan kanssa, niin tavat ovat taatusti tarttuneet, joten ei kiitos.
Mun aivot pikkuisen nyrjähti just
Ehkä ekan lauseen vuoksi? Tarkoitin, että ehkä ottaisin mutta en silloin, jos ihminen olisi vajonnut alaspäin siitä, mitä oli silloin, kun häneen tutustuin ja rakastuin. Eli ryhtynyt rikolliseksi tai kiusaajaaksi lähinnä vaimonsa vaikutuksesta ja vajonnut samalla syvemmälle huume- ja alamaailman piireihin tms.
Tuollaista miestä ei kyllä kukaan huoli, paitsi valheiden avulla. Ja jos mies on niihin jo tottunut arjessa, jatkakoon elämäänsä valehtelevan vaimonsa kanssa. Muutoin vastassa voi olla ongelmia. Ainahan he voivat valehdella kaikille muille rakastavansa toisiaan!
Riippuisi siitä ihmisestä, hänen elämäntilanteestaan, omasta elämäntilanteesta, kummankin tulevaisuudensuunnitelmista ja vähän kaikesta. Myös siitä, miksi juttu aiemmin päättyi.
Kovasti rakastin erästä miestä joskus, ja sen miehen ottaisin yhä takaisin. Valitettavasti muuttui sen verran tavattuaan vaimonsa, etteivät edes narkkarit halua olla tekemisissä hänen kanssaan. Kaikki sanoivat samaa: tuollaiseen en tutustunut, tuollaista en enää haluaisi edes tuntea. Pitäköön vaimo ostamansa lelun hyvänään.
Kyllä. Sitten sen ymmärtää mitä on menettänyt kun tulee vastaan kaikenlaisia ääliöitä. Ei olisi pitänyt niin kiivastuksissaan ja äkkipikaistuksissaan erota.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtynyt perinteisiä parisuhteita ja omistuksenhalua.
Mitä sanotte siitä että olen ollut ihmisen kanssa kivan merkeissä kolmella eri vuosikymmenellä emmekä ole seurustelleet lainkaan?
Itse oletkin vaan sellanen "iha kiva" etkä sen mitään ihmeellisempi mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Sitten sen ymmärtää mitä on menettänyt kun tulee vastaan kaikenlaisia ääliöitä. Ei olisi pitänyt niin kiivastuksissaan ja äkkipikaistuksissaan erota.
Tämä! Ex-naisystävä ei osannut kommunikoida, ja monien pikaistuksien jälkeen päätti erota. Epäilen, että tuskinpa löytää sen parempaa...
Elämä vei minut ja nuoruudenrakkauden erilleen 30v sitten, tapasimme uudelleen viisikymppisinä. Rakkaus oli ja on ennallaan mutta molemmat olimme jo olleet vuosia aviossa toisaalla ja lapsiakin useampia.
Emme halunneet rikkoa kotia heiltä joten luovuimme jälleen omasta onnestamme ja olemme pysyneet ystävinä. Nyt vuosia myöhemmin kun lapset ovat poissa kotia harmittaa tietty vähän mutta elämä meni näin. Vaikka molempien parisuhteet on ihan ok ikävä toisen luo on aina läsnä.
En ottais. Hän on valinnut aikoinaan jonkun muun minua tärkeämmäksi, joten en siis ole hänelle oikeasti tärkeä. Olisin vain joku jämävaihtoehto ja hän vaihtais mut varmaan kohta taas johonkin toiseen parempaan.