Kaksi lasta tai kaksoset, mitä eroja?

Kaikki asiat huomioon ottaen minulla/meillä on ollut helpompaa nyt näiden kolmen kanssa. Kun vauva syntyi, kaksoset olivat 2,5v. Tähän mielestäni vaikuttaa se, että kaksosten ensimmäisen vuoden aikana yöt olivat todella, siis todella risaisia jatkuvasti. Vaikka mitään ihmeempää ei ollutkaan. Heräämisiä kun vain on tuplasti. Rytmistä yritin pitää kynsin ja hampain kiinni, mutta silti elämä oli aikamoista tasapainoilua. Mies ei ensimmäisestä vuodesta paljoa muistakaan.. jatkuvassa univelassa olimme vaikka yritimme itsekin päiväunia ottaa. Toinen seikka minusta, siis MINUN kohdalta, oli se, että kaksoset olivat esikoiset. Ei ollut rutiinia/tietämystä tarpeeksi. Monet asiat olisi voinut tehdä helpommin ja alta riman. Nyt vasta tajuaa sen, kun syntyi tämä kolmas yksönen perheeseen. Helppo vauva, jolla rytmi on tasainen ja yöt nukkui hyvin.



Eli mielestäni tähän " kumpi" kysymykseen ei ole oikeaa vastausta. Riippuu täysin lasten terveydestä, luonteesta, yöunista, parisuhteesta jne. miten jaksaa. Jos äiti kertoo ystävälleen että nyt " ei jaksa" , niin se kertominenkin on jo niin iso kynnys että asiat on varmaan vielä huonommin kuin kehtaa myöntää.



Ap:n ystävä asuu kaukana, joten millä tavalla voisit olla avuksi? Kyselit muistaakseni. Kannusta käyttämään siivousapua, lastenhoitajaa (esim. mll), yritä jaksaa kuunnella ja kysy voisitko olla jotenkin avuksi. Meillä yksi voimavara oli se, että nukuimme miehen kanssa vuorotellen viikonloppuna aamuisin. La oli miehen aamu ja su minun. Ihanaa nukkua kerran viikossa pitkä aamu!! (Itseasiassa tämä on edelleen meillä käytössä.)



Ja sitä en kyllä ymmärrä, kun ystäväsi sanoo, että yksin ei pärjää yli 2v:iden kanssa! Miksi ihmeessä ei? Eikö mies käy töissä? Vai mies ei pärjää? Siinätapauksessa mies taitaa keksiä vain tekosyitä.. :)

Ihan niinkuin Geeralla, vaikka meillä lapset ovatkin niin päin, että ensin syntyi esikoinen ja esikoisen 3-vuotissyntymäpäivän jälkeen kaksoset. 3-vuotias meni siinä sivussa ja oppi omatoimiseksi.



Pahin puute oli kaksosten kanssa, kun ei ollut kuin yksi syli etenkin kun toinen vauvoista vaati syliä tavallista enemmän. 1-vuotiaana toinen kaksosista osasi jo odottaa omaa sylivuoroaan. Niin pitkään kuin kaksosveli oli sylissäni oli kaikki hyvin, mutta heti kun hän huomasi, että syli on vapaana, niin itku alkoi.

Meillä kaksoset olivat esikoiset ja kaikki oli tietysti uutta. Minusta raskainta oli se, ettei lapsista ehtinyt sillä tavoin nauttia ilman huonoa omaatuntoa siitä, että nyt sylissä olikin toinen ja toinen joutui olemaan lattialla. Meillä nimittän EI onnistunut molempien sylissäpitäminen samaan aikaan kuin vasta myöhemmin kun olivat jo isompia! Sitten vaikeuteen meillä vaikuttivat lasten erittäin erilaiset luonteet, ja se että toinen oli alusta (ja on vieläkin isona) ääniyliherkkä ja erittäin arka ja ujo lapsi. Minnekään ei oikein voinut lähteä ilman että tämä vauva olisi saanut kamalia itkuraivohuutoja.



Toinen lapsista oli tissitakiainen ja toinen oli niin huono syömään pullosta että 100 ml syöttäminen kesti tunnin. Usein olin iltoja yksin, kun mies oli töissä mutta SELVISIN SIITÄKIN!



Sitten meidän lapset ovat olleet hitaita kävelijöitä eli pitkään oli vaikea lähteä minnekään ilman rattaita. Muistan kun piti lähteä jonnekin kylään ja auto piti jättää kyläpaikassa 200 m päähän. Ei voinut vain kaapata lapsia autosta syliin koska se ei onnistunut! En jaksanut kantaa kahta 10 kiloa painavaa lasta + vielä laukut siihen päälle. Enkä voinut tehdä niinkään että olisin ensin kantanut lapset sisälle ja sitten hakenut laukut koska lapset pelkäsivät niin kovasti aina uudessa paikassa. Joten rattaaat mukaan vaan AINA.



sitten kun siellä kyläpaikassa oli, niin muistan yhden kerran kun lapset kakkailivat vuorotellen jatkuvasti, eli vaihdoin 5 kakkavaipat yhden vierailukerran aikana + siinä välissä piti vahtia mitä toinen teki kun vaihdoin toiselle vaippaa.



Sellaiseen kyläpaikkaan ei voinut mennä jossa oli paljon esineitä esillä. Yksi vanhempi oli AINA kiinni vahtimisessa.



Sitten ovat jatkuvasti yllyttäneet toisiaan " pahantekoon" . Ensin menee yksi repimään kukkaa, sitten toinen. Tätä jatkui ainakin 3,5-4 -vuotiaaksi saakka.



Lapsilla on myös kova kilpailuhenki aina päällä kun ovat samassa kehitysvaiheessa. Vahtivat mustasukkaisesti toista ettei toinen saa enemmän huomiota.



No, sitten kaiken lisäksi meidän molemmat kaksoset ovat omalla tavallaan vielä erityislapsiakin.



---



Yksin olen kyllä selviytynyt lasten kanssa ihan ok ihan alusta saakka, ja niin on mieskin.







Meidän kaksoset ovat nyt yli 5-vuotiaita. Meillä on myös kuopus, joka on 1-v. Kyllä yhden kanssa on ollut huomattavasti helpompaa vaikka onkin nukkunut joka yön tähän saakka huonosti. Mutta sen huomaan, että ehdin tätä kuopusta sylitellä paljon enemmän kuin koskaan ehdin näitä kahta vanhempaa. Ja kahdesta vanhemmasta lapsesta on todella paljon hyötyä. Mutta pienempää ikäeroa en olisi halunnut enkä ehkä olisi siitä selvinnytkään!

että olen kyllä samaa mieltä noiden aiempien kirjoittajien kanssa joista moni sanoi, että rankemapaa oli kun vauva-aika oli ohi...Meillä tytöt lähtivät kävelemään 9-kuisina, samaan syssyyn kiipeilivät ja ylsivät tietenkin joka paikkaan. Mitä toinen keksi edellä, teki myös toinen perässä ja pihallakin juoksin kahteen suuntaan tukka putkella (laihduin muutamassa kuukaudessa 12kg vain juoksemalla tyttöjen perässä), mutta meidän asuinympäristö on sikäli ihanteellinen, että aidattuja leikkipuistoja löytyy ympärsitöstä kiitettävästi ja varmasti siinä 1 ja 2 ikävuoden välillä vietimme suurimman osan hereilläoloajasta puistoissa=)

Ja kuten joku tuolla alkupäässä mainitsi, ympäristön asenne vaikuttaa myös, itse meinasin odotusaikana mennä jo ihan paniikkiin läheisten pelotteluista : hirveetä kaks vauvaa! Mä en ikinä huolis kahta vauvaa, pelkkää syöttämistä ja pyllyn pesua, kauheeta! Miten sä jaksat, kaks vauvaa jne jne. Mutta jossain vaiheessa kun n äitä aikani kuuntelin, nousi joku (vissiin se kuuluisa suomalainen sisu) kipinä jostain syvältä joka aivopesi minut selviämään, koska niin moni järkyttyi kuullessaan tuplauutisemme, päätin, että piru vie, mähän selviän tuli mitä tuli ja tämä ajattelutapa on kantanut nämä vuodet ihan tähän päivään saakka=) Eikä tää meidän elämä niin hirveen rankkaa ole ollut, ajoittain tietty rankempaa (uhmaiät yms)ja kun kaksoset oli 2,5v tullessaan isosiskoiksi, perheen kuopus soljui tässä remmissä vähän kuin lonkalla, yksi vauva tuntui hillittömän iisiltä...Johan sitä ennestään kolmen pienen äitinä tiesi kaikki kommervenkit, mitä on pakko tehdä, minkä voi huoleti lykätä tuonnemmaksi enkä ottanut läheskään sellaista stressiä kuin aikoinaan esikoisen vauva-aikana. Mulla siis hirmu iso etu, että ennen kaksosia oli jo yksi lapsi, jos esikoisina saa tuplat, voi takuulla tuntua että elämä heittää kärrynpyörää, kyllähän se esikoinen jo sai aikamoisen mullistuksen aikanaan aikaiseksi=)

Joten voimia ja jaksamista toivottelen kaikille yhden ,kahden ja useamman vauvan äidille, kohtahan on taas kesä ja elämä puolta helpompaa ilman toppavaatetusta=)

Itsellä kaksoset ja tunnen laajan joukun kaksosten vanhempia (joilla osalla myös muita lapsia kaksosten lisäksi).

Kaikki ovat olleet sitä mieltä, että kaksosten kanssa elämä on hyvin vaativaa, kun he ovat vauvoja. Sitä ei voi verrata muuhun. Siinä hoitaa kahta täysin eri persoonaa omine juttuineen. Vauva tarvitsee vielä 24h huolenpitoa...ja kun sitä on x2... vaatii se paljon.

Toki nyt kun esim omani ovat yli 2v niin mielestäni elämäni on paljon helpompaa kuin ystävilläni joilla on 2v ja vauva.

kyllä varmasti kaksosten kanssa eka vuosi on tosi raskas. meillä on lapsille vuosi ikäeroa, joten esikoinen osasi kävellä ja syödä itse kun kuopus syntyi, tosin 1-vuotias tuntuu muuten kyllä toiselta vauvalta, läheisyyttä tarvitsee kovasti. ja riippuu lasten luonteestakin, meillä jo 1-viotias hoiti vauvaa

mutta kahden pienen lapsen hoidosta kyllä. Minusta ensimmäiset kuukaudet olivat suht helppoja koska vauva nukkui paljon, hyvin pystyi huomioimaan vanhemman lapsen tarpeet. Oma aika tosin hävisi täysin. Väsyin vasta kun nuorempi rupesi liikkumaan ja oli enemmän hereillä. Silloin tuntui välistä vaikealta huomioida lapsia joilla oli niin erilaiset tarpeet ja kehitysvaiheet. Esikoinen nukkuin päiväunet ja vauva kun sai rytmiä kolmet/kahdet päikkärit päivässä, tuntui, että koko ajan oli toisen lapsen uni tai ruoka aika! Vauva nukkui aamupäiväunet, esikoinen puolen päivän aikaan, kun eskoinen heräsi piti suunnitella vauvan seuraavia unia... vauva valvoi pitkään illalla, esikoinen aikaisin nukkumaan..

Meillä pienempi pitää meitä vieläkin univelassa uniongelmillaan ja on nyt 2 vuotta. Minä olen kyllä ollut välistä todella väsynyt! Mutta lohdutuksena voin sanoa, että mitä on tultu muiden äitien kanssa keskusteltua, niin kaikki kahden pienen lapsen äidit eivät ole olleet näin väsyneitä! Riippuu pitkälle lapsista, erityisesti lasten unista ja onko tukea saatavilla esim. isovanhemmista..jne

Meillä lapset nyt 2,5v ja 2kk, eli kaksosia ei meillä ole. Välillä tuntuu et kyllä sitä ennemmin hoitais kahta vauvaa kun yhtä vauvaa ja uhmaikäistä mut toisaalta vauva ei osaa eikä voi samalla tavalla odottaa kuin 2v... nyt ei tarvitse syöttää ja pukea kuin yhtä (siis jos esikoinen nyt vaan suostuu syömään/pukemaan), ei tarvitse syöttää yöllä kuin yhtä, ei tarvitse nukuttaa kuin yhtä... toisaalta meidän lapset ei ainakaan nuku samaan aikaan, eikä esikoinen muutenkaan nuku päiväunia kuin muutaman kerran viikossa. Sit jos olis " vaan" kaksi vauvaa niin ei tarttis koko ajan keksiä tekemistä ja sais ehkä sitä omaa aikaakin JOS vauvat nukkuis samaan aikaan... Mut nämä on näitä asioita joihin ei oo yhtä " oikeaa" vastausta kun ei oikein voi verrata keskenään kahden vauvan ja kahden eri-ikäisen hoitamista. Ehkäpä löytyy joku kenellä on kokemusta molemmista? :)

vanhin oli 4v, kaksoset 2,5v kun kuopus syntyi. Meille on jostain syystä siunaantunut hyvin helppoja lapsia, yöt on nukuttu, ei olla sairasteltu eikä hampaiden tulo ole kiusannut sanottavammin. Oman kokemukseni mukaan kaksoset on äärettömän paljon helpommat kuin esim vuoden ikäerolla, jolloin toinen vaatii " sylihoitoa" toisen ehtiessä joka paikkaan. Kaksoset kun (ainakin meillä) elää melko samantahtista elämää, syötiin, kakattiin ja nukuttiin samaan aikaan. Siskoni lapset (3kpl) on pienillä ikäeroilla, 1,2v ja 1,3v ja sitä touhua sivusta seurattuani(imetät toista, toinen kippaa leluja pyttyyn, piirtää seinään tai kiipeile kirjahyllyyn) olen huokaissut helpotuksesta, meillä on lähdetty kävelemään ja kiipeämään samaan aikaan, eli siinä meni kaksi missä ois menny yksikin, vaikka tokihan tuplien kanssa on sitä perushoitoa enemmän, mutta rytmityksellä hommat on hoituneet lähestulkoon kuin yhden kanssa.

että esikoinen oli jo lähempänä viidettä ikävuottaan kuopuksen synnyttyä. Eli hän oli jo hyvin omatoiminen, ei tarvinnut apuja puettaessa tms. Ainoa asia minkä koin kahden vauvan kanssa hankalammaksi kuin yhden, oli liikkuminen julkisilla kulkuneuvoilla, silloin ei ollut kuin muutama hassu matalalttiabussi liikenteessä ja kaupoistakaan ei mahtunut kaksosten rattailla ulos muuta kuin tuloreittiä=/ vaikka eipä mahdu kyllä vielä tänä päivänäkään joka kassasta ulos...

Olipa kiva lukea kirjoituksianne. Olen aika huolestuneena seurannut tuota kaksosperhettä ja varsinkin vanhempien katkera asenne meitä tuttuja " yksösperheita" kohtaan tuntuu turhalta. He ovat mielestäni jääneet jotenkin kiinni siihen vauva-ajan touhuun ja ovat edelleen lasten ollessa hiukan yli 2-vuotiaita sitä mieltä, että yksin ei toinen vanhempi millään niiden kanssa pärjää. Ja tuttu kommentti on että, hyvä se on yhden lapsen vanhempana puhua kun ei tiedä kaksosperheen arjesta mitään.



Uskoisin kuitenkin, että samat ongelmat ja pyöritys se on kaikissa pikkulapsiperheissä. Varmaan kaikki vanhemmat kärsivät ajoittain univelasta ja pinna kiristyy ym. Vanhemmuus kun on aika vaativa laji. Sitä tosiaan halusin tällä kysymykselläni selvitellä, että onko vauva-ajan jälkeen joku kaksosten kanssa erityisesti hankalaa verrattuna juuri vaikka perheeseen, jossa kaksi lasta sen reilun vuoden ikäerolla. Yritän vimmatusti ymmärtää ystävääni ja ehkä auttaakin jollain lailla irti tuosta ahdistuksesta vai mitä se sitten onkin.



Kiitos chow erityisesti sinulle, vahvistit ajatustani siitä että kaksi samanikäistä on ehkä kuitenkin helpompi hanskata kuin kaksi eri-ikäistä pientä, joilla erilaiset tarpeen ja touhut.



Lisääkin olisi kiva muiden kokemuksia ja kommentteja lukea.



Airi-Inkeri

toi on muuten hassu juttu, miten aika monet kaksosten vanhemmat elää siinä omituisessa " ahdistuksessa" , että kahden kanssa on ehdottomasti rankempaa kuin yhden=/ Omassa tuttavaperheessä on lapsia jotka on muutaman viikon ikäisestä saakka eläneet korvatulehduskierteessä ja ties missä, ja taatusti heillä on ollut rankempaa kuin meillä. Tosi paljon vaikuttaa mielestäni vanhempien asennekin, jos on jo raskausaikana uppoutunut siihen ajatukseen, että kaksosten kanssa elämä on kauheeta, sitä se varmasti tulee aina olemaankin, mutta jos saa itsensä asennoitumaan positiivisemmin, elämä nyt on tätä jonkun aikaa ja sitten muuttuu johonkin suuntaan, niin vanhemmat jaksaa varmasti paljon paremmin. Sääli vaan niitä lapsia joiden vanhempien mielestä heidän myötään elämä on muuttunut jotenkin ankeammaksi tai rankemmaksi, jossain vaiheessa vanhempien asenne kyllä heijastuu lapsiinkin.

Ja yllättävän paljon tuplaperheiden kanssa törmää tuohon ajatteluun, ettei toinen aikuinen millään pärjää yksin kahden pienen kanssa, eihän sitä oikeasti voikaan pärjätä jollei opettele pärjäämään. Vaikka myönnettävä on, eka yö yksin kaksosten kanssa heidän ollessa muutaman viikon ikäisiä jännitii ihan pi...sti, mut kumman leppoisasti se sit meni, toinen köllötti olalla röyhtäilemässä toisen imiessä rinnalla, aamulla ihmettelin itekkin, et hitsi, mehän selvittiin hyvin =) sen jälkeen ei enää pelottanutkaan jäädä yksin vauvojen kanssa.

ja voin sanoa että asia ei ole niin yksinkertainen, että on joko helpompaa tai vaikeampaa. Jokin asia sujuu helpommin kaksosten kanssa, esim voi syöttää samaan aikaan samalla lusikalla yhdestä annoksesta. Yhteisimetyskin onnistuu vauvoina, jos saa rytmitettyä vauvat samaan tahtiin. Toisaalta jos molemmilla on kakat samaan aikaan, toinen joutuu aina odottamaan vuoroaan. On väärä luulo, että kaksonen oppii odottamaan vuoroaan, päinvastoin oppii huutamaan kovemmin koska kovempaan huutoon yleensä reagoidaan nopeammin...



Ja liikkumaan opetellessa on yritettävä itse revetä moneen paikkaan vahtimaan, kun toinen hakkaa telkkariruutua ja toinen availee laatikoita. Tappelevat myös leluista ja huomiosta vähintään saman verran kuin eri-ikäiset sisarukset. Meillä on tyttö ja poika, joilla on ihan erilaiset luonteet. Tytöllä pitää kaikki olla tuttua ja turvallista, poika taas kaipaa vauhtia ja vaihtelua. Yritä siinä sitten luovia. Ja nyt on oltu flunssassa samaan aikaan, jolloin tuntuu että äiti on saanut venyä öin ja päivin hoitaessaan kahta kipeää pikkuista.



Tunnen paljon perheitä, joissa eri ikäiset lapset. Jotkut asiat siis helpompia kaksosilla ja jotkut ehkä hankalampia. Silti meidän kaksosilla on ollut tosi paljon seuraa toisistaan jo ihan pienestä ja hankaluuksista huolimatta olen onnellinen että sain kaksi kerralla!

ei tuohon voi suoraan vastata. Vanhemmat ovat eri tavalla jaksavia ja lapset eri tavalla vaativia riippumatta yksösyydestä tai kaksosuudesta. Ei kukaan sivullinen voi sanoa toisten puolesta, mikä on rankkaa.



Meillä olivat lapset hyvistä raskausviikoista huolimatta vähän keskentekoisia, syömisessä olivat suurimmat ongelmat. Molemmat olivat pulloruokinnalla ja saattoivat syödä vain 10 ml kerrallaan. Pelkästään syöttökertoja saattoi tulla 40 vuorokaudessa, siihen sitten kahden lapsen muu hoito. Silti ei tuntunut rankalta, kun nukkuivat hyvin kaikki välit, eikä mahavaivoja ollut. Vähän isompana oli ongelmana hidas motorinen kehitys. Vasta 1,5-vuotisena alkoi helpottaa, kun molemmat pystyi laskemaan sylistään seisomaan. Senkin asian merkittävyyttä voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole sitä kokemut. 3-vuotiaista kaksosista aloin olla sitä mieltä, että nyt kaksosuus alkaa ola etu.



" Vauvan tarpeisiin tulee vastata viipymättä" - tämä lause aiheutti suurimmat tuskat. Usein toista hoitaessa toinen itki odottaessaan vuoroaan. Siinä piti vain turruttaa korvat, ei voinut lyödä leipäpalaa käteen, että nakerra tuosta. Sitterit olivat ainoa paikka, missä osasin syöttää kahdella pullolla yhtäaikaa. Iltaisin oli sentään kaksi syöttäjää, että pääsivät joskus syliinkin. Aina oli kiire vaihtaa vaipat vauhdilla, ennen kuin toinen tikahtuu. Ja toinen sitten samaa vauhtia, kun ei tiedä, koska taas on kiire. Jatkuva huono omatunto siitä, ettei ole vauvalle tarpeeksi. Nämä asiat helpottivat siinä alle vuoden vanhana, kun oppivat jo kuuntelemaan ja ymmärtämään puhetta.



Jos verrataan yksös- ja kaksosäitiyttä, on suurin ero esikoislapsilla. Äitiyteen saa opetella ihan eri tavalla yhden kuin kahden vauvan kanssa. On enemmän aikaa keskittyä lapseen - luoda sidettä, niin kuin hienosti sanotaan. Normaalin, terveen yksösvauvan kanssa pääsee myös liikkeelle ihan eri tavalla kuin kaksosten. Kaksosten kanssa kun olet jossain vaikka autolla, ei löydy sellaista paikkaa, jossa voisit " piipahtaa" pikaisesti. Aina on kaivettava rattaat esiin, kuusikiloisiakaan ei enää napata kainaloon noin vain. Isompien lasten kanssa et vieraile yksin kovinkaan monessa paikassa - varsinkaan lapsettomissa perheissä - kun perässä ei kerta kaikkiaan jaksa juosta. Kolme vuotta oli minulla tässäkin rajana. jos siihen yksösperheeseen tulee vauva vuoden kuluttua, alkaa kaksosperheessa jo vähän helpottamaan. Yksösäiti on saanut helpomman (lapsesta riippuen!) ensimmäisen vuoden ja kahden lapsen todellisuus vasta alkaa.



Ei taida tulla tähän juttuun selkeää punaista lankaa, flunssa vaivaa. Kustannuksista sen verran, että alun monikkojen avustus ei paljoa tunnu. Kaiken ostat kahtena, mitään et voi kierrättää. Kotihoidontuki loppuu lasten täyttäessä kolme - yksösperheeseen tuleva toinen lapsi jatkaa siinä perheessä tätä aikaa. Eikä kannata sanoa, että tee lisää lapsia, kun ap:n kysymyksessä haluttiin kahden lapsen vertailua.



Kyllä meillä muuten isä hoiti yksin jo kuukauden ikäisiä lapsiaan. Samaten minä tietysti kaiket päivät. Yksin liikkeellelähtö onnistui vauva-aikana, vaikka olikin työlästä. Taaperoitten kanssa ei kumpikaan halunnut liikkua yksin, oli jo liian työlästä. Pärjätty kyllä oltaisiin.



Nyt nautin nelivuotiaistani, jotka ovat välillä kuin paita ja peppu ja välillä pahimmat vihamiehet. Mutta koskaan meillä ei sanota, että " äiti, ei ole mitään tekemistä" .

ap:n motiivia kysymykselleen. Onko kyseessä oikea huoli vai halusitko vain vahvistusta sille, että sinulla tulee olemaan rankempaa? Sinähän olet tällä hetkellä yhden lapsen äiti.



Varsinkin esikoista odottavalla on jonkinlaisia odotuksia tulevasta äitiydestä. Kun jossain vaiheessa selviää, että tulokkaita on enemmän, pitää jo siinä vaiheessa pistää ajatukset uusiksi. Monelle se on niin iso järkytys, että koko raskausaika menee siitä toipumiseen. Raskausaika on (useimmiten) vaikeampi, ihan jo siitä syystä, että viikkoja ei tarvitse olla paljoa päälle 20, kun on jo yhtä iso, kuin yhtä odottava viimeisillään. Moni kaksosraskaus on myös riskiraskaus, huoli lapsista on iso. Ennenaikaisina syntyneistä iso osa on monikkolapsia. Kun lähdet laitokselta kotiin kahden vauvan kanssa, on tilanne ihan oikeasti eri, kuin yhden kanssa. Siinä ihan todella olet kahden vastasyntyneen kanssa ja on absurdia edes yrittää verrata sitä tilanteeseen, jossa yksi vauva viedään yhden yksivuotiaan sisarukseksi. Nykyisten ehkäisykeinojen ansiosta se vauva yksivuotiaan lisäksi on myös harkittu. Perhe katsoo jaksavansa kahden kanssa. Kaksosia ei hankita tarkoituksella eikä perheen jaksamista kysellä. Ainakin minulla kaksosten vauva-aika jätti sellaiset riittämättömyyden- ja syyllisyydentunteet, että sain tehdä tosissani työtä selvitäkseni niistä. Eikä tilannetta olisi yhtään helpottanut, jos joku yhden äiti olisi tullut kyseenalaistamaan tuntemukseni.



Ja se yksin lasten kanssa pärjääminen. Kotona se onnistuu, kun kaikki tarvittava on lähellä ja koti sellainen, että kaksi termiittiä voi jättää hetkeksi silmistään. Kylässä emme mielellään käyneet pahimman " tutkimusiän" aikana edes koko perheen voimin. Siinä kun molemmilla oli vahdittava, eikä voinut edes vuorotella vahtivuorojen kanssa. Ihmiset arvostavat perintöposliinejaan :) Pärjäämisestä kertoo jotain sekin, ettemme saaneet kertaakaan ketään hoitamaan yksinään kaksosiamme. Ihmiset kun pelkäsivät, etteivät selviä kahta tuntia kahden kanssa. Pakottavassa tilanteessa veimme vain toisen hoidettavaksi tai hankimme kaksi hoitajaa/hoitopaikkaa. Ja täytyy myöntää, että kun olimme jostain syystä liikkeellä vain yhden lapsen kanssa, tuntui kuin ei olisi ollut lasta ollenkaan. Niin helppoa se oli.



Ap:n väsyneestä tuttavasta vielä. Miksi hän ei saisi olla väsynyt? Tiedätkö ihan oikeasti, mitä ongelmia kaksosuus heillä aiheuttaa? Kyllä minäkin olen ollut väsynyt ja jossain vaiheessa myös kateellinen yksösperheille. Kateus on tullut niissä tilanteissa, kun on tuntunut siltä, että seinät kaatuvat päälle, eikä koskaan näe muita ihmisiä kuin oman perheen. Jostain syystä tuttavaperheet lakkasivat pitämästä yhteyttä " etteivät häiritse" . Ei auttanut, vaikka sanoin, että olisi mukava saada tänne joskus ylimääräinen syli. Jo kauppareissutkin ovat erilaisia kaksosten kanssa. Ei ollut sellaista reissua, etteikö vähintään neljä ivierasta hmistä olisi pysäyttänyt. Minusta se oli hauskaa, mutta monet äidit tuntevat sen ahdistavana tai ärsyttävänä. Kaikenlaisiin kysymyksiin saa varautua. Kuinkahan monelta yhden äidiltä on vieras ihminen kysynyt, onko vauva tehty rakastelemalla?



Suomessa on paljon masentuneita äitejä, tuskin ne kaikki kaksosten äitejä ovat. Mistä tiedät, ettei tuttavallasi ole masennusta. Se ei häviä selittämällä sitä turhaksi. Ehkä tuttavasi olisi yhtä väsynyt yhden kanssa? Äitiys voi ottaa koville sekä yhden että monikkojen kanssa. Onhan se helppoa vedota kaksosuuteen, harva kai sanoo olevansa väsynyt kun on huono ja riittämätön äiti, vaikka se tunne olisikin taustalla.



Jos ihan oikeasti haluat auttaa ystävääsi, jätä tutkimukset äläkä ainakaan väitä, että sinulla tulee olemaan rankempaa. Ei äitiys ole kilpailulaji siitä, kenellä on rankinta. Tuttavallasi tulee olemaan helpompaa, kun lapset alkavat olla kolmen, mutta ei hän siihen pysty uskomaan, kun on väsynyt. Anna konkreettista apua. Jos tuntuu liian kovalta nakilta ottaa pariksi tunniksi kaksi vierasta lasta oman lisäksi, pyydä yksi lapsi " lainaan" . Sekin helpottaa uskomattoman paljon kaksosten äitiä. Saa hetken aikaa olla äiti vain yhdelle. Sinun pitää nyt vain miettiä omat motiivisi. Haluatko oikeasti auttaa vai haluatko vain vahvistuksen sille, että tuttavasi valittaa turhasta.

Airi-Inkeri:

Aihe kiinnostaa, koska olen kohta kahden pienen lapsen äiti ja seuraan sivusta hyvin väsyneen kaksosten äidin elämää.

Airi-Inkeri

Luulin ihan oikeasti, että huolensa esittää äiti, jolla on kohta lapset pienellä ikäerolla. Yli 3,5-vuotias esikoinen ja pian vauva, mitä sillä tilanteella on tekemistä kaksosvauvojen tai edes kaksivuotiaitten kaksosten kanssa?

chow:

Tosi paljon vaikuttaa mielestäni vanhempien asennekin, jos on jo raskausaikana uppoutunut siihen ajatukseen, että kaksosten kanssa elämä on kauheeta, sitä se varmasti tulee aina olemaankin, mutta jos saa itsensä asennoitumaan positiivisemmin, elämä nyt on tätä jonkun aikaa ja sitten muuttuu johonkin suuntaan, niin vanhemmat jaksaa varmasti paljon paremmin.

On joo varmasti totta, mutta uskallan väittää, että ulkopuolisten reaktiot kaksosraskauteen/ kaksosuuteen eivät varmasti ainakaan helpota tulevien tuplavanhempien asennetta. Itse sain osakseni sääliä ja voivotteluja " kyllä teillä tulee olemaan rankkaa, miten te jaksatte" ja mm. lääkäriltä kommentin " 1. vuosi tuplien kanssa on yhtä helvettiä" . Toki myös vilpittömiä onnittelujakin sain. Itse elin kuitenkin raskautta päivä kerrallaan ja " kaikki otetaan mitä vastaan tulee" -asenteella. Raskausaika menikin sitten hienosti, vauvat syntyivät täysiaikaisina ja terveinä ja yllättäen vauvavuosi oli " tosi helppo" . Vauvat nukkuivat ja söivät hyvin, eivät sairastelleet ym. Mutta totuus on se että 2 vauvaa ei mene siinä kuin 1. Työtä on tuplasti, rahaa kuluu tuplasti, aikaa kuluu useimmiten tuplasti.

" Helvetin portit" meillä aukesi sitten pian 1v. synttäreiden jälkeen ja 2 liikkeeelle lähtevää, voimakastahtoista, eri suuntiin hajaantuvaa taaperoa antaakin jo kummasti haasteita päiviin. Onneksi edelleenkin sentään syövät ja nukkuvat hyvin, eivätkä sairasta. Mutta huhhuh, välillä olen todella väsynyt. Silti jaksan aina muistuttaa itseäni siitä, että " näitä on vaan 2..." , koska ikäni puolesta jälkikasvua voisi olla enemmänkin.

Mutta omalta osaltani ajattelisin näin

- omat tuplavauvani vs vauva & taapero--> tuplavauvojen kanssa helpompaa

- omat tuplataaperoni vs vauva & taapero --> vauvan ja taaperon kanssa helpompaa

Mutta asiathan eivät ole näin yksioikoisia, sillä JOKAINEN LAPSI ON YKSILÖ ja JOKAINEN VANHEMPI ON YKSILÖ, asioita koetaan ja tehdään eri tavoin. Ap, jos ystäväsi on kerran väsynyt, mitäs jos veisit hänet vaikka iltakävelylle joskus, ilman lapsia.

osasit aika hyvin kiteyttää kirjoituksissasi varmasti aika monen monikkoäidin kokemuksia, kiitos :)!

Hei!



Riippuu lapsista ja lasten luonteesta. Samoin eri ikäisten kohdalla riippuu ikäerosta.



Toisaalta eri ikäisten lasten kanssa on jo kertaalleen nähnyt ne lasten hoitoon liittyvät asiat ja " harjoitellut" yhden kanssa. Toisen syntyessä asiat ovat jo tuttuja ja tavarat saattavat löytyä valmiina kaapista.



Kaksosten syntyessä etenkin ensimmäisinä lapsina, tilanteen kanssa on vain pärjättävä ja kahden kanssa ei ole kauheasti aikaa eikä energiaa miettiä miten mitäkin parhaiten hoitaisi. Kaksoset esikoisena

edellyttävät luovaa soveltamista ja uskoa omiin näkemyksiin lapsistaan.



Lapsemme syntyivät keväällä. Leikkimielisesti tilanteen kehitystä voisi kuvata seuraavasti:

... ensimmäisenä kesänä tarvittiin kolmas aikuinen jotta vanhemmat saivat ruokaa. Ainoa lämmin ruoka mitä tuli syötyä oli jäätelö.

... toisena kesänä " pärjäsimme" jo kahdestaan ja yksi aikuinen sai hoidettua lapsia hetken, jotta toinen sai laitettua ruokaa.

... kolmantena kesänä (kun lapset olivat kaksi+) heidän kanssaan pärjäsi yksi aikuinen oikein hienosti ja ennätti siinä sivussa laittamaan itselleen murkinaa.



Tosin lastenhoitajaa on ollut vaikea saada ja mummotkaan eivät mielellään jääneet yksin lastenhoitajaksi. Ja nämä meidän sankarit

ovat ns. ujoja tapauksia jotka eivät kiipeile kauheasti mihinkään.



Jostain syystä kaksi vauvaa/taaperoa koetaan erittäin haasteelliseksi verrattuna kahteen eri ikäiseen lapseen nähden. Tai en minä sitä yhtään ihmettele, mutta meidän sankareiden kanssa pärjäsi kyllä kaksi vuotiaana jo yksinään. Jos molemmat olisivat olleet luonteeltaan erilaisian (vilkkaita) niin tilanne olisi voinut olla jotain muuta.

Itse olin sitä mieltä, että kaksosten vauva-aika oli jopa helpompi kuin esikoisen aikanaan. (Ikäeroa kaksosilla ja esikoisella 8 vuotta). Kaksosten kanssa ei ollut aikaa tarkkailla vauvoja niin paljon eikä reagoida jokaiseen inahdukseen ja itkuun niin kuin esikoisen aikana (esikoinen oli totisesti meillä se kuuluisa " harjoituskappale" ), ei ollut oikeastaan aikaa laisinkaan miettiä että onko tämä nyt rankkaa vai ei, kun piti olla työssä ja touhussa vuorokaudet ympäri:-)

Vauvat " opetettiin" aika pian samaan rytmiin, joten yöt sujuivat suht. hyvin ja isä osallistui myös yösyöttöihin, joten sain itse levätä paljon. Ja esikoisesta oli jo paljon apua pienten kanssa. Vauvat viihtyivät mainiosti myös keskenään, eli ei tarvinnut olla heitä viihdyttämässä niin kuin esikoista piti aikanaan. Nyt kun lapset ovat jo kasvaneet koululaisiksi, elämä on edelleen vauhdikasta ja antoisaa, mutta toki helpompaa, kun ovat omatoimisia.. Ja yhden vauvan kanssa äitiyslomalla oloa voi nykyään oikeasti pitää lomana :-)

Paljon varmasti riippuu siitä, onko perheellä olemassa ns. tukiverkostoja, jotka voi valjastaa tarvittaessa avuksi. Meillä onneksi on. Eikä hurtista huumorintajustakaan ole ollut haittaa (varsinkin niinä öinä kun on vuorotellen hoitanut oksentelevia ja ripuloivia kaksosia), sillä jo pärjää aika pitkälle:-) Tsemppiä vaan kaikille, kyllä se Elämä kuitenkin järjestää asiat niin kuin pitääkin.