Hävettää - olin avioliitossa 20 vuotta alistettu

mä en ollut kuin 8 vuotta.

mutta älä hyvä ihminen tuollaista häpeä!

sillä toisella taas olisi aihetta hävetä!

onhan sulla vielä elämää edessä,joten rupeet nauttimaan ja tekemään asioita mistä tykkäät!

mikään ei ole turhempaa kuin märehtiä mitä jos olisin tehnyt toisin - mennyttä kun ei voi elää uudestaan!

zemiä!

ettei siinä prosessissa pysy oma arvostelukyky edes mukana. Mulla on samanlainen avioliitto takana. Sitä vain ihmettelen et kuinka joku voi enää uskaltaa uuteen suhteeseen vastaavan kokemuksen jälkeen? Mä en enää ole ollut miehistä missään mielessä enää kiinnostunut parisuhdehelvettini jälkeen.

nyt erosta pari kolme vuotta ja edelleen mies yrittää jatkaa tuota lasten kautta. hän myös siirsi tuon alistamisen esikoiseemme, joka jäi koulun takia isän luokse asumaan. tyttö masentui ja katkaisi lopulta välit isäänsä kokonaan. tyttö oli minua viisaampi, kun huomasi tuon vuodessa, eikä suostunut alistumaan enempää.

että henkinen alistaminen on mahdollista sen vuoksi, että alistaja sitoo alistetun itseensä kiinni hellyydellä. Eihän kukaan suostu alistettavaksi, jos ei välillä olisi jotain hyvääkin.



Miten alistaminen ilmeni? Se oli manipulatiivista, kyse oli vallankäytöstä, siitä, että yksi ihminen tiesi miten pitää elää.



Päätöksenteko kertoo ehkä eniten: Minä en saanut koskaan päättää mitään. Tai kyllä minä päätin, mutta aina päätöksenteko kiersi miehen kautta. Hän joko hyväksyi tai hylkäsi sen.



Kun miehellä oli toinen nainen (naisen vaistolla vaistosin, kun kuulin hänen työkaveristaan), hän kielsi sen ja väitti että minun pääkopassani on vikaa ja minun pitää tehdä töitä itseni eteen, koska olin mustasukkainen ja skitso.

Sinisilmäisenä uskoin valheen, että toinen on nainen on pelkkä ystävä, eli uskoin itsekin, että minussa itsessäni oli vikaa.



Ja sitten pikkujuttuja siitä, kuinka minä aina tein kaiken väärin: Mies kontrolloi syömisiäni, vaikka bmi:ini on aina ollut 20-21. Jos söin enemmän kuin pari riviä suklaata, alkoi armoton nalkutus siitä, ettei suklaata kuulu syödä kuin karkkia.

Nämä ovat periaatteesa pikku juttuja, mutta kyse on vallankäytöstä ja siitä luulosta, että toinen ihminen kertoo sinulle, miten sinun pitää elää.



Ja vielä se, että syy oli aina minun. Hän itse ei yleensä koskaan tehnyt virheitä.



ap

Ei "suklaata kuulu syödä kuin karkkia", vaan piti kirjoittaa että "suklaata ei kuulu syödä kuin leipää".

Ja tiedän sen kyllä. Mutta kun lapsia on 4, niin ei ihan tuosta vain viitsi erotakaan.



Suurin syy alistamiseen taitaa olla se, että mies elättää perhettä jo kahdeksatta vuotta. Toki olen välillä tehnyt töitä (ja opiskellut), mutten mitään säännöllistä. Tällä varjolla on siis paljon asioita, joita minä en saa kuulemma tehdä. Ja avun pyytämistäkin mieheltä välttelen viimeiseen saakka, koska olen kyllästynyt kuuntelemaan sitä valitusta, joka siitä seuraa. Syyllistäminen on myös tuttua sekä se, että mies latelee vaatimuksiaan viikoittain, vaikka teen jo niin paljon kuin jaksan (eipä tuo järjestä minulle aikaakaan tehdä niitä isompia hommia). Nyt mulla on kiintiö täynnä ainakin noita valituksia, joten niitä en kuuntele enää ollenkaan.

niin minkäkin tein. Jossain vaiheessa lopetin vaatimusten kuuntelemisen. Lopetin omien tarpeiden ilmaisun, koska en halunnut kuulla, "kuinka älytöntä on ajatella noin". Aloin suojaamaan itseäni ja siksi taisin käpertyä sisäänpäin.

Kun mies sitten aloitti sivusuhteen, niin syy oli se, että minä en enää kuunnellut häntä, en osoittanut arvostusta enkä ollut vuorovaikutuksessa tarpeeksi.

Taas syy oli siis minun.

Eli tuosta minun valaistumisestani alkoi meidän avioliiton lähtölaskenta.

ap

Ja tiedän sen kyllä. Mutta kun lapsia on 4, niin ei ihan tuosta vain viitsi erotakaan. Suurin syy alistamiseen taitaa olla se, että mies elättää perhettä jo kahdeksatta vuotta. Toki olen välillä tehnyt töitä (ja opiskellut), mutten mitään säännöllistä. Tällä varjolla on siis paljon asioita, joita minä en saa kuulemma tehdä. Ja avun pyytämistäkin mieheltä välttelen viimeiseen saakka, koska olen kyllästynyt kuuntelemaan sitä valitusta, joka siitä seuraa. Syyllistäminen on myös tuttua sekä se, että mies latelee vaatimuksiaan viikoittain, vaikka teen jo niin paljon kuin jaksan (eipä tuo järjestä minulle aikaakaan tehdä niitä isompia hommia). Nyt mulla on kiintiö täynnä ainakin noita valituksia, joten niitä en kuuntele enää ollenkaan.

ei oikeuta alistamaan puolisoa ö.ö



Asioista pitää pystyä päättämään yhdessä riippumatta siitä kuka maksaa laskut.

Onnistuu ainakin meillä, vaikka minulla on huomattavasti pienempi palkka kuin miehelläni, ja olen myös ollut useita vuosia kotona lasten kanssa (ilman omia tuloja).

alistumista on, että suostuu sellaiseen.

nyt voit kasvaa sellaiseksi ihmiseksi kuin tahdot olla. Josnkin ajan kuluttua et enää häpeä, vaan näet menneen aikana, joka johti siihen mitä nykyään olet. Menneen suremiseen ei kannata jäädä kiinni, keskity nykyhetkeen ja tulevaan.

minulla on suuri tarve päästä tästä yli ja teen kaikkeni sen eteen.



Miten te ette näe tässä mitään häpeämistä? Oletteko te outoja vai minä outo?



ap

googlettakaa nyt ihmeessä narsistin uhrit.



Itse elin samanlaisessa suhteessa sinisilmäisenä 15 vuotta, kunnes löysin netistä tietoa ja käsitin kaiken.



Erosta on jo 5 vuotta aikaa, mutta olen vieläkin rikki, enkä kykene enää luottamaan miehiin.

Ensinnäkin lähdit kun tajusit tilanteen. Se on jo kympin arvoinen suoritus. Lisäksi menit terapiaan. Haluat päästä eteenpäin. Loistava manipulaattori pyöritteli sua, mutta shit happens.



Minusta häpeällisyys tulee kuvioihin vasta siinä vaiheessa kun tietää mutta ei tee mitään. Ottaa turpiinsa lasten edessä. Ei mene terapiaan vaikka perhe pyytää. Siinä oikeita syitä hävetä.

kolme eri narsismista kertovaa kirjaa. Ne räjäyttivät tajuntani. Ex-mieheni tuskin saisi diagnoosia, mutta hänessä on hyvin paljon narsistisia piirteitä.



Minä lähdin vasta sitten, kun tuli eteen tilanne, etten voinut mistään hinnasta hyväksyä. Eli sivusuhde. Jos sitä ei olisi ollut, siinä vieläkin nielisin kaiken...



ap

Uskon, että tämä elämä on lahja josta pitää oppia iloineeen ja suruineen ja varsinkin suruineen. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, eikä varsinkaan toisten ihmisten tekemisiin mutta jokin tarkoitus kaikella on. Se tarkoitus on suuri salaisuus.

Eikä minulla ole enää tarvetta tietää,miksi elämäni on mennyt niin kuin on. Mutta itse ne tunteet on joka tapauksessa käytävä läpi. Jotkut sanovat, että häpeän tunne on se viimeisin. Toivotaan!



ap

Eikä minulla ole enää tarvetta tietää,miksi elämäni on mennyt niin kuin on. Mutta itse ne tunteet on joka tapauksessa käytävä läpi. Jotkut sanovat, että häpeän tunne on se viimeisin. Toivotaan! ap

Mä annoin anteeksi petturuudenkin ja jatkettiin vielä 5 vuotta.

Tosin lähdin sitten opiskelemaan ja kasvoin ihmisenä ymmärtämään, että olen normaali, eikä hän...tämä tapahtui lähihoitajakoulussa.

Miten he voivat?

Siinä mies sitten yritti venyttää eroa. Halusi vielä "katsoa", mutta toisesta naisesta ei suostunut luopumaan. Syksyllä sitten erottiin.



Minun valaistumiseni lähti nelisen vuotta sitten, kun aloin lukemaan Tommy Hellstenin kirjoja läheisriippuvuudesta. Löysin itseni ja lähdin vahvistamaan itseäni.



ap

menimme yhteen, eli nelikymppinen olen nyt. Lapset ovat koululaisia.



ap