34-vuotiasta naista syytetään Portion Boysin Tiina Forsbyn kunnianloukkauksesta
Nyt on asiaa, ja toivottavasti tulee varoittava ennakkotapaus täälläkin mellastaville vihakirjoittajille
Kommentit (401)
Seurasin aikoinaan instagramiaan, Oulun aikoihin, ennen tätä uutta miestä. Ilmeisesti eronnut ja jäänyt taloon asumaan ja hänellä oli todella kauniita kuvia joista tykkäsin. Sisustusta, ruokaa, matkakuvia. Vaikutti lämminhenkiseltä ihmiseltä. Oliko tuolloin laukkuliikkeessä töissä ja mainosti muistaakseni oululaisyrityksen proteiinijauhoja.
Sellaisen hieman erikoisen huomion tein, mikä jäi ihmetyttään, että aina kun joku satunnainen kommentoija kyseli jotain että mistä rahaa luksusmerkkituotteisiin tai vastaavaa, niin tämä meni isänsä haudalle ottamaan suru- ja itkukuvia ja postasi niitä aina jos joku kirjoitti jotain rakentavan kritiikin suuntaista. Mietin onko huomion hakua vai oliko oikeasti niin suruisa ihminen.
Jossain vaiheessa lopetin noin 100 hlön seuraamisen muutenkin, tais mennä tilinsä siinä enkä enää muistanut henkilön olemassa oloa, ennen kuin euroviisukarsinnassa.
Faniensa turha alkaa haukkua minua, tuo nyt oli vaan havainto minkä vuosia sitten tein.
Vierailija kirjoitti:
Voin vain kuvitella kuinka paljon Orimattilalaista "Riittaa" hävettää tulla kärikseen vastaamaan asiassa. Anonyymi nettihuutelija joutuu paljastaa itsensä.
Tuskin hävettää. Nämä ihmiset jatkaa tuomion jälkeenkin samalla tavalla. Vaihtavat vaan kohdetta.
Onko tää se hullu, joka kirjoitti Vain Elämää -ketjussa 🤔
Vierailija kirjoitti:
Voin vain kuvitella kuinka paljon Orimattilalaista "Riittaa" hävettää tulla kärikseen vastaamaan asiassa. Anonyymi nettihuutelija joutuu paljastaa itsensä.
Oikein, että joutuu häpeämään ja kohtaamaan mahdollisesti Tiinan f2f. Tässä kun ei taida olla mistään yksittäisestä kommentista kyse vaan systemaattisesta kiusaamisesta eikö kukaan sellaista ansaitse.
Vierailija kirjoitti:
Voin vain kuvitella kuinka paljon Orimattilalaista "Riittaa" hävettää tulla kärikseen vastaamaan asiassa. Anonyymi nettihuutelija joutuu paljastaa itsensä.
:D Äläpä muuta sano, nimi tulee julki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö meidän veronmaksajien rahoja pysty käyttää mihinkään parempaan kuin julkisuutta hakeviin somettajiin?!?!?
Poliisien resurssit olisi oikeasti voinut käyttää perheväkivaltaselvityksiin ja muuhun sellaiseen missä pienet viattomat lapset uhreina. Turhan monta väkivaltaisesti tapettua ja rääkättyä pikkulasta tässä maassa, asukaslukuun nähden :(((
Muttei nuo näytä lapsista välittävän. Minäminä tyyliset ihmiset. Pistää surulliseksi.
🤣 Ei helvetti että olet sairas, ja tyhmä. Pikkulapsikin manipuloi paremmin kuin sinä
Lapsivihaaja heräsi???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku kertoa miksi Tiina saa tuollaista vihaa osakseen mutta Erika Vikman ei?
oisko Erika oikeesti mukavampi ihmisiä kohtaan eikä vaan esitä...? Ja kun osaa kuitenkin laulaa eikä esitä laulavansa?
Villi arvaus, en tunne noista kumpaakaan mutta Erikasta huokuu enemmän jotain aitoutta ja lämpöä.
Niillähän on eri profiilikin. Erika on sellainen ns. räväkkä, syntinen jne. Tuo Tiina taas kevyt ja iloinen.
Ei siinä mielestäni ole mitään yllättävää, ettei Erika provosoi kiusaajia samalla tavalla, vaikka varmasti hänellekin tulee kaikenlaista vihapostia. Tuossa Tiinassa myös enempi potentiaalia kateuden kohteeksi.Erika on nuorempi ja lahjakas, joten luulisi että ihmiset kadehtis enemmän sitä. Kaiken ikäiset
No jaa, olen eri mieltä ja nähtävästi onkin nimenomaan niin, että tuo Tiina aiheuttaa kateutta (ymmärrän sen, enkä ymmärrä noiden kahden eli Erikan ja Tiinan vertailua, kun mielestäni eivät ole ollenkaan saman profiilin tyyppejä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko Tiinaa on kiusattu tai sitte koipi rikki, ei ikinä koskaan muita uutisia, ei sitte milloinkaan,
Melkeen kiinnostas tietää millanen psykologin arvio Tiinasta on.
Susta on helppo tehdä psykologinen arvio sen sijaan.
Voisit toki avata miksi inhoat joitain julkisuuden henkilöitä niin kovin?
Sinun ongelmasi on luetun ymmärtäminen.
ps. Tiina on yksi valovoimaisimpia tähtiä suomalaisessa viihdemaailmassa. Hänen dissaajansa ovat lähinnä niitä, joilla itsellään on ongelmia, ja kohdistavat siitä aiheutuvan kiukun ja kateuden syyttömiin, vieläpä anonyymisti.
Pieni korjaus, Tiina on yksi reittä pitkin edennyt tähti . . .
Raukka, tällä puolustelet vihakirjoituksia. Yritä vähän parempaa.
Minä kirjoitin lauseen Tiinasta, sinä minusta. Miten eroamme toisistamme? Emme mitenkään.
Tiedän ihmisen joka tuomittu kunnianloukkauksesta parikin kertaa eikä häntä hävetä, että kaikki tietää. Tuskin tätä "Riittaakaan" haittaa. Paatuneita rikollisia..
Onko tässä Tiinaa puolustamassa samat mammat jotka rääpii torpan, tuksun jne. elämää, jos niin hiukan on ulkokultaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin vain kuvitella kuinka paljon Orimattilalaista "Riittaa" hävettää tulla kärikseen vastaamaan asiassa. Anonyymi nettihuutelija joutuu paljastaa itsensä.
:D Äläpä muuta sano, nimi tulee julki
Alapekuta sekopää vaan, mutta niin tulee käymään. :)
Varmaan sama kaikkein mielenvikaisin joka viettää täällä vauvalla 24h/vrk Helena Koivu -ketjuissa. Mikään -siis mikään- fakta tai järki ei uppoa sille tajuntaan ja toistaa itseään kuukaudesta toiseen parjatessaan Helenaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku kertoa miksi Tiina saa tuollaista vihaa osakseen mutta Erika Vikman ei?
oisko Erika oikeesti mukavampi ihmisiä kohtaan eikä vaan esitä...? Ja kun osaa kuitenkin laulaa eikä esitä laulavansa?
Villi arvaus, en tunne noista kumpaakaan mutta Erikasta huokuu enemmän jotain aitoutta ja lämpöä.
Niillähän on eri profiilikin. Erika on sellainen ns. räväkkä, syntinen jne. Tuo Tiina taas kevyt ja iloinen.
Ei siinä mielestäni ole mitään yllättävää, ettei Erika provosoi kiusaajia samalla tavalla, vaikka varmasti hänellekin tulee kaikenlaista vihapostia. Tuossa Tiinassa myös enempi potentiaalia kateuden kohteeksi.Ehkä Tiinan kadehtijat ja inhoajat on miehen seuduilta olevia jotka olisivat halunneet miehelle suomenruotsalaisen puolison? Eikö ne ole tarkkoja tuosta suomenruotsalaisuudesta siellä jossain Pohjanmaalla. Ties vaikka heittelisivät jotain lavalle että raukka liukastuu tanssiessaan?! 😱
Osa ihmisistä saattaa olla sellaisia joita ärsyttää että tää lähes viiskymppinen nainen on saanu itelleen kolmekymppisen miehen : )
Myötätuntoni Tiinalle. Monet kommentit umk aikaan olivat myös asiallisia ja hänen rooliaan kyseenalaistavia, on se erikoista että jollain bändillä on joku nainen vain go go Girls roolissa. Se että ottaa tämän asian esiin ei ole hänen haukkumistaan henkilökohtaisesti vaan hänen työrooöinsa kritisointia.
Suomalaisiinvetoavat traagiset, alkoholin värittämät elämäntarinat. Kärsivä taiteilija koetaan jotenkin enemmän suomalaisena kuin hymyilevä.
No mitä ne jätkät siellä lavalla tekee? Samaa kuin Tiina, heiluu ja laulaa. Yks ainoa soittaa rumpuja. Yllättäen kateelliset naiset eivät lähetä miehille kuolematoiveita, vaikka heillä ei olisi muuta roolia kuin kilauttaa triangelia alussa ja lopussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö meidän veronmaksajien rahoja pysty käyttää mihinkään parempaan kuin julkisuutta hakeviin somettajiin?!?!?
Poliisien resurssit olisi oikeasti voinut käyttää perheväkivaltaselvityksiin ja muuhun sellaiseen missä pienet viattomat lapset uhreina. Turhan monta väkivaltaisesti tapettua ja rääkättyä pikkulasta tässä maassa, asukaslukuun nähden :(((
Muttei nuo näytä lapsista välittävän. Minäminä tyyliset ihmiset. Pistää surulliseksi.
🤣 Ei helvetti että olet sairas, ja tyhmä. Pikkulapsikin manipuloi paremmin kuin sinä
Lapsivihaaja heräsi???
Jatka ihmeessä täysin absurdia spämmäämistäsi vaikka hamaan tappiin, muuta elämäähän ei tuollaisella umpitollolla persoonallisuushäiriöisellä ole. Hyvää illanjatkoa. 🙂
Vierailija kirjoitti:
Ihan ansaitut sakot. Kuka 34v kirjoittaa Instagramissa tappouhkauksia tv-ohjelmassa näkemälleen henkilölle?
Hervantalainen Dertzka Marja Luulia Stöffelcrantz ja kaverit brontosauruksen selästä.
Laita telkkari kii tai katso suoratoistoa, se helpottaa.