34-vuotiasta naista syytetään Portion Boysin Tiina Forsbyn kunnianloukkauksesta
Nyt on asiaa, ja toivottavasti tulee varoittava ennakkotapaus täälläkin mellastaville vihakirjoittajille
Kommentit (401)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" JaloTiina on saanut nyt UMK:n myötä osakseen todella törkeää ja asiatonta kommentointia. Hänen rooliaan kyseenalaistetaan, häntä solvataan henkilökohtaisesti mitä erinäisimmistä asioista."
Solvaamiseen ihan hyvä, että laittavat stopin
, mutta sitä en ymmärrä, että miksi jonku julkisuudessa olevan henkilön roolia ei saisi kyseenalaistaa? Siis kyseenalaistaminenhan tarkoittaa minun käistyksenimukaan jotai sellaista, että pohditaan, että miksi on tuossa roolissa, onko oikea valinta rooliin ja muutenkin koitetaan vähän pöyhiä omaakin ajatusmaailmaa. Että miksi sitä ei saisi tehdä? Olen minäkin miettinyt, että mikä jalotiinan rooli siinä yhtyeessä on. Jonkinlainen tanssija ja yrittää innostaa yleisöä mukaan? Se on ihan hyvä rooli suomalaisessa jäyhässä kulttuurissa, jossa ei uskalleta heittäytyä mihinkään ilman alkoholia. Ja tuntuu tanssivan sella
Yhtye myy viihdepalvelua. Miksi sitä pitää, ja millä perusteella osaisi kritisoida, antaa mennä niin että joko pitää tai ei pidä. Mitään lähellekään laitonta ei ole tapahtunut toisin kuin joidenkin muiden kohdalla voi aprikoida.
Vierailija kirjoitti:
Ikäänkuin nämä kiusaajat tunnistaisivat pohjimmiltaan herkän ja hyvän ihmisen ja kävisivät juuri hänen kimppuunsa kollektiivisesti ryhmänä.
Mikähän on tehnyt suomalaisista tämmöisiä.
Riippuu käytöksestä. Itseään herkäksi mainostavat voivat olla pohjimmiltaan sadistisesti läheisiään kohtelevia. Sitä saa ja pitääkin kritisoida.
Mitä siellä sitten on ollut, ne on pakko olla jotain uhkausviestejä. koska kynnys on aika kova julkkisten kohdalla.
Mä en ymmärrä mikä siinä Tiinassa niin paljon haittaa. Ei ole pakko katsoa videoita bändin esiintymisestä jos noin paljon häiritsee. Itse en ole mikään Portion Boysin suuri fani, mutta joitakin kappaleita tulee välillä kuunneltua. Livenä näin festareilla sekä töiden puolesta olin katsomassa kun esiintyivät Isojoella yhdessä tapahtumassa talviaikaan pihalla.
Totaaaa noin, onko tää se bloggaaja joka joskus uhkas kunnianloukkaussyytteellä kun joku kommentoi sen käsilaukkua että on mielestään ruma? Siis kunnianloukkas oikeesti laukkua. Joku sellanen joka esitteli instagramissa vaatehuonetta isossa talossaan joka vaaleesti sisustettu, vissiin jossain pohjoisempana.
Vai sekotanko johonkin toiseen saman tyyliseen nimeen, nimiseen?
Vierailija kirjoitti:
" JaloTiina on saanut nyt UMK:n myötä osakseen todella törkeää ja asiatonta kommentointia. Hänen rooliaan kyseenalaistetaan, häntä solvataan henkilökohtaisesti mitä erinäisimmistä asioista."
Solvaamiseen ihan hyvä, että laittavat stopin
, mutta sitä en ymmärrä, että miksi jonku julkisuudessa olevan henkilön roolia ei saisi kyseenalaistaa? Siis kyseenalaistaminenhan tarkoittaa minun käistyksenimukaan jotai sellaista, että pohditaan, että miksi on tuossa roolissa, onko oikea valinta rooliin ja muutenkin koitetaan vähän pöyhiä omaakin ajatusmaailmaa. Että miksi sitä ei saisi tehdä? Olen minäkin miettinyt, että mikä jalotiinan rooli siinä yhtyeessä on. Jonkinlainen tanssija ja yrittää innostaa yleisöä mukaan? Se on ihan hyvä rooli suomalaisessa jäyhässä kulttuurissa, jossa ei uskalleta heittäytyä mihinkään ilman alkoholia. Ja tuntuu tanssivan sellaisella energialla ja vauhdilla, että pitää olla h
Tottakai saa ihan vapaasti kyseenalaistaa. Esitätkö tyhmää vai etkö todella ymmärrä että jatkuva tappouhkauksien lähettely ja vainoaminen on jotain ihan muuta kuin "kyseenalaistamista"?
Vierailija kirjoitti:
"Mulla on kaikki hyvin. Haluan ainoastaan herättää keskustelua ja nostaa tätä ihmisten pahoinvointia esille, niiden jotka sitä sääliä ja välittämistä eniten tarvitsisivat."
Onko oikeuteen haastaminen siis sitä hänen peräänkuuluttamaa välittämistä pahoinvoiville ihmisille?
Totta muuten, onko tämä "välittäminen" jotain laskelmoivaa touhua ja todellisen luonteen paljastamista? :-o Jos yrittää vaan hyötyä tuosta kaikesta nostamalla metelin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku kertoa miksi Tiina saa tuollaista vihaa osakseen mutta Erika Vikman ei?
oisko Erika oikeesti mukavampi ihmisiä kohtaan eikä vaan esitä...? Ja kun osaa kuitenkin laulaa eikä esitä laulavansa?
Villi arvaus, en tunne noista kumpaakaan mutta Erikasta huokuu enemmän jotain aitoutta ja lämpöä.
Niillähän on eri profiilikin. Erika on sellainen ns. räväkkä, syntinen jne. Tuo Tiina taas kevyt ja iloinen.
Ei siinä mielestäni ole mitään yllättävää, ettei Erika provosoi kiusaajia samalla tavalla, vaikka varmasti hänellekin tulee kaikenlaista vihapostia. Tuossa Tiinassa myös enempi potentiaalia kateuden kohteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Eikö meidän veronmaksajien rahoja pysty käyttää mihinkään parempaan kuin julkisuutta hakeviin somettajiin?!?!?
Poliisien resurssit olisi oikeasti voinut käyttää perheväkivaltaselvityksiin ja muuhun sellaiseen missä pienet viattomat lapset uhreina. Turhan monta väkivaltaisesti tapettua ja rääkättyä pikkulasta tässä maassa, asukaslukuun nähden :(((
Muttei nuo näytä lapsista välittävän. Minäminä tyyliset ihmiset. Pistää surulliseksi.
🤣 Ei helvetti että olet sairas, ja tyhmä. Pikkulapsikin manipuloi paremmin kuin sinä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku kertoa miksi Tiina saa tuollaista vihaa osakseen mutta Erika Vikman ei?
oisko Erika oikeesti mukavampi ihmisiä kohtaan eikä vaan esitä...? Ja kun osaa kuitenkin laulaa eikä esitä laulavansa?
Villi arvaus, en tunne noista kumpaakaan mutta Erikasta huokuu enemmän jotain aitoutta ja lämpöä.
Niillähän on eri profiilikin. Erika on sellainen ns. räväkkä, syntinen jne. Tuo Tiina taas kevyt ja iloinen.
Ei siinä mielestäni ole mitään yllättävää, ettei Erika provosoi kiusaajia samalla tavalla, vaikka varmasti hänellekin tulee kaikenlaista vihapostia. Tuossa Tiinassa myös enempi potentiaalia kateuden kohteeksi.
Erika on nuorempi ja lahjakas, joten luulisi että ihmiset kadehtis enemmän sitä. Kaiken ikäiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko Tiinaa on kiusattu tai sitte koipi rikki, ei ikinä koskaan muita uutisia, ei sitte milloinkaan,
Melkeen kiinnostas tietää millanen psykologin arvio Tiinasta on.
Susta on helppo tehdä psykologinen arvio sen sijaan.
Voisit toki avata miksi inhoat joitain julkisuuden henkilöitä niin kovin?
Sinun ongelmasi on luetun ymmärtäminen.
ps. Tiina on yksi valovoimaisimpia tähtiä suomalaisessa viihdemaailmassa. Hänen dissaajansa ovat lähinnä niitä, joilla itsellään on ongelmia, ja kohdistavat siitä aiheutuvan kiukun ja kateuden syyttömiin, vieläpä anonyymisti.
Pieni korjaus, Tiina on yksi reittä pitkin edennyt tähti . . .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku kertoa miksi Tiina saa tuollaista vihaa osakseen mutta Erika Vikman ei?
oisko Erika oikeesti mukavampi ihmisiä kohtaan eikä vaan esitä...? Ja kun osaa kuitenkin laulaa eikä esitä laulavansa?
Villi arvaus, en tunne noista kumpaakaan mutta Erikasta huokuu enemmän jotain aitoutta ja lämpöä.
Niillähän on eri profiilikin. Erika on sellainen ns. räväkkä, syntinen jne. Tuo Tiina taas kevyt ja iloinen.
Ei siinä mielestäni ole mitään yllättävää, ettei Erika provosoi kiusaajia samalla tavalla, vaikka varmasti hänellekin tulee kaikenlaista vihapostia. Tuossa Tiinassa myös enempi potentiaalia kateuden kohteeksi.
Ehkä Tiinan kadehtijat ja inhoajat on miehen seuduilta olevia jotka olisivat halunneet miehelle suomenruotsalaisen puolison? Eikö ne ole tarkkoja tuosta suomenruotsalaisuudesta siellä jossain Pohjanmaalla. Ties vaikka heittelisivät jotain lavalle että raukka liukastuu tanssiessaan?! 😱
"Tottakai saa ihan vapaasti kyseenalaistaa. Esitätkö tyhmää vai etkö todella ymmärrä että jatkuva tappouhkauksien lähettely ja vainoaminen on jotain ihan muuta kuin "kyseenalaistamista"?"
Bändi itse juuri kielsi kyseenalaismisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko Tiinaa on kiusattu tai sitte koipi rikki, ei ikinä koskaan muita uutisia, ei sitte milloinkaan,
Melkeen kiinnostas tietää millanen psykologin arvio Tiinasta on.
Susta on helppo tehdä psykologinen arvio sen sijaan.
Voisit toki avata miksi inhoat joitain julkisuuden henkilöitä niin kovin?
Sinun ongelmasi on luetun ymmärtäminen.
ps. Tiina on yksi valovoimaisimpia tähtiä suomalaisessa viihdemaailmassa. Hänen dissaajansa ovat lähinnä niitä, joilla itsellään on ongelmia, ja kohdistavat siitä aiheutuvan kiukun ja kateuden syyttömiin, vieläpä anonyymisti.
Pieni korjaus, Tiina on yksi reittä pitkin edennyt tähti . . .
Raukka, tällä puolustelet vihakirjoituksia. Yritä vähän parempaa.
Voin vain kuvitella kuinka paljon Orimattilalaista "Riittaa" hävettää tulla kärikseen vastaamaan asiassa. Anonyymi nettihuutelija joutuu paljastaa itsensä.
Joka jumalan esityksessä mikä teeveestä tulee, kekkuloi aina joku lavalla. Mikähän tässäkin nyt on niin pöyristyttävää? Ihmettelin jo tuon umk:n kohdalla asiaa, eikä se ole selvinnyt vieläkään.
Minua on vainottu jo vuoden ajan netissä, raastupa kutsuu kun on todisteet kasassa. ETTE OLE TUNTEMATTOMIA VAIKKA NIIN LUULETTE
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku kertoa miksi Tiina saa tuollaista vihaa osakseen mutta Erika Vikman ei?
oisko Erika oikeesti mukavampi ihmisiä kohtaan eikä vaan esitä...? Ja kun osaa kuitenkin laulaa eikä esitä laulavansa?
Villi arvaus, en tunne noista kumpaakaan mutta Erikasta huokuu enemmän jotain aitoutta ja lämpöä.
Niillähän on eri profiilikin. Erika on sellainen ns. räväkkä, syntinen jne. Tuo Tiina taas kevyt ja iloinen.
Ei siinä mielestäni ole mitään yllättävää, ettei Erika provosoi kiusaajia samalla tavalla, vaikka varmasti hänellekin tulee kaikenlaista vihapostia. Tuossa Tiinassa myös enempi potentiaalia kateuden kohteeksi.Erika on nuorempi ja lahjakas, joten luulisi että ihmiset kadehtis enemmän sitä. Kaiken ikäiset
Tiinassa naisia sylettää eniten se, että muikkeli on melkein viiskyt vee ja silti hitokseen paljon hotimpi kuin kukaan nuorempi suomimimmi.
M42
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" JaloTiina on saanut nyt UMK:n myötä osakseen todella törkeää ja asiatonta kommentointia. Hänen rooliaan kyseenalaistetaan, häntä solvataan henkilökohtaisesti mitä erinäisimmistä asioista."
Solvaamiseen ihan hyvä, että laittavat stopin
, mutta sitä en ymmärrä, että miksi jonku julkisuudessa olevan henkilön roolia ei saisi kyseenalaistaa? Siis kyseenalaistaminenhan tarkoittaa minun käistyksenimukaan jotai sellaista, että pohditaan, että miksi on tuossa roolissa, onko oikea valinta rooliin ja muutenkin koitetaan vähän pöyhiä omaakin ajatusmaailmaa. Että miksi sitä ei saisi tehdä? Olen minäkin miettinyt, että mikä jalotiinan rooli siinä yhtyeessä on. Jonkinlainen tanssija ja yrittää innostaa yleisöä mukaan? Se on ihan hyvä rooli suomalaisessa jäyhässä kulttuurissa, jossa ei uskalleta heittäytyä mihinkään ilman alkoholia. Ja tuntuu tanssivan sella
Ja miksi minkään bändin lavashowta pitäisi mitenkään kyseenalaistaa? Jos ei tykkää niin ei katso.