Olen kyllästynyt masentuneisiin ja kuormittuneisiin

Vierailija kirjoitti:

Joo ei sitten enää kyseenalaisteta ihmistä, joka liehuu kekkereissä ja tapahtumissa aktiivisesti, muttei jaksa käydä töissä. Uskotaan, että ovat vakavasti masentuneita, kun täällä niin valistetaan. Toteuttavat vain tunnollisina itsehoito-ohjelmaa, kuukaudesta toiseen. 

Itsehoito-ohjelmaa? Ovat laatineet siis itse itselleen. Ovatko käyneet lääkärissä ja saaneet diagnoosin masennukseen tai johonkin muuhun mt-ongelmaan?

Vierailija kirjoitti:

Joo ei sitten enää kyseenalaisteta ihmistä, joka liehuu kekkereissä ja tapahtumissa aktiivisesti, muttei jaksa käydä töissä. Uskotaan, että ovat vakavasti masentuneita, kun täällä niin valistetaan. Toteuttavat vain tunnollisina itsehoito-ohjelmaa, kuukaudesta toiseen. 

Voit olla varma, että kyseenalaistan sitä itsekin.

Vaikea masennus on ja lisäksi myös dissosiaatio. Sen dissosiaation myötä pääsen mielikuvitusmaailmaan, missä ei ole mitään huolta eikä hätää. Ja tämä persoona pystyy käymään myös konsertissa, jos vaan logistiikka ei ole liian vaativa ja raskas. Siitä sitten toipuu sen aikaa kuin se vaatii. 

Kun mieli päästää irti dissosiaatiosta, kaikki kamala vyöryy päälle ja haluan kuolla, koska en näe elämässä mitään ulospääsyä nykytilanteesta ja toimivaa tulevaisuutta. Ja sitten olenkin taas uudelleen siellä dissosiaatiossa. Siinä tilassa olen huoleton, mutta toimintakyvytön mihinkään, mikä vaatii aivokapasiteettia tätä tekstiä enempää. Nytkään ei tunnu yhtään pahalta, en edes hahmota ongelmiani. En pysty itkemään. En ole missään kosketuksissa tunteitteni kanssa. Että sinänsä pystyisin töihin, mutta kun yritän tehdä töitä ja aivot avautuvat, avautuu kaikki muukin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole masentuneiden vika jos ei masentuneet ihmiset ei jaksa. Miksi siis vihata masentuneita? Sairaita ihmisiä? Julmaa.

Kyse onkin niistä, jotka jaksavat niin että hengästyttää seuratakin. Veikkaan, että useampi meistä sitä kyseenalaistavista on nimenomaan kokenut masennuksen tai useamman. 

Anteeks mitä? Mä en tunne kyllä masennusdiagnoosin saaneita jotka bilettää jatkuvasti menemään ja samalla ei käy töissä. Mä tunnen paljon masentuneita kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei sitten enää kyseenalaisteta ihmistä, joka liehuu kekkereissä ja tapahtumissa aktiivisesti, muttei jaksa käydä töissä. Uskotaan, että ovat vakavasti masentuneita, kun täällä niin valistetaan. Toteuttavat vain tunnollisina itsehoito-ohjelmaa, kuukaudesta toiseen. 

Voit olla varma, että kyseenalaistan sitä itsekin.

Vaikea masennus on ja lisäksi myös dissosiaatio. Sen dissosiaation myötä pääsen mielikuvitusmaailmaan, missä ei ole mitään huolta eikä hätää. Ja tämä persoona pystyy käymään myös konsertissa, jos vaan logistiikka ei ole liian vaativa ja raskas. Siitä sitten toipuu sen aikaa kuin se vaatii. 

Kun mieli päästää irti dissosiaatiosta, kaikki kamala vyöryy päälle ja haluan kuolla, koska en näe elämässä mitään ulospääsyä nykytilanteesta ja toimivaa tulevaisuutta. Ja sitten olenkin taas uudelleen siellä dissosiaatiossa.

Siis kyseenalaistan itseäni, en muita. Jokaisella on oma tarinansa, on sitten sairas tai työhaluton. 

Olen laittanut työkykyni ylläpitoon ja palauttamiseen noin 20 000 euroa. Lisäksi on tulonmenetyksiä yli 50 000 eurolla. Ja joo, jos pystyisin, mielelläni eläisin normaalia työssäkäyvän ihmisen elämää. 

Näin masentuneena voin todeta, että mielummin käyn töissä ja elän normaalia elämää kuin olen pahimmassa masennusvaiheessani työkyvyttömänä. 

 

Olen elänyt kumpaakin. Onneksi nyt pystyy olla töissä! Se on iso kunnia ja lahja että keho ja pää toimii.

Olen sinä ap vain kyllästynyt masentuneisiin ja kuormittuneisiin. Minä olen kyllästynyt olemaan masentunut ja kuormittunut. Ja aivan kuten monet kommentoivat täällä, myös minä haluaisin elää normaalia, jaksavan ihmisen elämää ja käydä töissä täydellä työajalla. Nyt työaika 50% ja puolikkaasta palkasta ei jää kuin tuulen huuhtoma pe*se. Kevan osakuntoutustuki auttaa taloudellisesti. Häpeän suuresti tätä sairauttani ja kyvyttömyyttäni normaaliin elämään. Tästä kärsii minun lisäkseni mm. perheeni ja työnantajani. Kyllä tässä menettää niin paljon etten ainakaan minä tekeytyisi huvikseni masentuneeksi.

Ap:lle toivon tulevaisuudessa masennusta, jotta voit itse kokea tämän " ihanuuden". Ei muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä ap syyttelee jotain saikun saanutta ihmistä...? Vikahan on siinä saikun määränneessä lääkärissä, jos hän ei osaa arvioida jonkun saikun tarvetta oikein. 😂

 

On fakta että naisille lyödään kuukauden burn out loma HETI kun työterveydessä vähän itkua tihrustavat. Monilla on sipulia käsilaukussa. 

On fakta, että itkeminen ei riitä sairaslomaan. 

Burn out ei myöskään ole itsessään sairaus. Työuupumus tai uupumus yleensä eivät välttämättä edes oikeuta palkalliseen sairaslomaan. 

Masennusta ei todeta yhdellä kerralla ja masennuksen täytyy olla vakava, jotta se pelkästään on syy, silloin läsnä on yleensä uniongelmia. Akuutti stressitila oikeuttaa viikon sairauslomaan.

Itseni lisäksi tunnen kaksi burnoutin kokenutta. Olen nainen, nämä muut miehiä. Yksikään ei hakenut  sairaslomaa uupumiseen tai kuormittumiseen, ennen kuin tuli loppuromahdus. Kukaan ei palannut samaan tehtävään enää.

Työelämässä tapahtuu kaikenlaista.

Vierailija kirjoitti:

Joo ei sitten enää kyseenalaisteta ihmistä, joka liehuu kekkereissä ja tapahtumissa aktiivisesti, muttei jaksa käydä töissä. Uskotaan, että ovat vakavasti masentuneita, kun täällä niin valistetaan. Toteuttavat vain tunnollisina itsehoito-ohjelmaa, kuukaudesta toiseen. 

Mitenhän jaksat näinkin vakavan takaiskun jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Muakin masentaa ikävät asiat ja ilahduttaa iloiset. Eikö se ole ihan itsestään selvää? Ei tuollainen mitään masennusta ole. Se on normaalia elämää. 

Ruikuttavat ihmiset on ikäviä. Kaikilla on aina välillä vaikeaa. Sitä vaan mennään silti eteenpäin eikä jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi.

Jos ihmisellä ei ole uskoa tarpeeksi, enkä nyt tarkoita mitään jumaluskoa, vaan itseensä/huomiseen/jne, niin hyvin harvoin sitä pystyy edes luomaan ajatusta mitä se eteenpäin meneminen käytännössä tarkoittaa ja sitten elämä pysähtyy. 

Moni käy töissä sen verran, että pysyy juuri ja juuri pinnalla, mutta mihinkään se ei heitä vie. 

Ihminen kestää kyllä melkoisen määrän pskaa, jos sillä on usko siihen, että sillä on joku merkitys ja että sen taistelun päätteeksi odottaa joku "palkinto".

Sen sijaan, jos kaikki mitä se pystyy kuvitella, on sama yksinäisyys jne, mutta ei kuole nälkään siinä matkan varrella, niin ei siinä monesta löydy intoa yrittää. Silloin yleensä "kantavaksi" tekijäksi löytyy esimerkiksi vanhemmat, mutta muiden mielipahan välttämiseksi rimpuilua ihminen kuitenkin jaksaa vain aikansa. Joko ne ulkoiset syyt poistuu elämästä tai yksinkertaisesti "vieteri" katkeaa. 

On olemassa normaaliin elämään kuuluvaa masennusta ja sitten kliinistä masennusta eli sairautta. Lääkärin tehtävä on erottaa nämä, jos potilas ei sitä itse tajua. Teeskentelijät sitten erikseen -vaikka sellaisia varmaan onkin, ei sitä voi yleistää ihmisiin. Ja sitten vielä, masennustakin on monenlaista, sellaistakin, missä on paljon  toimintakykyä eikä se näy välttämättä ulospäin yhtään.

Kokemusasiantuntijana kyllä loukkaa pahasti tällaiset vähättelevät ja yleistävät jutut, mitä täältä saa lukea. Kuka oikeasti haluaa olla sairas? Mielummin eläisi normaalia elämää iloineen, suruineen ja ohimenevine masennuksineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muakin masentaa ikävät asiat ja ilahduttaa iloiset. Eikö se ole ihan itsestään selvää? Ei tuollainen mitään masennusta ole. Se on normaalia elämää. 

Ruikuttavat ihmiset on ikäviä. Kaikilla on aina välillä vaikeaa. Sitä vaan mennään silti eteenpäin eikä jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi.

Jos ihmisellä ei ole uskoa tarpeeksi, enkä nyt tarkoita mitään jumaluskoa, vaan itseensä/huomiseen/jne, niin hyvin harvoin sitä pystyy edes luomaan ajatusta mitä se eteenpäin meneminen käytännössä tarkoittaa ja sitten elämä pysähtyy. 

 

Moni käy töissä sen verran, että pysyy juuri ja juuri pinnalla, mutta mihinkään se ei heitä vie. 

 

Ihminen kestää kyllä melkoisen määrän pskaa, jos sillä on usko siihen, että sillä on joku merkitys ja että sen taistelun päätteeksi odottaa jok

Itsellä se viimeinen niitti oli omaisten poistuminen elämästäni. Täysin yksin on vaikea saada otetta mistään. Tai edes jaksaa yrittää. 

Juttelin tutun kanssa kun oli palanut sotakentiltä.

Kertoi että haastavinta on olla sotakunnossa, kun vihollinen juoksee edessä ja olet niin masentunut tai koko joukkue on, ettei kukaan viitsi edes nostaa kivääriä ja ampua vaikka ovat siinä lähes 7 m päässä. Ollaan vaan hiljaa ja masentuneena päivä tolkulla. Osa ei jaksa syödä mitään kun on niin masentunut ja sitten oli niitä jotka laski alleen.

Näitä on meillä yhteiskunnassakin ja sodassa se tietää selvää häviötä jos vihollinen näkeekin ja ei jaksa nostaa kivääriä. Kattoo vaan tylsä ilme naamalla ja toivoo kuolemaa.

miksi meillä Suomessa yritetään laittaa tämmöisiä ihmisiä töihin?

Eläkkeelle heitä pitäisi pistää. Nykyään on paljon nuorisoakin jotka masentui lukiossa, kun piti kirja lukea tai tehdä essee.

Puhumattakaan kirjoituksiin osallistumisesta. Masentuneena nämä on ihan mahdottomia estetiä toteuttaa elämässä.

Se on kuin se sotilas Ukrainan kentillä. Katsoo ihan metrien päästä vihollista ja ei tee mitään. Kukaan ei tee mitään kaikki on täysin masentuneita.

Miksi tämmöisiltä odotetaan jotain toimintaa?

Voisko ihminen saada länsimaisessa yhteiskunnasssa perustulon tai kansalaispalkan tilille ja antaa heidän selvitä.

Osa ei selviä sittenkään, mutta osa saisi levätä rauhassa ilman paperisotaa ja kenties tekisi jotain hyödyllistä tai työllistyisi sopivasti. Tunnin päivässä ehkä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole masentuneiden vika jos ei masentuneet ihmiset ei jaksa. Miksi siis vihata masentuneita? Sairaita ihmisiä? Julmaa.

Kyse onkin niistä, jotka jaksavat niin että hengästyttää seuratakin. Veikkaan, että useampi meistä sitä kyseenalaistavista on nimenomaan kokenut masennuksen tai useamman. 

Anteeks mitä? Mä en tunne kyllä masennusdiagnoosin saaneita jotka bilettää jatkuvasti menemään ja samalla ei käy töissä. Mä tunnen paljon masentuneita kyllä. 

Juuri näitä meneviä tapauksiahan ap kyseenalaisti. Minullakin on sellainen tuttu, jonka toimintakyvyttömyys rajoittuu ainoastaan mihin tahansa työhön tai muuhun velvollisuudelta tuntuvaan. Muuten menee ja tekee niin, etten ikinä jaksaisi itse, vaikka lopettaisin työtkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei sitten enää kyseenalaisteta ihmistä, joka liehuu kekkereissä ja tapahtumissa aktiivisesti, muttei jaksa käydä töissä. Uskotaan, että ovat vakavasti masentuneita, kun täällä niin valistetaan. Toteuttavat vain tunnollisina itsehoito-ohjelmaa, kuukaudesta toiseen. 

Mitenhän jaksat näinkin vakavan takaiskun jälkeen?

En jaksakaan. En juuri muuta kuin maata sängyssä tai sohvalla miettien miten päästä joko ylös tai alas. Jos jaksaisin, menisin töihin, en konserttiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei sitten enää kyseenalaisteta ihmistä, joka liehuu kekkereissä ja tapahtumissa aktiivisesti, muttei jaksa käydä töissä. Uskotaan, että ovat vakavasti masentuneita, kun täällä niin valistetaan. Toteuttavat vain tunnollisina itsehoito-ohjelmaa, kuukaudesta toiseen. 

Mitenhän jaksat näinkin vakavan takaiskun jälkeen?

En jaksakaan. En juuri muuta kuin maata sängyssä tai sohvalla miettien miten päästä joko ylös tai alas. Jos jaksaisin, menisin töihin, en konserttiin. 

Ei kannattaisi mennä sinne töihin, koska sehän sinut on tuohon tilaan ajanut, että olet aina valinnut työt konsertin sijaan. Elämässä pitää olla tasapaino tai jälki on sen mukaista, kun tasapaino järkkyy. Ihan kokemuksesta puhun. Vapaa-ajan aktiviteetteja on ollut 10 &% siitä, mitä pitäisi ja se kyllä kostautuu. 

Masennus on nykyään muotisairaus. Eläkkeelle tuolla diagnoosilla päässeitä on paljon, nuoriakin. Mä en usko siihen, että vakavasti masentunut kykenee tekemään kaikkea kivaa ja olemaan aktiivinen. Vakavasti masentunut ei välttämättä jaksa edes käydä suihkussa, ei pestä hampaitaan, ei syödä, ei vastata puhelimeen. 

Jos ihminen sanoo olevansa vakavasti masentunut ja samalla joka hel vetin pv päivittää faceen kaikkea kivaa. Että on käyty leffassa, huomenna mennään teatteriin, kampaajalla käyty, vaateostoksilla myös. Kaverin kanssa pikapyrähdys vkl aikana Tallinnaan, sitten glögi-juhlat kavereille. Kesäksi suunnitteilla sitä ja tätä ja tuotakin. Kuntosalilla käynnit aloitettu ja salsa-tunnit siskon kanssa ensi viikolla. Kynsistudiolla kynnet leikattu ja hiottu ja ehkä hiukan pitäisi botoxiakin huuliin laittaa....

Missä hel vetin välissä tuossa edes ehtii olemaan masentunut? Etenkin vakavasti, eläkkeellä olon tasoisesti? Itse ajattelen enemmänkin, että tuossa on joku epävakaa nuori/nuorehko nainen, jota niin paljon ahdistaa kaikki ja hiukan sitten masentaa myös. 

Sitten ihan ne oikeasti masentuneet, jotka ei jaksa yhtään mitään ja joille elämä on hetkestä toiseen selviämistä siinä omassa helvetissään eivätkä he jaksa pitää meteliä itsestään, niin nuo ihmiset sitten jäävät hoidon piiriin pääsemättä. Kun ei edes jaksa sanoa, että on niin hel vetin paha olla. Kaikilla ei edes ole niitä läheisiä, sukulaisia tai ystäviä, jotka ottaisivat kiinni ja saattaisivat hoitoon, avun piiriin. 

Vierailija kirjoitti:

Asuuko tämä kuvaamasi henkilö Nokialla ja työskentelee Tampereella hoitoalalla? Taidan tuntea hänet.

Sama juttu!!!

Miettikää asiaa niin päin että minkälainen olisi ihminen joka ei masentuisi liiallisen taakan alla? Joillain voi olla taustalla olo fyysisen tai psyykkisen väkivallan uhrina, avioero, ex-puolison häirintä vielä eron jälkeen, kuolemaa lähipiirissä, omia terveysongelmia, lasten terveysongelmia. Tulee sairauspoissaoloja ja lopulta työn menetys. Lisää ongelmia. Ja lisäksi, kaikki ei todellakaan välttämättä näy päällepäin.

Vierailija kirjoitti:

Juttelin tutun kanssa kun oli palanut sotakentiltä.

Kertoi että haastavinta on olla sotakunnossa, kun vihollinen juoksee edessä ja olet niin masentunut tai koko joukkue on, ettei kukaan viitsi edes nostaa kivääriä ja ampua vaikka ovat siinä lähes 7 m päässä. Ollaan vaan hiljaa ja masentuneena päivä tolkulla. Osa ei jaksa syödä mitään kun on niin masentunut ja sitten oli niitä jotka laski alleen.

Näitä on meillä yhteiskunnassakin ja sodassa se tietää selvää häviötä jos vihollinen näkeekin ja ei jaksa nostaa kivääriä. Kattoo vaan tylsä ilme naamalla ja toivoo kuolemaa.

miksi meillä Suomessa yritetään laittaa tämmöisiä ihmisiä töihin?

Eläkkeelle heitä pitäisi pistää. Nykyään on paljon nuorisoakin jotka masentui lukiossa, kun piti kirja lukea tai tehdä essee.

Puhumattakaan kirjoituksiin osallistumisesta. Masentuneena nämä on ihan mahdottomia estetiä toteuttaa elämässä.

Se o

Sori naurahdin. Ihminen on sairas, kun ei ammu seitsemän metrin päästä toista ihmistä tai ihmisjoukkoa :D

Vaan masentuneena istuu poterossa ja ei tee mitään.