Miksi maalaiset eivät liiku yhtään?
Nytkin noissa koululaisten tutkimuksissa maalaislapset ovat selvästi heikommassa kunnossa kuin kaupunkilaislapset.
Kommentit (167)
Kävin yläkoulun maalla 1990-luvulla, eikä meillä vielä ollut lihavuutta kuin ehkä 10 % oppilaista. Joka luokalla yksi tai kaksi, kolme korkeintaan.
Tämä ei kuitenkaan johtunut koulukyytien puutteesta. En liikkunut kouluun itse koska matkaa oli 15 km per suunta, vaan bussilla. Näin teki moni muukin. Myöskään liikuntaharrastuksia ei ollut ainakaan enempää kuin nykyään.
Mikä on toisin?
1. lihavuuden halveksunta asenteena (nykyään "saa olla mitä on", vaikka lihava),
2. kiinnostus urheilua kohtaan: syrjäkylilläkin esimerkiksi edes juostiin ja nosteltiin puntteja vapaa-ajalla spontaanisti, eiväy kaikki mutta monesti,
3. ravinto ei ollut läheskään yhtä energiapitoista, eikä karkkia ja sipsiä mässytetty kuin kerran pari viikossa ja pienemmät määrät - kaupasta ei edes saanut kuin n. 200 g karkkipusseja,
4. vanhemmat eivät jatkuvasti varjelleet ja suojelleet, vaan luottivat. Tämä jätti enemmän aikaa myös aktiviteetteihin, jotka eivät olleet organisoituja vaan vapaasta touhuamisesta lähteviä.
5. peli- ja digimaailmaa oli, mutta se ei hallinnut elämää yhtä paljon kuin nykyään. Oli siis muutakin puuhaa kuin pysähtyä ruudulle. Edes kävelyä tms. arkiliikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin itse lapsi maalla talvisin hiihdettiin ja käveltiin kaverille. Oli potkurikin. Kesällä sitten pyöräiltiin.
Eikä ollut sitä autoa.
No nyt ei ole tarpeeksi lunta hiihtämiseen, eikä tiet tarpeeksi paksussa jäässä potkukelkalle. Kaveria ei ole kävelymatkan päässä. Kesällä kyllä pyöräillään.
Auto on pakko olla että pääsee töihin ja saa haettua ruokaa, ei ole kyläkauppoja eikä kauppa-autoja. Kyläkoulut on säästetty kiinni ja lapset viedään taksilla kouluun.
Mutta muistele sinä vaan 60-lukua, me eletään 2024.
Miksi kukaan haluaa asua paikassa missä kaikki on noin hankalaa?
Vierailija kirjoitti:
Riippuu missä päin maalla asuu. Itse olen muuttanut perheineni maalle pääkaupungista. Kolme kouluikäistä lasta, jotka kevään ja syksyn pyöräilevät kouluun ja talvella kävelevät. Koulumatkaa kolme km ja säällä kun säällä kulkevat ilman autokyytejä. Ovat muutenkin liikunnallisia, kun meillä aina oltu liikkuvaista porukkaa. Paikkakunnalta löytyy uimahalli, kuntosali niin sisä- kun ulkokäyttö, urheilukenttä, talvisin luistinrata, hiihtoladut jne. Autoja löytyy kaksin kappalein, mutta vain isoon kaupunkiin (50 km) ostoksille mennessä käytämme autoa ja toinen auto on puolison työmatkoja varten, kun hänellä töihin 70 km matka, itselläni 40 km työmatkaa ja työpaikat eri suunnilta kyliltä. Julkinen liikenne on todella vähäistä, eikä osu aikataulultaan lähellekään. Koko pesue ollaan hyvässä kunnossa ja liikkuminen on meille tärkeää. Ei siis pidä yleistää kaikkia maalla asuvia kohtaan. Toki täälläkin kourallinen pärinäpoikia, jotka mopo
Ei toki pidä yleistää, mutta ei pidä myöskään kiistää sitä tutkittua tosiasiaa, että maalla lapset ovat lihavampia kuin kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maalaislapset läskistyy kun niille ostetaan mopo. Ei ne kävele.
Joku kyseli tutkimusta; uutinen tältä aamulta eli tuoreimmat Move-tulokset.
Lainaus ko. jutusta:
"Ensin hyvät uutiset: Yhä harvemmalla viidesluokkalaisella on alhainen fyysinen toimintakyky. Kahdeksasluokkalaisten tulokset ovat pysyneet edellisvuoden tasolla."
Missä tuossa oli ne hyvät uutiset?
Tämä oli kyllä yllätys, ettei maaseudulla liikuta. Luulin asian olevan päinvastoin.
Hyvät uutiset olivat, että allonpohja on ehkä takanapäin. Huonot uutiset on se, että tilanne on edelleen kuitenkin huono, vaikkakin parantunut aiem
Ei tuossa uutisessa kerrottu ruokavaliosta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin itse lapsi maalla talvisin hiihdettiin ja käveltiin kaverille. Oli potkurikin. Kesällä sitten pyöräiltiin.
Eikä ollut sitä autoa.
No nyt ei ole tarpeeksi lunta hiihtämiseen, eikä tiet tarpeeksi paksussa jäässä potkukelkalle. Kaveria ei ole kävelymatkan päässä. Kesällä kyllä pyöräillään.
Auto on pakko olla että pääsee töihin ja saa haettua ruokaa, ei ole kyläkauppoja eikä kauppa-autoja. Kyläkoulut on säästetty kiinni ja lapset viedään taksilla kouluun.
Mutta muistele sinä vaan 60-lukua, me eletään 2024.
Miksi kukaan haluaa asua paikassa missä kaikki on noin hankalaa?
Mikä kaikki?
Eihän tuossa nyt koko elämä ole :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tehtäisiin testit aikuisille, erot olisivat varmaan vielä suuremmat. Täysin autoiluun perustuva elämäntapa jää helposti päälle, vaikka maalta tullut muuttaisi kaupunkiinkin. Tämä taas välittyy seuraavillekin sukupolville. Keski-ikäisillä suomalaisilla on isot erot arkiliikunnassa.
Kaupunkilaiset käy kuntosalilla, maalaiset menee metsään tekemään polttopuita. Kaupunkilaiset siis liikkuvat enemmän ja paremmin, maalainenhan ei liiku, hän tekee töitä?
Maalaisella on moottorisaha ja klapikone, ei siinä hirveästi hiki lennä.
Vierailija kirjoitti:
Vähäiset harrastusmahdollisuudet?
Tuo nyt on helvetin huono syy vähäiselle liikkumiselle. Maaseudulla on varmasti esim. tilaa lenkkeillä tai kotonaan nostella puntteja vielä enemmän kuin kaupungissa.
Ei kaiken liikuntaharrastuksen tarvitse olla mitään järjestettyä toimintaa. Ei niin ole kaupungeissakaan, vaan kyse on asenteesta.
Malla ilmeisesti herkemmin vain ollaan ja lihotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maalaislapset läskistyy kun niille ostetaan mopo. Ei ne kävele.
Joku kyseli tutkimusta; uutinen tältä aamulta eli tuoreimmat Move-tulokset.
Lainaus ko. jutusta:
"Ensin hyvät uutiset: Yhä harvemmalla viidesluokkalaisella on alhainen fyysinen toimintakyky. Kahdeksasluokkalaisten tulokset ovat pysyneet edellisvuoden tasolla."
Missä tuossa oli ne hyvät uutiset?
Tämä oli kyllä yllätys, ettei maaseudulla liikuta. Luulin asian olevan päinvastoin.
Hyvät uutiset olivat, että allonpohja on ehkä takanapäin. Huonot uutiset on se, että tilanne on edelleen kuitenkin huono, vaikkakin parantunut aiem
Jos on asunut ikänsä siellä peräkorvessa ja korkeintaan käynyt opiskeluaikana vaihdossa Australiassa ja USAssa, niin miksi katsot, että olisi sinne muuttanut? ja mistä ihmeestä Pirkka-Pekka ja Martta-Kaarina saavat sinne peräkorpeen energiajuomaa ja pullaa, kun ei siellä ole kauppaakaan ja kunnan ainoa koulu on paikassa, josta kaupalle on matkaa 2 km.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu missä päin maalla asuu. Itse olen muuttanut perheineni maalle pääkaupungista. Kolme kouluikäistä lasta, jotka kevään ja syksyn pyöräilevät kouluun ja talvella kävelevät. Koulumatkaa kolme km ja säällä kun säällä kulkevat ilman autokyytejä. Ovat muutenkin liikunnallisia, kun meillä aina oltu liikkuvaista porukkaa. Paikkakunnalta löytyy uimahalli, kuntosali niin sisä- kun ulkokäyttö, urheilukenttä, talvisin luistinrata, hiihtoladut jne. Autoja löytyy kaksin kappalein, mutta vain isoon kaupunkiin (50 km) ostoksille mennessä käytämme autoa ja toinen auto on puolison työmatkoja varten, kun hänellä töihin 70 km matka, itselläni 40 km työmatkaa ja työpaikat eri suunnilta kyliltä. Julkinen liikenne on todella vähäistä, eikä osu aikataulultaan lähellekään. Koko pesue ollaan hyvässä kunnossa ja liikkuminen on meille tärkeää. Ei siis pidä yleistää kaikkia maalla asuvia kohtaan. Toki
Pääkaupungin ympäryskunnat Vihti, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää tai Sipoo ei vielä varsinaista maaseutua ole. Näissä on hyvät palvelut ja ostovoimaista väestöä. Lihavia on eniten Pohjanmaalla.
Vierailija kirjoitti:
Linkkaapa nyt jokin tutkimus. Sinänsä kyllä tuon voisi uskoa. Maalaislapsilla ei ole harrastuksia nurkan takana, johon noin vain kävellä tai pyöräillä. Vaikka saisi autokyydin, kannattaako tunnin harrastuksen takia istua toinen tunti autossa?
Luonto on lähellä, mutta se on ehkä vanhemmille työpaikka, eikä ole totuttu käyttämään huvitukseen. Jos ei ole omaa metsää, ei naapurin maille voi noin vain lähteä liikkumaan.
Suurin syy ehkä pitkät välimatkat, joista johtuen lapset eivät ole tottuneet kävelemään mihinkään. Ei kouluun, ei kauppaan. Miksi vapaa-ajalla joku kävelisi huvikseen?
Et sitten ole kuullut jokamiehen oikeuksista? :D
Naapurin maille voi oikein hyvin mennä. Meidän mailla kulkee talvipyöräilyreittejä, ihan yleisessä käytössä ja jopa laavu, jota ihmiset voi retkeillessään käyttää. Valaistuja latuja on kymmeniä kilometrejä ja kesällä nämä samat reitit toimii pururatoinen. Joka kyläkoululla on valaistu pururata joka talvella toimii hiihtolatuna ja kyläkoulujen pihassa on jääkaukalot, joita voi käyttää iltaisin, kun ovat valaistuja.
Keskustassa on monitoimihalli jossa voi harrastaa uintia/vesijumppaa, jääkiekkoa, keilausta, seinäkiipeilyä, useita kuntosaleja, sulkapallokenttiä löytyy useampi ja on sisäjuoksuradat ym. Ulkona on lämmitetty jalkapallokenttä ja pesäpallokenttä ym ym.
Ne kylät, joissa on oma koulu lopetettu, joutuu lapset todellakin turvautumaan koulukuljetuksiin, mutta esim meidän kylällä koulu on ja lapset sinne kävelee tai pyöräilee. Yli 3km matkalta ekaluokkalaiset kuljetetaan taksilla.
Ja esim talvipyöräilyreitit on kovassa käytössä (tietenkin myös kesällä, mutta talvellakin ne pidetään ajokuntoisina)mutta kyllähän ne on suurimmaksi osaksi aikuisia, jotka noita käyttää. Lapsista en tiedä, mutta ise ainakin nyt maalla asuessa liikun hyvin paljon enemmän, kuin koskaan kaupungissa asuessani, jossa liikunta jäi oikeastaan kokonaan.
Nyt lähes pihasta alkaa hyvät lenkkipolut ja valaistut ladut on parin kilomertin päässä. Uimassa käyn viikottain ja lenkillä joka päivä. Talvisin hiihtämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tehtäisiin testit aikuisille, erot olisivat varmaan vielä suuremmat. Täysin autoiluun perustuva elämäntapa jää helposti päälle, vaikka maalta tullut muuttaisi kaupunkiinkin. Tämä taas välittyy seuraavillekin sukupolville. Keski-ikäisillä suomalaisilla on isot erot arkiliikunnassa.
Kaupunkilaiset käy kuntosalilla, maalaiset menee metsään tekemään polttopuita. Kaupunkilaiset siis liikkuvat enemmän ja paremmin, maalainenhan ei liiku, hän tekee töitä?
Maalaisella on moottorisaha ja klapikone, ei siinä hirveästi hiki lennä.
Mökillä tosiaan huomaa, mikä ero on paikallisilla meihin verrattuna, kun on kyse polttopuiden tekemisestä.
Paikalliset menevät traktorilla metsään, ottavat moottorisahan ja suit sait on muutama runko pätkittynä traktorin peräkärryssä. Sitten klapikone käyttöön ja siinä se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähäiset harrastusmahdollisuudet?
Tuo nyt on helvetin huono syy vähäiselle liikkumiselle. Maaseudulla on varmasti esim. tilaa lenkkeillä tai kotonaan nostella puntteja vielä enemmän kuin kaupungissa.
Ei kaiken liikuntaharrastuksen tarvitse olla mitään järjestettyä toimintaa. Ei niin ole kaupungeissakaan, vaan kyse on asenteesta.
Malla ilmeisesti herkemmin vain ollaan ja lihotaan.
Kuten aika moni jo on sinullekin kertonut, niin maalaislapsi istuu koulubussissa päivittäin noin 3 tuntia eli sen ajan, jolloin kaupunkilaislapsi tekee läksynsä. Nopeammat koulumatkat ovat mahdollisia, mutta kunta ei niitä halua, siksi koulukyyti kiertelee pitkään ja hartaasti sivuteillä, mutta ehdottomasti siten, että lapsilla on reitiltä kotiin vähintään 2 km matka ja jos ei ole, niin bussi ei pysähdy lähipysäkille, vaan lapsen oletetaan kävelevän kauemmas. Moni lapsi on koulumatkalla 7-17 ja punttiennoston sijaan illalla pitää tehdä läksyt. Kyse ei ole asenteesta, kyse on viranomaisten halusta saada aikaan näennäissäästöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Linkkaapa nyt jokin tutkimus. Sinänsä kyllä tuon voisi uskoa. Maalaislapsilla ei ole harrastuksia nurkan takana, johon noin vain kävellä tai pyöräillä. Vaikka saisi autokyydin, kannattaako tunnin harrastuksen takia istua toinen tunti autossa?
Luonto on lähellä, mutta se on ehkä vanhemmille työpaikka, eikä ole totuttu käyttämään huvitukseen. Jos ei ole omaa metsää, ei naapurin maille voi noin vain lähteä liikkumaan.
Suurin syy ehkä pitkät välimatkat, joista johtuen lapset eivät ole tottuneet kävelemään mihinkään. Ei kouluun, ei kauppaan. Miksi vapaa-ajalla joku kävelisi huvikseen?
Helposti kävelee jos välittää jaksamisestaan ja neljä seinää alkaa kyllästyttää.
Luonnonrauha on hyvä ympäristö nollata ajatukset.
Tietysti kävele
Fyysisesti raskaa työ ja silti fyysisesti (= liikunnallisesti) huonossa kunnossa? Uskoo ken tahtoo.
Uskon, että hyötyliikunnan määrä on selittävä tekijä. Kaupunkilaislapsilla on lyhyet välimatkat, joten he voivat kävellä pienet siirtymät, vaikka nykyään osa meneekin sähköskuuteilla.
Liikunnan harrastaminen on tutkitusti polarisoitunut ja kaupungissa voi olla jopa vaikeampi saada harrastuspaikkaa lapselle kuin pienellä paikkakunnalla. Mutta hyötyliikunta on kaikille samanlaista: jos kohteeseen on kymmeniä kilometrejä, mennään autolla, mutta jos kohteeseen on kilometri, lapset laitetaan kävelemään se itse.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin itse lapsi maalla talvisin hiihdettiin ja käveltiin kaverille. Oli potkurikin. Kesällä sitten pyöräiltiin.
Eikä ollut sitä autoa.
Ja joulukuusikin oli aina kattoon asti
Ihmisillä on aika outo käsitys lasten ja nuorten omaehtoisesta liikunnasta maaseudulla. Vuodesta kuitenkin on monta kuukautta milloin tiet ovat surkeassa kunnossa ja vaihtoehdot maalla surkeita- voi olla vaikka 500m hiekkatietä ja sen jälkeen pitäisi maantien piennarta astella, missä kulkee valtavasti raskasta liikennettä.
"Talvella voi leikkiä hangessa" joo menepä yksin joka päivä leikkimään hankeen. Lumen määrä ja laatu vaikuttaa leikkeihin todella paljon, "lumiukkolunta" ei välttämättä ole talvella kuin yhden käden laskettava määrä.
Kasvoin itse maalla, alakouluikäisenä kunto oli hyvä koska harrastuksia oli, yläkoulussa surkea. Liikkumiseni määrä oli täysin sidoksissa vanhempien motivaatioon kuskata harrastuksiin/ heidän näyttämäänsä esimerkkiin liikkumisessa. Jälkimmäistä ei ollut eli harrastusten luomissa liikuntamahdollisuuksissa mentiin.
Omat lapset kasvatan paikkakunnalla, missä on todella hyvät kevyen liikenteen kulkuväylät ja harrastusmahdollisuuksia runsaasti. Täällä pystyvät tulevaisuudessa kulkemaan itsenäisesti suureen osaan harrastuksista ja kaverit tulevat myös asumaan helposti kuljettavan matkan päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tehtäisiin testit aikuisille, erot olisivat varmaan vielä suuremmat. Täysin autoiluun perustuva elämäntapa jää helposti päälle, vaikka maalta tullut muuttaisi kaupunkiinkin. Tämä taas välittyy seuraavillekin sukupolville. Keski-ikäisillä suomalaisilla on isot erot arkiliikunnassa.
Kaupunkilaiset käy kuntosalilla, maalaiset menee metsään tekemään polttopuita. Kaupunkilaiset siis liikkuvat enemmän ja paremmin, maalainenhan ei liiku, hän tekee töitä?
Maalaisella on moottorisaha ja klapikone, ei siinä hirveästi hiki lennä.
Ja se moottorisahako itsekseen sahailee siellä metsässä, ei ole tarvetta kumartua tai nostaa rankoja millään tavalla? Mistä tuollaisen saisi, helpottaisi ihmeesti polttopuuntekoa, kun ei tarvitsisi ojentaa, kurkottaa, nostaa, vetää, kääntää tai siirtää yhtään mitään.
Hyötyliikunnalla on varmasti iso vaikutus. Asutaan isossa kaupungissa tiiviisti asutulla alueella. Lapset kävelevät kouluun, koska sinne ei ole pitkä matka. Harrastuksiin osin viedään autolla, mutta osin bussilla tai kävelevät/pyöräilevät. Luistelukenttä on kävelymatkan päässä.
Toisinaan kun tarvitsee käydä kaupassa, pyydän teini-ikäisen käymään, eli käy kävellen. Tulee heti vajaat pari kilometriä kävelyä "ohi mennen". Samoin jos teini haluaa vaikka uuden t-paidan, sanon, että käy ostamassa. Menee itse julkisilla ja kävelee siis pysäkille ja sitten kaupungilla.
Samoin asioilla usein käydään perheellä julkisella tai kokonaan kävellen.
Jos vertaan maaseudulla asuviin tuttaviin (siis oikeasti maalla, ei 2 km isosta taajamasta), he joutuvat lähtemään kaikkiin noihin autolla tai koulukyydillä eikä lapset pysty itse liikkumaan minnekään. Kavereitakaan ei asu kohtuullisen kävelymatkan päässä. He toki ovat hyväkuntoisia, kun harrastavat kalastusta, hiihtämistä ja kaikenlaista nikkarointia, mutta jos tuollaiset eivät teiniä kiinnosta, helposti jää liikunta vähiin. (Ja jos on pitkät koulumatkat koulubussilla, ei välttämättä aikaakaan jää hirveästi. Ei siinä klo 20 illalla enää lähdetään pilkille.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tehtäisiin testit aikuisille, erot olisivat varmaan vielä suuremmat. Täysin autoiluun perustuva elämäntapa jää helposti päälle, vaikka maalta tullut muuttaisi kaupunkiinkin. Tämä taas välittyy seuraavillekin sukupolville. Keski-ikäisillä suomalaisilla on isot erot arkiliikunnassa.
Kaupunkilaiset käy kuntosalilla, maalaiset menee metsään tekemään polttopuita. Kaupunkilaiset siis liikkuvat enemmän ja paremmin, maalainenhan ei liiku, hän tekee töitä?
Maalaisella on moottorisaha ja klapikone, ei siinä hirveästi hiki lennä.
Oletko kokeillut?
Riippuu missä päin maalla asuu. Itse olen muuttanut perheineni maalle pääkaupungista. Kolme kouluikäistä lasta, jotka kevään ja syksyn pyöräilevät kouluun ja talvella kävelevät. Koulumatkaa kolme km ja säällä kun säällä kulkevat ilman autokyytejä. Ovat muutenkin liikunnallisia, kun meillä aina oltu liikkuvaista porukkaa. Paikkakunnalta löytyy uimahalli, kuntosali niin sisä- kun ulkokäyttö, urheilukenttä, talvisin luistinrata, hiihtoladut jne. Autoja löytyy kaksin kappalein, mutta vain isoon kaupunkiin (50 km) ostoksille mennessä käytämme autoa ja toinen auto on puolison työmatkoja varten, kun hänellä töihin 70 km matka, itselläni 40 km työmatkaa ja työpaikat eri suunnilta kyliltä. Julkinen liikenne on todella vähäistä, eikä osu aikataulultaan lähellekään. Koko pesue ollaan hyvässä kunnossa ja liikkuminen on meille tärkeää. Ei siis pidä yleistää kaikkia maalla asuvia kohtaan. Toki täälläkin kourallinen pärinäpoikia, jotka mopoilla huristelee. Mutta enemmän nuoria ja lapsia jotka ovat reippaita liikunnallisia ja harrastavat jos vaikka mitä lajeja.