Te jotka olette menettäneet vanhemmat nuorena, onko juhlapäivät teille vaikeita?

Vierailija kirjoitti:

Eivät ole enää. Menetin äitini kun olin 19 ja isäni heti perään vain 20 vuotiaana. 

Aluksi juhlapyhät olivat vaikeita, mutta kun sain oman lapsen niin on helpottanut ja löytynyt juhlien riemu. Itse nyt 33v.

Toi on sun syy lisääntyy ja pistää paskat geenit eteenpäin? 

Onko vielä kissa tai joku muu susta riippuvainen???

Vierailija kirjoitti:

Selvennä menetys?

Onko joku juoppo äijä isä?

Onko h.uora äiti?

Voitko selventää

Oonko huono ihminen kun en kaipaa pi.lluu ja ku.llii jotka on mun isä ja äiti????

Voisitko selventäää??

Paskat vanhemmat elää...

Vierailija kirjoitti:

Eivät ole enää. Menetin äitini kun olin 19 ja isäni heti perään vain 20 vuotiaana. 

Aluksi juhlapyhät olivat vaikeita, mutta kun sain oman lapsen niin on helpottanut ja löytynyt juhlien riemu. Itse nyt 33v.

Riemuisampaa niissä juhlissa on kyllä ilman lapsia.

Miksi olisi?

Älkää valittako. Mällätkää vaikka perinnöillänne.

Ei koska olen resilientti

Voi itkuvirren valitus. Ihan kuin kaikilla olisi ihana ja täydellinen joulu vaan koska vanhemmat on elossa.

Vanhempani olivat kusipäitä, en harrasta jouluja.

Vierailija kirjoitti:

Voi itkuvirren valitus. Ihan kuin kaikilla olisi ihana ja täydellinen joulu vaan koska vanhemmat on elossa.

Et selvästi oo menettänyt koskaan ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi itkuvirren valitus. Ihan kuin kaikilla olisi ihana ja täydellinen joulu vaan koska vanhemmat on elossa.

Et selvästi oo menettänyt koskaan ketään.

Et selvästi ole kokenut muuta kuin ihanien vanhempien kanssa elettyä elämää.

Eikö yksin vietetty joulu ole just parasta? Saa tehdä ihan mitä haluaa.

Enpä ole ajatellut asiaa tuolta kannalta. Vanhemmat kuoli kun olin alle 20.

Meillä ei pyhät, joulut sun muut koskaan olleet mitenkään erityisiä perhejuhlia, enempi ne oli sellaista pakkopullaa ja/tai päiviä siinä missä muutkin.

M42

Kyllä ne on. Menetin äitini jouluna kun olin reilu parikymppinen. Joulu ja äitienpäivä ovat raskaita edelleen vaikka kuolemasta jo vuosia ja omia lapsiakin syntynyt. Toki helpottanut alkuajoista ja suru muuttanut muotoaan, mutta aina mielessä varsinkin näinä päivinä. 

En tiedä mikä siinä olisi raskasta tai vaikeaa. Nehän on ihan sitä mitä niistä itselleen tekee.

Onhan ne. Menetin isäni teini ikäisenä ja qina ollut joulut surullisia. Mietin mitä olisi jos isä eläisi ja olisi nähnyt minut aikuisena. Rankkaa se on eikä muut jotka ei ole menettäneet vanhempaa voi tätä ymmärtää. 

Ei kukaan jaksa valitusta jouluna.

Olen helpottunut kun kuolivat. Olivat itsekeskeisiä ja vihasivat lapsiaan.

Ei tietenkään