Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vuoroviikkoäidin kumppanina
08.12.2024 |
Tiesin kyllä, että lapset ovat naiselle elämän tärkeimmät ihmiset, mutta en arvannut, miten koville se minulla ottaa huomata, että olen naisen prioriteettilistalla aika kaukana kärjestä. Lapsiviikoilla en juuri koskaan näe naista ja yhteydenpitokin hoidetaan viestein. Kohta puoli vuotta tapailtu, mutta lapset eivät edes tiedä, että äidillään on miesystävä. Välillä tuntuu kuin olisi salasuhteessa. Silloin kun lapset ovat isällään, suhteemme tuntuu ihan hyvältä.
Onko muilla ollut vastaavanlaisia kokemuksia?
T. Kakkosviulun soittaja
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Ketjun avauksen mukaiset suhteet eivät perustu rakkauteen vaan riippuvuuteen. Siksi ne kaatuvat eivätkä toimi alkuhuuman jälkeen. Koska ei ole rakkautta vaan silkkaa hormoniriippuvuutta:
Niin siis viitaaat seksiaddiktioon. Siihenhän nuo suhteet aina kaatuvat. Nainen lakkaa antamasta synnytysväkivallan tai ihan vaan äitiyden seurauksena, minkä seurauksena mies rupeaa todella rasittavaksi, väkivaltaiseksi, pettämään, tekee kaikkien elämästä helvettiä, pahimmassa tapauksessa kohdistaa himonsa lapsiin, jne. Kun suhteet rakennetaan miehen seksiaddiktioiden ympärille ja naisten on pakko antaa seksipalveluja saadakseen lapsia, käyttää steroideja ja ottaa vastaan 10 000 siitosta, niin totta kai tällaiselle pohjalle rakennetut liitot hajoavat
Silloin, kun avioliitot rakentuivat muille perusteille kuin seksiaddiktiolle (esim. yhteisön paine, pakko, moraali, kunnia, eivätkä hedonistiselle nautinnolle, ne kestivät. Eivät ne hauskoja olleet silloinkaan ja pettämistä tapahtui, koska mies yhteiskunnassa on kuin lapsi karkkikaupassa. Ei ymmärrä, että siitintään ei ole pakko tunkea kaikkeen ja kaikkialle, ja sitä ihmiskauppa-pornosivustoa ei tarvitse avata. Totta kai tällainen tuhoaa perheinstituution. Mies on kuin apina, ei ole muita vaihtoehtoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli vuotta ei ole vielä mikään pitkä suhde, vaan vasta tutustumisvaihetta. Miksi kypsällä aikuisella on niin kiire rynnätä (isojenkaan) lasten elämään?
Onko se lasten elämään ryntäämistä, jos lapset tietävät vaikkapa etunimen vanhemman uudesta kumppanista? Minusta olisi ahdistavaa, jos lähtisin vaikkapa uuden (tavattiin syyskuussa) miesystäväni mökille viikonlopuksi, enkä voisi edes kertoa sitä omille teineilleni. Mutta kukin tavallaan...
Ei kannata antaa huonoa mallia lapsille vaihtuvista suhteista.
Ei niin. Kannattaa antaa sellainen malli, että äiti ja isä ovat hautaan asti yhdessä vaikka kumpaakin vi tut taa niin että otsasuoni meinaa päivittäin räjähtää. Koska niinhän se on, että
Normaali ihminen pystyy kyllä luopumaan tuosta siitospakkomielteestä, kun lapset on tehty. Valitaan kumppani, jonka kanssa ne tehdään, ja sen jälkeen keskitytään muihin asioihin. Täytyy olla todella suuri reikä päässä, jos lähtee metsästämään jotain pillupippelinautintoa tuon jälkeen, kun se perhe on jo perustettu. Melkeinpä jäänyt aivojen kehitykseltä jonnekin koiran eli taaperon tasolle
Vierailija kirjoitti:
Vuoroviikkoäidit sopivat hyvin kassien tyhjentämiseen joka toinen viikko. Juuri muuta käyttöä näillä naisilla ei ole, ei ainakaan vakassa parisuhteessa.
Samoin vuoroviikkoisät. Ovat yhteiskunnan pohjasakkaa muutenkin. Jopa täys-yh on parempi, kun takaa lapsilleen vakaat kasvuolot - toki jos täys-yh sekoilee sukuelintensä kanssa, niin silloin hänkin pilaa lasten elämän. Näitä on nähty, kun täys-yh etsii uutta sukuelimenhinkkauskaveria lapsen ollessa vielä 0-vuotias, pahimmassa tapauksessa kumppanin raskauden aikana. Ihan turha tällaisilta alkeellisilta elukoilta on mitään järjen käyttöä odottaa
Vierailija kirjoitti:
Ketjusta huomaa hyvin kuinka hankalaa elämästä tulee kun eroaa heppoisin perustein.
Lapsiperhe-elämästä tulee hankalaa vaikka eroaisi erittäin painavimminkin perustein. Varsinkin jos ja kun uuteen kuvioon alkaa sovittaan uusia aikuisia ja lapsia.
Minusta ei kannata ainakaan alkuhuumassa tehdä isoja päätöksiä. Ja joskus on parempi antaa kummallekkin perheelle tilaa elää omaa elämäänsä, sen sijaan että väkisin yrittää sulloa kaikki samojen seinien sisälle vain siksit että isit ja äidit on rakastuneita toisiinsa.
Minusta uusi suhdekkin pysyy näin freesimpänä. Kukapa sitä harmaata stressiarkea oikein kaipaamalla kaipaa elämäänsä, ei ainakaan se jolla ei ole omia lapsia tuotavana yhteiseen pesään? 😉
"Suomalaisilla on yleisimmin 1-2 lasta, joten miten tähän lukuun mahtuu useampi pesua?"
Monilla miehillä on lapsia useamman naisen kanssa, eli monta pesuetta. Naiset usein jättävät lukumäärän yhteen, joskin saatetaan silti hankkia panosuhde, joka ei ole vaan hedelmällinen. Parempi se toki on, kuin se että sikiää usean kanssa, mutta paska ja häpeällinen silti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähemmäs 10v yksinhuoltajuuden jälkeen itselle oli jälkikäteen ajatellen vaikeinta myöntää, että 46v on vielä NAINEN, jolla on elämässään vielä tässä iässä muitakin tarpeita ja haluja kuin teinien kuskaus ja ruokkiminen sekä harrastusten sponsorointi. Varmaan se voi tuntua 16-vuotiaalta käsittämättömältä, että mutsi panee vaikka on jo toinen jalka haudassa, mutta ei alle 5-kymppinen ole vielä ihan ikäloppu sukankutoja kiikkustuolissaan.
Ja ullatus, ullatus, ei siinä ollut lapselle mitään ongelmaa, että äigi seurustelee. Varsinkaan kun mies ei muuttanut meille, vaan pidettiin omat kodit.
No onhan tuo nyt ihan helvetin oksettavaa lapsen näkökulmasta. Käyttäytyä kuin eläin. Onneksi ei ole tullut itse tehtyä lapsia tähän panoeläinten helvettiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähemmäs 10v yksinhuoltajuuden jälkeen itselle oli jälkikäteen ajatellen vaikeinta myöntää, että 46v on vielä NAINEN, jolla on elämässään vielä tässä iässä muitakin tarpeita ja haluja kuin teinien kuskaus ja ruokkiminen sekä harrastusten sponsorointi. Varmaan se voi tuntua 16-vuotiaalta käsittämättömältä, että mutsi panee vaikka on jo toinen jalka haudassa, mutta ei alle 5-kymppinen ole vielä ihan ikäloppu sukankutoja kiikkustuolissaan.
Ja ullatus, ullatus, ei siinä ollut lapselle mitään ongelmaa, että äigi seurustelee. Varsinkaan kun mies ei muuttanut meille, vaan pidettiin omat kodit.
No onhan tuo nyt ihan helvetin oksettavaa lapsen näkökulmasta. Käyttäytyä kuin eläin. Onneksi ei ole tullut itse tehtyä lapsia tähän panoeläinten helvettiin
Ei hätää, ei ne lapset enää sun huostassa olisi, vaikka olisit jonkun onnistunut huijaamaan panemaan itsesi paksuksi.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pianhan me lukioikiset
putoaa pois. Hyvä merkki jos huolehtii lapsistaan
Vierailija kirjoitti:
Jos itse alkaisin näin vuoroviikkoäitinä seurustella, niin tekisin sen juuri niin kuin ap:n naisystävä. Syitä on useitakin:
1. Lapseni ovat jo lukioiässä. Haluan nauttia omilla viikoillani täysillä heidän seurastaan niin paljon kuin se seura heille vielä kelpaa, ennen kuin muuttavat pian omilleen.
2. En jaksaisi alkaa säätää lapsiviikoillani mitään ylimääräistä tapailua miehen kanssa. Itselleni se miesviikko joka toinen viikko riittäisi hyvin.
3. Ei lapsia oikeasti kiinnosta joku äidin miesystävä. Voisin miesystävästä tietty kertoa, mutta heille olisi kyllä täyttä pakkopullaa joutua väkisin tutustumaan heille tuntemattomaan uuteen mieheen.
4. En haluaisi kuormittaa lasten arkea ja tuoda heille ylimääräistä rasitusta siitä, että kotona saattaa milloin tahansa olla joku heidän perheeseensä kuulumaton tyyppi pitkillä vierailuilla.
1. Aika harvinaista, että lukioikäisiä.kiinnostaa olla himassa äidin tai isän kanssa. Mutta parempihan se tlki on kuin notkua steissllä.
2. Aika vähän vaatiii meillä ainakin säätöä, kun välimatkaa on vain viitisen kilsaa. Noin joka toinen ilta kävellään yhdessä tunti-puolitoista.Liikkua pitää kuitenkin, joten miksei siis yhdessä.
3. Ei tarvitsekaan kiinnostaa, mutta äidin hyvinvointi ja turvallisuus saattaa jo kiinostaakin.
4. On eri asia tietää miehen olemassaolosta kuin katsella tätä olohuoneen sohvalla. En minäkään niitä teinejä sen kummemmin halua nähdä ja viettää aikaa yhdessä. Äidistään minä olen kiinnostunut. Mutta sen niille voi hyvin kertoa ja ilmaista, että rakastan häntä ja haluan vain parasta hänelle.
M50ish
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli vuotta ei ole vielä mikään pitkä suhde, vaan vasta tutustumisvaihetta. Miksi kypsällä aikuisella on niin kiire rynnätä (isojenkaan) lasten elämään?
Onko se lasten elämään ryntäämistä, jos lapset tietävät vaikkapa etunimen vanhemman uudesta kumppanista? Minusta olisi ahdistavaa, jos lähtisin vaikkapa uuden (tavattiin syyskuussa) miesystäväni mökille viikonlopuksi, enkä voisi edes kertoa sitä omille teineilleni. Mutta kukin tavallaan...
Minusta kannattaa aina ensiksi miettiä mitä hyötyä tai iloa lapsille on noista tiedoista. Oma ahdistus ei ehkä ole oikea mittari tähän. Mutta toisaalta minulla ei ole kaikkea taustatietoa teistä ja ehkä perheenä olette hyvin avoimia.
Asian ydin ei mielestäni ole siinä, miten ap:n ja hänen kumppaninsa pitäisi suhteensa järjestää, vaan siinä, että he eivät ole kertoneet toisilleen, mitä suhteelta odottavat. Avoin keskustelu auttaa ymmärtämään toisen tarpeita ja toiveita ja kun ne ovat puolin ja toisin selvillä, on paremmat eväät jatkaa joko yhdessä tai erikseen.
Apn nykytilanteesta tulee valitettavasti mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On eri asia tietää miehen olemassaolosta kuin katsella tätä olohuoneen sohvalla. En minäkään niitä teinejä sen kummemmin halua nähdä ja viettää aikaa yhdessä. Äidistään minä olen kiinnostunut. Mutta sen niille voi hyvin kertoa ja ilmaista, että rakastan häntä ja haluan vain parasta hänelle.
Toisaalta, siitä hetkestä kun sinut esitellään niille teineille, niin sinut lasketaan perheeksi ja odotetaan olevan heistä kiinnostunut. Kaikenlaiset perhekekkerit, valmistujaiset, synttärit, talkoot, muuttokuormat, rahalahjat jne ovat tämän jälkeen sinunkin heiniäsi, halusit tai et.
Siksi itse ytitin vältellä eka tapaamista viimeiseen asti, sillä omassa perheessä on jo ihan riittämiin vastuita, kuten lapset, sairastavat vanhemmat, omat sisaret, sisarten lapset. Ja perhe ei kun kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Asian ydin ei mielestäni ole siinä, miten ap:n ja hänen kumppaninsa pitäisi suhteensa järjestää, vaan siinä, että he eivät ole kertoneet toisilleen, mitä suhteelta odottavat. Avoin keskustelu auttaa ymmärtämään toisen tarpeita ja toiveita ja kun ne ovat puolin ja toisin selvillä, on paremmat eväät jatkaa joko yhdessä tai erikseen.
Apn nykytilanteesta tulee valitettavasti mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja j
Mummo tiesi parhaat neuvot tilanteeseen kuin tilanteeseen. Rauha hänen sielulleen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli vuotta ei ole vielä mikään pitkä suhde, vaan vasta tutustumisvaihetta. Miksi kypsällä aikuisella on niin kiire rynnätä (isojenkaan) lasten elämään?
Onko se lasten elämään ryntäämistä, jos lapset tietävät vaikkapa etunimen vanhemman uudesta kumppanista? Minusta olisi ahdistavaa, jos lähtisin vaikkapa uuden (tavattiin syyskuussa) miesystäväni mökille viikonlopuksi, enkä voisi edes kertoa sitä omille teineilleni. Mutta kukin tavallaan...
Eihän tässä nimen kertomisesta ollut aloittajan kohdalla kyse, vaan lasten tapaamisesta.
Traumataustaiset jotka eivät ole käsitelleet lapsuuden traumojaan eivätkä itsenäistyneet normaalisti eroilevat heppoisin perustein eivätkä saa edes uusperheitään toimimaan.
Heidän olisi kannattanut jättää lapset hankkimatta kun vanhemman roolikin on heille liian vaikea pala hoidettavaksi sillä tasolla mitä lapset ansaitsisivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asian ydin ei mielestäni ole siinä, miten ap:n ja hänen kumppaninsa pitäisi suhteensa järjestää, vaan siinä, että he eivät ole kertoneet toisilleen, mitä suhteelta odottavat. Avoin keskustelu auttaa ymmärtämään toisen tarpeita ja toiveita ja kun ne ovat puolin ja toisin selvillä, on paremmat eväät jatkaa joko yhdessä tai erikseen.
Apn nykytilanteesta tulee valitettavasti mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
S
Sama mummo-hullu copypastettaa samaa saarnaa kaikkiin ketjuihin. Taitaa olla lääkitys persiillään
Vierailija kirjoitti:
Traumataustaiset jotka eivät ole käsitelleet lapsuuden traumojaan eivätkä itsenäistyneet normaalisti eroilevat heppoisin perustein eivätkä saa edes uusperheitään toimimaan.
Heidän olisi kannattanut jättää lapset hankkimatta kun vanhemman roolikin on heille liian vaikea pala hoidettavaksi sillä tasolla mitä lapset ansaitsisivat.
Toivottavasti näillä lapsilla on edes toinen vanhempi vakaa ja järkevä antamaan heille turvaa ja rakkaudellista huolenpitoa. Epävakaat eivät siihen pysty.
Mun tyttö oli 12 kun hän kerran sanoi mulle että äiti, mulla on suuri suru sun puolesta aina kun me (hän ja veli) ollaan iskällä ja sä olet täällä aivan yksin. Hän tietenkin samastui siihen tilanteeseen ja mietti kuinka kurjalta hänestä olisi tuntunut olla yksin. Silloin mä päätin että jos mä joku päivä vielä rakastun ja löydän ihmisen rinnalleni, kerron siitä kyllä lapsilleni heti kun itse tiedän että tässä se nyt on.
Niin siinä sitten kävikin. Rakastuin. Siinä vaiheessa kun kerroin lapsilleni miehestä, kommentit oli että no ihan kuin me ei oltaisi huomattu jo. Lapset oli 14 ja 16 tuolloin.
En minäkään halunnut mitään uusperhettä perustaa mutta en kyllä salaillakaan sitä kun lopulta oli jotain mitä kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumataustaiset jotka eivät ole käsitelleet lapsuuden traumojaan eivätkä itsenäistyneet normaalisti eroilevat heppoisin perustein eivätkä saa edes uusperheitään toimimaan.
Heidän olisi kannattanut jättää lapset hankkimatta kun vanhemman roolikin on heille liian vaikea pala hoidettavaksi sillä tasolla mitä lapset ansaitsisivat.
Toivottavasti näillä lapsilla on edes toinen vanhempi vakaa ja järkevä antamaan heille turvaa ja rakkaudellista huolenpitoa. Epävakaat eivät siihen pysty.
Turvaton vanhempi on kelvoton vanhempi.
Alue: Aihe vapaa
Jos itse alkaisin näin vuoroviikkoäitinä seurustella, niin tekisin sen juuri niin kuin ap:n naisystävä. Syitä on useitakin:
1. Lapseni ovat jo lukioiässä. Haluan nauttia omilla viikoillani täysillä heidän seurastaan niin paljon kuin se seura heille vielä kelpaa, ennen kuin muuttavat pian omilleen.
2. En jaksaisi alkaa säätää lapsiviikoillani mitään ylimääräistä tapailua miehen kanssa. Itselleni se miesviikko joka toinen viikko riittäisi hyvin.
3. Ei lapsia oikeasti kiinnosta joku äidin miesystävä. Voisin miesystävästä tietty kertoa, mutta heille olisi kyllä täyttä pakkopullaa joutua väkisin tutustumaan heille tuntemattomaan uuteen mieheen.
4. En haluaisi kuormittaa lasten arkea ja tuoda heille ylimääräistä rasitusta siitä, että kotona saattaa milloin tahansa olla joku heidän perheeseensä kuulumaton tyyppi pitkillä vierailuilla.