Mistä johtuu että toiset ei kestä lainkaan jos esimerkiksi heidän sairastumistaan harmittelee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein se ikävään asiaan keskittyminen vain pahentaa toisen oloa. Itseäkin joskus ärsyttää jos joku voivottelee mun asioita. Kun ottaa päähän jo valmiiksi, niin se ei välttämättä helpota. Lisäksi jos on hyvin itsenäinen ihminen kuten minä, niin se vielä lisää ärsytystä koska "pärjään kyllä ja en tartte apua" -asenne. Tiedän kyllä että ihmiset tarkoittaa tuolla hyvää ja eiköhän hänkin. Se vaan ei toimi kaikille.

 

Eihän ap mitään voivotellut, hyvin neutraalisti ilmaisi myötätuntonsa. Miehellä oli omituinen ylilyönti, täytyy olla jotain mielenterveysongelmaa.

Kauhea ylilyönti ja pakko tosiaan olla hullu, jos kipeänä ja huonovointisena vähän ärsyyntyy ja sanoo sen. Voi je

Ja mitä sitten? Onko se jotenkin sinulta pois, ettet pääse säälittelemään? Jos koet tämän suurenakin menetyksenä, niin ehkäpä hänen reaktiossaan on totuuden siemen ja sinulla on toiminnassasi jokin itsekäs motiivi, joka ei ole tarkoitettukaan palvelemaan häntä

Moni auttamisammatissa toimiva sortuu siihen, että kampittaa toisen päästäkseen nostamaan tämän pystyyn. Tämä on kiero ja paha tapa tehdä itsensä nähdyksi ja tarpeelliseksi

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hänellä oli jo niin kurjaa, että sen sanominen vain pahensi tilannetta? Tai kurjuus oli kokonaan väärä tulkinta tilanteesta. Onko sinusta sairastuminen kurjaa ja kuvittelet, että muutkin kokevat sen niin?

Itse koen neutraalin suhtautumisen parhaana. Silloin toinen ei tulkitse oloani tai tapahtunutta kurjaksi (tai joksikin muuksi, mitä se puhujalle tarkoittaa). Tulkinnat menevät harmittavan usein pieleen.

 

Sairastuin syöpään enkä viitsinyt salata asiaa, koska näkeehän sen jo muuttuneesta ulkonäöstä. Todella moni voivotteli ja manasi kaikkea mahdollista kurjuutta osalleni. Yksikään ei kysynyt kuinka voisi auttaa minua tai miten saisi elämääni iloa. Yksi alkoi ihan tärisemään ja jäi puhumattomana toljottamaan minua kuin ufoa. 

Ei tarvi alkaa teennäisesti säveltämään mitään. Sitä voi vaikka kysyä syöpäpotilaalta, että voiko auttaa tai tarvinko vaikka vanhoja lehtiä luettavakseni. Kaikista paras olisi tietenkin potilaan kuuntelu. Ei kannata tyrkyttää suklaata jne pahoinvoinnista kärsivälle jne. 

Ainakin minä olen kiitollinen kaikille minua tavalla tai toisella hoitaneille ja veronmaksajille, jotka ovat mahdollistaneet että kaikilla on mahdollisuus päästä omavastuulla kalliisiin hoitoihin ja huonosta ennusteesta huolimatta vieläpä parantua syövästä. Vaikka kuinka paljon haukutaan julkisen terveydenhuollon perustason resursseja, täällä sentään toimii ainakin vakavien syöpien hoito erikoissairaanhoidossa. Siitä olisin puhunut mielelläni ja olen varmasti loppuun saakka ikikiitollinen saamastani mahdollisuudestani.

Vierailija kirjoitti:

Sääliminen pahentaa yleensä säälittävän oloa. Jostain luin jonkun tutkimuksen.

Miksei toista voi kuunnella myötätuntoisesti ja tukien?