Epätäydellinen seurakunta?
Minun on jo pitkään ollut vaikea käydä kirkossa, koska seurakunta ärsyttää. Eikä pelkästään kotiseurakuntani, vaan kaikki muutkin joissa olen käynyt. Olin joskus vuosia sitten varsin aktiivinen seurakunnassa, ja tämä on ehkä joku vastareaktio.
On aikamoinen haaste hyväksyä se, että seurakunnat ovat niin vajavaisia. En toki ole ihmisiä täydellisiksi kuvitellutkaan, mutta seurakunnissa tuntuu olevan kummallinen luulo siitä, että tässä eletään kovastikin Jumalan tahdossa. Asioita tehdään ja puhutaan Jumalan nimissä. Loppupelissä saattaa käydä silti ilmi, että vinoon mentiin sittenkin. Ihmiset vaikkapa luulevat löytäneensä Jumalan suuren johdatukset johonkin työmuotoon, joka kuivuukin pian kasaan. Näistä jutuista turhautuneena en ole enää ollenkaan vakuuttunut, haluanko olla missään hengellisessä toiminnassa mukana.
Voisin kuvitella olevani seurakunnassa, jos siellä pidettäisiin ihan rauhassa Jumala Jumalan paikalla eikä kuviteltaisi itsestä niin paljon. Tiedän että monet saattavat tästä ajatella, että kyllä ainakin meidän seurakunnassa pidetään. Valitettavasti rohkenen epäillä. En ole vielä sellaiseen seurakuntaan törmännyt, jossa auliisti myönnettäisiin ihmisen vajavaisuus siinä määrin kuin mitä kaipaisin... Puhumattakaan siitä, että askarrellaan kaikenlaisten toisarvoisten kysymysten parissa eikä tehdä mitään oikeasti hyödyllistä. Voisin ehkä olla mukana jossakin avustustyössä tms. Mutta uskovien kesken nyhrääminen ja sen pohtiminen, onko uudessa raamatunkäännöksessä se yksi pilkku millin verran liian vasemmalla - no thanks!!!
Kyllä minä uskon, että Jumala toimii myös näissä vajavaisissa yhteisöissämme. Jos kirkkoon menee vain istumaan, niin silmänsä voi vielä pystyä sulkemaan kaikilta kökkökolmosilta ja poimimaan vain olennaisimman. Mutta jos itse pitäisi tehdä jotain... apua! (Lukekaa: nuo ihmiset on sellaisia idiootteja, että eihän niiden kanssa voi mistään tulla mitään!)
Pääsenköhän ikinä enää eroon näistä ärsytyksen tunteistani??? Tiedän että peiliin katsominen on yksi tärkeä askel. Olen sinne jonkin verran katsellutkin, mutta tullut vain siihen tulokseen, että olen todella epätäydellinen, etten voi sanoa mistään mitään lopullista totuutta, en luulla tuntevani Jumalan ehdotonta tahtoa, en puhua Jumalan nimissä mitään.
Yhtä juttua haluan muuten korostaa. Minulla on monia yksittäisiä uskovia ystäviä, joiden kanssa voin jutella näistäkin asioista ihan rehellisesti ja aidosti. Seurakunnalla vain on joku ihme joukkopsykoottinen vaikutus ihmisiin. Siellä ei toimitakaan täysin aidosti ja omana itsenään, vaan otetaan ylle seurakuntanaamari ja toteutetaan yhteisiä sanattomia sopimuksia siitä, miten seurakunnassa toimitaan ja käyttäydytään. Siis tietenkin tällaisia kulttuureja on ihan kaikissa yhteisöissä, työpaikoilla jne. Sehän on luonnollista, mutta tästä päästään taas tuohon Jumalan nimissä puhumiseen: seurakunnissa pidetään yllä illuusiota, että eletään Jumalan tahdossa, vaikka todellisuudessa saatetaan elää ihan inhimillisissä rakenteissa ja toimintakulttuureissa.
Anteeksi nyt tämä kamala jaarittelu. Onkohan kenelläkään samanlaisia ajatuksia...?? Miten te kestätte omia epätäydellisiä seurakuntianne? ;)
Kommentit (29)
Essai:
Tosiaan, mietin vielä meikämamin viestit luettuani, miten erilaiset kasvot sama seurakunta voi näyttää eri ihmisille. Kun omassa tuttavapiirissä ei ole ihmisiä, joiden mielestä vaikkapa lapsia ei voisi viedä seurakunnan kerhoihin naispappien takia (enkä sellaista ole kuullut saarnoissakaan), niin toki se elo ja oleminen on vähän erilaista kuin vaikkapa meikämamilla. Tarkoitan siis sitä, että ei tarvitse perustella läheisille omia valintoja.Omalla paikkakunnallani tuntuu, että moni saarnaajakin on alkanut suosimaan tätä sisäänpäinlämpenevää asennetta. Ennen ei näin ollut. Muutkin kuin minä ovat kyllä huomanneet tämän muutoksen. Ehkä sitten tulee helposti yleistettyä, että kaikki saarnaajat ovat sitä mieltä... Minusta on kyllä positiivista kuulla, että joka paikassa ei tällaista ole!
Jos tämä johtuu vain omasta väärästä asenteestani, niin toivottavasti pääsen siitä joskus eroon! Olisi ihanaa taas tuntea iloa seurakunnassa. Jos taas vika on seurakunnassa, rukoilen että asiat kirkastuisivat ihmisille ja seurakunnalle.
Millaisia ikätasolle sopimattomia opetuksia pyhäkoulussa on ollut? Ja minkä piirin? Ja minkä ikäisille?
Mistä sait tietää, kertoiko lapset, vai kuulitko jotenkin muuten? Ihan mielenkiinnosta kysyn kun omatkin lapset on pyhäkoulussa pk- seudulla. Tarkoitit siis varmaan el pyhistä etkä kirkon?
Meikämami. Voisiko seurakuntamme muuttunut suhtautuminen kirkkoon johtua kirkon hurjasta ' maallistumiskierteestä' ? Itse koen näin. Vaikka lapseni käyvätkin päiväkerhossa, niin esim. tavalliseen jumalanpalvelukseen ei kyllä tee edes mieli mennä.
Tätönen:
Meikämami. Voisiko seurakuntamme muuttunut suhtautuminen kirkkoon johtua kirkon hurjasta ' maallistumiskierteestä' ? Itse koen näin. Vaikka lapseni käyvätkin päiväkerhossa, niin esim. tavalliseen jumalanpalvelukseen ei kyllä tee edes mieli mennä.Mutta minusta asian voi kääntää niinkin päin, että kirkon maallistuminen on osittain myös " meikäläisten" vastuulla. Minusta ei ole oikein, että kun josain nähdään syntiä, se hylätään kokonaan ja perustetaan eriseuroja - jätetään ne muut mätänemään rauhassa. Mitä enemmän kirkko maallistuu, sitä lujemmin Jeesukseen uskovien pitäisi yrittää taistella ja vaikuttaa asioihin. Ei hyödytä mitään perustaa omia " linnoituksia" ja haukkua sieltä käsin muita. Korkeintaan oma sädekehä kiillottuu - ainakin omissa silmissä.
Toisekseen minusta on väärin sanoa koko kirkkoa " kuolleeksi" , koska kirkosta löytyy myös elävää Jumalan sanaa. Siellä on sakramentit ja Raamatun Sana, joka ei turhennu sen vuoksi, jos joku väärinkäyttää sitä. Itse olen saanut paljon myös kirkon jumalanpalveluksista ja mainitsemastani Radioraamattukoulusta, joka on luterilaisen papin pitämä. Siellä todella on myös elävää henkeä - vaikka suurimmaksi osaksi se onkin maallistunut. Me itse olemme osa Kristuksen kirkkoa - kuten ovat luterilaisen nimen alla kulkevat uskovaisetkin. Näin ajattelen.
etten tarkoittanut, että VAIN luterilaisen nimen alla kulkevia uskovia. Tarkoitin kaikkia niitä, joiden turva on Jeesus Kristus - kulkivat he sitten minkä nimen alla tahansa.
Se ei paljon niitä maallistuneita teologeja heiluttele jos jotkut hihhuli-lessut käy aukomassa päätään. Ei siinä auta vaikka suoraan Raamatusta näyttäis et Jumalan sana sanoo asian olevan näin. ' Se kuului vain siihen aikaan, tuo asia. Tuo kertomus on vain kuvaannollinen yms yms' . Kyllä heiltä löytyy selitykset omille ajatuksilleen Raamatusta ja sen opetuksesta.
Kun Luterilainen kirkko eroaa kokonaan Raamatun opista, ei se ole mitään muuta kuin kuollut laitos. Se ' eriseura' johon viittasit on kyllä perustettu tuolla lapinmaalla jo aikoja sitten. Lestadius itse alkoi saarnata maallistunutta kirkkoa vastaan, ja silloin se maallistuminen oli varmasti pientä nykyiseen verrattuna. Nykyaikana Lestadius olisi moneen kertaan potkittu pois virasta. Niin tapahtuu sellaisille papeille jotka edes jollain tasolla haluavat pitää kiinni Jumalan Sanasta. Esim. Luther-säätiön papit on ajettu kirkossa hyvin ahtaalle... ja muutkin ' tiukemman linjan' papit.
Jumalan sana on ja pysyy, se ei muutu muotien mukaan. Me emme voi mennä niiden mukana jotka haluavat elää omien halujensa, eivätkä Jumalan Sanan jälkeen, jos haluamme pelastua.
Jos Kristuksen opista otetaan murukin pois, ei se enää ketään auta.
Ainut keino ' taistella' kirkon maallistumista vastaan on vaatia aina Jumalan Sanan mukaisia jumalanpalveluksia. Sinne voi sitten tulla muutkin kuin el-uskovat. Jos me aina pyydämme miespalveluksen ja vanhan kaavan mukaiset ehtoollisen asetus-sanat, niin nämä asiat eivät katoa kirkon keskustelusta. Jos me vain menisimme massan mukana, välittämättä Jumalan Sanasta, niin kohta kirkossa kukaan ei muistaisi mitä Raamattu näistäkin asioista sanoo. Lisäksi omankin seurakuntamme oppi muuttuisi hyvin pian kuolleeksi. Vai kuinka?
Tätönen:
Se ei paljon niitä maallistuneita teologeja heiluttele jos jotkut hihhuli-lessut käy aukomassa päätään. Ei siinä auta vaikka suoraan Raamatusta näyttäis et Jumalan sana sanoo asian olevan näin. ' Se kuului vain siihen aikaan, tuo asia. Tuo kertomus on vain kuvaannollinen yms yms' . Kyllä heiltä löytyy selitykset omille ajatuksilleen Raamatusta ja sen opetuksesta.
Kun Luterilainen kirkko eroaa kokonaan Raamatun opista, ei se ole mitään muuta kuin kuollut laitos. Se ' eriseura' johon viittasit on kyllä perustettu tuolla lapinmaalla jo aikoja sitten. Lestadius itse alkoi saarnata maallistunutta kirkkoa vastaan, ja silloin se maallistuminen oli varmasti pientä nykyiseen verrattuna. Nykyaikana Lestadius olisi moneen kertaan potkittu pois virasta. Niin tapahtuu sellaisille papeille jotka edes jollain tasolla haluavat pitää kiinni Jumalan Sanasta. Esim. Luther-säätiön papit on ajettu kirkossa hyvin ahtaalle... ja muutkin ' tiukemman linjan' papit.
Jumalan sana on ja pysyy, se ei muutu muotien mukaan. Me emme voi mennä niiden mukana jotka haluavat elää omien halujensa, eivätkä Jumalan Sanan jälkeen, jos haluamme pelastua.
Jos Kristuksen opista otetaan murukin pois, ei se enää ketään auta.Ainut keino ' taistella' kirkon maallistumista vastaan on vaatia aina Jumalan Sanan mukaisia jumalanpalveluksia. Sinne voi sitten tulla muutkin kuin el-uskovat. Jos me aina pyydämme miespalveluksen ja vanhan kaavan mukaiset ehtoollisen asetus-sanat, niin nämä asiat eivät katoa kirkon keskustelusta. Jos me vain menisimme massan mukana, välittämättä Jumalan Sanasta, niin kohta kirkossa kukaan ei muistaisi mitä Raamattu näistäkin asioista sanoo. Lisäksi omankin seurakuntamme oppi muuttuisi hyvin pian kuolleeksi. Vai kuinka?
kirkon toimintaan, emmekä ainakaan aukomalla päätä ;) Mutta minusta meidän itse ei pidä eikä tarvitse erottautua - jos kirkon oppi kuolee kokonaan, meidät kyllä ajetaan pois. Siihen suuntaan viittaakin juuri noiden Luther-säätiöiden papit. Siitä olen eri meltä, että kirkon oppi olisi kokonaan kuollut. Siellä on myös pappeja, jotka saarnaavat elävää Jumalan sanaa. Näin minä olen kokenut ja uskon. Sitä en todellakaan lähde puolustelemaan, että kirkko on monessa kohdin ohittanut Raamatun auktoriteetin, mutta ei sovi yleistää, että joka ikinen siellä näin toimisi.
Lestadius ei perustanut mitään eriseuraa. Hän nimenomaan painotti, että Kristuksen kirkko ei ole mikään ihmisten perustama laitos - sen rajat näkee yksin Jumala. Hän ei myöskään käsittääkseni eronnut kirkosta, vaikka taistelikin sen maallistumista vastaan.
En halua alkaa mitään väittelyä aiheesta! Olen kuullut niitä ihan tarpeeksi :) Jokainen eläköön omantuntonsa mukaan. Jumalan Rauhaa!
Tarkoitin Lestaudiuksen perustamalla ' eriseuralla' opillista uudistusta sen aikaiseen kirkkoon verrattuna. Hän ei silloisten maallistuneiden pappien päitä silitellyt vaan saarnasi selkeästi heidän harhaoppiaan vastaan. Sellaista vain ei taideta tänäpäivänä sallia. Hän ei eronnut kirkosta instituutiona, mutta kylläkin sen opista.
Ei tänäpäivänä kovin usein esim. el-saarnaja kelpaa kirkon saarnatuoliin, se olis varmaan ainut paikka jossa voisi Sanan voimalla vaikuttaa seurakunassa.
Luterialainen kirkko on kyllä mielestäni kuollut. Sen virallinen linja ei mene edes Raamatun vierestä, vaan jostain kaukaa. En toki kiellä ettei esim. papeissa voisi silti olla ihmisiä jotka edelleen pitävät Jumalan Sanaa kunniassa, mutta uskon että pian heidätkin hiljennetään tai ajetaan omiin koloihinsa. Eikös jossain ole ollut ehdotuksia, että ' tiukkapipo-luterilaiset' voisivat perustaa oman hiippakunnan kirkon sisälle. Eihän se tietysti ihan selkeä erotus olis, mut melkoinen karsinointi kuitenkin.
Eikös esim. ruotsissa ole tuo pois ajaminen jo tapahtunut. Jos kirkosta ei saa esim. ehtoollista Jumalan Sanan mukaisesti, niin ei auta muu kuin ottaa sen jakaminen oman seurakunna käsiin. Vai kuinka. Siinä on vaihtoehdot vähissä, tuskin kukaan elävätuntoinen kristitty kuitenkaan haluaa mennä ehtoolliselle, joka asetus-sanojen mukaan on ihmisen uhri Jumalalle. Siinä on kyse sen verran isoista asioista, ettei niissä voi mielestäni joustaa.
En ehdi alkaa väitellä tuosta kirkko kuollut vai ei -kysymyksestä. :) Siitä saisi ikuisuuskeskustelun aikaan.
Tätösen pyhäkoulukysymykseen. En kuitenkaan viitsisi tässä netissä alkaa ruotia yksityiskohtaisesti, mutta kun kerran kysyit. No minusta pyhäkoulussa voisi puhua lapsille Jeesuksesta ja vaikka arjessa hyvää/pahaa mieltä tuovista asioista, kertoa Raamatun kertomuksia ym. Eikä sitten yrittää tuoda lapsille esiin aikuisten uskon elämään kuuluvia asioita.
Korostan kuitenkin, että olen myös kuullut seurakunnan piirissä oikein kivoista pyhäkouluista. Harmi vaan, jos joskus sattuu vetäjäksi sellainen, joka ei oikein ymmärrä mitä lapsille pitäisi kertoa ja mitä ei. Minusta tällaisen pitäisi kuulua yhtä lailla uskon elämään kuin arjen ilmiöihin - pitää lapsia muutenkin suojella monilta aikuisten elämään kuuluvilta asioilta, miksei siis myös uskon asioiden osalta.
Tosiaan, mietin vielä meikämamin viestit luettuani, miten erilaiset kasvot sama seurakunta voi näyttää eri ihmisille. Kun omassa tuttavapiirissä ei ole ihmisiä, joiden mielestä vaikkapa lapsia ei voisi viedä seurakunnan kerhoihin naispappien takia (enkä sellaista ole kuullut saarnoissakaan), niin toki se elo ja oleminen on vähän erilaista kuin vaikkapa meikämamilla. Tarkoitan siis sitä, että ei tarvitse perustella läheisille omia valintoja.
Toki olen tietoinen siitä, että seurakunnassa on tiukasti asioihin suhtautuvia, mutta heistä yleensä kuulee näin vain muiden kautta. Ei ole vain omaan lähipiiriin sattunut.
Mutta totta on, että mekin teemme valintoja. Suunnilleen samoista syistä kuin Silkkiuikulla lapsemme eivät käy oman seurakunnan pyhäkoulussa. Kun juuri meidän lähimmästä pyhäkoulusta on kuulunut sellaista, että pienille lapsille kerrotaan asioita, jotka eivät ole heidän ikätasonsa mukaisia. Tiedän kyllä, ettei näin ole kaikissa seurakuntamme pyhäkouluissa.
Tuota kristillistä koulua olen minäkin miettinyt. Täällä pääkaupunkiseudulla se ei välttämättä olisi niinkään huono vaihtoehto. Siinä mielessä se olisi hienoa, ettei lasten tarvitsisi koko ajan häpeillä uskoaan. Minulla on sen suhteen huonot muistot kouluvuosilta. Mutta samoja asioita olen miettinyt kuin Silkkiuikkukin, ja näillä näkymin eivät mene kristilliseen kouluun.
Vielä sellaisenkin toisin esiin, että minullakin oli joskus vaihe, jolloin seurakunta tökki tosi pahasti. Taisi siinä joku nelisen vuotta mennä. En muista mitään merkittävää käännekohtaa, jolloin ajatukset olisivat muuttuneet - jossain vaiheessa vaan tajusin, että vastenmielisyys ja tietyt vihan tunteet ovat menneet ohi. Kyllä minä kovasti sitä silloin rukoilinkin, kun jossain vaiheessa oli itsellänikin tunne, että tällaistako tämä on loppuelämä.