60-vuotiaan elämä kapeutuu, kun siitä karsitaan realiteetteja pois

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 61-vuotias ja koko ikäni on ennustettu katastrofeja ja maailmanloppuja. Ensimmäinen muistamani oli Biafran kriisi Nigeriassa kuuskytluvun lopulla. Nykyään en usko niihin enkä jaksa seurata mediasta. Elämä pitää iloita ja nauttia vaan. Nuorena joskus uskoin höpöjuttuja ydinsodasta ja muusta. Yli 40 vuotta sitten. Harmittaa vieläkin. 

Samaa ikäluokkaa ja todellakin muistan ne kuvat ja jatkuvan syyllistämisen "koska Biafran lapset". Toki sanan lapsi sijalla oli toinen sana jota ei nykyään ole korrektia tänne kirjoittaa.Siitä lähti se jatkuva syyllistäminen joka näköjään jatkuu edelleen XD

Mä muistan kans. Oli pakko syödä lautanen tyhjäksi, koska biafralaisilla lapsilla ei ollut ruokaa. Ja mä olisin ihan mielelläni lähettänyt ne läskisoosit, tillilihat yms biafralaisille lapsille. 

Sota-aikana kaikki oli paremmin. 

M101v. 

Pitää minun kohdallani paikkansa siten, että olen pitkään jättänyt katsomatta erilaiset ajankohtaisohjelmat, joissa poliitikot 'keskustelevat'. Sitä scheissea en kerta kaikkiaan enää jaksa. Toinen mitä en halua katsoa tai lukea, on erilaiset julmuudet. Mitä  se hyödyttää, että tiedän yksityiskohtia siitä, miten jotain lasta ovat vanhemmat kiduttaneet. 

60 vuotta täytettyäni ja rintasyövän sairastettuani todella ryhdyin huolehtimaan itsestäni ja omasta hyvinvoinnista entistä paremmin.

Ja tämä sisältää, että katson (luen) vain yhdet uutiset päivässä. Tiedän mitä maailmalla tapahtuu, mutta en halua rasittaa mieltäni jatkuvalla uutistulvalla. Maailmanpoliittisiin asioihin liittyen itse asiassa noin kerran kuukaudessa selailen netistä myös muiden maiden tiedotusvälineitä netistä - suosittelen. 

Viihteestä valitsen mieluiten itseäni liikuttavat tai miellyttävät. Nollaan päätäni pelaamalla pasianssia ja katsomalla sopivan keveitä "tappojuttuja" kuten jotain Murha Sandhamissa. Väkivaltaviihdettä en katsele.

Matkustelulta haluan hyvää mieltä. Seikkailut on ehkä seikkailtu, tai ainakin ne ovat muuttuneet toisenlaisiksi. Minulla ei ole juurikaan mielenkiintoa haastaa itseäni millään tavalla. Avustan ja autan niitä joita pystyn. Liikun paljon. Haluan kokeilla asioita, jotka juuri minua kiinnostavat. Merkit ja trendit eivät merkitse minulle mitään.

En ole tyytyväinen maailmantilanteeseen. Mutta omaan elämäntilanteeseeni olen. Minulla on omassa elämässäni enimmäkseen kivaa, koska haluan että niin on. Jos tämä jotakuta ärsyttää tai tekee kateelliseksi, niin sou? Not my problem.

Eiköhän tuo ole ihan yksilöllistä. Moni suorastaan odottaa eläkepäiviä, jolloin voi reissata ympäri maailmaa ja tehdä kaikkea sitä, mihin työelämässä ollessa ei ollut aikaa eikä voimia. 

Mä olen nyt 63v ja sikäli olen aloittajan kuvailema henkilö, että aloin jo kohta 2 vuotta sitten tehdä vain 3-päiväistä työviikkoa. Asuntolaina on maksettu jo aikoja sitten ja lapsetkin jo keski-ikäisiä. Nautin enemmän kiireettömyydestä kuin rahasta. Toisaalta mulla on oikeastaan jo kaikki, mitä tarvitsen. En siis edes tarvitse enempää rahaa. Tästä nykyisestä määrästäkin jää ihan mukavasti säästöön ja sijoituksiin. Koska aion jäädä eläkkeelle heti, kun alin eläkeikäni tulee täyteen, annan suosiolla firman nuorempien opetella kaikki uusimmat jutut. En hakeudu enää koulutuksiin tms vaan firman on järkevämpääkin investoida nuorempiin työntekijöihin eikä sellaiseen, jonka vasen jalka on jo eläkkeellä ja oikeakin nilkkaa myöten. 

Pidän siitä, että elämä on vihdoinkin kiireetöntä ja stressitöntä. Nautin vapaudesta ja siitä, että voin tehdä lähinnä vain sellaisia asioita, joista pidän. Olen oikeastaan aina ollut perusluonteeltani laiska, saamaton ja mukavuudenhaluinen, mutta koska töissä on ollut pakkko käydä rahan takia, olen sitten töissä ollut ahkera, yritteliäs, joustava ja mitä kaikkea hyvötä työntekijältä nyt edellytetäänkään. Minäkin olen tiputtanut vuosien varrella elämästäni pois kaikki energiasyöpöt kaverini. Ajankohtaisohjelmat - varsinkin politiikkaan liittyvät - kiinnostaa yhä vähemmän, mutta erilaiset dokumentit (historia, tiede jne) kiinnostaa aiempaa enemmän. Mukavinta kuitenkin on löhötä kissan kanssa olohuoneen sohvalla, syödä tapaksia, juoda punaviiniä ja katsella telkkarista jotain true crime sarjamurhaajaohjelmaa. 

Minä olen vajaa 60v ja vielä ainakin jaksaa kaikki kiinnostaa. Sen sijaan oma äitini joka on yli 80v on katsonut tvstä jo 20-30v vain hömppää, lukee kirjoja (hömppää) paljon. Uutiset taitaa seurata joka päivä tvstä ja juoksee kaiken maailman juorukerhoissa pilkkaamassa porukalla muita. Mutta omia lapsiaan ja lastenlapsiaan ei jaksa. Kun soittaa, kertoo omat asiansa ja sitten alkaa huokailu, pissahätä ja väsy ym että saa heti lopettaa puhelun. Eli entistäkin itsekkäämpi hänestä on tullut. Eipä tee mieli juuri soitella. Ei vastaa tekstiviesteihin, osaa kyllä mutta ei viitsi eikä kiinnosta. Vasta onnittelin syntymäpäivänä eikä vastannut mitään. 

"Kaikille pitää kuulua vain hyvää".

Nauratti tuo, miten hyvin sanottu. Näin on meilläkin vanhuksen kanssa. Mitään ikävää tai pieniäkään vastoinkäymisiä ei saa ääneen sanoa. Siitä seuraa vain suuttuminen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen "realiteetteja" muka karsitaan pois? Mä olen 58 ja it-alalla ihan työelämässä. Elämässä on ihan samat realiteetit kuin ennenkin, mukaan lukien jatkuvaa oppimista vaativa kiireinen työ.

Mutta en mä kyllä näe tuollaista sun elämän kapeutumiseksi nimittämää edes mitenkään negatiivisena asiana. Sen verran ikä on tuonut jo viisautta, että ymmärrän että elämässä on leveyssuunnan lisäksi myös syvyyssuunta, henkinen ulottuvuus. Ja siihen on usein helpointa keskittyä, jos ei höösää siellä ulkomaailmassa niin kovin paljoa. Pieni "kapea" elämä nykyhetkistä nautiskellen voi olla parempaa elämää kuin mikään muu koskaan. 

Kyllä mä haluan kun eläkkeelle pääsen, pientä hiljaista elämää lähinnä. Muutan mökilleni, siellä elelen yksinkertaisesti. Luulen että tulen olemaan hyvin onnellinen. Eikä kyllä yhtään kiinnosta jos jonkun ulkopuolisten mielestä se on surullista elämän kapeutumista. Se johtuu hei

Jaa, miten se ikään liittyy, ainakin minä ajattelin jo lapsena syvyyssuuntaa, henkistä ulottuvuutta.

Vierailija kirjoitti:

Keksit sitten ihan uuden sanan: "kapeutuu". 

Uuden sanan?! Ihan normaali suomenkielen sana.

Riippuu ihmisestä. Ei olla samasta muotista tehtyjä. 

81 v äitini ei ole omistanut TVtä moneen vuoteen, pelkkää hömppää kuulemma tulee. Lukee paljon, elämänkertoja, psykologiaa, historiaa. Älypuhelimelta lukee uutiset ja googlettelee kaikkea. Käy kirjastossa, lounaalla, osallistuu seniorotalon jumppiin ja tapahtumiin. Miten tuon nyt sitten analysoisi? 

Pari tuttavaani taas reilu 60 v, kulkee baareissa joka viikonloppu. Se on jotenkin ihmetyttänyt. Ovat jotenkin jumiutuneet siihen biletysikään for ever.

Ap kirjoitti vahingossa 60 v, kun kuvaili 80 v elämää.