Jaksaisitko olla tekemisissä kaverin kanssa, joka ei toivo sinulle hyvää?

Vierailija kirjoitti:

Kateus itsessään on tunne. Se, miten sen osoittaa, on valinta. Minusta kateutta on pääsääntöisesti kahdenlaista, niistä toinen on huomattavasti pienempi ongelma. 

 

Sinulla on jotain mitä minä haluan. En kestä tätä tunnetta, vaan haluan että menetät sen mitä haluan. 

 

Sinulla on jotain mitä haluan. Olen iloinen puolestasi ja toivon saavuttavani saman. 

No ei. Tuo ensimmäinen minkä mainitsit, on kateutta. Toinen, mitä mainitsit ei ole kateutta, vaan ehkäpä kateellinen on kääntänyt ja käsitellyt tunteen iloksi. Kateutta se ei enää ole.

Kiitos, kun nostit tämän aiheen! Olen miettinyt samaa. Minulla on pitkäaikainen ystävä, joka tuntuu nykyisin halveksuvan elämääni ja minua. Uskon, että se johtuu kateudesta. Pystyn suunnittelemaan mieheni kanssa tulevaisuutta, hän ei niinkän pysty omassa parisuhteessaan "etenemään". Nyt kun olen kertonut, että toivomme lasta (ja kärsimme lapsettomuudesta) hän on alkanut käyttäyttymään ikävästi. Töksäyttelee, nyrpistelee ja puhuu halveksuvasti perhe-elämästä. Kun tapaamme kolmestaan yhden toisenkin ystävän kesken, hän mielellään yrittää saattaa minut ulkopuoliseen asemaan. Muuten katkaisisin välit heti, mutta toisaalta mielessä on hyvät yhteiset muistot vuosien takaa. Yritän jotenkin ymmärtää häntä, joku syyhän tähän on ja toivon tämän olevan väliaikaista, mutta rajansa tietysti kaikella. Tuntuu, että sietokyky tulee pian vastaan. Olemme jo aikuisessa iässä olevia korkeakoulutettuja naisia. Onko kokemuksia vastaavasta?

En enää nykyään. Kaikenlaisia kiusaajia oli mukamas kavereina nuorempana, mutta yhdestä kaverista en vieläkään ole varma mikä oli homman nimi. Pidin meitä ystävinä vuosia mutta jossain vaiheessa hänen käytöksensä minua kohtaan muuttui jotenkin nyrpeäksi, ja silloin oikeastaan tajusin että ehkä se oli aina ollutkin vähän sellaista. Ja vaikka kyse olisi siitä että on jotain vailla mitä toisella on, jos edes on siitä kyse, niin minkä asialle voi oikein tehdä. On jotenkin vaikeaa kysyä että hei miksi näytät hapanta naamaa ja kommentoit ikävästi. En sitten kysynyt ja kaveruus kuihtui.

Vierailija kirjoitti:

En enää nykyään. Kaikenlaisia kiusaajia oli mukamas kavereina nuorempana, mutta yhdestä kaverista en vieläkään ole varma mikä oli homman nimi. Pidin meitä ystävinä vuosia mutta jossain vaiheessa hänen käytöksensä minua kohtaan muuttui jotenkin nyrpeäksi, ja silloin oikeastaan tajusin että ehkä se oli aina ollutkin vähän sellaista. Ja vaikka kyse olisi siitä että on jotain vailla mitä toisella on, jos edes on siitä kyse, niin minkä asialle voi oikein tehdä. On jotenkin vaikeaa kysyä että hei miksi näytät hapanta naamaa ja kommentoit ikävästi. En sitten kysynyt ja kaveruus kuihtui.

Juuri näin... Asiaan on jotenkin tosi vaikea puuttua kun kerran on kyse ystävyyssuhteesta. Mutta harmittaa kun toisen osapuolen pitää käyttäytyä huonosti vaikka olisi potentiaalia ihan hyväänkin ystävyyssuhteeseen.

Feikki ihmiset dumpataan monesti pois hyvän käytännön mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos, kun nostit tämän aiheen! Olen miettinyt samaa. Minulla on pitkäaikainen ystävä, joka tuntuu nykyisin halveksuvan elämääni ja minua. Uskon, että se johtuu kateudesta. Pystyn suunnittelemaan mieheni kanssa tulevaisuutta, hän ei niinkän pysty omassa parisuhteessaan "etenemään". Nyt kun olen kertonut, että toivomme lasta (ja kärsimme lapsettomuudesta) hän on alkanut käyttäyttymään ikävästi. Töksäyttelee, nyrpistelee ja puhuu halveksuvasti perhe-elämästä. Kun tapaamme kolmestaan yhden toisenkin ystävän kesken, hän mielellään yrittää saattaa minut ulkopuoliseen asemaan. Muuten katkaisisin välit heti, mutta toisaalta mielessä on hyvät yhteiset muistot vuosien takaa. Yritän jotenkin ymmärtää häntä, joku syyhän tähän on ja toivon tämän olevan väliaikaista, mutta rajansa tietysti kaikella. Tuntuu, että sietokyky tulee pian vastaan. Olemme jo aikuisessa iässä olevia korkeakoulutettuja naisia. Onko kokemuksia vastaavasta?

Tässä suorasukainen neuvo kokemuksen rintaäänellä sanottuna: älä enää yritä ymmärtää ystävääsi vaan kuuntele sitä, mitä sietokykysi sanoo. Tunnet, että se alkaa olla aivan lopussa ja sinun on syytä ottaa sen välittämä viesti vakavasti. Olipa ystäväsi käytöksen taustalla mikä syy hyvänsä niin sinä et ole siitä vastuussa. Ymmärtämisellä rikot itseäsi ja aiheutat itsellesi lisää stressiä, jota vastentahtoinen lapsettomuus sinulle varmasti tuottaa jo valmiiksi. Olet herkässä elämäntilanteessa ja sinulla on oikeus saada tukea, kannustusta ja välittämistä lähimmiltäsi. Moukkamainen nyrpistely, töksäyttely ja ulkopuolelle sulkeminen eivät sitä ole.

Hyvät muistot eivät katoa koskaan eikä niiden merkitys nollaannu sillä, jos nyt päätät ystävyyssuhteen hänen kanssaan. Pitkäaikainen ystävyys ei aina tarkoita elämänmittaista ystävyyttä ja se on ok. Se ei tarkoita sitä, että ystävyyssuhteenne olisi ollut valhetta tai että sinä olisit epäonnistunut ystävänä, kun et kestä häneltä aivan mitä tahansa käytöstä. Ystäväsi ei jostain syystä voi hyväksyä ajatusta siitä, että sinusta tulee mahdollisesti vanhempi. On luultavasti teille molemmille parempi, jos tienne eroavat. Ihmiset muuttuvat, ihmisillä on lupa muuttua ja jos joku ei sitä hyväksy, ei se ole sinun murheesi. Tulee mieleen myös sellainenkin skenaario, että ystäväsi haluaisi itse lopettaa ystävyytenne mutta ei jostain syystä sitä kehtaa tehdä ja yrittää nyt epäasiallisella käytöksellään saada sinut tekemään ratkaisevan siirron.

Tunnistan tilanteen. Mulla oli joskus tällainen kaveri. Aivan sairaan kateellinen luonne, oli aina sitä mieltä että hänen murheensa ovat maailman suurimpia ja kaikki muut on päässeet liian helpolla elämässä. Yritti myös selvästi sabotoida muiden asioita, esimerkiksi kääntää ihmisiä toisiaan vastaan juoruilemalla ja valehtelemalla kun ei halunnut että jotkut hänen tuttunsa ovat keskenään kavereita tai pariutuvat. Jossain vaiheessa tajusin etten halunnut enää kertoa hänelle mukavista asioista, joita minulle oli tapahtunut. Katkaisin välit lopulta. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tilanteen. Mulla oli joskus tällainen kaveri. Aivan sairaan kateellinen luonne, oli aina sitä mieltä että hänen murheensa ovat maailman suurimpia ja kaikki muut on päässeet liian helpolla elämässä. Yritti myös selvästi sabotoida muiden asioita, esimerkiksi kääntää ihmisiä toisiaan vastaan juoruilemalla ja valehtelemalla kun ei halunnut että jotkut hänen tuttunsa ovat keskenään kavereita tai pariutuvat. Jossain vaiheessa tajusin etten halunnut enää kertoa hänelle mukavista asioista, joita minulle oli tapahtunut. Katkaisin välit lopulta. 

Samanlainen tuttava täälläkin. Hän meni jopa niin pitkälle että pokasi kavereidensa miesystäviä, kolmesti tiedän onnistuneenkin. Mihin sitä tarvitsee vihamiehiä jos ystävät käyttäytyvät näin?