Miten hyväksyä oma vanheneminen ja ulkonäön muuttuminen?

Sulla on tosi huono itsetunto. Puuttuuko läheiset ihmissuhteet? Mistä muusta olet elämässä saanut onnistumisen kokemuksia kuin ulkonäöstä?

Naisilla sentään pysyy tukka päässä.

Vaikka timmissä kunnossa olen 40-vuotiaana miehenä niin alkaa olla surullinen näky kun hiukset harvenevat.

Luullakseni tämän asian hyväksymättömyys johtuu lähinnä yhteiskunnasta, jossa pitäisi olla nuori ja kaunis hautaan saakka. "Ennenaikainen" vanheneminen on noloa ja masentaa.

Kannattaa keskittyä muihin asioihin elämässä. Se on oikeastaan suuri helpotuskin sitten, kun sen onnistuu tekemään. Itse en edes tajunnut kuinka paljon olin omaa ulkonäköäni miettinyt, miten paljon siihen oli mennyt energiaa, ennen kuin jouduin 40 jälkeen hyväksymään sen että ei, en ole enää nuori enkä nätti enkä saa huomiota ulkonäölläni. Nyt ikää 50, vähintään ikäiseni näköinen ja ylipainoakin vähän on, ja elämääni tyytyväisempi kuin koskaan. 

Muutenkin olen kyseenalaistanut koko kauneusihanteet. Nyt kun en enää itse "allekirjoita" niitä, niin huomaan että hyvin monenlaiset ihmiset on silmääni hyvän näköisiä. Myös esim. vanhemmat, lihavat, epätavallisen näköiset. Kaikissa on jotain viehättävää minusta. 

40 v on 100 prosenttia enemmän kuin 20 v. 

On ok näyttää nelikymppiseltä. Ihmisarvo ei riipu ulkonäöstä.

Vierailija kirjoitti:

Naisilla sentään pysyy tukka päässä.

Vaikka timmissä kunnossa olen 40-vuotiaana miehenä niin alkaa olla surullinen näky kun hiukset harvenevat.

Luullakseni tämän asian hyväksymättömyys johtuu lähinnä yhteiskunnasta, jossa pitäisi olla nuori ja kaunis hautaan saakka. "Ennenaikainen" vanheneminen on noloa ja masentaa.

Kyllä ne useimmilla naisillakin harvenee vaihdevuosissa. Itselläni vähintään puolet tukasta lähtenyt, eikä esim. pitkää tukkaa voi enää edes harkita. Mutta ei mua kyllä haittaa, minä hyväksyn ikääntymisen ja sen merkit täysin. Olen pro age, en anti-age! Enkä edes kyllä tiedosta missä tämä "yhteiskunta" on joka ei sitä hyväksyisi. Jotkut hömppä naistenlehdet ja julkkikset voi sellaista ajatella, mutta minusta kyllä ainakin omassa lähipiirissäni ihmiset ei välitä enää keski-iässä juurikaan moisista asioista. Ihan avoimesti näyttävät ikäiseltään eikä yritä väkisin olla nuorekkaita. 

Vanheneminen tapahtuu harppauksittain. Luultavasti olet taas nuoren näköinen 50-vuotias. 

Olen ajatellut asian niin, että olen onnekas kun olen terve ja saanut pitää kaikki ruumiinosani. Ehkä oma työni antaa perspektiiviä, sillä näen ihmisiä joilla on erilaisia arpia, poistettuja rintoja jne. Mitä väliä harmailla hiuksissa tai kaksoisleualla? Ei loppupeleissä yhtään mitään.

Neli- tai viisikymppinenkin voi olla hyvännäköinen ja hyvässä kunnossa. Ei kannata hyväksyä, että pitää olla 20 - 60 kiloa ylipainoinen jo siinä iässä. Kuulostaa masennukselta, jos ei välitä enää ollenkaan siitä, miltä näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Neli- tai viisikymppinenkin voi olla hyvännäköinen ja hyvässä kunnossa. Ei kannata hyväksyä, että pitää olla 20 - 60 kiloa ylipainoinen jo siinä iässä. Kuulostaa masennukselta, jos ei välitä enää ollenkaan siitä, miltä näyttää.

Vaikka näyttäisi miltä, ihmisarvo on silti sama.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa keskittyä muihin asioihin elämässä. Se on oikeastaan suuri helpotuskin sitten, kun sen onnistuu tekemään. Itse en edes tajunnut kuinka paljon olin omaa ulkonäköäni miettinyt, miten paljon siihen oli mennyt energiaa, ennen kuin jouduin 40 jälkeen hyväksymään sen että ei, en ole enää nuori enkä nätti enkä saa huomiota ulkonäölläni. Nyt ikää 50, vähintään ikäiseni näköinen ja ylipainoakin vähän on, ja elämääni tyytyväisempi kuin koskaan. 

Muutenkin olen kyseenalaistanut koko kauneusihanteet. Nyt kun en enää itse "allekirjoita" niitä, niin huomaan että hyvin monenlaiset ihmiset on silmääni hyvän näköisiä. Myös esim. vanhemmat, lihavat, epätavallisen näköiset. Kaikissa on jotain viehättävää minusta. 

"Muutenkin olen kyseenalaistanut koko kauneusihanteet. Nyt kun en enää itse "allekirjoita" niitä, niin huomaan että hyvin monenlaiset ihmiset on silmääni hyvän näköisiä. Myös esim. vanhemmat, lihavat, epätavallisen näköiset. Kaikissa on jotain viehättävää minusta."

Ihan kiva mutta edelleenhän sinä keskityt ulkonäköön tosi paljon. Miksi ihmisten pitäisi olla jotenkin viehättäviä? Miksi ei voisi vaan kohdata toisia arvottamatta sitä ulkonäköä?

Tämä on hyvä ja vaikea kysymys. Olen mies, ja täytän kohta 50. Alle 25 olin ihan mitättömän näköinen, sitten tapahtui jokin miehistyminen yhdistettynä silmäleikkaukseen ja muuhun tyylin muutokseen, jonka johdosta ikävuodet vajaa 30 aina 40 asti olin suhteellisen suosittukin. Ehkä naisten fokus myös hieman muuttui siinä 30 paikkeilla, en tiedä.

Nyt on tilanne se, että tukka yhtäkkiä lähti, ja huomaan olevani taas ihan näkymätön. Inhottaa kun tietää että vastakkainen sukupuoli ei näe minua enää millään muotoa haluttavana. Olen varsin hyvin toimeentuleva ja muutenkin stabiili, joten ihan OK saalis edelleen, mutta harmittaahan se kun huomaa että toisen kiinnostus on puhtaasti enää ns henkistä puolta. Että mitään sellaista fyysistä kipinää ei oikein ole, vaan intiimiys tuntuu tapailukumpaanille olevan vaan jotain mikä nyt pitää hoitaa alta pois.

Yritän ajatella elämässä muita asioita ja nauttia siitä mitä olen saavuttanut, ja unohtaa sen minkä olen menettänyt. En ole keksinyt muita keinoja diilata tämän kanssa, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Olen ajatellut asian niin, että olen onnekas kun olen terve ja saanut pitää kaikki ruumiinosani. Ehkä oma työni antaa perspektiiviä, sillä näen ihmisiä joilla on erilaisia arpia, poistettuja rintoja jne. Mitä väliä harmailla hiuksissa tai kaksoisleualla? Ei loppupeleissä yhtään mitään.

Joo. Olen aina sanonut että kaikkien pitäisi mennä nuorena töihin edes kuukaudeksi vaikka vaikeavammaisten pariin. Ei ne ulkonäköepävarmuudet ja häpeät valitettavasti pelkästään sillä helpotu jos sellaisia on, mutta todellakin tulee perspektiiviä elämään ja paljon.

Vierailija kirjoitti:

Naisilla sentään pysyy tukka päässä.

Vaikka timmissä kunnossa olen 40-vuotiaana miehenä niin alkaa olla surullinen näky kun hiukset harvenevat.

Luullakseni tämän asian hyväksymättömyys johtuu lähinnä yhteiskunnasta, jossa pitäisi olla nuori ja kaunis hautaan saakka. "Ennenaikainen" vanheneminen on noloa ja masentaa.

No tämä! Ei auta vaikka kuinka olisi fyysisesti hyvässä kunnossa, kun tuo orastava kalju pilaa kaiken. Harva asia on masentanut yhtä paljon kuin hiusten lähtö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neli- tai viisikymppinenkin voi olla hyvännäköinen ja hyvässä kunnossa. Ei kannata hyväksyä, että pitää olla 20 - 60 kiloa ylipainoinen jo siinä iässä. Kuulostaa masennukselta, jos ei välitä enää ollenkaan siitä, miltä näyttää.

Vaikka näyttäisi miltä, ihmisarvo on silti sama.

Juuri niin. Jammu-sedän ja syöpälääkärin ihmisarvo on sama.

Kyseenalaistaa sen, miksi pitäisi olla ikuisesti kaunis ja nuori. Ja mikä on kauneutta? Voiko se olla levollisuutta, liikayrittämisen välttelyä, rentouttua, elämänkokemusta? Esimerkkinä Pamela Andersson. Mielestäni hän on nyt kauniimpi kuin koskaan ilman sitä kovaa pakkelia. Kyllä hänelle opetaatioita on tehty, mutta tietty rentous ja elämän tasapaino välittyy nyt paremmin.

 

Rypyt on elämää. Ja paino vaihtelee. Yleensä vaihdevuosissa nousee ja sitten taas sen jälkeen laskee, jos ruokavalio ja liikunta kunnossa. Ruokamääriä laskin itse nelikymppisenä, koska kroppani tarvitsee monipuolisempaa ravintoa, mutta pienempiä määriä. 

Tärkeintä on uni. Kun nukut hyvin, jaksat syödä ja liikkuakin. Ja näytät paremmalta. Panosta uneen kaikin tavoin. Itse menen viim. klo 22 sänkyyn lukemaan kirjoja. Ruutuajan lopetan klo 21 viimeistään. 

Nelikymppisenä on kyllä jo muut asiat mielessä, kuin oma ulkonäkö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neli- tai viisikymppinenkin voi olla hyvännäköinen ja hyvässä kunnossa. Ei kannata hyväksyä, että pitää olla 20 - 60 kiloa ylipainoinen jo siinä iässä. Kuulostaa masennukselta, jos ei välitä enää ollenkaan siitä, miltä näyttää.

Vaikka näyttäisi miltä, ihmisarvo on silti sama.

Juuri niin. Jammu-sedän ja syöpälääkärin ihmisarvo on sama.

Näin onkin. Ihmisarvo on vakio. Mielipiteet ja teot ei muuta sitä. Rangaistukset jaetaan rikoksista. 

Kosteuttavia, rentouttavia kasvohoitoja, sekä hyvät ja suojaavat hoitotuotteet.

Naamatäytteitä ja botoxia ei suositella ulkomaillakaan kuin vasta noin viiskymppisille, koska eivät todellakaan ole ennaltaehkäiseviä vaan ennakkoon vanhentavia (ei tarvitse kuin katsoa muutamia suomalaisia julkkiksia jotka vanhenneet etuajassa 10-15 vuotta täytteiden ja botoxin takia)

Vierailija kirjoitti: Tämä on hyvä ja vaikea kysymys. Olen mies, ja täytän kohta 50. Alle 25 olin ihan mitättömän näköinen, sitten tapahtui jokin miehistyminen yhdistettynä silmäleikkaukseen ja muuhun tyylin muutokseen, jonka johdosta ikävuodet vajaa 30 aina 40 asti olin suhteellisen suosittukin. Ehkä naisten fokus myös hieman muuttui siinä 30 paikkeilla, en tiedä. Nyt on tilanne se, että tukka yhtäkkiä lähti, ja huomaan olevani taas ihan näkymätön. Inhottaa kun tietää että vastakkainen sukupuoli ei näe minua enää millään muotoa haluttavana. Olen varsin hyvin toimeentuleva ja muutenkin stabiili, joten ihan OK saalis edelleen, mutta harmittaahan se kun huomaa että toisen kiinnostus on puhtaasti enää ns henkistä puolta. Että mitään sellaista fyysistä kipinää ei oikein ole, vaan intiimiys tuntuu tapailukumpaanille olevan vaan jotain mikä nyt pitää hoitaa alta pois. Yritän ajatella elämässä muita asioita ja nauttia siitä mitä olen saavuttanut, ja unohtaa

Selität parisuhdeongelmasi pelkällä ulkonäöllä kun et kykene ymmärtämään mistä muista asioista ne voisivat johtua. Kerrankin sanon että hakeudu terapiaan. Sinulla on siihen rahan puolesta mahdollisuus, mutta riittääkö rohkeus?

Itse olen 33-vuotias mies, joka näyttää 20-25-vuotiaalta, joten tässä suhteessa nuoruus on edelleen ns. tallessa. Olen myös hyvännäköinen. Mutta toisaalta en ole koskaan laittanut paljon painoarvoa ulkonäölleni, ja pitkään en edes tiennyt olevani komea, koska kamppailin ahdistuksen ja masennuksen kanssa. Olin niin sisäänpäinkääntynyt, ettei minulla ollut aikaa pohtia muuta. Nuorempana rakensin itselleni merkityksellisyyttä harrastamalla taidetta ja olemalla luova. Hieman myöhemmin innostuin myös ryhtymään akateemiseksi. Joku päivä varmasti rupsahdan, joskin tuskin kovin yhtäkkiä tai nopeasti, mutta tuossa vaiheessa asia tuskin enää hirveästi kiinnostaa, koska minulla on elämässäni tarpeeksi pääomaa mitä tulee akateemisiin, ammatillisiin ja taiteellisiin pyrkimyksiin. Nämä pitävät minut sen verran kiireisinä ja "ikinuorina", ettei se ulkonäkö niin paljon enää merkkaa. Sitä paitsi, olisi jo perhe perustettuna ja toivon mukaan muutenkin sosiaalisesti asiat hyvin, ettei sitä tarvitse enää jokaiseen vastaantulijaan tehdä vaikutusta tai olla komea naisia varten.

Pointtini siis on, että jokainen rupsahtaa fyysisesti enemmän tai vähemmän, ja sen takia kannattaakin sijoittaa "sisäiseen kauneuteen" ja omiin harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin, etenkin jos nämä ovat älyllisiä ja vaativat vuosikymmenten kokemusta jalostuaakseen. On normaalia, että nuorena ja hedelmällisenä miettii ulkonäköä enemmän, mutta ajan myötä tämän keskeisyys väistyy. Toki hyvä silti aina pitää huolta itsestään mahdollisuuksien mukaan eikä tietoisesti antaa itsensä rupsahtaa. Koen silti, että ihmisen kehityskaareen kuuluu ulkoisesta kauneudesta siirtyminen sisäiseen sellaiseen. Nuorena saattaa olla vähän tyhmä, mutta kaunis, vanhempana ihanteellisesti ruma, mutta viisas, vaikkakaan tämä tuskin enemmistön kohdalla toteutuu. Mukava ihanne silti.