Huomenna eduskunnassa räiskyy, kun käsittelyyn otetaan opposition vaihtoehtobudjetit: Työssäkäyville 1,5 miljardin veroale,Alv. korotus pois
Miljonäärivero, kaikkien Orpon hallituksen leikkausten peruminen jne. Ehdotuksia on paljon.
Petteri Orpo on kertonut useasti mediassa, ettei hallituksen leikkauspolitiikalle ole muita vaihtoehtoja eikä oppositio ole edes ehdottanut mitään muita toimia. Tämä ei missään vaiheessa ole pitänyt paikkansa ja huomenna oppositiopuolueet esittelevät omat vaihtoehtoiset budjettinsa valtiontalouden korjaamiseksi ja talouskasvun aikaansaamiseksi. Toivottavasti VM Riikka Purra on valmistautunut budjettien käsittelyyn muillakin tavoin kuin eilen öyhöttämällä wokeääliöistä Maaseudun Tulevaisuudessa. Se tuskin taloutta korjaa.
Pähkinänkuoressa:
SDP: Työn verotukseen 1,5 miljardin verokevennys, Purran alv. korotus perutaan, perutaan myös leikkaukset kotitalousvähennyksestä. Tavoite parantaa ostovoimaa ja tukea pienyrittäjiä.
Leikkausten kohteet: listaamattomien yritysten osinkohuojennus pois, monikansallisten konsernien korkovähennysoikeuteen rajaus ja institutionaalisille sijoittajille, myös ay-liikkeelle, 5 prosentin lähdevero sijoitustoiminnoille.
Vihreät: Työn verotukseen kevennys, haittaveroihin korotus, hoitotakuu takaisin ja koulutusleikkaukset peruttava.
Vasemmistoliitto: Sopeutustoimet kohdistetaan suurituloisiin ja varakkaisiin, miljonäärivero. Lähes kaikki Orpon hallituksen leikkaustoimet perutaan kokonaan.
Keskusta: Purran arvonlisäveron korotus kokonaan pois, yli 4000€/kk tienaaville verokevennys, yhteisövero Viron malliin, vanhempainvapaat verovapaiksi, lisätienesteihin verokevennyksiä.
Osa puolueista sopeuttaisi saman verran kuin Orpon hallitus, mutta kohdistuisi sopeutukset eri tavoin. Ehdotuksia on todella paljon, mutta lähtökohtaisesti niillä pyritään parantamaan ostovoimaa, työnteon kannattavuutta ja vauhdittamaan talouskasvua sekä turvaamaan kansalaisten turvaverkkoja sekä terveyspalveluja.
Kommentit (106)
"Jos joku osakkaista jättää rahoitusvastikkeensa maksamatta, taloyhtiön lainaan liittyvät velvoitteet on kuitenkin hoidettava. Tällöin maksut kaatuvat muiden osakkaiden maksettaviksi siitä huolimatta, että olisi oman osuutensa jo maksanut."
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009335165.html
Hallitus leikkaa työikäisiltä ja 1000 netto eläkettä saava mummo pääsee kohta maksamaan naapuriensa yhtiölainoja ja vastikkeita.
16000 menettää yleisen asumistuen tammikuussa omistusasuntoon.
No, muut osakkaat maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sannulilla oli 4 vuotta aikaa laittaa asioita kuntoon, mutta velkaa otettiin ennätysmäärä.
Riikka otta vuoden loppuun mennessä jo yhtä paljon velkaa kuin Sanna neljänvuoden aikana, mukaanlukien koronanhoito. Lisäksi Riikka leikkaa 9 miljardilla, myy valtionomaisuutta 4,5 miljardilla. Kaiken huipuksi Riikka neuvotteli Suomelle vielä 15 mijardin euron lisäleikkaukset!
Fortumi, ja Uniper perseilyllä laskut olisi jo moneen kertaan maksettu!!!
Ja minne sylttytehtaalle noiden jäljet johtaakaan, ettei vaan olisi Sipilän hallitus, jonka VM Orpo oli.
Saksalaiset vaan ilmoitti, että tämä firma valtavine vesivoimaomistuksineen kuuluu nyt meille. Sanna lähett
Älä viitsi jauhaa skeidaa!
Uniperin kokous kuului yksinomaan omistajaohjausministeri Tuppuraiselle joka oli tuolloin myös pääministerin sijainen Sannan loman aikana. Tuppuraisenkin osallistumista Saksassa ihmeteltiin koska siellä olisi pitänyt olla vain Fortumin johdon. Scholtz EI OLLUT neuvottelemassa vaan luki tulokset ääneen neuvottelujen jälkeen tiedotustilaisuudessa, koska asia oli ratkaisevan tärkeä koko Saksan energiahuollolle (Saksa pääomitti Uniperia 50 miljardilla eurolla jottei lafka kaatunut). Marinilla ei ollut oikeutta osallistua neuvotteluihin kutsumatta. Marin piti Viisikon kanssa lomallaan etäkokouksen aiheesta Talouspoliittisessa valiokunnassa ja lähetti Scholtzille tekstiviestin jossa kertoi että Tuppuraisella on hallituksen mandaatti hoitaa asiaa. Suojattu tekstari on yleinen tapa EU-johtajilla hoitaa asioita, turvallinen eikä muiden ole helppo päästä niihin käsiksi (myös Merkel käytti niitä paljon kommunikaatiossaan.)
Fortum osti Uniperin Sipilän oikeistohallituksen kaudella. Putinin sota sotki kaasumarkkinat ja Uniper joutui huonon sopimuksen takia ostamaan kaasua kalliilla ja myymään halvalla, ja alkoi tuottaa miljarditappiota Fortumille, joka olisi kaatunut valtion syliin jos peliä ei olisi vihelletty poikki. Uniper-järjestelyn neuvotteluosapuolet olivat Saksan valtio, Fortumin hallitus ja Uniper. Suomen hallitus ei ollut osapuoli vaan antoi vain taustatukea Fortumin hallitukselle heidän sitä pyydettyään. Saksa siin maksoi Uniperin futuurikaupoista aiheutuneet tappiot. Futuurit olivat Uniperille tappiolliset, koska saksalaisille ostajille oli sovittu paljon alhaisempi hinta kuin se mitä se Venäjältä ostettu kaasu energiakriisin puhjettua maksoi. Saksan valtio maksoi tappiot, koska kaasun saaminen oli elintärkeää saksalaisille. Summa oli siis lähes 50 miljardia euroa! Suomen valtiolla ei ollut mitään mahdollisuuksia pääomittaa tai lainata tuota summaa.
Persu puhuu vassareista. Persut on ylivoimaisesti suomen surkein puolue. Puole jolla ei ole tarjota kuin pelkkää sontaa
No sähköverkkoja ei sentään voi myydä, Viher/Vas myi ne jo Carunalle.
Fortym Oyj ne päätti myydä, mutta...
"Omistajaohjauksesta vastaavina ministereinä Hautalalla ja Haavistolla olisi molemmilla ollut kuitenkin mahdollisuus estää sähköverkkojen myynti." /J. Träsbäck