Huomenna eduskunnassa räiskyy, kun käsittelyyn otetaan opposition vaihtoehtobudjetit: Työssäkäyville 1,5 miljardin veroale,Alv. korotus pois
Miljonäärivero, kaikkien Orpon hallituksen leikkausten peruminen jne. Ehdotuksia on paljon.
Petteri Orpo on kertonut useasti mediassa, ettei hallituksen leikkauspolitiikalle ole muita vaihtoehtoja eikä oppositio ole edes ehdottanut mitään muita toimia. Tämä ei missään vaiheessa ole pitänyt paikkansa ja huomenna oppositiopuolueet esittelevät omat vaihtoehtoiset budjettinsa valtiontalouden korjaamiseksi ja talouskasvun aikaansaamiseksi. Toivottavasti VM Riikka Purra on valmistautunut budjettien käsittelyyn muillakin tavoin kuin eilen öyhöttämällä wokeääliöistä Maaseudun Tulevaisuudessa. Se tuskin taloutta korjaa.
Pähkinänkuoressa:
SDP: Työn verotukseen 1,5 miljardin verokevennys, Purran alv. korotus perutaan, perutaan myös leikkaukset kotitalousvähennyksestä. Tavoite parantaa ostovoimaa ja tukea pienyrittäjiä.
Leikkausten kohteet: listaamattomien yritysten osinkohuojennus pois, monikansallisten konsernien korkovähennysoikeuteen rajaus ja institutionaalisille sijoittajille, myös ay-liikkeelle, 5 prosentin lähdevero sijoitustoiminnoille.
Vihreät: Työn verotukseen kevennys, haittaveroihin korotus, hoitotakuu takaisin ja koulutusleikkaukset peruttava.
Vasemmistoliitto: Sopeutustoimet kohdistetaan suurituloisiin ja varakkaisiin, miljonäärivero. Lähes kaikki Orpon hallituksen leikkaustoimet perutaan kokonaan.
Keskusta: Purran arvonlisäveron korotus kokonaan pois, yli 4000€/kk tienaaville verokevennys, yhteisövero Viron malliin, vanhempainvapaat verovapaiksi, lisätienesteihin verokevennyksiä.
Osa puolueista sopeuttaisi saman verran kuin Orpon hallitus, mutta kohdistuisi sopeutukset eri tavoin. Ehdotuksia on todella paljon, mutta lähtökohtaisesti niillä pyritään parantamaan ostovoimaa, työnteon kannattavuutta ja vauhdittamaan talouskasvua sekä turvaamaan kansalaisten turvaverkkoja sekä terveyspalveluja.
Kommentit (106)
Veret räiskyvät salin kattoon kun purra haukkaisee kiinni ja alkaa riepottelemaan. Opposition synnyttämä epäsikiö pitää listiä jo nuorena.
Sannulilla oli 4 vuotta aikaa laittaa asioita kuntoon, mutta velkaa otettiin ennätysmäärä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia, jota ovat peräänkuuluttaneet sekä Sixten Korkman että Björn Wahlroos: Valtion pitäisi kasvattaa tulopuoltaan ja jos tässä onnistutaan, leikkauksia ei välttämättä, ainakaan samassa mittakaavassa tarvita.
Tulopuoli taas tarkoittaa talouskasvua jota ei saada aikaan veronkiristyksillä. Unohdit sanoa sen olennaisen.
Miksi hallituksen politiikka sitten ei ole toiminut? Yrityksiä on mennyt valtavan paljon konkurssiin, työttömiä tullut lisää, investointeja peruttu mm Neste ja Fazer peruneet isot investoinnit, vaikka hallituksen politiikka heille suotuisaa. Velkaantuminen kiihtyy, ostovoima romahtanut.
Hallituksen politiikka toimii: yrityksiä ei mene konkurssiin niin paljon kuin punavihervasemmiston vasaran alla menisi. Sama muihinkin.
Vierailija kirjoitti:
Sannulilla oli 4 vuotta aikaa laittaa asioita kuntoon, mutta velkaa otettiin ennätysmäärä.
Koittakaa ny jo tajuta, että oli siellä sannuli tai orpuli Suomalaisten rahat kärrätään rajojen ulkopuolelle.
SDP ja KOK pitää kieltää!
Vierailija kirjoitti:
Sannulilla oli 4 vuotta aikaa laittaa asioita kuntoon, mutta velkaa otettiin ennätysmäärä.
Riikka otta vuoden loppuun mennessä jo yhtä paljon velkaa kuin Sanna neljänvuoden aikana, mukaanlukien koronanhoito. Lisäksi Riikka leikkaa 9 miljardilla, myy valtionomaisuutta 4,5 miljardilla. Kaiken huipuksi Riikka neuvotteli Suomelle vielä 15 mijardin euron lisäleikkaukset!

Purra on ottanut enemmän ja konkurssiaalto alkoi kesästä 2023.
Vierailija kirjoitti:
Oikea kysymys lienee, mikseivät sitten toteuttaneet vaihtoehtobudjettiaan, kun olivat vastikään asioista päättämässä?
Aivan!
Esim. Kepu ja rkp estivät hallituksessa listaamattomien yritysten suuremman verotuksen. Kepu sai muutenkin estettyä monta hyödyllistä aloitetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sannulilla oli 4 vuotta aikaa laittaa asioita kuntoon, mutta velkaa otettiin ennätysmäärä.
Riikka otta vuoden loppuun mennessä jo yhtä paljon velkaa kuin Sanna neljänvuoden aikana, mukaanlukien koronanhoito. Lisäksi Riikka leikkaa 9 miljardilla, myy valtionomaisuutta 4,5 miljardilla. Kaiken huipuksi Riikka neuvotteli Suomelle vielä 15 mijardin euron lisäleikkaukset!
Kovia saavutuksia kyllä näin lyhyessä ajassa. Mutta Riikka tietää, että suurin ongelma Suomessa on silti "woke".
Vierailija kirjoitti:
Missä on Harkimon Liike Nyt vaihtoehtobudjetti? Tai Vornasen yhden miehen puolueen vaihtoehtobudjetti?
Huhujen mukaan Vornasen budjetissa on kansalle drinksulipukkeita Ihquun, luotiliivejä ja Näin jututat poliisisetänä myöhäisteiniä yökerhossa -opas.
Tuloja valtiolle haetaan PGTOW -pinsseillä ja puskuritarroilla, persu gone their own way.
Vierailija kirjoitti:
Sivistysvaltiossa nuo olisivat vankilassa kidutettavina eivätkä selittämässä mitä tekisivät myöhässä jos eivät olisi jääneet kiinni ajoissa tekemättömyydestä.
Sivistysvaltioiden vankiloissa ei kiduteta ihmisiä.
Toisekseen, viittaatko nyt Suomen entiseen valtiovarainministeriin ja sisäministeriin Orpoon, joka on puuhannut Suomen politiikassa koko tämän ajanjakson 17 vuotta, kun talouskasvua ei ole ollut? Miksi Orpo ei laittanut taloutta kuntoon hyvinä aikoina?
Voi kun tulisikin tälläisiä toimia nykyisten sijaan. Olen iloinen että monet puolueet haluavat perua nykyisiä kurjistuksia mm. alvin noston, toivottavasti tahtotila säilyy ensi vaaleihin asti ja niiden jälkeenkin. Nykytilanne näin yksinyrittäjän näkökulmasta on sietämätön ja surettaa sekä pelottaa katsoa kun oman alan tekijöitä putoilee pelistä kuin omenoita puusta syysmyrskyssä. Ostovoima on pohjamudissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sannulilla oli 4 vuotta aikaa laittaa asioita kuntoon, mutta velkaa otettiin ennätysmäärä.
Riikka otta vuoden loppuun mennessä jo yhtä paljon velkaa kuin Sanna neljänvuoden aikana, mukaanlukien koronanhoito. Lisäksi Riikka leikkaa 9 miljardilla, myy valtionomaisuutta 4,5 miljardilla. Kaiken huipuksi Riikka neuvotteli Suomelle vielä 15 mijardin euron lisäleikkaukset!
Kovia saavutuksia kyllä näin lyhyessä ajassa. Mutta Riikka tietää, että suurin ongelma Suomessa on silti "woke".
No just tämä. Tuo ei tarkoita mitään. Vouhotetaan keskityistä asioista ja asian vierestä samalla, kun koko maa luisuu alennustilaan ihan oikeasti.

Keksityistä siis. Jotain marginaali-ilmiöitä, joista voi kysyä, koskettaako ne 20 ihmisiä 5 miljoonan ihmisen valtiossa vai 100 ihmistä.
Ja vaikka maailmasta poistettaisiin kaikki näiden mielestä woke asiat, ei talous silti korjaantuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä on Harkimon Liike Nyt vaihtoehtobudjetti? Tai Vornasen yhden miehen puolueen vaihtoehtobudjetti?
Huhujen mukaan Vornasen budjetissa on kansalle drinksulipukkeita Ihquun, luotiliivejä ja Näin jututat poliisisetänä myöhäisteiniä yökerhossa -opas.
Tuloja valtiolle haetaan PGTOW -pinsseillä ja puskuritarroilla, persu gone their own way.
SDP:n vaihtoehtobudjetissa pelastetaan maailma "tappamalla sun katit"
Vierailija kirjoitti:
Voi kun tulisikin tälläisiä toimia nykyisten sijaan. Olen iloinen että monet puolueet haluavat perua nykyisiä kurjistuksia mm. alvin noston, toivottavasti tahtotila säilyy ensi vaaleihin asti ja niiden jälkeenkin. Nykytilanne näin yksinyrittäjän näkökulmasta on sietämätön ja surettaa sekä pelottaa katsoa kun oman alan tekijöitä putoilee pelistä kuin omenoita puusta syysmyrskyssä. Ostovoima on pohjamudissa.
Orpo on luvannut ottaa kaikki hyvät ehdotukset käyttöön, tulivat ne miltä suunnalta poliittista kenttää tahansa. Saapa nähdä, pitääkö sanansa ja onko paikalla huomenna.
Vassareilla on Kela Gold jolla kaikki populistiset lupaukset maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea kysymys lienee, mikseivät sitten toteuttaneet vaihtoehtobudjettiaan, kun olivat vastikään asioista päättämässä?
Aivan!
Globaali pandemia, Ukrainan sodan syttyminen, sähkökriisi jne? Silti työllisyys nousi ja investointejakin oli enemmän kuin nyt.
Mitäs globaaleja kriisejä Orpolla on ollut?taas tämä itkeminen kriiseistä. Voitko arvon vassari sitten kertoa, että miksi Ruotsi, Tanska ja Viro eivät tuohon kriisiaikaan velkaantuneet laisinkaan?
Koska ne on viisaasti kasvattaneet talouttaan kymmeniä vuosia. Suomen yritykset on vain jakanut bonuksia muttei ole tehnyt innovaatioita.
Vierailija kirjoitti:
Vassareilla on Kela Gold jolla kaikki populistiset lupaukset maksetaan.
Just tämmöistä höpöhöpöä on helppo kommentoida, kun ei ole viitsinyt edes perehtyä asiaan.