Selkäpiitä karmiva ihminen
Miksihän joku täysin tuntematon ihminen voi saada selkäpiin karmimaan pelkästään olemalla lähettyvillä? Oletteko törmänneet sellaiseen ihmiseen?
Kommentit (66)
En.
Jotkut on toki iljettäviä, mutta ei karmivia.
Tuo on intuitio. Ikimuinoinen vaisto, jossa sun kaikki aistit keräävät hienovaraista informaatiota ja varoittavat sua.
Intuitiota pitää aina kuunnella! Se voi jopa pelastaa hengen.
Intuitio on joillain sellainen, että ihmisestä vaistoaa pahan.
Valkeakosken hyypiön tapaisia olen alkanut välttelemään koska nuo näköjään pystyvät mihin vain ja tarkoituksella
Myös konteksti vaikuttaa paljon. Esimerkiksi en haluaisi törmätä pimeällä kujalla Robbe Heleniuksen näköiseen körilääseen.
Kyllä, mutta tv-ohjelmassa. Matti Metsäläinen!
Se on merkki voimasta. Saattaa pelottaa mutta ei hän silti välttämättä paha ole.
Entinen naapurini. Nähtiin ehkä pari kertaa ennen kuin muutti, eikä mitään ihmeempiä tapahtunut, mutta jotenkin se kylmä, tutkiva katse ja jonkin sorttisena taloyhtiön arjen sankarina toimiminen ( kertoi, että dyykkaili roskakatoksista vääriin astioihin heitettyjä roskia ja laittoi ne paikoilleen ja seurasi tiiviillä katseella reaktiotani) antoi vähän sellaisen vaikutelman että tämä henkilö kelpuutti tuttavapiiriinsä joko hännystelijöitä tai vihamiehiä. Ei muita
Vierailija kirjoitti:
Mikä on selkäpii?
Mitä vttua? Kysyin ihan rehellisen kysymyksen ja te alapeukutatte sitä. Ei ihme että tätä sanotaan tämän hetken paskimmaksi keskustelupalstaksi.
Mie.
Peilikin äsken, vessasta tullessa, teki asennon.
brrr.
Tarja Halonen one sellainen noitaämmä johon en todellakaan haluaisi törmätä pimeällä kujalla. Sanna Marin on myös sellainen vinohampainen laiha noita johon en haluaisi törmätä.
Toiset ihmiset aistii herkästi sellaista. Mutta en voi esim ap:lle sanoa että ei se ole pahantahtoinen, koska en tiedä. On mahdollista että se ihminen on oikeasti hyväntahtoinen ja se muistuttaa sinua vain jostain omasta pahasta muistosta. Mutta luota omiin tuntemuksiin siinä, et ainakaan joudu vaaraan.
Joillakin on kai henkien erottelemisen lahja, mutta en tiedä mitä se käytännossä tarkoittaa. Ehkä että onko paha henki vai Pyhä Henki.
Vierailija kirjoitti:
Mie.
Peilikin äsken, vessasta tullessa, teki asennon.
brrr.
1No. illan lopuksi: (nukkukaa hyvin ... :)
Vierailija kirjoitti:
Myös konteksti vaikuttaa paljon. Esimerkiksi en haluaisi törmätä pimeällä kujalla Robbe Heleniuksen näköiseen körilääseen.
Ne on yleensä nuo köriläät kaikista kilteimpiä tyyppejä ulkona liikkuville puolustuskyvyttömille ja varsinkin tuollaiset nyrkkeilijät ym. Mieluummin et halua törmätä luihuun. -m
Vierailija kirjoitti:
Tarja Halonen one sellainen noitaämmä johon en todellakaan haluaisi törmätä pimeällä kujalla. Sanna Marin on myös sellainen vinohampainen laiha noita johon en haluaisi törmätä.
Koskaan et ole kumpaakaan tavannut. Kateus näköjään pullukka mt ressukalla aiheuttaa tuntemuksesi.

Opettele ymmärrettävää suomea kiitos.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Abdiqadir_Osman_Hussein